Solidaarisuutta Iranin vihreälle oppositiolle

Rikon blogihiljaisuuden osoittaakseni solidaarisuuteni niille urheille iranilaisille, jotka taistelevat demokraattisten oikeuksiensa puolesta.

Internetissä on noussut Iran-solidaarisuuden huuma. Ei ihme, että tapahtuvat vetävät puoleensa, onhan demokratia maailmanlaajuisesti suosituimpia kansan opiaatteja. Iranilaiset ovat lähteneet kaduille, koska uskovat äänioikeuttaan loukatun, ja heillä onkin hyviä syitä epäillä vaalien tulosta. ”Meillä oli yksi ääni, annoimme sen Musaville. Meillä on yksi elämä, annamme sen vapaudelle”, huusivat teheranilaiset mielenosoittajat.  Puolisotilaalliset Bashiij-joukot ovat vastanneet väkivaltaisesti. Virallisten tietojen mukaan seitsemän on kuollut ja kymmeniä haavoittunut. Satoja mielenosoittajia ja toisinajattelijoita on pidätetty. Sydämeni suree heidän puolestaan, sillä Iranin oikeusjärjestelmä on tunnettu epäinhimillisistä metodeistaan.

Valitettavasti ulkopuoliset eivät voi tehdä paljoakaan. Tavalliset ihmiset voivat allekirjoittaa vetoomuksia, ilmaista tukensa. Presidentti Obama on toiminut täysin oikein pidättäytyessään voimakkaista kannanotoista. Ahmadinejadin kannattajat kääntäisivät länsijohtajien innokkaat lausunnot nopeasti oppositiota vastaan. Tämä on iranilaisten sisäinen asia, heidän taistelunsa. Toivottavasti se ei vaadi enempää iranilaisia uhreja.

Joitakin huomioita:

-Sosiaalinen media on noussut arvokkaaksi tiedonvälityskanavaksi erityisesti sen jälkeen kun Iranin viranomaiset kielsivät ulkomaisia medioita raportoimasta kaduilta. Monien pilkkaama Twitter on osoittanut voimansa: lyhyitä viestejä on helppo lähettää netin tai kännykän kautta. Itsekin suhtauduin skeptisesti Facebookin riisutulta versioltaan vaikuttavaan Twitteriin, kunnes maanantaina liimauduin sen ääreen. Iranilaiset twiittasivat, että mielenosoittajia on ammuttu. BBC seurasi perässä, harmikseni en laskenut kuinka paljon perässä. CNN myönsi avoimesti seuraavansa tilannetta Twitteristä. Mielenosoittajien kuvaamissa YouTube-videoissa on myös jotain aivan uutta. Iran-areenaksi suositun bloginsa muuttanut Andrew Sullivan sanoi eräästä videosta, että kukaan tervejärkinen journalisti ei pystyisi kuvaamaan yhtä intensiivistä videota (koska journalistit seuraavat, eivät osallistu toimintaan). Muuttaako tämä journalismin standardeja, nouseeko rima?

– Mielenosoittajat haluavat uudet vaalit, mutta mitä sen jälkeen? On turha puhua uudesta vallankumouksesta, vaikka protesti on suurin sitten vuoden 1979. Vaaleissa Musavi esiintyi maltillisena uudistajana, hän aina puhunut islamilaisen vallankumouksen nimissä (muu ei olisi Iranin politiikassa mahdollistakaan). Tämä entinen pääministeri on vedonnut siihen, että nykytilanne ei ole sitä, mitä edesmennyt ajatollah Khomeini olisi halunnut. Osa kansanliikkeestä haluaa suuria muutoksia: mielenosoittajien levittämä seitsenkohtainen manifesti vaatii sekä Ahmadinejadin että nykyisen ylimmän johtajan ajatollah Khamenein eroa, perustuslain uudelleenarviointia ja kaikkien poliittisten vankien vapauttamista. Tälllä hetkellä demokratialle on varattu Iranissa pieni, siisti tila hengellisen johtajan ja nimettyjen instituutioiden kupeessa – ja alaisuudessa. Presidentin valtaoikeuksien suppeus kävi selväksi presidentti Khatamin kaudella (1997-2005), kun hänen uudistusmielisyydestään huolimatta konservatiivit tukahduttivat kaikki uudistuspyrkimykset, vainosivat lehdistöä ja murhauttivat useita toisinajattelijoita.

– Useissa arabimaissa ei ole senkään vertaa demokratiaa kuin Iranissa. Inspiroiko iranilaisten kansanvallan halu alueen muita asukkaita?  Aika näyttää. Iranilaisten vaaleja edeltänyt huuma inspiroi ainakin minua. Sekä Ahmadinejadin että Musavin kannattajat kerääntyivät vaalitapahtumiin valtavina joukkoina, kantoivat banderolleja, maalasivat kasvojaan ehdokkaidensa väreillä.  Meillä on Suomessa vapaat vaalit, mutta politiikka kiinnostaa vain harvoja.

Twitteristä (varmuuden vuoksi en paljasta nimimerkkejä) :

Mitä on presidentti ilman maata?

Kuusivuotias tyttäreni laulaa ”Ahmadinejad anna meille äänemme takaisin”.

IRIB.ir sanoo, että olemme kaikki väkivaltaisia roistoja – me näytämme teille joka päivä että olemme rauhallinen Vihreä Meri.

Tänään Vihreä Meri pukeutuu mustaan kunnioittaakseen niiden muistoa, jotka hallitus on tappanut.

Ihmiset huutavat ”Veri suonissani pysäyttää vallankaappauksen”.

…oli ikkunassa, huutaen sloganeja kadulla ja katoilla olevien ihmisten kanssa.

Tuhannet parvekkeilla – Teheran on elossa, täynnä vapauden ääntä – kuolema diktaattorille.

Update Pe: Sanoin, että vallankumouksesta on turha puhua. Tällä hetkellä. Sitaatti tilanteesta: Historia liikkuu valon nopeudella Iranissa. Ja vallankumoukset ovat historian mustia joutsenia, Nassim Nicholas Talebin terminologiaa käyttääkseni.

La: Alla englanniksi käännetty iranilaisen bloggarin teksti ( NiacINsightin blogista)

“I will participate in the demonstrations tomorrow. Maybe they will turn violent. Maybe I will be one of the people who is going to get killed. I’m listening to all my favorite music. I even want to dance to a few songs. I always wanted to have very narrow eyebrows. Yes, maybe I will go to the salon before I go tomorrow! There are a few great movie scenes that I also have to see. I should drop by the library, too. It’s worth to read the poems of Forough and Shamloo again. All family pictures have to be reviewed, too. I have to call my friends as well to say goodbye. All I have are two bookshelves which I told my family who should receive them. I’m two units away from getting my bachelors degree but who cares about that. My mind is very chaotic. I wrote these random sentences for the next generation so they know we were not just emotional and under peer pressure. So they know that we did everything we could to create a better future for them. So they know that our ancestors surrendered to Arabs and Mongols but did not surrender to despotism. This note is dedicated to tomorrow’s children…”

Kirjoitus kosketti minua syvältä. Sortavilla valtiojärjestelmillä on useita tapoja varmistaa valtansa. On suorat sortotoimet, vastarinnan tukahduttaminen, propaganda. On palkitseminen: kuuliaiset kansalaiset voivat rauhassa toteuttaa elämänprojektejaan. Tekstin kirjoittaja on yliopisto-opiskelija, melkein valmis kandi. Hänellä on varmasti useita vaihtoehtoja edessään. Hän voisi ajatella itsekkäästi, huolehtia vain omasta urastaan ja tulevaisuudestaan ja jäädä kotiin kun muut lähtevät kaduille. Ajatollah Khamenei varoitti iranilaisia eilisessä puheessaan: jos mielenosoitukset eivät lopu, niiden järjestäjät vastaavat seurauksista, jotka voivat olla veriset. (kts. BBC) Iranin poliisi on ilmoittanut käyttävänsä voimakeinoja estääkseen protestit. Mielensosoittajat ottavat hirveän riskin. He eivät tee sitä pelastaakseen oman nahkansa, vaan pelastaakseen kansakuntansa tulevaisuuden.

Kannattaa myös muistaa, että tämä ei ole pelkästään koulutetun keskiluokan protesti, vaikka netin hallitsevat, kielitaitoiset iranilaiset raportoivat siitä maailmalle.  Viestit ja kuvat Iranista kertovat köyhistä protestoijista jotka ovat pettyneet talouspolitiiikkaan ja korkeaan työttömyyteen, iäkkäistä mielenosoittajista, perinteisistä naisista chadoreissaan, miehistä ja naisista pyörätuoleissa. Kaikki kaduilla, osana valtavaa liikettä.

Su: Iranin eiliset tapahtumat hyvin järkyttäviä. NYT:n Roger Cohen Teheranista: Khamenei on pelännyt ”samettivallankumousta”, kesäkuun 20. päivän mellakoissa ei ollut mitään samettista. Nuoren tytön/naisen kuolema tallentui filmille. Silminnäkijöiden mukaan hän seisoi isänsä kanssa katsomassa protesteja, kun bashij ampui häntä suoraan sydämeen. Hänen nimensä oli kuulemma Neda, mikä tarkoittaa ääntä tai kutsua. Hänen kuolemansa on YouTubessa, hänestä on jo artikkeli Wikipediassa. Tuleeko Nedan kuolemasta käännekohta? Onko tapahtumista kehittymässä uusi taistelun narratiivi joka asettuu islamilaisen vallankumouksen tarinoiden rinnalle, niiden tilalle?  Hallinnon sisällä rakoja: parlamentin puheenjohtaja Ali Larijani on puhunut ”enemmistön” vaalien tulosta koskevista epäilyistä. Ylimmän johtajan valinnasta vastaavan asiantuntijaneuvoston puheenjohtaja Rafsanjani on konservatiivi, mutta tunnettu Ahmadinejadin vastustaja ja Musavin tukija; hän on pysytellyt julkisuudessa hiljaa mutta mitä todennäköisimmin aktiivisena kulissien takana. CNN:n mukaan Rafsanjanin tytär pidätettiin eilen hänen osallistuttuaan mellakoihin.  Asiantuntijaneuvoston toinen jäsen Mohammad Yadzi antoi Khameneita tukevan lausunnon, josta iranilaismedia on raportoinut kun se edustaisi koko neuvoston kantaa. Musavi perui eilen mielenosoitukset, liian myöhään. Hän on kuitenkin antanut lausunnon, jossa puolustaa protestia ja sen islamilaista henkeä.

Pitäisikö meidän ulkopuolisten katsoa väkivaltaisia videoita vai ei? Toisaalta ne ovat tärkeä todiste Iranin tapahtumista. Toisaalta on aika karua, että Nedan viimeiset hetket ovat YouTubessa kaikkien tirkisteltävänä.

Linkit:

Engl. blogeja Iranista, tsekatkaa: Revolutionary Road,  Iran in the Gulf, Tehran 24. Myös tämä: Medius Oriens,

Andrew Sullivan koostaa blogiinsa twiittejä, videoita, kommentteja. Live-blogi myös Huffington Postin sivuilla.

Mielenkiintoinen mielipidekirjoitus New York Timesin sivuilla. Iranilainen opiskelija argumentoi, ettei Iranin tapahtumia voi ymmärtää kuin paikan päällä.

Todisteita vaalivilpistä? tsekatkaa esim. Juan Cole, Guardian, BBC. Iranissa kaikki Ahmadinejadin kilpakumppanit ovat kiistäneet vaalituloksen ja tehneet yli 600 valitusta eri äänestyspaikoilta saamiensa tietojen mukaan. Monet poliittiset ja uskonnolliset vaikuttajat ovat asettuneet heidän taakseen.

Todisteita vaalituloksen aitoudesta? esim. Flynt Leverett ja Hillary Mann Leverett, Ken Ballen ja Patrick Doherty. Global Voices teki katsauksen Ahmadinejadin voittoa rehellisenä pitävien iranilaisten islamistien blogeista.  Ylin johtaja Ajatollah Khamenei on suostunut virallisten valitusten käsittelemiseen, mutta on järkähtämättä puolustanut vaalitulosta.

Video: palestiinalaisen lääkärin tragedia Israelin TV:n suorassa lähetyksessä

Laitoin tästä linkin aikaisempaan Gaza-postiini, mutta kukaan ei yleensä klikkaile linkkejä, joten laitan koko videon. Israelilainen TV-kanava soitti perjantaina tapansa mukaan Gazaan palestiinalaiselle lääkärille jonka puhelinraportit ovat tarjonneet israelilaisille ikkunan gazalaisten kärsimykseen. Hän on tunnettu rauhanaktivisti. Lääkärin taloon oli kuitenkin osunut pommi ja hän huusi hädissään puhelimeen.  Kolme tytärtä oli kuollut. Lääkärillä on yhteensä kahdeksan lasta. TV-kanava ryhtyi heti toimiin perheen pelastamiseksi. Israelin armeija salli ambulanssin ajaa Gazaan ja hakea  perheenjäsenet sairaalaan, osa oli ilmeisesti haavoittunut. Kuolleet tyttäret olivat 14-, 15- ja 22-vuotiaita.

Tulitauko koitti, mahtavaa! Times Onlinella hyvä artikkeli tämänhetkisestä tilanteesta. Siinä mainitaan uhrien määrä, tuhon määrä, Israel tyytyväinen sodan lopputulokseen, puolustusministeri Ehud Barakin kannatus noussut sodan vuoksi, Likud-puolueen Benjamin Netanjahu yhä suositumpi, YK tahtoo tutkia viimeisimmän koulupommituksen jossa kuoli kaksi lasta, lopussa vielä surullinen tarina äidistä joka oli saanut lapsen 20 vuoden yrittämisen jälkeen ja menetti kaksivuotiaan poikansa pommituksissa. Helsingin Sanomien sivuilla vielä tieto, jonka mukaan palestiinalaisten uhrien määrä nousee luultavasti 1300:n kun ruumiita kaivetaan ylös. Israelilaisia kuoli 13, joista kolme siviilejä.

Palestiinalaisuhreista oli lapsia vähintään 410, naisia 100, raportoi israelilainen ihmisoikeusjärjestö B’tselem. Sivuilla myös Israelin ja Palestiinan konfliktissa kuolleiden määrä vuosilta 2000-2008 ja 1987-2000, sekä tilastoja muusta tuhosta.

Rauha, shalom, salaam. Toivottavasti se pitää.

