Video: palestiinalaisen lääkärin tragedia Israelin TV:n suorassa lähetyksessä

18 01 2009

Laitoin tästä linkin aikaisempaan Gaza-postiini, mutta kukaan ei yleensä klikkaile linkkejä, joten laitan koko videon. Israelilainen TV-kanava soitti perjantaina tapansa mukaan Gazaan palestiinalaiselle lääkärille jonka puhelinraportit ovat tarjonneet israelilaisille ikkunan gazalaisten kärsimykseen. Hän on tunnettu rauhanaktivisti. Lääkärin taloon oli kuitenkin osunut pommi ja hän huusi hädissään puhelimeen.  Kolme tytärtä oli kuollut. Lääkärillä on yhteensä kahdeksan lasta. TV-kanava ryhtyi heti toimiin perheen pelastamiseksi. Israelin armeija salli ambulanssin ajaa Gazaan ja hakea  perheenjäsenet sairaalaan, osa oli ilmeisesti haavoittunut. Kuolleet tyttäret olivat 14-, 15- ja 22-vuotiaita.

Tulitauko koitti, mahtavaa! Times Onlinella hyvä artikkeli tämänhetkisestä tilanteesta. Siinä mainitaan uhrien määrä, tuhon määrä, Israel tyytyväinen sodan lopputulokseen, puolustusministeri Ehud Barakin kannatus noussut sodan vuoksi, Likud-puolueen Benjamin Netanjahu yhä suositumpi, YK tahtoo tutkia viimeisimmän koulupommituksen jossa kuoli kaksi lasta, lopussa vielä surullinen tarina äidistä joka oli saanut lapsen 20 vuoden yrittämisen jälkeen ja menetti kaksivuotiaan poikansa pommituksissa. Helsingin Sanomien sivuilla vielä tieto, jonka mukaan palestiinalaisten uhrien määrä nousee luultavasti 1300:n kun ruumiita kaivetaan ylös. Israelilaisia kuoli 13, joista kolme siviilejä.

Palestiinalaisuhreista oli lapsia vähintään 410, naisia 100, raportoi israelilainen ihmisoikeusjärjestö B’tselem. Sivuilla myös Israelin ja Palestiinan konfliktissa kuolleiden määrä vuosilta 2000-2008 ja 1987-2000, sekä tilastoja muusta tuhosta.

Rauha, shalom, salaam. Toivottavasti se pitää.

PS. Länsimedioita ei päästetty Gazaan, mutta qatarilaisella Al Jazeeralla oli Gazassa kuvausryhmä ennen konfliktia ja se jäi sinne raportoimaan. Uutiskanava laittoi päivittäisen Gaza-materiaalinsa Creative Commons -sivuille. Videoita löytyy arabiaksi ja englanniksi.

i932480107-1herrmann

”Mitä mieltä olet, aiheuttaako epätoivo vihaa vai viha epätoivoa?”

(sori, en tällä kertaa jaksa vastailla kommentteihin. Voitte dissata minua omissa blogeissanne).

Mainokset




Gazan verilöyly

12 01 2009

Suomen Amnestylla oli syksyllä kampanja Gazan saarron poistamiseksi. Israel veti miehitysjoukkonsa pois  Gazan alueelta vuonna 2005 mutta jäi kontrolloimaan sen rajoja ja ilmatilaa.  Saartoa perusteltiin Hamasin terrori-iskuilla mutta sen seuraukset kantoi koko Gazan väestö. Vain pieni määrä humanitaarista apua päästettiin läpi. Tällainen kollektiivinen rankaiseminen on kansainvälisen oikeuden vastaista. Amnestyn vetoomuksessa vaadittiin Israelia purkamaan saarto ja Hamasia lopettamaan raketti-iskut.

Eikö palestiinalaisten kärsimyksillä ole mitään rajaa? mietin vetoomusta lähettäessäni.

Ei näköjään.

