Minä ja George W

20 01 2009

En käynyt kertaakaan Bushin Yhdysvalloissa.

Suunnittelimme kaverin kanssa New Yorkin-matkaa syyskuun 2001 alkupuolella mutta rahat eivät riittäneet. Myöhemmin rauhoittelimme itseämme sanomalla, että emme kuitenkaan olisi olleet aikaisin aamulla kaksoistornien lähellä, vaan koisimassa jossain syrjäisessä hotellissa.

Pari päivää WTC:n terrori-iskujen jälkeen olin etkoilla Kruununhaassa. Yksi kaveri sanoi:  sitä saa mitä tilaa, eiks vaan?  Väitimme kaikki närkästyneinä vastaan (USA:n syyttely oli Image-lehden vuoden 2001 tabujen listassa). Kaveri rakasti Chileä ja erikoistui myöhemmin alkuperäiseen syyskuun yhdenteentoista 1973 ja sitä seuranneeseen Pinochetin hirmuhallintoon. Henry Kissingerin mukaan USA ei voinut katsoa vierestä, kun Chilen kansalaiset valitsivat demokraattisissa vaaleissa sosialistisen presidentin Salvador Allenden.

Toisen kaverin mielestä Bush oli kohtalainen presidentti, ja söpökin, setäikäiseksi. Hän tosin piti myös Osama Bin Ladenia söpönä  (minkä toteaminen kuului niin ikään Imagen tabulistaan). Kaveri oli hyvin masentunut terrori-iskujen jälkeen. ”Kaikki rakennukset mitä mä rakastan räjähtää!” Kolmas kaveri toivoi loppuun saakka, että terroristit eivät olisi olleet arabeja. Hän seurusteli irakilaisen maahanmuuttajan kanssa. Poikaystävällä oli riittänyt keikkatöitä ennen syyskuun yhdettätoista, mutta sitten duunit loppuivat  kuin seinään. ”Tekeytyisit italialaiseksi”, tyttöystävä ehdotti. Tytön vanhemmat eivät olleet uskoa tilannetta:  eihän Suomessa syrjitä ketään.

Pari vuotta myöhemmin irakilainen kundi suhtautui varovaisen positiivisesti Yhdysvaltojen hyökkäykseen. ”Mitä tahansa, kunhan tilanne muuttuu”. Irakin kauppasaarto oli aiheuttanut satojentuhansien lasten kuoleman,  poika valitti. Sota alkoi vaikka kaikki marssivat sitä vastaan. Silti mietimme: entä jos olemme väärässä? Nehän sanoivat että siellä on joukkotuhoaseita, weapons of mass destruction. Ei löytynyt. Myöhemmin keksittiin slogan: Clinton f’cked an intern. Bush f’cked a nation. F’cked the world, sanoisin.

Irakin sota suisti maan väkivallan kierteeseen. Miljoona ihmistä on menettänyt henkensä.

Sodasta seurasi Suomessakin skandaali, Irakgate.  Anneli Jäätteenmäki joutui lähtemään pääministerin tehtävistä. Olin siihen aikaan kesätöissä museossa, ja seurasimme tilanteen kehittymistä opaskierrosten välillä.  Kahvilassa työskennellyt poika oli koko ajan radion äärellä. Iltapäivällä hän ilmoitti hieman surumielisellä äänellä: ”Nyt kävi ilmi, että se tilasi sen faksin. Se joutuu lähtemään.”

Sitä saa mitä tilaa. Me kiinnitimme median tavoin enemmän huomiota itse vuotoon kuin sen sisältöön. Keskustelin kerran Irakgatesta Suomessa toimineiden ulkomaisten diplomaattien kanssa. ”Niin viatonta”, he sanoivat. Heidän maissaan poliittiset skandaalit ovat yleisempiä ja pahempia. Ei tulisi kuuloonkaan että joku eroaisi tällaisen vuoksi.

Vuonna 2004 bongasin hassun kuvan barcelonalaisen hotelli Kabulin seinästä.

bush

Amerikkalainen lomakaveri otti piirroksesta valokuvan.  Törmäsin siihen vielä monta kertaa.

Terrorismin vastainen sota tunkeutui kunnolla tajuntaani vasta ulkomailla.  Pariisissa oli vuonna 2004 pommiuhkia, ja turvallisuusjärjestelmä nostettiin punaiselle tasolle Madridin pommi-iskujen jälkeen. Järkytyin kun Libérationin kannessa oli verisiä ihmisiä, enkä saanut Madridissa vaihdossa olevia kavereitani puhelimella kiinni (heillä oli kaikki hyvin).

Kesällä 2005 puhuimme berliiniläisessä baarissa Lontoon terrori-iskun jälkeisistä tunnelmista. Lontoon poliisi oli ampunut nuoren, syyttömän brasilialaismiehen.  ”Näinä aikoina voi olla iloinen siitä, että on blondi”, saksalainen kaveri sanoi.  Se tuntui kurjalta. Olin juuri lukenut kirjan joka kertoi saksalaisten unista Kolmannen valtakunnan aikaan. Juutalaisten ohella natsipainajaisia näkivät erityisesti tummatukkaiset ihmiset.

Marokossa asuessani viranomaiset paljastivat laajan terroristiverkoston, mutta en enää jaksanut välittää. Pelkäsin rikollisuutta enemmän. Tutustuin terrorismiin, luin tutkimuksia ja raportteja. Terrorismi ei ollut päämäärä, vaan oire ja keino, ja sen vastustaminen vaati syihin paneutumista ja monipuolisia vastatoimia. Viime viikolla brittiulkoministeri Milibandkin myönsi, että ei-valtiollisia ääriryhmiä on vaikea vastustaa perinteisen sodankäynnin keinoin.