PS. Länsimedioita ei päästetty Gazaan, mutta qatarilaisella Al Jazeeralla oli Gazassa kuvausryhmä ennen konfliktia ja se jäi sinne raportoimaan. Uutiskanava laittoi päivittäisen Gaza-materiaalinsa Creative Commons -sivuille. Videoita löytyy arabiaksi ja englanniksi.

”Mitä mieltä olet, aiheuttaako epätoivo vihaa vai viha epätoivoa?”

(sori, en tällä kertaa jaksa vastailla kommentteihin. Voitte dissata minua omissa blogeissanne).

Gazan verilöyly

Suomen Amnestylla oli syksyllä kampanja Gazan saarron poistamiseksi. Israel veti miehitysjoukkonsa pois  Gazan alueelta vuonna 2005 mutta jäi kontrolloimaan sen rajoja ja ilmatilaa.  Saartoa perusteltiin Hamasin terrori-iskuilla mutta sen seuraukset kantoi koko Gazan väestö. Vain pieni määrä humanitaarista apua päästettiin läpi. Tällainen kollektiivinen rankaiseminen on kansainvälisen oikeuden vastaista. Amnestyn vetoomuksessa vaadittiin Israelia purkamaan saarto ja Hamasia lopettamaan raketti-iskut.

Eikö palestiinalaisten kärsimyksillä ole mitään rajaa? mietin vetoomusta lähettäessäni.

Ei näköjään.

Israelin hyökkäys Gazaa vastaan jatkuu jo kolmatta viikkoa. Lähi-idän voimakkain armeija metsästää Hamasin taistelijoita ja tappaa samalla siviilejä. Puolitoista miljoonaa gazalaista asuttaa Espoon kokoista aluetta, eikä heillä ole mitään mahdollisuuksia paeta turvallisemmille seuduille . Tällä hetkellä palestiinalaisia on kuollut yli 900, heistä noin 300 lapsia. Haavoittuneita on lähemmäs 4000.  Hamasin johtajia ja taistelijoita on tapettu ja sen käyttämiä salakuljetustunneleita tuhottu. Samalla köyhän Gazan siviili-infrastuktuuri on kärsinyt valtavia vahinkoja. Israelilaisia on kuollut 14, suurin osa sotilaita. Kumpikaan osapuoli ei suostunut tulitaukoon YK:n päätöslauselmasta (8.1.) huolimatta.

Israelin ulkoministeri Tsipi Livni väitti vielä tammikuun alussa, että Gazassa ei ole humanitaarista kriisiä ja palestiinalaisten tilanne on ”kuten sen kuuluukin olla”. Myöhemmin Israel ilmoitti työskentelevänsä humanitaaristen järjestöjen kanssa. Kuitenkin osansa pommituksista ovat saaneet niinYK:n avustusjärjestö UNRWA (kaksi kuolonuhria) kuin Suomen kirkon ulkomaanavun ylläpitämä sairaalaklinikka. Uutisia siviilien kärsimyksistä tulee jatkuvasti. YK:n koulun pommitus, Samounin perhe, kuolleisiin äiteihinsä päiväkausia tarranneet nälkiintyneet lapset, fosforiaseet.

Suurin osa lehdistöstä ei pääse Gazaan, mutta on antanut äänen sinne jääneille. Missä on ihmisyys? Emmekö me ole ihmisiä? kyselee Gazasta bloggaava Oxfamin työntekijä Mohammed Ali. Hän kirjoittaa sairaaloiden resurssipulasta (Al Jazeera).

”The situation has now reached such a critical point that doctors frequently confront dilemmas such as whether to treat the child who is bleeding to death or the baby who has severe head injuries.

While doctors ask themselves these tough questions, some politicians continue to debate whether or not we are facing a humanitarian crisis.”

Toinen gazalainen, Fares Akram, kirjoittaa kokemuksistaan The Independentin sivuilla. Hänen raskaana oleva vaimonsa evakuoitiin,  isä ja sukulaispoika kuolivat pommituksissa.

”My father, Akrem al-Ghoul, was no militant. Born in Gaza and educated in Egypt, he was a lawyer and a judge who worked for the Palestinian Authority. After Hamas took over, he quit and turned to agriculture. Dad’s father, Fares, who had been driven out of his home in what is now Israeli Ashkelon in 1948, had bought the land in the 1960s.”

BBC:n sivuilla Islamic Relief Worldwiden avustustyöntekijä Hatem Shurrab suree erityisesti Gazan lasten kohtaloa.

”Every child that has died enjoyed playing, like other children across the world.

Every child that died had a family that loved them dearly.”

Hän kertoo, että vaaroista huolimatta osa Gazan lapsista on päättänyt jatkaa leikkimistä.

Israel on ilmoittanut lähestyvänsä tavoitteitaan Gazassa. Mitä tavoitteita? Hamasin raketti-iskujen lopettamisen ohella kommentaattorit mainitsevat yleensä Iranin ja libanonilaisen Hizbollahin uhan, Lähi-idän voimatasapainon, Israelin tulevat vaalit. Vaativatko nämä tosiaan Gazan pommittamista kivikaudelle? Hamasin tunnelit voi tuhota, mutta  voiko sen ideologialle tehdä saman? Tällä hetkellä Gazan verilöyly näyttää radikalisoivan paitsi palestiinalaisia myös kaikkien arabimaiden asukkaita. Kansalaiset vaativat maidensa hallituksilta tiukempaa Israelin-politiikkaa. Syytökset kohdistuvat erityisesti Gazan-rajansa sulkeneeseen Egyptiin.  Maltillinen arabipolitiikka on joutunut puolustuskannalle, mikä tuskin yllättää ketään, edes Israelin johtoa.

Suurin osa israelilaisista tukee kohtuuttomiakin sotatoimia, mutta soraääniä löytyy -onneksi. Haa’retz-lehden sivulta löytyy ihailtava yritys herätellä maanmiesten moraalia. Gideon Levy kritisoi palestiinalaissiviilien tappamista ja kertoo hienon tarinan jossa on opetus.

”The legend, lest it be a true story, tells of how the late mathematician, Professor Haim Hanani, asked his students at the Technion to draw up a plan for constructing a pipe to transport blood from Haifa to Eilat. The obedient students did as they were told. Using logarithmic rulers, they sketched the design for a sophisticated pipeline. They meticulously planned its route, taking into account the landscape’s topography, the possibility of corrosion, the pipe’s diameter and the flow calibration. When they presented their final product, the professor rendered his judgment: You failed. None of you asked why we need such a pipe, whose blood will fill it, and why it is flowing in the first place.”

Kun ihmishenget ovat kyseessä ei kukaan voi vedota siihen, että tekee vain työtä käskettyä.

Sotaa vastustava israelilainen Jeremiah Haber esittää Magnes Zionist-blogissaan ajatuskokeen.

”Suppose Hamas terrorists were hiding out in Tel Aviv (or Los Angeles, or London, for that matter — the exercise is equally illuminating applied to the U.S. and or any other ”civilized” Western state). Would an assault of the sort we have seen against Gaza even be contemplated? Would Israeli officials grimly but dispassionately calculate the cost-benefit ratio concerning a massive aerial assault on Jewish neighborhoods? Would American and European officials condone such an attack? Would the pundits express their sympathy with Israel’s terrible dilemma? Of course not! The very idea of such an action would be recognized immediately as morally outrageous, and anyone who proposed it would be treated with contempt.”

Blogissa on myös terävä teksti YK:n koulun pommituksen vaihtelevista selityksistä.

Kansainvälisen yhteisön kyky hillitä väkivaltaa on tunnetusti hyvin rajallinen. Poliittiset intressit menevät liian usein ihmisoikeuksien puolustamisen edelle. Silti ihmetyttää, kun USA tarjoaa Israelille vankkumattoman tukensa. Bushin kaudella Yhdysvaltojen on ollut hyvin vaikeaa esiintyä demokratian ja ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Euroopan unioni on ulkopoliittisena toimijana vielä heikko. Barack Obama on ilmoittanut aloittavansa aktiivisen Lähi-idän-politiikan  jo hallintonsa alkutaipaleella. Hänen ei uskota antavan Israelin kohdella palestiinalaisia entiseen malliin, ainakaan Yhdysvaltojen tukemana, mitä pidetäänkin yhtenä syynä siihen, että Gazaan hyökättiin juuri nyt. Toivotaan parasta.

Hannu Reime esitti YLE:n sivuilla kysymyksen: ”elleivät Israelin sotilaiden teot Gazassa ole sotarikoksia, mitkä sitten sellaisia ovat?” Maineikas Lähi-idän kirjeenvaihtaja Robert Fisk kirjoittaa, että jos Hamas olisi pommittanut YK:n koulua tappaen 40 suojaa etsinyttä siviiliä, sitä pidettäisiin sotarikoksena -tätä nimitystä on käytettävä siis myös Israelin kohdalla.

Kansainvälinen diplomatia voi tuoda kaivatun tulitauon, ehkä jopa edistää Israelin ja Palestiinan loputtoman konfliktin ratkaisua.  Kansainvälisen oikeuden tehtävä on tutkia ja tuomita kaikkien osapuolten rikokset. Tärkeintä on kuitenkin rauhan rakentaminen. Johtajilta saattaa puuttua poliittista tahtoa rauhan rakentamiseen, mutta se ei saa koitua siviilien tuhoksi. Verilöylyn on loputtava, eikä uutta saa tulla enää koskaan.

Muita linkkejä:

Gaza – Sderot: Life in spite of everything. (arte.tv) .  Tsekatkaa tämä linkki! Lyhyitä videoreportaaseja tavallisten  ihmisten elämästä Gazasta ja Sderotista (rakettiterrorismista pahiten kärsinyt israelilaiskaupunki). (edit 15.1.)

Heidi Huuhtanen: Hamasille annettava mahdollisuus osallistua rauhanprosessiin. Fiksunoloinen, pragmaattinen lähestymistapa konfliktin ratkaisuun -voisiko tämä toimia?

Robert Fisk: Leaders lie, civilians die, and the lessons of history are ignored. ja Why do they hate the West so much, we will ask.

Israelilainen ihmisoikeusjärjestö B’tselem on pitänyt kirjaa israelin ja palestiinan konfliktin uhreista. Nancy Kanwisher teki tältä pohjalta analyysin tulitaukorikkomuksista pitkältä aikaväliltä. Israel oli rikkojana 79% tapauksista. Toinen näkemys israelilaisen tiedustelu- ja terrorismintutkimusinstituutin sivuilla.

Jimmy Carter: An unnecessary war. USA:n entisen presidentin kertomus neuvotteluista Hamasin ja Israelin kanssa.

BBC: Kuka on siviili?

Habib Battah: In the US, Gaza is a different war. Mielenkiintoinen artikkeli USA:n Gaza-uutisoinnista verrattuna Al Jazeeraan.Itsekin huomasi yhdysvaltalaisuutisoinnin köykäisyyden ja Gaza-uutisten puutteen verrattuna eurooppalaisiin lehtiin, Al Jazeerasta puhumattakaan. Toisaalta AJ:lla taitaa olla toimittaja Gazassa.

Al Jazeera haastatteli Hamas-johtajaa, joka  julistaa Hamasin voittavan sodan. Hän on itse Damaskoksessa turvassa.

Europe From Below palestiinalaislasten koulumatkallaan kohtaamasta väkivallasta.

Michel Chossudowsky kirjoittaa Global Researchin sivuilla konfliktista Gazan maakaasuvarojen valossa.

Alexander Stubb: Gazan tragedian olisi voinut välttää.

Mona Eltahawy: Israel, Opium of  the People

Nicholas D. Kristof: The Gaza Boomerang.

Bitter Lemons. Israelilaisia ja palestiinalaisia näkemyksiä rinnakkain, viikoittain .

Palestine News Network.

The Jerusalem Post.

EI: The Electric Intifada.

Life must go on in Gaza and Sderot. Palestiinalaisen ja israelilaisen yhteinen blogi.

Global voices, Gaza.

Belgia yrittää lennättää haavoittuneita lapsia sairaalahoitoon Belgiaan. Olen miettinyt, miksi lapsien ei anneta poistua Gazasta? Olisiko sekin Israelille liian suuri turvallisuusuhka?

Free Gaza -liikkeen avustuslaiva Spirit of Humanity on lähtenyt kohti Gazaa ja sen pitäisi saapua perille huomenna tiistaina. Matkustajina on lääkäreitä, journalisteja, ihmisoikeustyöntekijöitä ja EU-parlamentaarikkoja, ja lastina lääkintätarpeita. Edellinen laiva kääntyi takaisin kun Israelin rannikkovartijat ampuivat kohti. Järjestön mukaan laiva ei ollut Israelin vesillä, Israelin mukaan oli.

17.1.Update.

Olen ollut erittäin tyytyväinen siihen, että monet tahot ovat tuominneet Israelin päivä päivältä hullummaksi ja hirveämmäksi käyvän hyökkäyksen, joka on toivottavasti pian ohi (ja ei, tämä ei todellakaan ole kädenojennus Hamasille, joka on myös rikkonut ihmisoikeuksia ja vastuussa konfliktista. Hamasin on EU määritellyt terroristijärjestöksi, mutta Israel on liittolaisemme jolta pitäisi voida odottaa enemmän).  Ban Ki-Moon ”raivostui” YK:n rakennusten pommittamisesta, Gordon Brownin mukaan tekoja ei voi puolustella, EU-parlamentti nimitti hyökkäystä kollektiiviseksi rangaistukseksi ja pisti EU-Israel assosiaatiosopimuksen syventämisen jäihin. Kansainvälinen paine on vaikuttanut, ja Israelin hallitus äänestää yksipuolisesta tulitauosta tänään iltapäivällä. USA ja Israel tekivät sopimuksen aseiden salakuljetuksen estämisestä (Hamasille). Olisiko aika harkita myös Israelin varustamisen vähentämistä, Yhdysvallat? Israelille oli tälläkin viikolla matkalla asetoimitus Yhdysvalloista, jonka Kreikka onneksi pysäytti.