Israelin hyökkäys Gazaa vastaan jatkuu jo kolmatta viikkoa. Lähi-idän voimakkain armeija metsästää Hamasin taistelijoita ja tappaa samalla siviilejä. Puolitoista miljoonaa gazalaista asuttaa Espoon kokoista aluetta, eikä heillä ole mitään mahdollisuuksia paeta turvallisemmille seuduille . Tällä hetkellä palestiinalaisia on kuollut yli 900, heistä noin 300 lapsia. Haavoittuneita on lähemmäs 4000.  Hamasin johtajia ja taistelijoita on tapettu ja sen käyttämiä salakuljetustunneleita tuhottu. Samalla köyhän Gazan siviili-infrastuktuuri on kärsinyt valtavia vahinkoja. Israelilaisia on kuollut 14, suurin osa sotilaita. Kumpikaan osapuoli ei suostunut tulitaukoon YK:n päätöslauselmasta (8.1.) huolimatta.

Israelin ulkoministeri Tsipi Livni väitti vielä tammikuun alussa, että Gazassa ei ole humanitaarista kriisiä ja palestiinalaisten tilanne on ”kuten sen kuuluukin olla”. Myöhemmin Israel ilmoitti työskentelevänsä humanitaaristen järjestöjen kanssa. Kuitenkin osansa pommituksista ovat saaneet niinYK:n avustusjärjestö UNRWA (kaksi kuolonuhria) kuin Suomen kirkon ulkomaanavun ylläpitämä sairaalaklinikka. Uutisia siviilien kärsimyksistä tulee jatkuvasti. YK:n koulun pommitus, Samounin perhe, kuolleisiin äiteihinsä päiväkausia tarranneet nälkiintyneet lapset, fosforiaseet.

Suurin osa lehdistöstä ei pääse Gazaan, mutta on antanut äänen sinne jääneille. Missä on ihmisyys? Emmekö me ole ihmisiä? kyselee Gazasta bloggaava Oxfamin työntekijä Mohammed Ali. Hän kirjoittaa sairaaloiden resurssipulasta (Al Jazeera).

”The situation has now reached such a critical point that doctors frequently confront dilemmas such as whether to treat the child who is bleeding to death or the baby who has severe head injuries.

While doctors ask themselves these tough questions, some politicians continue to debate whether or not we are facing a humanitarian crisis.”

Toinen gazalainen, Fares Akram, kirjoittaa kokemuksistaan The Independentin sivuilla. Hänen raskaana oleva vaimonsa evakuoitiin,  isä ja sukulaispoika kuolivat pommituksissa.

”My father, Akrem al-Ghoul, was no militant. Born in Gaza and educated in Egypt, he was a lawyer and a judge who worked for the Palestinian Authority. After Hamas took over, he quit and turned to agriculture. Dad’s father, Fares, who had been driven out of his home in what is now Israeli Ashkelon in 1948, had bought the land in the 1960s.”

BBC:n sivuilla Islamic Relief Worldwiden avustustyöntekijä Hatem Shurrab suree erityisesti Gazan lasten kohtaloa.

”Every child that has died enjoyed playing, like other children across the world.

Every child that died had a family that loved them dearly.”

Hän kertoo, että vaaroista huolimatta osa Gazan lapsista on päättänyt jatkaa leikkimistä.

Israel on ilmoittanut lähestyvänsä tavoitteitaan Gazassa. Mitä tavoitteita? Hamasin raketti-iskujen lopettamisen ohella kommentaattorit mainitsevat yleensä Iranin ja libanonilaisen Hizbollahin uhan, Lähi-idän voimatasapainon, Israelin tulevat vaalit. Vaativatko nämä tosiaan Gazan pommittamista kivikaudelle? Hamasin tunnelit voi tuhota, mutta  voiko sen ideologialle tehdä saman? Tällä hetkellä Gazan verilöyly näyttää radikalisoivan paitsi palestiinalaisia myös kaikkien arabimaiden asukkaita. Kansalaiset vaativat maidensa hallituksilta tiukempaa Israelin-politiikkaa. Syytökset kohdistuvat erityisesti Gazan-rajansa sulkeneeseen Egyptiin.  Maltillinen arabipolitiikka on joutunut puolustuskannalle, mikä tuskin yllättää ketään, edes Israelin johtoa.

Suurin osa israelilaisista tukee kohtuuttomiakin sotatoimia, mutta soraääniä löytyy -onneksi. Haa’retz-lehden sivulta löytyy ihailtava yritys herätellä maanmiesten moraalia. Gideon Levy kritisoi palestiinalaissiviilien tappamista ja kertoo hienon tarinan jossa on opetus.

”The legend, lest it be a true story, tells of how the late mathematician, Professor Haim Hanani, asked his students at the Technion to draw up a plan for constructing a pipe to transport blood from Haifa to Eilat. The obedient students did as they were told. Using logarithmic rulers, they sketched the design for a sophisticated pipeline. They meticulously planned its route, taking into account the landscape’s topography, the possibility of corrosion, the pipe’s diameter and the flow calibration. When they presented their final product, the professor rendered his judgment: You failed. None of you asked why we need such a pipe, whose blood will fill it, and why it is flowing in the first place.”

Kun ihmishenget ovat kyseessä ei kukaan voi vedota siihen, että tekee vain työtä käskettyä.

Sotaa vastustava israelilainen Jeremiah Haber esittää Magnes Zionist-blogissaan ajatuskokeen.

”Suppose Hamas terrorists were hiding out in Tel Aviv (or Los Angeles, or London, for that matter — the exercise is equally illuminating applied to the U.S. and or any other ”civilized” Western state). Would an assault of the sort we have seen against Gaza even be contemplated? Would Israeli officials grimly but dispassionately calculate the cost-benefit ratio concerning a massive aerial assault on Jewish neighborhoods? Would American and European officials condone such an attack? Would the pundits express their sympathy with Israel’s terrible dilemma? Of course not! The very idea of such an action would be recognized immediately as morally outrageous, and anyone who proposed it would be treated with contempt.”

Blogissa on myös terävä teksti YK:n koulun pommituksen vaihtelevista selityksistä.

Kansainvälisen yhteisön kyky hillitä väkivaltaa on tunnetusti hyvin rajallinen. Poliittiset intressit menevät liian usein ihmisoikeuksien puolustamisen edelle. Silti ihmetyttää, kun USA tarjoaa Israelille vankkumattoman tukensa. Bushin kaudella Yhdysvaltojen on ollut hyvin vaikeaa esiintyä demokratian ja ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Euroopan unioni on ulkopoliittisena toimijana vielä heikko. Barack Obama on ilmoittanut aloittavansa aktiivisen Lähi-idän-politiikan  jo hallintonsa alkutaipaleella. Hänen ei uskota antavan Israelin kohdella palestiinalaisia entiseen malliin, ainakaan Yhdysvaltojen tukemana, mitä pidetäänkin yhtenä syynä siihen, että Gazaan hyökättiin juuri nyt. Toivotaan parasta.

Hannu Reime esitti YLE:n sivuilla kysymyksen: ”elleivät Israelin sotilaiden teot Gazassa ole sotarikoksia, mitkä sitten sellaisia ovat?” Maineikas Lähi-idän kirjeenvaihtaja Robert Fisk kirjoittaa, että jos Hamas olisi pommittanut YK:n koulua tappaen 40 suojaa etsinyttä siviiliä, sitä pidettäisiin sotarikoksena -tätä nimitystä on käytettävä siis myös Israelin kohdalla.

Kansainvälinen diplomatia voi tuoda kaivatun tulitauon, ehkä jopa edistää Israelin ja Palestiinan loputtoman konfliktin ratkaisua.  Kansainvälisen oikeuden tehtävä on tutkia ja tuomita kaikkien osapuolten rikokset. Tärkeintä on kuitenkin rauhan rakentaminen. Johtajilta saattaa puuttua poliittista tahtoa rauhan rakentamiseen, mutta se ei saa koitua siviilien tuhoksi. Verilöylyn on loputtava, eikä uutta saa tulla enää koskaan.

Muita linkkejä:

Gaza – Sderot: Life in spite of everything. (arte.tv) .  Tsekatkaa tämä linkki! Lyhyitä videoreportaaseja tavallisten  ihmisten elämästä Gazasta ja Sderotista (rakettiterrorismista pahiten kärsinyt israelilaiskaupunki). (edit 15.1.)

Heidi Huuhtanen: Hamasille annettava mahdollisuus osallistua rauhanprosessiin. Fiksunoloinen, pragmaattinen lähestymistapa konfliktin ratkaisuun -voisiko tämä toimia?

Robert Fisk: Leaders lie, civilians die, and the lessons of history are ignored. ja Why do they hate the West so much, we will ask.