Olen myös iloinen arvostamani kansainvälisen oikeuden professorin Martti Koskenniemen tiukoista sanoista Suomen kuvalehdessä (16.1.). Hänen ”näkemyksensä on, että vaikka Israelin toiminta on vastoin kaikkea moraalia, uskontoa ja inhimillisyyttä, on epätodennäköistä, että kansainvälisoikeudellisesti seuraisi mitään”. YK:n turvallisuusneuvosto voisi tehdä päätöksen sotarikosten tutkimisesta, mutta ”Israelin osalta Yhdysvallat estäisi päätöksen YK:n turvallisuusneuvostossa”. Koskenniemen mukaan mikä tahansa muu valtio saisi ”täydellisen kansainvälisen tuomion” moisista rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Konservatiivisena pidetty Wall Street Journal julkaisi kansainvälisen oikeuden professorin mielipiteen, jonka mukaan Israel on syyllistynyt sotarikoksiin, kuten Hamaskin.

Tänään Israel taas pommitti YK:n koulua, tappaen ilmeisesti kaksi lasta. Israelilaiset asianajajat kieltävät sotarikokset, ja ovat valmiita puolustamaan valtionsa edustajin.

Tänään tapahtui myös israelilaisen TV-kanavan lähetyksessä karmea käänne. Palestiinalainen lääkäri, joka  raportoi puhelimitse Gazasta ja tarjoaa israelilaiselle yleisölle harvinaisen tilaisuuden kuulla Gazan tapahtumista paikan päältä, oli puhumassa suorassa lähetyksessä kun pommi iskeytyi hänen taloonsa. Israelilainen TV-kanava ryhtyi suorassa lähetyksessä toimintaan tilanteen pelastamiseksi: Gazaan lähetettiin ambulanssi hakemaan perheenjäseniä israelilaiseen sairaalaan. Al Jazeeran mukaan lääkärin kolme lääkärin tyttäristä kuolivat (video YouTube). Tapaus kumosi israelilaisen ihmisoikeusjärjestön B’tselemin mukaan israelilaisten väitteen, jonka mukaan ambulansseja ei voi päästää Gazaan koska Hamas ei salli sitä.

Kuten aikaisemmin mainitsin, B’tselem on pitänyt tilastoa Israelin ja Palestiinan konfliktin uhreista ja tuhoista monen vuoden ajalta. Käykää katsomassa.

Sara Royn artikkeli Gazan katastrofaalisesta tilanteesta.

Tämä liittyy toiseen konfliktiin, mutta kannattaa tutustua. On todennäköistä, että mikään ei ole muuttunut. Human Rights Watch teki perusteellisen selvityksen Israelin toiminnasta Israel-Libanon-konfliktissa 2006. Israel väitti aikoinaan (kuten nytkin) että siviiliuhrien hurja määrä (n. 900) johtui Hizbollahin tavasta käyttää siviilejä ihmiskilpenä. Human Rights Watchin mukaan suurin osa siviilien kuolemista johtui kuitenkin siitä, että sotilaat eivät tehneet eroa siviilien ja taistelijoiden välillä. ”Human Rights Watch’s research shows that the IDF’s repeated failure to distinguish between civilians and combatants cannot be explained as mere mismanagement of the war or a collection of mistakes. The evidence suggests that Israeli officials must have known that their assumption regarding the absence of civilians in southern Lebanon was erroneous.”

Historiantutkija, kansainvälisten suhteiden professori Avi Shlain luo kriittisen katseensa Israel-Palestiina-konfliktin historiaan, ja kutsuu Israelin sotatoimia Gazassa osuvasti silmä silmäripsestä -taktiikaksi. Piti siteerata tätä kohtaa tekstissä, mutta unohdin.

Moments of Gaza-blogi. Sain sivulta selville mm. kuinka gazalaiset onnistuvat bloggaamaan. Natalie Abou Shakra on kirjoittanut kauniin, vihaisen tekstin Gazan opiskelijoilta maailman opiskelijoille.

En voi suositella Wikipediaa lähteenä noin yleisesti (koska artikkelien taso vaihtelee laidasta laitaan), mutta jatkuvasti päivittyvä artikkeli 2008-2009 Israel-Gaza conflict on kyllä mielenkiintoinen – lähteet on sentään merkitty joten ne voi käydä itse tsekkaamassa.

Useiden asiantuntijoiden mielipidekirjoituksia The New York Timesin debattisivulla.

Menachem Kellner puolustaa sotaa Open Democracyn sivuilla. International Herald Tribune yrittää niinikään valottaa israelilaisten perspektiiviä.

BBC:n sivuilla juttu Masadasta, paikasta jossa juutalaiskapinalliset tekivät vuonna 70 eaa. joukkoitsemurhan mieluummin kuin antautuivat roomalaisille.  Haastatellut israelilaiset vetävät yhtäläisyysmerkit Gazan konfliktin ja Masadan välille: juutalaisten on puolustettava itseään kuten muinoin. Jos joku ei-juutalainen tekisi moisia vertailuja, pitäisin sitä yksinkertaisesti antisemitistisenä.

Randall Kuhn kehittelee Obaman analogiaa ”jos minua ammuttaisiin raketeilla”: When Israel Expelled Palestinians.

Kolumni: Paul Kayen anoppi kuoli Hamasin raketti-iskussa. Nyt hän haluaa vain rauhaa.

Tariq Ali puolustaa Hamasia, demokratiaa ja yhden valtion ratkaisua.

Guerilla Radio, italialaisen Vittorio Arrigonin blogi Gazasta (italiaksi). Varoitus: sisältää karmeita kuvia.

Kaupunginvaltuutetun maailmankuva

Yleensä ymmärrän jättää häiriintyneet yksilöt omaan arvoonsa.

Mutta en ole täydellinen ihminen, ja minun on vaikea ohittaa myrkynkatkuisia vihakommentteja ja murhafantasioita silloin kun ne tulevat poliitikon blogista.

Kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon näkemyksiä seksuaalirikoksista:

• Raiskaus = ihan ok, jos se kohdistuu vihreisiin tai vasemmistolaisiin naisiin.
• Lähentely-yritys = kamala rikos, jos se kohdistuu Jussi Halla-Ahoon. Itse asiassa kaupunginvaltuutettu ”hekumoi” ajatuksella häntä lähennelleen homon tappamisesta.

Eli jos oikein ymmärsin, niin maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä.

• Jussi Halla-aho ja hänen kannattajansa. Pienikin rikkomus Halla-ahon persoonaa vastaan ansaitsisi kuoleman, jos se vain olisi mahdollista. ”Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino,” kommentoi kaupunginvaltuutettu blogissaan.
• Ihmiset, jotka ajattelevat maahanmuuttoasioista eri tavalla kuin mainittu herra Halla-aho. Näitä ihmisiä saa vaikka raiskata. Sillä vaikka raiskaus on valitettava rikos, niin sillä on myös tärkeä opetusfunktio: ”Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan.”

Kuulun jälkimmäiseen ryhmään, sillä arvomaailmani on kaukana kaupunginvaltuutetun pimeistä aivoituksista. Minulle demokratia ja ihmisoikeudet ovat elintärkeitä asioita. Toivon poliitikoilta debattia, en uhkailua.

Mitäköhän seuraisi, jos esimerkiksi se valtiosihteerin lääppimä nainen kertoisi fantasioivansa lääppijän murhaamisesta? Olen itse joutunut ainakin sadan miehen lähentelemäksi kolmetoistavuotiaasta lähtien, eikä ole ikinä tullut murhanhimo. Ehdottelu ja kourinta loukkaa, totta kai, ja työpaikalla se on anteeksiantamatonta.

Raiskaus on vakava rikos, uhrin kannalta kaikkein pahimpia. Mutta toisin kuin Halla-aho väittää, yleensä uhri ja tekijä tuntevat toisensa.

Voiko maahanmuuttajien tekemien raiskausten perusteella syrjiä maahanmuuttajia? Kyllä voi, nimittäin niitä maahanmuuttajia jotka raiskaavat: vankilaan vaan ja pitkäksi aikaa. Ja toki Suomeen muuttaville pitää kertoa suomalaisesta kulttuurista ja oikeusjärjestelmästä, tasa-arvosta ja demokratiasta. Väkivallattomuuden hyvistä puolista soisin kerrottavan sekä ulkomaalaisille että suomalaisille. Mutta tätä haluan korostaa: ihmiset ovat yksilöitä, eivät ryhmiä. Kaikkia ulkomaalaisia/maahanmuuttajia/uussuomalaisia ei voi syrjiä häiriintyneiden rikollisten vuoksi. Kaikkia suomalaismiehiä ei voi syrjiä perhemurhaajien tai Halla-ahojen vuoksi. Suurin osa ihmisistä on kunnon porukkaa.

Kaupunginvaltuutettu päivittelee blogikirjoituksessaan myös tanskalaisen muftin mielipidettä, jonka mukaan hunnuttomat naiset ”kerjäävät raiskausta”. Mielipide on täysin karmea, mutta yhtä en näe, nimittäin eroa Halla-ahon ja fundamentalistimuslimin välillä. Kumpikin vähät välittää naisten oikeuksista, paitsi jos kyseessä ovat ”oikeanlaiset” naiset, hunnuttautuneet tai rasistit. Kumpikin vihaa homoja. Kumpikin lietsoo vihaa.

Raiskauksiin liittyviä linkkejä:

Turun Sanomien juttu raiskauksista. Korkeat raiskausluvut yllättivät tutkijatkin.

Helsingin Sanomat, MTV3, Poliisi-TV.

Raiskausten historiaa tutkineen Joanna Bourken artikkeli raiskausmyyteistä.

Myyttejä miehiin kohdistuvista raiskauksista.

P.S. Mainittakoon, että toinen blogiposti oli vuodelta 2003. H-a:n mielipiteet ovat ehkä muuttuneet. Toivottavasti.

P.P.S. Jyrki Kasvi (vihreä, muttei nainen) kommentoi blogissaan Halla-ahon vastenmielisiä kommentteja. Halla-aho on ilmeisesti selittänyt tyylinsä olevan provokaatiota, jonka taustalla pilkottaisi jonkinlainen pointti. Kasvi kommentoi:

”Jos Halla-Aho soveltaisi _muiden_ kirjoituksiin samaa periaatetta, Scripta olisi autio ja tyhjä. Poliitikkojen puheet ja kirjoitukset ovat poliittisia tekoja ja niiden sisältöjä käsitellään ja arvioidaan julkisessa keskustelussa. Yhden poliittisen ryhmä teksteille ei voida suoda tästä erivapautta.”

Halla-ahon tekstejä voi lukea ”toisen asteen” kautta jos pinnistää, mutta ne eivät kyllä itsessään anna aihetta monitulkintaisuuteen. Monissa maissa väkivaltainen uhkailupuhe on yksinkertaisesti kiellettyä, kansalaisten turvallisuuden takaaminen kun on valtion perusfunktioita.

Muuten: miksi maahanmuuttopolitiikasta pitäisi syyttää ”vihervasemmistolaisia?” Porvaripuolueet ovat olleet erittäin hyvin edustettuina viimeaikaisissa hallituksissa. Maahanmuuttoministeri Astrid Thors on RKP:sta, ja sisäministerit (joiden alaisuuteen Ulkomaalaisvirasto kuuluu) ovat vuodesta 1991 lähtien olleet kokoomuksesta tai keskustasta SDP:n Kari Rajamäkeä lukuunottamatta.

Update: Vaikka mielipiteeni Jussi Halla-ahosta ei ole muuttunut, niin en silti voi hyväksyä hänen saamaansa syytettä uskonrauhan rikkomisesta.  Kiihottaminen kansanryhmää vastaan voi olla hyvin vakava rikos (en tiedä onko tässä nimenomaisessa tapauksessa. Ei enää huvita selailla kyseistä blogia.), koska sillä voi olla hyvin vakavia seuraamuksia,  kuten jokainen etnisen taustansa, uskontonsa tms. vuoksi vainottu, pahoinpidelty tai murhattu vahvistaisi jos voisi.

Mutta ’uskontorauha’ on eri asia. Se kuulostaa ikävästi eufemismilta ’jumalanpilkalle’, ja olin toivonut suomalaisten jättäneen tällaiset typeryydet 1960-luvulle (kts. Hannu Salaman Juhannustanssit ja Harro Koskinen). Siteerasin aikaisemmin blogissani ihmisoikeusjärjestöjen julkilausumaa, jossa mielestäni hyvin kiteytettiin se, että uskontojen harjoittajilla on oikeus elää syrjinnästä vapaana mutta itse uskontoja on voitava kritisoida. Ihmisoikeuksien tulee suojella ihmisiä, ei abstrakteja ideoita.

Kannattaa kuitenkin erottaa toisistaan oikeus tulkita uskontoja miten haluaa, kyseenalaistaa niiden jokainen oppi ja myös elää uskonnosta vapaata elämää (kutsun näitä uskonnonvapaudeksi), ja toisaalta oikeus haukkua uskontoja tarkoituksenaan loukata niiden edustajia. Kumpaakin voi puolustaa ilmaisunvapauden nojalla, mutta uskonnonvapaus on yksilöille ja yhteisöille huomattavasti tärkeämpää kuin solvauksenvapaus. Jälkimmäisenkin rajoittamisesta seuraa suuria ongelmia: dissasin yllä tanskalaista muftia, ja saatan lähitulevaisuudessa dissata kondomikauhuista paavia -onko tämäkin uskontorauhan rikkomista? Ihmisillä on myös oikeus suuttua ja protestoida jos heidän uskontoaan pilkataan, mutta ei käyttää väkivaltaa.  Joskus saattaa tietysti käydä niinkin, että rasismi ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan puetaan ”uskontokritiikin” valepukuun, mutta tällaisessa tapauksessa asia on tehtävä näkyväksi jotta siitä voidaan keskustella – tai kiistellä.

Politiikka tanssittaa taas

Immanuel Wallerstein oli väärässä. Vanha vasemmistolainen sosiologi sanoi, että ihmiset äänestävät nykyään vaaleissa pienintä pahaa, eivät unelmiensa ehdokasta tai puoluetta. Usko parempaan huomispäivään hiipui vuoden 1968 jälkeen. Vaikka oma puolue voittaisi, niin kukaan ei enää tanssi kaduilla. Toisin kävi. Barack Obaman voitto USA:n presidentinvaaleissa sai aikaan mahtavia julkisia ilonpurkauksia, Yhdysvalloissa ja maailmalla.

Tässä Washington:

Ja tässä Kenia:

Ihan tässä tulee kateelliseksi. Minä söin Obaman voiton kunniaksi pari suklaakonvehtia aamiaisella.

Pari viikkoa sitten Suomessa oli kunnallisvaalit. Kun tuttu tyttö pääsi läpi sanoin reippaalla äänellä: jee! Siinä kaikki.