Israelilainen ihmisoikeusjärjestö B’tselem on pitänyt kirjaa israelin ja palestiinan konfliktin uhreista. Nancy Kanwisher teki tältä pohjalta analyysin tulitaukorikkomuksista pitkältä aikaväliltä. Israel oli rikkojana 79% tapauksista. Toinen näkemys israelilaisen tiedustelu- ja terrorismintutkimusinstituutin sivuilla.

Jimmy Carter: An unnecessary war. USA:n entisen presidentin kertomus neuvotteluista Hamasin ja Israelin kanssa.

BBC: Kuka on siviili?

Habib Battah: In the US, Gaza is a different war. Mielenkiintoinen artikkeli USA:n Gaza-uutisoinnista verrattuna Al Jazeeraan.Itsekin huomasi yhdysvaltalaisuutisoinnin köykäisyyden ja Gaza-uutisten puutteen verrattuna eurooppalaisiin lehtiin, Al Jazeerasta puhumattakaan. Toisaalta AJ:lla taitaa olla toimittaja Gazassa.

Al Jazeera haastatteli Hamas-johtajaa, joka  julistaa Hamasin voittavan sodan. Hän on itse Damaskoksessa turvassa.

Europe From Below palestiinalaislasten koulumatkallaan kohtaamasta väkivallasta.

Michel Chossudowsky kirjoittaa Global Researchin sivuilla konfliktista Gazan maakaasuvarojen valossa.

Alexander Stubb: Gazan tragedian olisi voinut välttää.

Mona Eltahawy: Israel, Opium of  the People

Nicholas D. Kristof: The Gaza Boomerang.

Bitter Lemons. Israelilaisia ja palestiinalaisia näkemyksiä rinnakkain, viikoittain .

Palestine News Network.

The Jerusalem Post.

EI: The Electric Intifada.

Life must go on in Gaza and Sderot. Palestiinalaisen ja israelilaisen yhteinen blogi.

Global voices, Gaza.

Belgia yrittää lennättää haavoittuneita lapsia sairaalahoitoon Belgiaan. Olen miettinyt, miksi lapsien ei anneta poistua Gazasta? Olisiko sekin Israelille liian suuri turvallisuusuhka?

Free Gaza -liikkeen avustuslaiva Spirit of Humanity on lähtenyt kohti Gazaa ja sen pitäisi saapua perille huomenna tiistaina. Matkustajina on lääkäreitä, journalisteja, ihmisoikeustyöntekijöitä ja EU-parlamentaarikkoja, ja lastina lääkintätarpeita. Edellinen laiva kääntyi takaisin kun Israelin rannikkovartijat ampuivat kohti. Järjestön mukaan laiva ei ollut Israelin vesillä, Israelin mukaan oli.

17.1.Update.

Olen ollut erittäin tyytyväinen siihen, että monet tahot ovat tuominneet Israelin päivä päivältä hullummaksi ja hirveämmäksi käyvän hyökkäyksen, joka on toivottavasti pian ohi (ja ei, tämä ei todellakaan ole kädenojennus Hamasille, joka on myös rikkonut ihmisoikeuksia ja vastuussa konfliktista. Hamasin on EU määritellyt terroristijärjestöksi, mutta Israel on liittolaisemme jolta pitäisi voida odottaa enemmän).  Ban Ki-Moon ”raivostui” YK:n rakennusten pommittamisesta, Gordon Brownin mukaan tekoja ei voi puolustella, EU-parlamentti nimitti hyökkäystä kollektiiviseksi rangaistukseksi ja pisti EU-Israel assosiaatiosopimuksen syventämisen jäihin. Kansainvälinen paine on vaikuttanut, ja Israelin hallitus äänestää yksipuolisesta tulitauosta tänään iltapäivällä. USA ja Israel tekivät sopimuksen aseiden salakuljetuksen estämisestä (Hamasille). Olisiko aika harkita myös Israelin varustamisen vähentämistä, Yhdysvallat? Israelille oli tälläkin viikolla matkalla asetoimitus Yhdysvalloista, jonka Kreikka onneksi pysäytti.