Linkit:

Metafilter: linkkejä Obama-juhlintavideoihin ympäri Yhdysvaltoja.

Immanuel Wallerstein: The Decline of American Empire, Amazon.

Wallerstein kirjoitti Obaman tulevasta voitosta kesäkuuussa. Uusi presidentti tuskin mullistaa Yhdysvaltoja tai maailmaa, mutta onko tämä oikeiston 1980-luvulla aloittaman ”vastavallankumouksen” loppu, kuten artikkelissa arvellaan? Onhan oikeiston talouspolitiikka on saanut pahasti siipeensä Wall Streetilla, ja konservatiivinen kulttuuripolitiikka presidentinvaaleissa.

PS. Tyttöystävä huomautti, että Ranskassa tanssittiin 1981 kun sosialistipuolueen Francois Mitterrand valittiin presidentiksi. Silloinkin uskottiin muutokseen.

Osuvaa: Ann Nixon Cooperin vuosisata

Historiantutkijat ja -ystävät rakastavat pitkiä elämäntarinoita. Ja näkökään myös poliitikot.

”This election had many firsts and many stories that will be told for generations. But one that’s on my mind tonight’s about a woman who cast her ballot in Atlanta. She’s a lot like the millions of others who stood in line to make their voice heard in this election except for one thing: Ann Nixon Cooper is 106 years old.

She was born just a generation past slavery; a time when there were no cars on the road or planes in the sky; when someone like her couldn’t vote for two reasons — because she was a woman and because of the color of her skin.

And tonight, I think about all that she’s seen throughout her century in America — the heartache and the hope; the struggle and the progress; the times we were told that we can’t, and the people who pressed on with that American creed: Yes we can.

At a time when women’s voices were silenced and their hopes dismissed, she lived to see them stand up and speak out and reach for the ballot. Yes we can.

When there was despair in the dust bowl and depression across the land, she saw a nation conquer fear itself with a New Deal, new jobs, a new sense of common purpose. Yes we can.

When the bombs fell on our harbor and tyranny threatened the world, she was there to witness a generation rise to greatness and a democracy was saved. Yes we can.

She was there for the buses in Montgomery, the hoses in Birmingham, a bridge in Selma, and a preacher from Atlanta who told a people that ”We Shall Overcome.” Yes we can.

A man touched down on the moon, a wall came down in Berlin, a world was connected by our own science and imagination.

And this year, in this election, she touched her finger to a screen, and cast her vote, because after 106 years in America, through the best of times and the darkest of hours, she knows how America can change.

Yes we can.

America, we have come so far. We have seen so much. But there is so much more to do. So tonight, let us ask ourselves — if our children should live to see the next century; if my daughters should be so lucky to live as long as Ann Nixon Cooper, what change will they see? What progress will we have made?

This is our chance to answer that call. This is our moment.”

Toivottavasti Yhdysvaltojen uusi presidentti tosiaan kantaa huolta tulevista sukupolvista – toisin kuin edeltäjänsä. ”Emme peri maailmaa esi-isiltämme, vaan lainaamme sen lapsiltamme”, sanoo eräs intiaanien sananlasku. CNN:n pari viikkoa vanha juttu Ann Nixon Cooperista, joka on Obaman innokas tukija.

”I ain’t got time to die,” Cooper said with a smile. ”Even if he didn’t win, I was happy for him just to be nominated,” said the former socialite. ”The first black president — isn’t that something, at 106 years old?”

 

Barack Obama, maltillisten sankari

Voiko sillanrakentaja yhdistää kahtiajakautuneen kansakunnan? Voiko kultaisen keskitien sanoma hurmata maailman? Voivatko maltilliset olla karismaattisia johtajia? Kyllä me voimme, tietää Barack Obama.

Yhdysvaltojen seuraava presidentti valitaan huomenna. Vaalikamppailu on saanut ennennäkemättömän määrän kansainvälistä huomiota: intohimoiset bloggarit pallon joka kolkalta viettävät kaiken aikansa internetissä, analysoiden vaalivideoita, kytäten gallupeja. Amerikkalaistunut britti Christopher Hitchens sanoi kerran, että maailman kaikki ihmiset haluaisivat äänestää USA:n vaaleissa. Pitää paikkansa, ainakin minun kohdallani. Mutta kerrankin haluaisin äänestää amerikkalaisen ehdokkaan puolesta, en pahinta vaihtoehtoa vastaan. Barack Obaman viesti toivosta ja muutoksesta on kerrassaan vastustamaton. Eikä suinkaan tuulesta temmattu: jotkut asiat voivat muuttua vain parempaan suuntaan.

USA:n politiikka vaikuttaa koko maailmaan, valitettavasti. Siinä mielessä on täysin järkevää vouhottaa vieraan maan presidentinvaaleista, vaikka äänioikeutta ei olisi. Viisitoista suomalaiskaveriani otti käyttöönsä toisen nimen Hussein -tosin vain Facebookissa. Tarkoitus on kritisoida Obaman toiseen nimeen kohdistuvia asiattomia hyökkäyksiä. Monen maan asukkailla on enemmän pelissä kuin suomalaisilla. USA:n kauppasaarrossa olevassa Kuubassa seurataan naapurimaan meininkiä silmä kovana. Kuinka vaalien tulos voi olla täysin arvaamaton? ihmettelevät diktatuuriin tottuneet kuubalaiset. Barack Obaman suosio todistaa heille, että alakoulussa opitut tiedot Yhdysvaltojen karmeasta rasismista kaipaavat päivitystä.

Amerikkalaisille tummaihoisen presidentin valinta olisi suuri symbolinen tapahtuma. Maan rasistista historiaa ei voi pyyhkiä pois, mutta siitä voi irrottautua muuttamalla nykyisyyttä. Jo Obaman nimeäminen demokraattien viralliseksi presidenttiehdokkaaksi kirvoitti pilapiirtäjissä poikkeuksellisen kilttejä kuvia pilvenreunalta katselevista Martin Luther Kingeistä. Obaman menestys on hänen omaa ansiotaan, mutta tie huipulle oli auki edellisten sukupolvien peräänantamattoman ja rohkean taistelun seurauksena.

Jos Yhdysvallat olisi tuote, saisi brändityöryhmä kenkää. Bushin hallinnon arvostus on lattialukemissa kotimaassa ja maailmalla. Me eurooppalaiset luemme uutisia amerikkalaisen koulutustason laskusta, tuloerojen huimasta polarisoitumisesta, väkivallasta ja takapajuisesta fundamentalismista. Ja naureskelemme ylimielisen suurvallan ahdingolle, hahhaa. Kunnes meitä muistutetaan uuden ajan dominoilmiöstä: kun  pankki kaatuu Wall Streetilla, niin muut seuraavat perässä, mantereelta toiselle.

Nyt amerikkalaiset sitten tulevat ja sanovat että hei, meilläpä onkin afrikkalais-amerikkalainen presidenttiehdokas jolla on hassu musliminimi. Joka puhuu toivosta ja muutoksesta ja todennäköisesti voittaa koko kisan. Kuten Obama mielellään muistuttaa, hänen tarinansa on mahdollinen ainoastaan Yhdysvalloissa. Totta, valitettasti. Useimmissa maissa presidentin oletetaan kuuluvan etniseen enemmistöön. Värillä on väliä, niin pinnallista kuin se onkin.

Positiivinen symboliikka on vaaleissa vain bonusta, kuten olla kuuluukin. Vaalit ratkaistaan pätevyydellä ja asiakysymyksillä, joista kuumin on talous. Obama vaikuttaa lyhyestä urastaan huolimatta John McCainia harkitsevammalta ja älykkäämmältä. The New York Times muotoili Obamaa tukevat argumentit osuvasti liittyessään miehen kannattajajoukkoihin (linkki), joten mainitsen vain pari juttua.

Maailmanpolitiikan kannalta neuvotteleva, harkitseva, ja Lähi-idän öljyn riippuvuudesta irti pyristelevä USA olisi tervetullut tulokas. Omassa maassa tulevaa presidenttiä odottavat järjettömät haasteet. Saa nähdä, miten demokraattien ajama terveydenhuollon uudistus toteutuu taantuman aikaan. Obaman parhaisiin puoliin kuuluu hänen selkeä tukensa uusiutuvalle energialle. Jos suunnitelma luoda vaihtoehtoisten  energialähteiden kautta työpaikkoja onnistuu, saattavat muut maat seurata perässä.

En missään nimessä kannata republikaaneja, mutta luulin McCainia Bushia paremmaksi poliitikoksi aina Sarah Palinin varapresidenttiehdokasvalintaan saakka. Kyyninen veto. Palinia odottaa loistava tulevaisuus uskonnollisen äärioikeiston tähtenä, mutta näissä vaaleissa hänestä taisi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. McCainilla saattaa olla pitkä ura ja jännittävä elämäntarina, mutta hänen rikkaita suosiva talouspolitiikkansa ja uhitteleva ulkopolitiikkansa täydennettynä Palinin hyökkäyksillä tieteellistä tutkimusta ja -maailmankuvaa vastaan tekee hänestä lähinnä rettelöivään kehitysmaahan sopivan ehdokkaan. Kahdeksan vuotta Bushia on toki tuuppinut Yhdysvaltoja tähän suuntaan, mutta haluaisin silti nähdä viimeisen suurvallan paremmassa valossa.

Obaman valinta hyödyttäisi keski- ja pienituloisia enemmän kuin McCainin, mutta ero ei ole päätä huimaava. On laskettu, että Obaman veropolitiikka toisi vähävaraisille noin 600 dollaria lisätienestejä vuodessa, ja kaikken rikkaimmilta napattaisiin 6000 dollaria enemmän – mikä ei ole heille summa eikä mikään. Obama haluaa parantaa keskiluokan oloja, minkä hän suorittaisi vähentämällä niiden veroja, jotka ansaitsevat alle 200 000 dollaria vuodessa. Mutta Le Monde Diplomatiquen mukaan vain pieni osa amerikkalaisista yltää edes 150 000 dollarin vuosituloihin, ja puolet kotitalouksista elää alle 50 000 dollarilla per vuosi. Tavalliset ihmiset hyötyisivät, varakkaiden ohella. Demokraattien poliittisessa puheessa kuitenkin unohdetaan keskiluokan realiteetit. Gore Vidal sanoi aikoinaan, että Yhdysvalloissa on vain yksi puolue, Pääomapuolue, ja siihen kuuluu kaksi oikeistosiipeä. Obama päätti torjua valtion mehevän kampanjatuen, joka asettaa katon vaalibudjetille. Hän onkin kerännyt ennätyksellisen vaalikassan joka toivottavasti avittaa voittoa, mutta silti: kannattaako rahalla mälläämistä rohkaista? Sehän asettaa rikkaista ja vähemmän rikkaista piireistä tulleet ehdokkaat erityisasemaan, puhumattakaan paineista miellyttää suurlahjoittajia.

USA:n seksuaalivähemmistöt näyttävät rakastavan Obamaa. Hän on puolustanut homojen ja lesbojen oikeuksia ja vastustaa Proposition 8:a, mutta ei hyväksy nais- ja miesparien avioliittoja, mikä on hiukan selkärangatonta ottaen huomioon että hän itse syntyi perheeseen, joka oli 1960-luvulla laiton monessa USA:n osavaltiossa. Kannan perustelu kristinuskolla ei sovi Yhdysvaltojen perustuslain sekulaariin henkeen, mutta kukapa siitä nyky-USA:ssa välittäisi. Myös mustien kansalaisoikeustaistelua vastustettiin aikanaan kristillisin perustein. Nerokas poliitikko M.L. King käänsi uskonnollisen retoriikan sorrettujen mustien tueksi.

Monet oikeiston edustajat pitävät Obamaa radikaalina vasemmistolaisena, mutta yllättävän moni republikaani – kuten tutut uuskonservatiivit Colin Powell ja Francis Fukuyama – on liittynyt hänen kannattajajoukkoihinsa. Maltillista oikeistoa viehättää erityisesti Obaman yksilönvapautta ja yrittäjyyttä ylistävä puhe. Senaattori kaipailee myös uudenlaista yhteisöllisyyttä. ”Emme ole niin kahtiajakautuneita kuin poliitikkomme väittävät. Olemme yksi kansa, yksi kansakunta”.

Yhdysvalloissa on 1960-luvulta lähtien käyty ns. kulttuurisotia, jotka ovat vain kiihtyneet viimeisen vuosikymmenen aikana.  Vaikka vaaleissa puhutaan taloudesta, Irakin sodasta ja energiapolitiikasta, niin suurta osaa amerikkalaisia kiinnostaa enemmän aborttipolitiikka, aselait ja evoluutio-opetus kouluissa. Jako kahteen leiriin, liberaaleihin ja konservatiiveihin, on syventynyt entisestään Bushin kaudella. Puhutaan punaisista ja sinisistä osavaltioista, niistä jotka äänestivät republikaanipresidenttiä ja niistä jotka äänestivät demokraatteja. Kummallakin puolella on omat uutislähteensä ja näin ollen oma totuutensa. Sain vuonna 2004 kiertomeilin joissa harmiteltiin, ettei Etelävaltioita aikoinaan (siis 1861) päästetty lähtemään eroamaan Unionista: nyt ne ovat taantumuksellisia, tuovat vähemmän veroja valtion kassaan ja äänestävät Bushin tapaisia konnia. Vaalivuonna 2008 olen törmännyt äärirepublikaanien sivuihin, joilla Obamaan liitetään rasistista kuvastoa, pidetään antikristuksena, ja mikä pahinta, kutsutaan sosialistiksi ja muslimiksi -hui!

Jos haluatte tietää, miten Obama ajattelee, tai ainakin miten hän pukee ajatuksensa poliittiselle kielelle, lukekaa hänen kirjansa Dreams From My Father ja The Audacity Of Hope. Ensimmäinen on 1990-luvulla kirjoitettu muistelmateos, toinen pari vuotta vanha poliittinen kirja. Audacityn kertojanäänen sovittelevuus yllätti minut. Tiesin, että mies on keskustahakuinen demokraatti, mutta silti. Muutama kuukausi sitten Obamaa vielä markkinoitiin ehdokkaana, joka on Hillary Clintoniin verrattuna vasemmalla. Mikä voi Suomen vinkkelistä katsottuna olla oikealla.