Olen myös iloinen arvostamani kansainvälisen oikeuden professorin Martti Koskenniemen tiukoista sanoista Suomen kuvalehdessä (16.1.). Hänen ”näkemyksensä on, että vaikka Israelin toiminta on vastoin kaikkea moraalia, uskontoa ja inhimillisyyttä, on epätodennäköistä, että kansainvälisoikeudellisesti seuraisi mitään”. YK:n turvallisuusneuvosto voisi tehdä päätöksen sotarikosten tutkimisesta, mutta ”Israelin osalta Yhdysvallat estäisi päätöksen YK:n turvallisuusneuvostossa”. Koskenniemen mukaan mikä tahansa muu valtio saisi ”täydellisen kansainvälisen tuomion” moisista rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Konservatiivisena pidetty Wall Street Journal julkaisi kansainvälisen oikeuden professorin mielipiteen, jonka mukaan Israel on syyllistynyt sotarikoksiin, kuten Hamaskin.

Tänään Israel taas pommitti YK:n koulua, tappaen ilmeisesti kaksi lasta. Israelilaiset asianajajat kieltävät sotarikokset, ja ovat valmiita puolustamaan valtionsa edustajin.

Tänään tapahtui myös israelilaisen TV-kanavan lähetyksessä karmea käänne. Palestiinalainen lääkäri, joka  raportoi puhelimitse Gazasta ja tarjoaa israelilaiselle yleisölle harvinaisen tilaisuuden kuulla Gazan tapahtumista paikan päältä, oli puhumassa suorassa lähetyksessä kun pommi iskeytyi hänen taloonsa. Israelilainen TV-kanava ryhtyi suorassa lähetyksessä toimintaan tilanteen pelastamiseksi: Gazaan lähetettiin ambulanssi hakemaan perheenjäseniä israelilaiseen sairaalaan. Al Jazeeran mukaan lääkärin kolme lääkärin tyttäristä kuolivat (video YouTube). Tapaus kumosi israelilaisen ihmisoikeusjärjestön B’tselemin mukaan israelilaisten väitteen, jonka mukaan ambulansseja ei voi päästää Gazaan koska Hamas ei salli sitä.

Kuten aikaisemmin mainitsin, B’tselem on pitänyt tilastoa Israelin ja Palestiinan konfliktin uhreista ja tuhoista monen vuoden ajalta. Käykää katsomassa.

Sara Royn artikkeli Gazan katastrofaalisesta tilanteesta.

Tämä liittyy toiseen konfliktiin, mutta kannattaa tutustua. On todennäköistä, että mikään ei ole muuttunut. Human Rights Watch teki perusteellisen selvityksen Israelin toiminnasta Israel-Libanon-konfliktissa 2006. Israel väitti aikoinaan (kuten nytkin) että siviiliuhrien hurja määrä (n. 900) johtui Hizbollahin tavasta käyttää siviilejä ihmiskilpenä. Human Rights Watchin mukaan suurin osa siviilien kuolemista johtui kuitenkin siitä, että sotilaat eivät tehneet eroa siviilien ja taistelijoiden välillä. ”Human Rights Watch’s research shows that the IDF’s repeated failure to distinguish between civilians and combatants cannot be explained as mere mismanagement of the war or a collection of mistakes. The evidence suggests that Israeli officials must have known that their assumption regarding the absence of civilians in southern Lebanon was erroneous.”

Historiantutkija, kansainvälisten suhteiden professori Avi Shlain luo kriittisen katseensa Israel-Palestiina-konfliktin historiaan, ja kutsuu Israelin sotatoimia Gazassa osuvasti silmä silmäripsestä -taktiikaksi. Piti siteerata tätä kohtaa tekstissä, mutta unohdin.

Moments of Gaza-blogi. Sain sivulta selville mm. kuinka gazalaiset onnistuvat bloggaamaan. Natalie Abou Shakra on kirjoittanut kauniin, vihaisen tekstin Gazan opiskelijoilta maailman opiskelijoille.

En voi suositella Wikipediaa lähteenä noin yleisesti (koska artikkelien taso vaihtelee laidasta laitaan), mutta jatkuvasti päivittyvä artikkeli 2008-2009 Israel-Gaza conflict on kyllä mielenkiintoinen – lähteet on sentään merkitty joten ne voi käydä itse tsekkaamassa.

Useiden asiantuntijoiden mielipidekirjoituksia The New York Timesin debattisivulla.

Menachem Kellner puolustaa sotaa Open Democracyn sivuilla. International Herald Tribune yrittää niinikään valottaa israelilaisten perspektiiviä.