Kuunnelkaapa tätä:

“Spend time actually talking to Americans and you discover that most evangelicals are more tolerant than the media would have us believe, most secularists more spiritual. Most rich people want the poor to succeed, and most of the poor are both more self-critical and hold higher aspiration than the popular culture allows.”

Tai tätä:

”I imagine the white southerner, who, growing up, heard his dad talk about niggers this and niggers that, but has struck up a friendship with the black guys at the office and is trying to teach his own son different; who thinks that discrimination is wrong, but doesn’t see how the son of a black doctor should get admitted into law school ahead of his own son.

Or the former Black Panther, who decided to go into real estate, bought a few buildings in the neighborhood, and is just as tired of the drug dealers in front of those buildings as he is of the bankers who won’t give him a loan to expand his business.

There’s the middle-age feminist who still mourns her abortion, and the Christian woman who paid for her teenager’s abortion, and the millions of waitresses, and temp secretaries and nurses’ assistants and Wal-Mart associates who hold their breath every single month in the hope that they’ll have enough money to support the children that they did bring into the world.”

Erilaisten amerikkalaisten elämänkohtaloiden kuvaus poliittisessa kirjassa voi olla kosiskelevaa popularismia. Mutta halu ymmärtää ihmisten erilaisia valintoja on myös humaania politiikkaa, jota ei ole koskaan liikaa.

Obam on maltillisten sankari, sillä hän elättelee toiveita kahtiajakautuneen kansakunnan yhdistämisestä. Hän tarjoaa ihmisille toivoa, mikä ei ole pelkkää haihattelua. Toivon politiikka on vastalause pelon politiikalle, jossa äänestäjien eteen maalaillaan uhkakuvia. Jos ette äänestä sotaisaa presidenttiä niin terroristit tuhoavat kaiken mitä rakastatte. Jos ette äänestä tiukemman maahanmuuttopolitiikan puolesta niin länsimaissa on kohta sharia-laki käytössä. Pelon politiikassa asioita yksinkertaistetaan ja vastapuolta demonisoidaan, vaikka kyseessä olisi vain kilpaileva puolue. Vastustajat nähdään yhtenäisenä massana jonka kanssa ei voi keskustella sen sijaan että heidät nähtäisiin yksilöinä joilla on omat syynsä ajatella ja toimia. Jako ”meihin” ja ”niihin” on ylitsepääsemätön, ja herjat lentävät puolin ja toisin.

Ei niin, etteikö maailmassa olisi pelottavia asioita; niihin kannattaa suhtautua järkevästi. Miettiä, tutkia, selvittää. Nähdä nyanssit. Obama totesi vaalimainoksessa: en tule olemaan täydellinen presidentti. Lause lämmittää maltillisen pragmaatikon sydäntä. Jos poliitikko tunnustaa oman epätäydellisyytensä, hän on taipuvainen ottamaan selvää, konsultoimaan tutkimuksia, asiantuntijoiden mielipiteitä ja kansalaisten toiveita ennen päätöksentekoa -ei luottamaan sokeasti omaan ideologiaansa ja lähipiirin puolueellisiin arvioihin.

Poliitikkojen ei pitäisi vedota äänestäjien huonoimpiin puoliin, pelkoon ja vihaan, vaan siihen, mikä ihmisissä on parasta. Obama tekee juuri näin. Hänen retoriikkansa (esimerkiksi puheessa josta tehtiin laulu) on äärimmäisen isänmaallista. Siinä unohdetaan Yhdysvaltojen historian nykyiset ja aikaisemmat synkät kahtiajaot ja keskitytään yhteisiin saavutuksiin, yhteisiin arvoihin. Siihen mikä omassa maassa ja sen kansalaisissa on hyvää ja vaalimisen arvoista. Kunpa Suomessakin olisi yhtä innoittavia poliitikkoja.

Barack Obama pelon politiikasta (YouTube). Ja tsekatkaa myös ja erityisesti mainittu New Hampshiren puhe.

Adam Curtisin dokumentti Power Of Nightmares kritisoi painajaisilla pelaamista. Kolmiosainen sarja on katsottavissa Google Videossa. Dokumentin asiapuolessa on heikkoutensa, mutta sen varoitukset politiikan turmeltumisesta ovat tarpeen. (1.osa, Google Video)

UPDATE 4.11. Vaalit käynnissä, Obamamania nousussa.

Taloussanomat demokraattien kaksoisvoiton (presidentin- ja kongressivaalit) mahdollisista seurauksista.

Vuoden 2008 presidentinvaalit mullistivat USA:n politiikan. Internetin ja uusien medioiden merkitys kasvoi valtavasti, mitä erityisesti Obaman joukot osasivat hyödyntää (New York Times).

76 Yhdysvaltalaista Nobel-palkittua tiedemiestä kannattaa Obamaa: Bushin kausi on ollut yhtä painajaista USA:n tiedeyhteisölle.

Evankeliset kristityt pelkäävät Obaman voittoa. Eräs haastatelluista inhoaa ajatusta valehtelijan pääsemisestä presidentiksi, mutta iloitsee siitä, että Jumalan profetiat käyvät vihdoin toteen.

Obama on maailmalla ylivoimaisesti suositumpi kuin McCain, kertovat epäviralliset, epätieteelliset internet-äänestykset, esim. The Economistin sivuilla. Myös Helsingin Sanomien lukijat tykkäävät Obamasta.

Eurooppalaiset odottavat tulevalta Obamalandialta paljon, mutta onko heillä ruusunpunaiset lasit silmillään? Mary Dejevsky, The Independent.

Keniassa rakastetaan Obamaa, jonka Luo-heimoon kuulunut ekonomisti-isä aloitti työuransa vuohipaimenena. Luot ovat toimineet Keniassa lähinnä poliittisessa oppositiossa, ja maassa vitsaillaankin nykyään, että Luon on helpompi päästä USA:n kuin Kenian presidentiksi.

NYT:n kolumnisti Nicholas D. Kristoff helvetillisestä kannattajapossesta , Yhdysvaltojen mahdollisuudesta liittyä taas maailmaan, ja Obaman merkityksestä Amerikan imagolle.

Ennen vallankahvasta luopumista Bushin hallinto aikoo tehdä kaikkensa vähentääkseen amerikkalaisten kansalaisoikeuksia, vaikeuttaakseen ympäristölainsäädännön uudistamista ja uhanalaisten lajien suojelua, ja ties mitä.

”I did not vote for Obama today”, TPM-blogi. Omakohtainen kertomus äänestämisestä. Saattaa kostuttaa silmiä!

Jezebel-blogi haastatteli (tietysti liberaaleja) naisbloggareita aiheesta ”mitä teet jos Sarah Palinista tulee varapresidentti? ” Ei kivalta näytä.

UPDATE 5.11. Wuuhuu! Obama voitti. Avasin tietokoneen 5.55. ja kuudelta se ilmoitettiin. Hurjaa. Jotkut suomalaiskaverini valvoivat läpi yön. Myöhästyin töistä, tosin vain pari minuuttia, kun katsoin aamiaispöydässä Obaman kiitospuhetta. Myös McCain piti hyvän puheen.

Yes, we can! -vaalimantra joka kiiri ympäri maailmaa. USA:n demokratia ei olisi voinut toivoa parempaa peeärrää.

Näittekö sen hologrammijutun? Ohoh. Seurasin vaaleja aamulla CNN:ltä, ja vähän illalla. Mahtavaa nähdä puheet livenä. Ja kaikki hurraavat ja itkevät joukot USA:n kaduilla. Tuli mieleen pesäpallo-ottelun kuvaus Don DeLillon Alamaailmasta: ”Suuren luokan kaipaus tekee historiaa.”

Obama, ryhdy jo töihin! kehottaa Taloussanomat. Karut ajat odottavat.

Obaman ilmastopolitiittiset linjaukset avittavat Suomen USA-vientiä. Ehkä myös ilmastoa? (Taloussanomat, Vihreä Lanka).

Kuviteltu, mutta todenoloinen keskustelu siitä, miksi muiden maiden ihmiset haluavat omia USA:n presidentinvaalit. (Open Demokracy)

Mitä Obaman valinta merkitsee maailmalle (New York Times). ”There is another paradox about the world’s view of the election of Mr. Obama: many who are quick to condemn the United States for its racist past and now congratulate it for a milestone fail to acknowledge the same problem in their own societies, and so do not see how this election could offer them any lessons about themselves.” Toivottavasti tämä muuttuu! Ainakin jutun mainitsema nigerialainen kolumnisti kiinnitti asiaan huomiota ja kritisoi maansa politiikkaa suvaitsemattomuudesta. Kaverini sanoi keväällä, että Clintonin valinta olisi maailman kannalta suurempi edistysaskel kuin Obaman, koska Obama kuuluu USA:ssa syrjittyyn ryhmään eli mustiin,  mutta Clintonin maailmalla syrjittyyn ryhmään eli naisiin. Kukkua. Rasismi ja sovinismi ovat maailmanlaajuisia ilmiöitä, valitettavasti. Monissa maissa naisia on politiikassa vähän tai ei yhtään, ja Clintonin menestys esivaaleissa tuskin jäi näiden maiden edistyksellisiltä ihmisiltä huomaamatta.

Kenia julistaa Obama-päivän.

Yhdysvaltoja pidetään jälleen unelmien maana (Washington Post). Näköjään isotkin valtiot välittävät siitä, mitä niistä maailmalla sanotaan…

Ranskalaisjulkaisu Rue 89 iloitsee Barack Obaman voitosta, mutta haluaa nähdä muutoksia oman maan poliittisessa ilmapiirissä – ehkä Ranskakin voi siirtyä post-rodulliseen (mon Dieu, mikä suomennos) yhteiskuntaan. Toisaalta, miksi valkoisen naisen ja mustan miehen poikaa sanotaan mustaksi? Lehti löytää myös hyviä puolia Bushin hallinnosta, mutta on samalla laittanut kaikille presidentinvaaleja käsitteleville sivuille pop-up-kuvan, jossa Obama potkaisee Bushia persuksiin. USA-myönteinen Ranska -tätä ei voi ymmärtää…

Le Figaro summaa ranskalaispoliitikkojen kommentteja Obaman voitosta.

Afrikkalaiset ovat ylpeitä Obamasta, mutta ainakaan Jeune Afriquen (ransk) haastattelemat asiantuntijat eivät usko suuriin muutoksiin USA:n Afrikan-politiikassa. Obama joutuu epäkiitolliseen tehtävään, myymään Africomia, USA:n puolustusministeriön sotilashanketta Afrikan maille.

Al Jazeera haastatteli Gazan asukkaita heidän ajatuksistaan USA:n presidentinvaalien suhteen. Useimmat eivät elättele suuria toiveita.

Israelilainen Haaretz-lehti olettaa, ettei Obama hylkää Israelia. Presidentti voi jatkaa USA:n Israel-Palestiina-konfliktin politiikkaa ”tiekartan” pohjalta. Jutussa mietitään myös Yhdysvaltojen vaalien vaikutusta Israelin tuleviin vaaleihin.

Reaktioita ympäri maailmaa, NYT, mm. Arabierariemiraateista ja Venezuelasta. Chavez joutuu ehkä miettimään propagandapolitiikkansa uudelleen.

Nuorten eurooppalaisten ja amerikkalaisten journalistien kuvauksia vaalivalvojaisista (Cafe Babel).

And Then They Wept. Kolumni USA:n mustien surullisesta historiasta, joka heijastuu Obaman voittoon. Hurjaa. Obamahan ei ole orjien jälkeläinen, mutta hänen ihonvärinsä symboloi voittoa menneisyyden painolastista.

Edistystä yhdellä ihmisoikeusrintamalla, takapakkia toisella. Kalifornian Proposition 8 meni läpi, ja samaa sukupuolta olevat avioparit eivät enää ole naimisissa keskenään. The Advocaten sivuilla kolumni lgbtq-oikeuksien ja demokraattien politiikan vaikeasta suhteesta.

Liberaali The New Republic kirjoittaa , että suuri osa USA:n kansasta on muuttunut liberaalimmaksi, mutta demokraatit eivät ole osanneet vastata poliittiseen haasteeseen. Uskoisikohan tuota -näimmehän juuri uuskonservatiivin USA:n henkilöityvän Sarah Palinin hahmossa. Samasta aiheesta brittiläisestä TimesOnlinessa.

Tsekatkaa myös Bill Clintonin entisen puheenkirjoittajan David Kusnetin analyysi McCainin ja Obaman puheista. McCainin puhe tosiaan kosketti -hän hoiti häviönsä arvokkaammin kuin kampanjansa, ja yritti selvästi rauhoitella republikaanien katkerimpia aineksia.

Lehtiä lukeminen on hämmentävää. Koko maailma on yhtäkkiä haltioissaan Yhdysvalloista. Onhan Barack Obama hurja muutos George W. Bushiin. Kelatkaa: Valkoisen talon isäntä jota voi siteerata muutenkin kuin huumorimielessä. Olen oppinut jotain maailmasta, ja itsestäni. Me kuulumme kaikki USA:n vaikutuspiiriin, ja olemme sen henkisten siirtomaiden asukkaita.

P.S. South Park teki sen taas. Kuinka piirrossarjan jaksossa voidaan näyttää animoituja versioita vain 23 tuntia aikaisemmin pidetyistä puheista? Parodioida yksityiskohtia presidenttikilvan loppumetreiltä? Tässä(kin) on joku salaliitto takana…

Parasta Sarah Palinissa

…on hänen uskomaton yhdennäköisyytensä koomikko-käsikirjoittaja Tina Feyn kanssa!

Koko sketsi NBC:n sivuilla. Clintonia esittää Amy Poehler.

Palinin toiseksi paras ominaisuus liittyy keskusteluun sukupuolten tasa-arvosta. Keväällä kommentaattorit valittivat, että jos Hillary Clinton olisi yhtä kokematon kuin Barack Obama, ei hän olisi päässyt yhtä pitkälle. Naisilta vaaditaan politiikassa enemmän kuin miehiltä, sanottiin. No, kappas vaan. Sarah Palin todisti, että joskus naiselta ei vaadita yhtikäs mitään, paitsi naisten oikeuksien vastustamista. Osavaltiotason poliitikko Palin olisi tuskin päässyt John McCainin kampanjakaveriksi ilman tiukkaa aborttikantaansa, jonka uskotaan keräävän parivaljakolle uskonnollisten kiihkoilijoiden äänet.