BBC:n sivuilla juttu Masadasta, paikasta jossa juutalaiskapinalliset tekivät vuonna 70 eaa. joukkoitsemurhan mieluummin kuin antautuivat roomalaisille.  Haastatellut israelilaiset vetävät yhtäläisyysmerkit Gazan konfliktin ja Masadan välille: juutalaisten on puolustettava itseään kuten muinoin. Jos joku ei-juutalainen tekisi moisia vertailuja, pitäisin sitä yksinkertaisesti antisemitistisenä.

Randall Kuhn kehittelee Obaman analogiaa ”jos minua ammuttaisiin raketeilla”: When Israel Expelled Palestinians.

Kolumni: Paul Kayen anoppi kuoli Hamasin raketti-iskussa. Nyt hän haluaa vain rauhaa.

Tariq Ali puolustaa Hamasia, demokratiaa ja yhden valtion ratkaisua.

Guerilla Radio, italialaisen Vittorio Arrigonin blogi Gazasta (italiaksi). Varoitus: sisältää karmeita kuvia.

575px-shalomsalaampeacesvg






Rakkautta ja anarkiaa: tarinoita itämailta

24 09 2007

Rakkautta ja anarkiaa, tuo Helsingin paras elokuvafestivaali, syksyjemme valo, tarjoaa bloggarille oivan tilaisuuden leikkiä elokuvakriitikkoa. Omat valintani painottuivat Lähi- ja Kauko-itään sekä gay-teemoihin.

Yacoubian building ***

Huh huh, olipa leffa. Yacoubian building perustuu Alaa Al Aswanyn romaaniin, joka oli myydyin arabiankielinen romaani vuosina 2002 ja 2003. Elokuvan tapahtumapaikkana on kairolainen kerrostalo. Sekä komean art deco-rakennuksen että kaupungin loiston päivät ovat takanapäin. Talossa asuu yhä rikkaita, mutta katon varastotiloista on tullut köyhien asuntoja. Rakennus toimii egyptiläisen yhteiskunnan symbolina, ja sen erilaisten asukkaiden kautta käsitellään maan nykytilaa. Synkältä näyttää. Korruptiota, valheita, seksuaalista hyväksikäyttöä, vaarallisia ideologioita, kiduttavia poliiseja ja ties mitä. Ihmisten synnit ovat varallisuuskuilun leimaamia: rikkaat käyttävät köyhiä hyväkseen, köyhät rikkaita. Kukaan ei voita.

Elokuvan ihmiskohtalot koskettavat, järkyttävät, naurattavat ja raivostuttavat. Lopussa päähenkilöt ovat niin ryvettyneitä että juuri ja juuri jaksaa välittää. Jos elokuvan katsoo vain elokuvana, niin sitä voi syyttää melodramaattisuudesta ja liiallisesta kestosta. Viestinä ihmisen ja yhteiskunnan tilasta se on vahva ja rohkea.

Monista päähenkilöistä erityismaininnan arvoisia ovat terroristi ja homo. Terroristi on nuori, lahjakas mies, jonka haaveet poliisinurasta eivät tyssää arvosanoihin, vaan siihen, että hänen isänsä on talonmies. Nuorukainen pääsee yliopistoon, mutta tuntee itsensä ulkopuoliseksi rikkaiden nuorten keskellä. Hän tutustuu islamisteihin, kasvattaa parran ja vaihtaa moskeijaa. Pian hän on poliisien kidutettavana ja vannoo kostoa. Nuorukaisten jihad-valmennus muistuttaa amerikkalaisleffojen boot camp -montaaseja. Verinen loppu on kuin vastaus kysymykseen ”entä jos Tarantino olisi arabi?”.

Elokuvan rikkaalla homolla on köyhän, naimisissa olevan miehen kanssa suhde, jotka olivat tyypillisiä Euroopassakin joskus Marcel Proustin aikaan. Eli epäsymmetrista, molemminpuolista hyväksikäyttöä, tai win-win, miten sen nyt ottaa. Yacoubian Buildingissa tästä ei seuraa mitään hyvää. Kurjasta lopusta tulee mieleen vanhojen amerikkalaisleffojen opetukset pervoilun vaaroista (katsokaa Celluloid Closet!). Toisin kuin kultakauden Hollywood-tuotoksissa, tässä elokuvassa homoa ei demonisoida, vaan hänet esitetään ihmisenä. Ei mitään uutta tänne länsirintamalle, mutta Egyptissä homouden avoin käsittely on jotain tosi radikaalia.