Muutama päivä McCainin varapresidenttiehdokkaan paljastamisen jälkeen ensimmäinen suomalainen tuttuni liittyi palinistien Facebook-ryhmään, joka ajaa Sarah Palinia USA:n presidentiksi vuonna 2012. Liityin itse groupiin, joka kannattaa toista Palinia presidentiksi. Michael Palin FTW! Tai joku muu montypython, kyllä ne Bushia paremmin pärjäisivät!

UPDATE: Tina Fey voitti Emmyn näyttelijäntyöstään sarjassa 30 Rock. Hän kertoi toimittajille haluavansa lopettaa Sarah Palinin imitoimisen viimeistään 5. 11. (presidentinvaalien jälkeen) ja toivoi amerikkalaisten auttavan häntä tässä tavoitteessa.

The Nationin kolumnisti kiteytti Palinin valinnan sukupuoliaspektin hyvin kirjoittaessaan varapresidenttiehdokkaan puheesta: ”what gun-toting, warmongering, polar-bear extinguishing, creationist, antiabortionist man could have gotten away with it? ” Todellakin. Se, että hihhuli-idiootit huristavat lasikaton läpi pätevämpien naisten jäädessä hakkaamaan siihen päätään on synkkää sekä feminismin että demokratian kannalta.

UPDATE (30.9.): Toinen sikahauska (tai huulipunasikahauska) Saturday Night Live-sketsi . Alkuperäinen haastattelu YouTubessa (osa). Yhdysvaltalainen kaverini kutsui Palinin mielipiteitä loukkaukseksi kaikkia amerikkalaisia kohtaan.

CNN vertaa sketsi-Palinin ja aidon puhetta, linkki YouTubeen. Uskomatonta. Minulle tuli mieleen Miss South Carolina, ilmeisesti monille muillekin.

UPDATE 19.10. Uijui. Läppä jatkuu, ja tällä kertaa mukana on aito ja alkuperäinen Sarah Palin. Huumoripropsit Palinille, vaikka poliitikkona hän on yhä p:stä. Linkki NBC.

Uskonto ja uiminen

Helsingin Sanomissa (7.9. 2008) oli juttu musliminaisten uimavuorosta. Myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä on itse asiassa maahanmuuttajanaisille suunnattu, kaikille naisille avoin uimavuoro. Hesarin artikkelissa puhutaan myös musliminaisten uimakoulusta joihin osallistuu noin 240 naista ja tyttöä vuodessa, ja annetaan ymmärtää että muslimitytöt eivät opi uimaan ilman omaa koulua.

Kunpa toimittajat välttäisivät sanomasta sellaisia asioita kuin ”muslimitytöt eivät voi uskonnollisista syistä osallistua koulujen uimaopetukseen.” Kaikki muslimit eivät suinkaan katso uskontonsa vaativan tiukkaa sukupuolierottelua. Islam ei ole mikään monoliitti. Maailman toiseksi suurimman uskonnon kannattajakuntaan mahtuu monenlaisia suuntauksia, näkemyksiä ja elämäntapoja. Paikallisella kulttuurilla ja politiikalla on suuri vaikutus ihmisten uskontoon.

Olen asunut Marokossa, muslimimaassa jossa miehet ja naiset käyvät yhdessä rannoilla ja uima-altailla, kuten länsimaissa. Marokossakin konservatiivit ja islamistit (eli poliittisen islamin kannattajat) paheksuvat rantameininkiä, mutta he eivät voi estää maltillisempia maanmiehiään elämästä omalla tavallaan. Vuonna 2004 säädettiin uusi perhelaki, joka paransi naisten asemaa lain edessä merkittävästi. Uudistusten perustelut löytyivät – mistä muualta kuin – islaminuskosta. Marokossa naisten pukeutuminen vaihtelee. Kaduilla näkee länsimaistyylistä pukeutumista, trendikästä muslim chicia, perinteisiä djellaboja (huivin kanssa tai ilman), ja joskus jopa kasvot peittäviä niqabeja. Nirunarutoppeihin pukeutuvat marokottaret eivät välttämättä ole vähemmän uskonnollisia kuin hijabin käyttäjät -paitsi fundamentalistien mielestä. Marokossa päähuivi ei ole puhtaasti uskonnollinen, vaan myös poliittinen symboli.

Toivoisin, että suomalaiset todella sitoutuisivat sukupuolten tasa-arvoon, ja tukisivat siihen tähtääviä aloitteita myös muiden kulttuureiden piirissä, eivät toiseen suuntaan kulkevaa kehitystä. Toivoisin myös, että lapsia suojeltaisiin uskontojen ylilyönneiltä. Monet muslimitytöt valitsevat teini-iässä islamilaisen päähuivin tai hunnun, ja kunnioitan heidän päätöstään. Mutta kun on kyse uimaan opettelevista ekaluokkalaisista, niin voidaan tuskin puhua heidän omasta vakaumuksestaan. Lapsilla on oikeus lapsuuteen, vanhempien uskonnosta riippumatta. Kasvettuaan he voivat valita itse oman maailmankatsomuksensa.

Kaspardus suosittelee:

Fadwa El Guindi: Veil: Modesty, Privacy, and Resistance (1999). Oxford, Berg.

Leila Ahmed: Women and Gender in Islam: Historical Roots of a Modern Debate (1992). New Haven: Yale University Press.

Linkkejä:

Helsingin Sanomat, Uusi Suomi

Iivi Anna Masson blogi

Morocco moves to drop headscarf, BBC

Morocco’s veiled feminists, Quantara

Carpe Diem -blogi: Une plage pour les femmes!  (ranskaksi. Marokkolaisbloggari on löytänyt Libanonissa mahtavan ”naisten rannan”, ja miettii voisiko sama olla mahdollista Marokossa. Eräs maannainen sanoo, että emme elä vielä islamistilandiassa, toinen pitää kysymystä keskiaikaisena…Blogista käy myös ilmi, missä mustaan chador-kaapuun pukeutuvat marokottaret käyvät uimassa: hiljaisilla rannoilla, vaatteet päällä)

Juttu burkinista, peittävästä uima-asusta, Helsingin Sanomat

Ranskassa tällaisista asioista keskustellaan ilmeisesti vähän väliä. Kesällä kaupunkipolitiikasta vastaava valtiosihteeri Fadela Amara kommentoi yleisen uimahallin naisille varattua vuoroa. Hän piti sitä vaarallisena sukupuolten tasa-arvon kannalta, ja arveli taakse kätkeytyvän uskonnolliseen integrismiin liittyvää painetta. Amara tuli viisi vuotta sitten Suomessakin tunnetuksi lähiöiden naisten oikeuksia ajavan Ni Putes Ni Soumises liikkeen johtohahmona. Hän on muslimi ja kertoo rukoilevansa viisi kertaa päivässä, mutta tunnetaan sekularismin (laïcité) vankkana kannattajana.

Päivän sitaatti: tietokoneet vs. McCain

Presidenttiehdokas John McCain on tunnustanut olevansa internet-asioissa ”neandertalilainen”. The New York Timesin mukaan viisastelevat tietokonetyypit naureskelevat McCainille, mutta miksi?

Computers have become something of a cultural marker — in politics and in the real world. Proficiency with them suggests a basic familiarity with the day-to-day experience of most Americans — just as ignorance to them can suggest someone is “out of touch,” or “old.”

“We’re not asking for a president to answer his own e-mail,” said Paul Saffo, a Silicon Valley futurist who teaches at Stanford. “We’re asking for a president who understands the context of what e-mail means.”

Olen samaa mieltä Paul Saffon kanssa: presidentin on ymmärrettävä internetin merkitys ja vaikutusvalta nykymaailmassa. Suomessakin uuden teknologian ja tietoverkkojen tunteminen kuuluu kansalaistaitoihin, mutta välillä it-osaamista painotetaan turhankin paljon. Monia tietokoneohjelmia oppii käyttämään aika nopeasti. Tärkeämpää on hallita tasokkaan sisällön tuottaminen, medianlukutaito ja kriittisyys informaatiotulvassa kahlatessa. Näihin tarvitaan vahvaa yleissivistystä. Se on vuosien työn tulos, osa kulttuurisen pääoman kokoamisprosessia joka jatkuu läpi elämän.

McCainin leiri vakuuttaa, että puutteellisista it-taidoistaan huolimatta ehdokas ei ole mikään neo-luddiitti. Minun puolestani yhdysvaltalaiset voisivat olla huolissaan myös ulkopolitiikan asiantuntijana esiintyvän McCainin muuta maailmaa koskevasta tietotasosta: hän ei esimerkiksi tiedä Tsekkoslovakian lakanneen olemasta, luulee Putinia Saksan presidentiksi, sotkee shiiat ja sunnit, ja myöntää ettei ymmärrä talousasioita niin hyvin kuin pitäisi. Joo, en minäkään, mutta en olekaan pyrkimässä presidentiksi.

Update 11.8. Taloustieteilijä Paul Krugman arvelee kolumnissaan The New York Timesissa, että republikaanien ideologiaan on pesiytynyt tietämättömyyden arvostaminen.

Now, I don’t mean that G.O.P. politicians are, on average, any dumber than their Democratic counterparts. And I certainly don’t mean to question the often frightening smarts of Republican political operatives.

What I mean, instead, is that know-nothingism — the insistence that there are simple, brute-force, instant-gratification answers to every problem, and that there’s something effeminate and weak about anyone who suggests otherwise — has become the core of Republican policy and political strategy. The party’s de facto slogan has become: “Real men don’t think things through.”

Miettimättä jättämisen mallinukke on tietysti nykyinen presidentti, mutta hän on vain jäävuoren huippu. Ajatelkaa kaikkia niitä ihmisiä jotka häntä äänestivät. Tietämättömyyden ihannointi on kuitenkin republikaanipuoluetta laajempi ilmiö. Tsekatkaa Susan Jacobyn argumentti amerikkalaisesta typeryyskulttuurista, jolla on pitkät perinteet mutta joka selvästi vahvistunut viime vuosikymmeninä. Jacoby esittää kirjansa The Age Of American Unreason perusväitteen Washington Postissa ja Point Of Inquiryn podcast-haastattelussa.

Amerikkalaisesta idiotiasta bloggaaminen täältä rapakon takaa on hauskaa, halpaa ja ihan liian helppoa. Ehkä se tarjoaa inspiraatiota kotikutoisen hölmöläiskulttuurin uhmaamiselle. Tämä puuha kannattaa yleensä aloittaa oman itsensä sivistämisestä. *poistuu lukemaan tutkimuskirjallisuutta.*

Lolcats ja muita hassuja interwebs-ilmiöitä

Nautin typerästä huumorista ihan liikaa. Virnuilen itsekseni kadulla ajatellessani hupaisia asioita. Joskus ihmiset hymyilevät takaisin, joskus he tuijottavat peloissaan tai vihaisina. Käykö teille ikinä tällaista?

more cat pictures

Lolcats on noussut suosituksi internet-ilmiöksi. Tiedättehän, kissojen ja muiden elukoiden kuvia hupaisilla kuvateksteillä varustettuina. Tekstien nyrjähtänyt englanti, lolspeak eli kitty pidgin, parodioi huonoa nettikieltä ja siinä on lyhenteitä kuten LOL (=laughing out loud) ja ROTFLMFAO (rolling on the floor laughing my fat/freakin’ ass off). Kieleen ja toistuviin läppiin kuten ”I can has cheeseburger” ja ”Oh hai!” pääsee aika nopeasti sisään. Näitä näkee nykyään kaikkialla. Iz in ur interwebs pwning u duudz…

more cat pictures
…liek a bad kitteh!

see more crazy cat pics

Siis kuinka outo antropomorfistinen taipumus meillä onkaan jos näemme kissanpentujen silmissä hyvyyttä tai pahuutta! Ja minä ainakin nauroin tuolle. Toisaalta ihmisenkaltaistamisella on pitkät perinteet länsimaissa. Mikä kelpasi Aisopokselle kelpaa nykyihmisillekin.

Seuraava vaatii Schrödingerin kissa -ajatuskokeen tuntemista: onneksi tietoa saa kätevästi Wikipediasta. (Me mitään tutkimusta tarvita, tai koulutusta! Mutta srsly, tajuan fysiikasta niin vähän, että se on ihan sama mistä siitä luen. Ja Schrödingerin kissa on jo viiksiään myöten populaarikulttuurin suossa, missä Wikipedia on kuin tukkipuu hukkuvalle.)

Lolcatseilla on jo oma uskontonsakin, taivaallinen Ceiling Cat…

…ja sen vastavoima Basement Cat.

more cat pictures

Viime viikolla lemppariylioppilastalomme pääsi lolcatseihin. Ja eräs tuttu pulu.

see more crazy cat pics

Russian reversal-vitsit ovat kääntämiseen perustuvia sanaleikkejä. ”In America, you can always find a party. In Soviet Russia, Party finds you!”. Eli pulu ei paskonutkaan patsaan päälle, vaan…

Lolcatsien lisäksi on loldogs, loltapirs, lolBush, lolBama ja ties mitä. Omiin lemppareihini kuuluu Lollost.

Pundit Kitchenin poliitikkopiloissa käytetään hieman parempaa kieltä.

see more funny political pictures

Äh, McCainilla ei ole mitään asiaa esiintyä Irak-asiantuntijana jos hän ei tajua eroa shiia- ja sunnifundamentalistien välillä. Iran, Muqtada al-Sadr, Hizbollah = shiia, Al Qaeda = sunni, kuinka vaikeaa se voi olla?

Tämä on hieman ilkeämpi kuva. Mutta väitän, että Dick-niminen ihminen on tottunut pilkkaan jo alakoulussa.

see more funny political pictures

Hauskinta on pop-kulttuurin yhdistäminen tuttuihin setiin ja täteihin.

Klonkun Venäjä.

see more funny political pictures

ja Ozin paha noita.

Noitavertaus on itse asiassa varsin kesy verrattuna kaikkiin naisvihamielisiin nimittelyihin joita Clintonin vastustajat viljelevät.

Jotkut lol-läpät ovat muodostuneet kunnon jatkokertomuksiksi. Esimerkiksi Mursulta riistetty ämpäri

see more crazy cat pics

on seikkaillut ties kuinka monessa kuvassa

see more crazy cat pics

kissoineen päivineen.

see more crazy cat pics

Lol-kuvat ovat hauska, hölmö ilmiö. Ne ovat myös pieni esimerkki siitä, kuinka visuaalinen ilmaisu on muodostunut entistä tärkeämmäksi osaksi arkisia kokemuksiamme. Yksi kuva todella vastaa tuhatta sanaa, ja merkitykset leviävät, monistuvat ja kehittyvät rivakassa tahdissa.

Ja lapset, jos olette jo kurkkuanne myöten täynnä, niin: Every time you Can Has, God kills a lolcat.

UPDATE 19.5. Voi hertsileijaa. Taiteilija Josh Zubkoff on maalannut valtavan lolcat-graffitin San Fransiscon Quincy Streetillä sijaitsevan talon seinään. Kuvia Laughing Squadin sivustolla.

Update. Kuinka saatoin unohtaa pop-tilastot? Tsekatkaa GraphJam, kultaa!

more graph humor and song chart memes

Robert Smithin (The Cure) kalenteri:

more graph humor and song chart memes

Kuinka ylittää katu Morrisseyn kanssa:

more graph humor and song chart memes

Näissä on usein selitysvideo mukana. Kaikki lukijani eivät välttämättä rakasta menneiden vuosikymmenien hittejä yhtä paljon kuin minä, joten tsekatkaa:

Carl Douglas: Kung Fu Fighting

The Cure: Friday I’m In Love

The Smiths: There Is A Light That Never Goes Out

Ranskalaisten poliitikkojen sammakot

Puolustusministeri Häkämies nukkukoon yönsä rauhassa. Hänen Venäjä-Venäjä-Venäjä -puheensa ei ole mitään verrattuna Ranskan ihmisoikeusministerin* Rama Yaden antamaan kommenttiin. Yade pahoitteli parlamentin televisiokanavalle laittoman maahanmuuttajan kuolemaa (katso aikaisempi postaus), mutta halusi tehdä selväksi, että viimeaikaiset ikkunastaputoamiset ovat yksittäistapauksia. Ranskalainen demokratia voi hyvin ja ihmisoikeudet ovat kunnossa, sillä: ”Meidän maamme ei ole Venäjä, meidän maamme ei ole Kiina. Meidän maamme ei ole diktatuuri”. Jos suomalainen poliitikko sanoisi jotain vastaavaa, seuraisi maassamme todennäköisesti hillitön mediakohu. Suomella ja Ranskalla on toki ihan erilainen suhde Venäjään, mutta jokaisessa maassa joudutaan pohtimaan poliittisen kielenkäytön rajoja.

Ranskassa Yadea kritisoitiin lähinnä blogirintamalla. Äärioikeistolaisen Front National -puolueen Jean-Marie le Pen vaati julkisesti Yaden eroa, mutta häntä ei taidettu ottaa kovin vakavasti. Le Pen on kritisoinut naispoliitikkoa jo aikaisemmin tämän vierailtua laittomien siirtolaisten valtaamassa talossa. Vasta 30-vuotias Yade on itsekin alkujaan maahanmuuttaja. Hänen vanhempansa kuuluvat Senegalin poliittiseen eliittiin, joten ero perusmaahanmuuttajaan, lailliseenkin, lienee suuri.

Yaden lausunto ei poikkea hallituksen muiden jäsenien tyylistä. Ulkoministeri Bernard Kouchner on joutunut selittelemään Iranin ydinasekriisiin liittyvää kommenttiaan. Kouchner vakuutti, että hänen lauseensa ”pahimpaan, eli sotaan varautumisesta” tulkittiin väärin. Kouchner sanoo olevansa rauhan mies, hänhän nimitti sotaa pahimmaksi vaihtoehdoksi. Presidentti Nicholas Sarkozy sanoi The New York Timesille ja International Herald Tribunelle antamassaan haastattelussa, ettei itse käyttäisi sanaa sota Iranista puhuttaessa. Mutta sattuipa kuitenkin puheessaan Ranskan suurlähettiläille mainitsemaan, että on tehtävä kaikki, jottei jouduttaisi hirveiden vaihtoehtojen eteen: iranilaisen pommin tai Iranin pommittamisen.

Sarkozyn diplomaattiset taidot olivat pahasti hukassa hänen heinäkuisella Senegalin-matkallaan. Presidentti piti dakarilaisille opiskelijoille puheen, joka ärsytti afrikkalaisia Senegalin ulkopuolellakin, muun muassa Afrikan unionin komission puheenjohtajaa Konaréa. Sarkozy sanoi, että kolonialismia on turha syyttää nyky-Afrikan ongelmista, ja jatkoi (engl. käännös Guardian):

”The tragedy of Africa is that the African has never really entered into history … They have never really launched themselves into the future,” Mr Sarkozy said. ”The African peasant, who for thousands of years has lived according to the seasons, whose life ideal was to be in harmony with nature, only knew the eternal renewal of time … In this imaginary world, where everything starts over and over again, there is room neither for human endeavour, nor for the idea of progress.”

Huh huh.

* Secrétaire d’État. Käänsin tämän aluksi valtiosihteeriksi, mutta muutin muotoon ministeri huomattuani, että sitä käytetään Helsingin sanomissa. Pitäisi ottaa oikeasta käännöksestä selvää. Secrétaires d’État kuuluvat hallitukseen, mutta ovat hierarkiassa varsinaisten ministerien (ministres) alapuolella. He ovat vastuussa jollekin ministerille, mutta heillä on oma erityisalueensa, esimerkiksi ihmisoikeudet, liikenne, kaupunkisuunnittelu.

Update 23.10: Guardianissa Turkkia ja EU:ta käsittelevä mielipideartikkeli jossa ulkoministeri Kouchnerin nähdään edustavan ”militaristista humanismia”. Koucher oli aikoinaan perustamassa Lääkärit ilman rajoja -järjestöä, on toiminut YK:sssa korkeana virkamiehenä ja tunnetaan ihmisoikeuksien sekä humanitaarisen intervention puolestapuhujana.

Oikeistolaiset taiteilijat, vasemmistolaiset osakemiljonäärit

Keskustelimme kavereiden kanssa Helsingin sanomien jutusta, jossa ihmeteltiin, miksi oikeistolaisuus on taiteilijoiden piirissä ihan out (HS 23.9. Suomalaisessa taiteessa oikea on yhä väärä). Taidepiirien vasemmistolaisuutta pidetään artikkelissa 1970-luvun jäänteenä. Pidimme jutun kysymyksenasettelua vähän absurdina. Ihan kuin jokaisella alalla pitäisi olla kaikki poliittiset kannat edustettuina. -Onkohan esimerkiksi vasemmistolaisia osakemiljonäärejä olemassa? kaverini pohti.

Netti-Hesarin keskustelussa tuotiin esille monia hyviä pointteja, kuten se, että rockmuusikot tahkoavat rahaa kunnon kapitalistin tavoin ja lähtevät barrikadeille tekijänoikeuksiensa loukkaamisesta. Joku sanoi myös, että oikeistolaisesti suuntautuneet taideihmiset menevät mainosalalle, tai tekevät menestyviä elokuvia tai musiikkivideoita. Suomi on pitkään ollut pienten varallisuuserojen maa, mikä on vaikuttanut kulttuuriin. Rikkautta on pidetty epäilyttävänä, mutta tämä lienee muuttunut. Toisaalta Suomessa voivat kauppatieteilijätkin perustaa rap-yhtyeen. Muualla tällainen katu-uskottavuuden puute naurettaisiin suohon.

Eivätkö Suomen taiteilijat ja älymystö olleet melko oikeistolaista porukkaa aina 1960-luvulle asti, jotain Kiilaa lukuun ottamatta? Kansallismeininkiä ja niin poispäin? Tosin sillä ei ole paljoakaan tekemistä Hesarin jutussa penätyn kaupallisuuden kanssa. Eri aika, eri oikeisto. Vanhempieni ikäpolvi muistaa hyvin 1970-luvun ja äänekkäät, ärsyttävät taistolaiset. Joo, tiedän, se oli tosi kurjaa. Suuret ikäluokat joutuivat nuorena kuuntelemaan vanhempiensa sotajuttuja. Me joudumme kuuntelemaan valitusta hirveistä vähemmistökommunisteista. Kulttuuripiireissä pidettiin tyhmänä jos kutsui Neuvostoliittoa totalitaariseksi valtioksi. Känniset kansandemokraatit aukoivat Kosmoksessa demareille päätään. Tai jotain. Mutta Helsingin yliopistolla oli Kansallisilla Ylioppilailla koko 1970-luvun ajan eniten paikkoja edustajistossa. Taisivat olla hyvin hiljainen enemmistö kun heitä ei kukaan tunnu muistavan.

Hesarin jutussa tuodaan onneksi esille se, että jako oikeistoon ja vasemmistoon on ainakin taiteen puolella menettänyt merkityksensä, nykyään ollaan vaikkapa vihreitä tai feministejä. Omasta mielestäni taiteen kuuluu ensijaisesti etsiä uusia ulottuvuuksia, tarjota uusia näkökulmia. Hesarin jutussa taiteilijoilta kaivataan vapaan markkinatalouden puolustamista. Mitä, onko kapitalismi vaarassa? Onko Suomessa suurikin kansanliike, joka haikailee Itäblokkia takaisin? Tai haluaa palata luontaistalouteen? Taiteilijan ei tarvitse ylistää vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää. Paitsi Pohjois-Koreassa.

—     —–      ——    ————–

PS. Puhuin aiheesta taiteilijafrendini kanssa. Hän sanoi, että muiden maiden taiteilijoissa on enemmän oikeistolaisia. Toisaalta hän sanoi, että hänen kaikki tuntemansa kuvataiteilijat, jotka voidaan laskea tähän sarjaan, ovat joko syntyneet rikkaisiin perheisiin tai sitten tekevät videojuttuja, joilla tienaa hyvin. Suomessa vain kourallinen kuvataiteilijoita elää pelkästään taidetta tekemällä. Muilla on joku päivätyö. Ja materiaalit ovat kalliita. Käsittääkseni kirjailijoilla on sama juttu, harvat pystyvät elättämään itsensä romaaneilla. Varallisuus ei välttämättä vaikuta poliittiseen suuntautumiseen, mutta jos taiteilija elää vaatimattomasti, niin markkinatalouden riemut tuskin heijastuvat hänen taiteeseensa.

Tragedioita Ranskasta

Kiinalainen nainen, laiton maahanmuuttaja, hyppäsi pariisilaisen kerrostalon ikkunasta viime torstaina. Hypyn syynä oli poliisien ilmestyminen oven taakse. Poliisit eivät olleet kiinnostuneet naisesta, vaan etsivät hänen asuintoveriaan, joka on myös laiton maahanmuuttaja ja jota kolmas kiinalainen henkilö oli syyttänyt varkaudesta.

Ikkunasta hypännyt Chulan Zhang Liu menehtyi vammoihinsa perjantaina. Lehdistö ja kansalaisjärjestöt saivat asian tietoonsa vasta eilen maanantaina. Laittomien siirtolaisten lasten etuja ajava Réseau éducation sans frontières syyttää viranomaisia tietojen pimittämisestä. Tämä oli neljäs kerta puolentoista kuukauden sisällä, kun laiton maahanmuuttaja putoaa tai hyppää ikkunasta poliisien pelossa, ja ensimmäinen kuolemantapaus. Ivan, 12-vuotias venäläispoika, jonka perhe oli jäänyt Ranskaan kolmesta hylätystä turvapaikkahakemuksesta huolimatta, putosi elokuussa parvekkeelta yrittäessään paeta poliiseja. Ivan joutui koomaan mutta heräsi useiden päivien kuluttua. Pojan tila on vakaa, mutta hän on saanut vakavia vammoja erityisesti päähänsä. Vanhemmille annettiin oleskelulupa Ivanin pitkän kuntoutuksen ajaksi.

Tapaukset ovat järkyttäneet ranskalaisia. Erityisesti vasemmistolaisessa Libération-lehdessä ollaan huolestuneita koventuneen siirtolaispolitiikan aiheuttamasta pelon ilmapiiristä. Nichoals Sarkozyn hallinto on ilmoittanut tutkivansa 125 000 laittoman siirtolaisuuden tapausta tänä vuonna saadakseen 25 000 ihmistä karkotettua. Sarkozyn valikoidun maahanmuuton (immigration choisi) politiikka perustuu koulutettujen siirtolaisten houkutteluun, ja perheiden yhdistämiseen liittyvän maahanmuuton vähentämiseen. Laki DNA-testien vaatimisesta perheiden yhdistämisessä on herättänyt vastustusta. Siirtolaisuusministeri Hortefeuxin mukaan tällaiset ovat käytössä jo monissa Euroopan maissa, Suomessakin. Pitääkö tämä paikkansa?

Erään Ranskan régionin kouluja valvovan elimen lähettämä e-mail alueen rehtoreille herätti myös huomiota. Mailissa pyydettiin koulujen henkilökuntaa kertomaan mahdollisista laittomien maahanmuuttajien lapsista, jotka kävisivät koulua alueella. Rehtorien vastaukset olivat hyvin negatiivisia: tämä kuuluu poliisille, ei meille. Joillekin tulivat mieleen kuudenkymmenen vuoden takaiset synkät tapahtumat. Pian tulikin toinen meili, jossa edellistä väitettiin vahingossa lähetetyksi: unohtakaa koko juttu.

Lähteitä (ranskaksi):

http://www.liberation.fr/actualite/societe/280568.FR.php

http://www.liberation.fr/actualite/societe/280166.FR.php

http://www.liberation.fr/actualite/societe/279306.FR.php

http://www.lemonde.fr/web/article/0,1-0@2-3224,36-943969@51-957759,0.html

http://hebdo.nouvelobs.com/hebdo/parution/p2223/dossier/a347102.html

englanniksi:

http://www.iht.com/articles/ap/2007/09/24/europe/EU-GEN-France-Illegal-Immigration.php 

PS: Merci Claire!

Marokon politiikasta

Monille suomalaisille Marokon poliittinen elämä lienee melko hämärää, joten alla lyhyt tulkinta merkittävimmistä toimijoista. Lukaisin vaaliohjelmat pikaisesti, kommenttini eivät siis ole mitään syvällistä analyysia.