Elokuvan jälkeen harmitti, etten lukenut kirjaa ensin. Varsinkin kun ostin sen jo keväällä.

The Bubble *****

Eytan Foxin leffat ovat näköjään aina mahtavia. The Bubble (Buah, Ha) käsittelee Foxin aikaisempien elokuvien Yoshi ja Jaggerin ja Walk On Waterin tavoin Israel-Palestiina-konfliktia ja miesten välistä rakkautta. Lähestymistapa, miljöö ja henkilöt ovat jokaisessa elokuvassa sangen erilaisia.

The Bubble kertoo kolmesta kaveruksesta, jotka asuvat yhdessä Tel Avivissa. Kaksi homomiestä ja heteronainen jakavat asunnon ja mieshuolensa ”kuplassa”: värikkäässä, trendikkäässä suurkaupungissa, jossa deittaillaan, naidaan ja biletetään. Armeija on käyty, ja ikävää poliittista todellisuutta muistetaan miehityksenvastaisissa reiveissä.

Eräänä päivänä israelilainen Noam tutustuu palestiinalaiseen Asrafiin . Nuorten miesten suhde syvenee rakkaudeksi. Tel Avivissa kaikki on hyvin niin kauan kuin palestiinalainen tekeytyy israelilaiseksi. ”Kuplassa” on Asrafin mukaan helppoa olla ”ulkona, kuten te sanotte”. Mutta palestiinalaisalueella kaikki on toisin. Ahdistavaa köyhyyttä, nöyryyttäviä tarkastuksia rajanylityspaikoilla. Nuoren homomiehen odotetaan naivan tuttu tyttö. Mies tasapainoilee kahden maailman ja vastakkaisten odotusten välillä. Sitten tapahtuu jotain, joka muuttaa kaiken. Kupla puhkeaa.

The Bubble alkaa kepeänä komediana, Israelin sexandthecityna tai queerasfolkkina, ja saa edetessään tummempia sävyjä. Silti suurin on rakkaus, ja ystävyys tulee hyvänä kakkosena. Lahjakkaiden nuorten näyttelijöiden roolisuoritukset tuovat elämänuskoisen vireen tähän kauniiseen ja kipeään tarinaan.

Tuli * 1/2 (1. tunti) *** 1/2 (toinen tunti)

Myöhästyin elokuvasta reilun vartin, mutta kanssakatsojan mukaan en missannut paljoakaan. Ei mitään kunnon selitystä sille, miksi ensimmäisen tunnin aikana ei tapahtunut yhtään mitään. Tuli on filippiiniläinen elokuva, ja sijoittui maailmaan jota en tunne ollenkaan. Syrjäisellä maaseudulla, metsän keskellä asuva yhteisö on syvästi uskonnollinen. He kertovat Kristuksen tarinaa näytelmien avulla, hakkaavat itseään ruoskilla ja laulavat virsiä. Ei-kristillisellä magiallakin on paikkansa. Ihmiset uskovat ennustuksiin ja noituuteen. Poikien ympärileikkaus on tärkeä aikuistumisriitti.

Ympärileikkaajan tytär kuuntelee iltaisin kylän tavoitellun poikamiehen serenadia ikkunan alla. Jostain syystä neito ei lämpene kosiskeluyrityksille. Ystätär taas rakastuu huonoon mieheen, ja saapuu murheen murtamana toisen naisen lohdutettavaksi. ”Jos hän ei suostu naimisiin kanssasi, älä huoli. Minusta tulee sinun aviomiehesi,” nainen lupaa. Suunnilleen tässä kohdassa tarina lähti käyntiin. Harmi, että monet katsojat olivat jo poistuneet.

Syrjäkylän naiset päätyvät radikaaliin ratkaisuun. He eivät alistu muiden odotuksiin vaan tekevät kuten itse parhaaksi katsovat. Naiset saavat liittolaisen ympärileikkaamattomasta nuorukaisesta, joka osoittautuu tarujen soturien arvoiseksi.