Istiqlal, joka saanee vaaleissa eniten parlamenttipaikkoja, on Marokon puolueista vanhin. Se perustettiin vuonna 1943 ajamaan Marokon itsenäisyyttä Ranskan siirtomaavallan alta. Puolue edustaa nationalistista oikeistoa tai keskustaoikeistoa. Vaaliohjelmassa mainitaan (toisin kuin PJD:llä) Marokon kansainvälisen roolin vahvistaminen ja Maghreb-maiden (Marokko, Tunisia, Algeria, usein myös Libya ja joskus Mauritania) yhtenäisyyden vahvistaminen. Algerian ja Marokon välien paikkaaminen edellyttäisi Länsi-Saharan kriisin ratkaisua, eli duunia riittää. Istiqlalin vaaliohjelma on myös selkeästi talouspainotteisepi, ja siinä on paljon konkreettisia parannusehdotuksia.

PJD (ransk. Parti de Justice et Developpement, nimetty Turkin AKP:n mukaan. Sori, nämä ovat kaikki ranskaksi, en osaa pahemmin arabiaa) on puolueena nuori, mutta itse asiassa jotkut sen jäsenistä olivat jo 197o-luvulla radikaalissa islamilaisessa nuorisoliikkeessä mukana. Vuonna 1998 perustetun islamiin nojautuvan (suoranaisesti uskonnolliset puolueet kielletty Marokossa, minkä vuoksi PJDläiset eivät kutsu itseään islamisteiksi, mutta kaikki muut kutsuvat) suosio vuoden 2002 parlamenttivaaleissa yllätti kaikki. Puolue jätettiin kuitenkin oppositioon. PJDläisistä osa on vanhoillisia islamisteja, jotka mielellään näkisivät valtiota johdettavan sharian tiukan tulkinnan mukaan. PJD:n liberaalimmille edustajille, joihin myös puheenjohtaja El Othmani kuuluu, kelpaa islamin lähteiden itsenäisen tulkinnan, ijtihadin, käyttö uskonnon ja nykymaailman vaatimusten yhteensovittamisessa. Vaaliohjelmassaan PJD nosti uskonnollisten instituutioiden tukemisen, vähävaraisista huolehtimisen, perhearvot mutta myös naisten aseman parantamisen (nämä kaikilla puolueilla), demokratisoitumisen ja korruptionvastaisen tasitelun. PJD on huolissaan nuorista, mutta onko huumeista ja sukupuolitaudeista puhuminen sittenkin riskialtista populistiselle puolueelle?PJD on pyrkinyt esiintymään erityisesti köyhien puolueena, mutta sillä on merkittävää kannatusta myös korkeasti koulutettujen keskuudessa. Saattaa olla, että lukutaidottomat ihmiset vierastivat vaaleja…mutta toisaalta, äänestysprosentti oli ennätysalhainen.

Seuraaviksi tulivat Mouvement populaire, joka ajaa erityisesti berberikielten ja -kulttuurin asemaa, sekä Rassemblement national des indépendants, riippumattomat.

USFP (Union socialiste des forces populaires) on vasemmistolainen, lähellä keskustaa oleva puolue, joka oli edellisen kuninkaan Hassan II valtakaudella (1961-1999) pitkään oppositiossa. ”Lyijyvuosien” aikana radikaaleimmat sosialistit joutuivat vainon kohteeksi, tunnetuin uhri oli 1965 Pariisissa kadonnut Mehdi Ben Barka. USFP sai vuoden 2002 vaaleissa eniten paikkoja eli 50, nyt he näyttävät jäävän viidenneksi suureksi puolueeksi. Heidän vaaliohjelmaansa oli vaikea saada nettisivuilta auki, itse jättäisin jo sen perusteella äänestämättä…

Marokon puoluepolitiikan ulkopuolelle jättäytyy Al Adl Wal Ihsane (Oikeus ja hyväntekeväisyys), islamilainen liike joka marokkolaisen toimittajatuttuni sanoin ”hallitsee katua”. Liikkeen perustaja, Abdesslam Yassine, on alkujaan suufilaisveljeskunnassa vaikuttanut, mutta Sayid Qutbin teosten inspiroimana poliittisen islamin teille lähtenyt karismaattinen johtaja. Oikeudella ja hyväntekeväisyydellä ei ole virallista asemaa. Liikkeen annetaan toimia, mutta sen monet jäsenet ovat joutuneet oikeuden eteen, koska he eivät tunnusta kuninkaan asemaa Amir Al-Mouminina eli uskovaisten johtajana. He haluavat Marokosta islamilaisen demokratian. Yassine on ennustanut, että Marokon järjestelmä hajoaa sisäisiin ristiriitaisuuksiinsa, minkä jälkeen toteutetaan yhteiskunnan täysivaltainen islamisaatio (tämän piti tapahtua 2006, Yassine on sittemmin siirtänyt ennustetta). Liikkeen edustajat korostavat tulevan muutoksen rauhanomaista luonnetta. Yassinen tytär Nadia Yassine on noussut isänsä vanhetessa liikkeen näkyvimmäksi julkiseksi edustajaksi. On hankala sanoa, kuinka paljon Yassinen liikkeen kannatus vaikuttaa ”kuninkaan islamistien” PJD:n kannatukseen. Edellisten vaalien jälkeen PJD:tä äänestäneet tulivat onnittelemaan Yassinen joukkoja, eli kansan saattaa olla vaikea erottaa partajengiä toisesta. Paitsi että Yassinella on joulupukki ja Othmanilla trendikäs pikkuparta.

Oikeus ja hyväntekeväisyys on sanoutunut irti väkivallasta, mutta terrorismin uhkaa ei Marokossa voi aliarvioida. Keväällä nuori mies räjäytti itsensä nettikahvilassa onnistumatta tappamaan muita. Viime kuukausina on löydetty yhä uusia terroristisoluja, ja turvallisuustaso on tälläkin hetkellä tietääkseni huipussaan. Casablancan veristen terrori-iskujen (2003) jälkeen Marokon viranomaiset ovat pidättäneet useita terroristiryhmiä. Ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet terroristiepäiltyjen pidätyksiä ja oikeudenkäyntejä. Jihadistisen fundamentalismin pelätään leviävän nuorten marokkolaisten maailmaan erityisesti arabisatelliittikanavien (köyhempienkin asumusten katolla on lautasantenni), sekä köyhien kortteleihin pystytettyjen epävirallisten moskeijoiden ja internetkahviloiden kautta.

Marokon kuningas Mohammed VI on ylin poliittinen ja uskonnollinen auktoriteetti, joka viime kädessä määrää kaikesta. Lakialoitteet, joilla on kuninkaan tuki, saattavat kohdata voimakasta vastustusta, näin kävi esimerkiksi naisen asemaa parantaneelle perhelaille jonka jokainen kohta piti määritellä islamiin sopivaksi ennen kuin se meni läpi. Mutta kuninkaasta täysin riippumattomia instituutioita ei ole, ja hän pitää käsissään suurta osaa taloudellisestakin vallasta. PJD:n suosion ovat jotkut nähneet mahdollisuutena vaatia muutoksia, mutta toiset sanovat, että hallitukseen päästessään tämäkin puolue alkaisi myötäillä kuningasta.

Makhzen on termi, jolla viitataan Marokon johtavaan eliittiin. Kuninkaan perheen vaikutusvaltaisimmat jäsenet, ltärkeät liikemaailman edustajat, sotilaseliitti, maaomistajat, heimojen johtajat…eivät välttämättä kuitenkaan vaalein valittavat poliitikot. Ota tästä sitten selvää.

Naisten asema Marokossa on parantunut suuresti viime vuosina. PJD ja Al Adl asettuivat muutama vuosi sitten uudistetun perhelain taakse, ja ovat nyt äänekkäästi vaatimassa naisten oikeuksia. Marokkolaisiin feministeihin kuuluu nykyään sekä maallisia että naisten oikeudet islamilaiseen kehykseen asettavia (jälkimmäisen porukan tunnustaa päähuivista). Vaaleissa oli erillinen naisten lista naisehdokkaiden läpipääsyn helpottamiseksi. Marokon kansalaisjärjestökentässä naisten ihmisoikeuksia ajavat ryhmät ovat vahvasti edustettuina. Kaupunkien koulutetuilla naisilla on paljon mahdollisuuksia, mutta maaseudun köyhien, lukutaidottomien naisten aseman eteen on tehtävä vielä paljon.

Edit: Vielä tuosta terrorismista. En halua, että suomalaisille jäisi kuva, että Marokko on erityisen vaarallinen maa. Totta, että terrori-iskun vaara on aina olemassa, mutta sen tosiasiallista suuruutta on hankala arvioida. Kohtaamani ihmiset, jotka ovat tulevat sellaisista eurooppalaisista suurkaupungeista kuin Lontoo tai Pariisi ovat yleensä pitäneet Marokkoa vähintään yhtä turvallisena kuin kotikaupunkejaan. Marokko on suosittu turistikohde, ja monilla ranskalaisilla on kakkoskoteja Marokossa tai he vetäytyvät sinne eläkepäiviään viettämään. Marokon hallituksen toimia terrori-iskujen suunnittelusta epäiltyjä vastaan on välillä arvosteltu lehdistössä. On esitetty epäilyjä, että suuri osa pidätetyksistä olisi aiheettomia. Politiikan taustalla on uumoiltu olevan tarve luoda marokkolaisille mielikuva, että ilman järeitä toimenpiteitä (=vahvaa kuningasvaltaa) terroristit voisivat syöstä Marokon samanlaiseen väkivallan kierteeseen kuin Algerian 1990-luvulla. Algerian viimeaikaiset terrori-iskut ja Al Qaidan vaikutusvallan lisääntyminen alueella pelottavat luonnollisesti myös marokkolaisia. Maiden välinen maaraja on periaatteessa suljettu, mutta käytännössä ihmisten, aseiden ja jopa lehmien salakuljetus on suurta bisnestä. Vähän ennen vaaleja marokkolaisessa Meknesin kaupungissa nuori mies sytytti kaasukanisterin ja heitti sen päin turistibussia. Kuski sulki oven ja ainoastaan terroristi vahingoittui räjähdyksessä.

Marokkolainen terrorismi liitetään monesti köyhyyteen, mutta tämä ei ole koko totuus. Casablancan vuoden 2003 itsemurhaterroristit olivat kotoisin köyhästä Sidi Moumenin korttelista. Terrori-iskujen suunnittelijoina on kuitenkin ollut. mm. insinöörejä. Vuonna 2006 löydettyyn Ansar El-Mehdi -terroristiverkostoon kuului myös varakkaan luokan naisia. Nämä naiset, jotka olivat ilmaisseet kiinnostusta itsemurhaiskuihin Irakissa nähtiin joissain lehtijutuissa jännitystä ja romantiikkaa etsivinä haihattelijoina, kuin jonkinlaisina vallankumousromantiikasta innostuneina moderneina Madame Bovaryina. Tetouanin kaupungissa on eräs köyhä asuinalue, josta on monta nuorukaista lähtenyt Irakiin tehdäkseen itsemurhaiskun.

Marokon vaalit: islamistit eivät voittaneetkaan

Marokon konservatiivinen Istiqlal-puolue on ilmeisesti voittamassa Marokon parlamenttivaalit, jotka pidettiin perjantaina. Ääntenlaskennan lopullinen tulos saadaan vasta sunnuntai-iltana, mutta tähänastisten tietojen mukaan Istiqlal olisi saamassa 52 paikkaa 325-paikkaisesta parlamentista. Islamiin nojautuva PJD, jonka kaikki odottivat voittavan vaalit, näyttäisi saavan 47 paikkaa. PJD on julistanut epäilevänsä vaalivilppiä ja sen edustajat uskovat lahjontaa tapahtuneen. Kansainväliset tarkkailijat eivät ole havainneet merkkiä tällaisesta. Sosialistinen USFP sen sijaan ei menestynyt vaaleissa: Istiqlalin kanssa hallituksessa vuodesta 2002 toiminut parlamentin suurin puolue näyttäisi olevan putoamassa viidenneksi. Marokon puoluekartta on hyvin hajanainen, ja vaikka UDFP:n, Istiqlalin ja PJD:n katsotaan usein olevan ”kolme suurta” (Suomen politiikasta tuttua termiä lainatakseni) niin varsinaisten suurpuolueiden aika Marokossa on ohi.

Kaikki gallupit ovat viitanneet siihen suuntaan, että PJD voittaisi ylivoimaisesti, joten tämä on erittäin yllättävää. Toisaalta näissä gallupeissa, olivat ne sitten marokkolaisten, yhdysvaltalaisten tms. tahojen teettämiä, voidaan nähdä paljon tarkoitushakuisuutta. Kuninkaanvaltaa ja toisaalta demokratisoitumista tukevan islamistipuolueen PJD:n pääseminen hallitukseen olisi monien länsimaisten tahojen etujen mukaista, oiva tilaisuus esim. USAlle näyttää, että (maltillinen) islam voi olla hyvä liittolainen. Vaikka vaalit olisivat kuinka avoimet ja rehelliset, niin poliittisen, taloudellisen ja uskonnollisen vallan langat ovat viime kädessä kuningas Mohammed VI:n käsissä. Kaikkia hallituspuolueita pidetään jossain määrin korruptoituneina. Vuosi sitten pidettyjen kakkoskamarin vaalien jälkipuinti ja useiden poliitikkojen joutuminen oikeuden eteen äänten ostamisesta syytettyinä näyttäisi merkitsevän sitä, että hallinto on valmis taistelemaan korruptiota vastaan.

Perjantaisten vaalien äänestysprosentti on ollut jotain 37, eli ennätysalhainen. Tämä antaa osviittaa siitä, että marokkolaiset olisivat pettyneet maansa politiikkaan. Kuningas on onnistunut tekemään joitakin naisten asemaa ja ihmisoikeustilannetta parantaneita uudistuksia, mutta tänä vuonna radikaalien viikkolehtien toimittajat ja mielenosoittajat ovat joutuneet vaikeuksiin viranomaisten kanssa, viimeisimpänä kuninkaan pilkkauksesta syytetty Telquelin päätoimittaja Ahmed Benchemsi. Kansainväliset think thankit ovat epäilleet, josko niin kutsuttu demokratisoituminen onkin vain kosmeettista lajia…

Kirjoitan myöhemmin aiheesta lisää, toiv. jo tänään. Tämä oli vain pikainen purkaus.

Päivittelen vielä toista Maghreb-uutista: kauhea terrorismin viikko maailmalla huipentui Algerian terrori-iskuun, josta Al-Qaida (tai sen Pohjois-Afrikan osasto, ent GSPC) ilmoitti olevansa vastuussa. Kun aamulla luin niin 30 ihmisen ilmoitettiin menehtyneen, hirveää!