Luonto on elokuvassa jatkuvasti läsnä. Kauniin musiikin lisäksi taustalla kuuluvat viidakon äänet. Virran läpikuultava vesi ja vehreä kasvillisuus toimivat seksuaalisuuden symboleina. Paljon saattoi minultakin mennä ohi koska en tunne kulttuuria, ja Tuli on ensimmäinen näkemäni filippiiniläiselokuva. Ehkä filippinologille elokuva on merkityksiä täynnä. Pidin leffan loppuosasta, alkuosa oli aika puuduttava. Kaveri lähti ensimmäisen tunnin jälkeen, ja valitti myöhemmin elokuvan ala-arvoisuuden horjuttaneen hänen uskoaan koko Rakkautta ja anarkiaa -festivaaliin.

Persepolis ****

Persepolis -elokuva seuraa melko uskollisesti sarjakuvaa, johon se perustuu. Marji-tytön iranilaisesta lapsuudesta ja wieniläisestä nuoruudesta kertova elokuva on ollut jymymenestys Ranskassa. Animaation piirrostyyli on sama kuin sarjakuvassa, ja mustavalkoisuuskin on säilytetty. Iranilainen, Ranskassa asuva Marjane Satrapi on sekä omaelämäkerrallisen sarjakuvan (vilkaise aiempaa postia) luoja että toinen ohjaajista. Hän kertoo Hesarissa (23.9) että sarjakuvaan kääntäminen elokuvan kielelle on paljon vaikeampaa kuin mitä ihmiset luulevat. Itseäni harmitti aluksi, kun jotkut hyvät vitsit oli jätetty pois, mutta toisaalta elokuvassa oli hyödynnetty liikkuvan kuvan mahdollisuuksia ja siihen oli tuotu myös uutta. Tylsäähän se olisi jos lopputulos olisi ihan samanlainen.

Elokuvan kuvakieli on hienovaraista ja sujuvaa. Vallankumouksen verisyys, teloitukset ja sodan kauhut on kuvattu pienin vihjein. Kun nuori Marji näkee ystävän käden pommitettujen raunioiden keskellä, hänen kasvonsa vääntyvät munchmaiseen äänettömään huutoon, ja hiipuvat ruudulta. Tehokkaampaa kuin ääneen kirkuminen. Väkivaltaiset kuolemat näytetään siluettien avulla. Kun nuoren miehen pakohyppy jää liian lyhyeksi, näemme vallankumousvartijoiden katsovan alas rakennustenväliseen kuiluun.

Persepolis-leffassa on sarjakuvan tavoin paljon huumoria. Erikoiset persoonat, kuten pieni kommunisti-Marji, suorapuheinen isoäiti ja umpihullu vuokraemäntä pääsevät loistamaan. Joitakin kohtia oli suomennoksessa tuunattu tylsemmiksi: esimerkiksi Marjin rohkea tokaisu vallankumousvartijoille ”älkää katsoko persettäni” oli vain ”älkää katsoko”.

Pakko valittaa. 100-lehdessä oli pari viikkoa sitten juttu R&A:sta, ja Persepoliksesta yksi mainoslause: ”pui naisen asemaa Iranissa”. Mikä on aika huonosti sanottu. Elokuvassa käsitellään vallankumousta, poliittisia vainoja, sotaa, kuolemaa, kulttuuria, uskontoa, perhe-elämää, rakkautta, vieraantuneisuutta, masennusta, itsetuhoa, tuhkasta nousemista, päihteitä, kasvukipuja, marksismia, anarkismia, fundamentalismia. Ai niin, ja naisten asemaa. Länsimaisten ihmisten kiinnostus muslimimaihin lopahtaa helposti ellei mainita naisia, terrorismia tai jotain muuta raflaavaa. En voi syyttää muita syyttämättä itseäni: Marokon politiikasta -postaukseeni on tungettu tekstiä terrorismista ja naisten asemasta. Hankala sanoa, kuinka olennaista varsinkaan jälkimmäisestä puhuminen on Marokon poliittisten toimijoiden esittelyn yhteydessä.

Mainio Satrapi-sitaatti Hesarin haastattelusta: ”Sen tiedän, että Iranin tulevaisuus liittyy koko maailman tulevaisuuteen . Tämä nykyinen typerä jako islamilaiseen ja muuhun maailmaan on pakko ratkaista pian”.