Amerikkalaisilla oli kaikenlaisia kehitysprojekteja Marokossa. En tiedä auttoiko se heidän imagoaan. Lueskelin amerikkalaisen Peace Corps-vapaaehtoisen  arabian oppikirjaa. Kundi työskenteli köyhässä pikkukaupungissa Saharan laidalla. Eräs teksti meni suunnilleen näin:

John istuu kahvilassa juomassa minttuteetä. Televisiossa näytetään Irakin sotaa.

Mehdi: Amerikkalaiset vain tappavat viattomia siviilejä, naisia ja lapsia. Sinäkin olet yksi heistä.

John: Minä olen vain tavallinen amerikkalainen, olen sotaa vastaan.

Mehdi: Mutta 50 prosenttia amerikkalaisista kannattaa sotaa. Te olette kaikki samanlaisia.

John: Minä kuulun niihin 50 prosenttiin jotka eivät kannata, minä haluan auttaa teitä, olen vain tavallinen amerikkalainen (toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen…).

Katsoimme vapaaehtoisen isäntäperheen olohuoneessa musiikkikanavaa, jolla naiset grindasivat rihmankiertämissä. ”Pelkään, että täkäläiset tietävät maastani vain nämä videot ja Irakin sodan”, yksi amerikkalaispojista sanoi. Tunisialainen kaveri kertoi tuntevansa naisia, jotka olivat alkaneet käyttää hijabia Bushin ristiretkipuheen jälkeen.

Bushin politiikka näytti kaukaa katsottuna hurjalta. Oli salaisia vankiloita, waterboardingia, kreationismia, abstinence onlya. Ihmisoikeuksista tuli vitsi ja demokratiasta ruma sana. Hurrikaani Katrinan annettiin hukuttaa yksi kaupunki ja parituhatta amerikkalaista. Tieteellistä tutkimusta ajettiin alas eikä siitä välitetty poliittisessa päätöksenteossa, uskomuksista kylläkin. Itse todellisuus joutui puolustuskannalle.  Amerikkalaisia kävi sääliksi.

Salaliittoteoriat levisivät ja kukoistivat.  Innokkaat nörttipojat selittivät, että rakennus ei kerta kaikkiaan voi luhistua niin kuin WTC:n kaksoistornit. Ja sen Pensylvaniaan syöksyneen koneen matkustajia oli nähty elossa jossain. Tapaamani amerikkalaisetkin uskoivat salaliittoteorioihin, ainakin vähäsen.

Vuonna 2008 holtiton talouspolitiikka räjähti ensin USA:n, sitten koko maailman käsiin. Tässä vaiheessa Bush ei enää kiinnostanut ketään. Minäkin olin suunnannut katseeni Obamaan, jolta odotettiin ihmeitä. Ja ihmeeltä hänen älykäs puheensa vaikuttikin.

Sille tosin naureskeltiin,  itku silmässä, että Bushin hallinto sosialisoi syksyllä 2008 enemmän omaisuutta kuin Neuvostoliitto ikinä. ”Löysimme ne joukkotuhoaseet”, kolumnistit leukailivat. ”Niiden nimi on subrime.”  Minua harmitti, etten ole opiskellut kansantaloustiedettä. Sitten luin Nassim Nicholas Talebia, joka sanoi ettei kannatakaan.

En voi valittaa kärsineeni Bushin kaudesta, niin kuin miljoonat ihmiset kärsivät. Mutta ei se kivaakaan ollut. Barack Obaman herättämä toivo sai minut ymmärtämään, kuinka masentavaa Bushin tuhoisan politiikan seuraaminen oli, täältä rapakon takaakin. Nyt ihmiset ympäri maailman ovat innoissaan, odottavat mahdottomia.

Voiko meitä siitä syyttää?

Hyvästi Bush -ja anti-Bush

Tajusin hupilehti The Onionia lukiessani, että nythän joutuu sanomaan hyvästit paitsi Bushille myös anti-Bushille. Condoleezza Rice saattoi osua hiukkasen oikeaan arvellessaan, että alkuhuuman jälkeen ihmiset masentuvat, kun heillä ei ole enää ketä syyttää.

Pari anti-Bush helmeä.

Itsetehty video. Depeche Modea ja raamatullista symboliikkaa, huh!

Toinen anti-Bush suosikkini on The Coupin rap-biisi Head (of State.)

Bush and Hussein together in bed
Giving H-E-A-D head
Y’all motherf’ckers heard what we said
Billions made and millions dead

En löytänyt kuuntelukappaletta netistä.

Ja bushismeja tulee kyllä ikävä.

” I think we can all agree that the past is history.”

Historiaa olet nyt sinäkin, George. Hyvässä ja pahassa.

Mainokset




Video: Luminen Helsinki

29 11 2008

Tein pienen videon Helsingin kolmen päivän talvesta ja sen vetisestä lopusta.

Musiikkina on Paavoharjun Kuu lohduttaa huolestuneita.





Pelasta maailma, pysy kotona

10 11 2008

Helsingin sanomien sivuilla voi mitata hiilijalanjälkensä, eli selvittää omat vuosittaiset kasvihuonekaasupäästönsä. Minä lämmitän ilmastoa 6297 hiilidioksidikilolla vuodessa. Tulos on varmasti hyvin epätarkka: en tiedä, paljonko kulutan lämpoä, ja on vaikea arvioida omien metromatkojen kilometrejä. Joitakin ruoka-aineita kysyttiin erikseen, mutta testin kulutusosio oli hyvin ylimalkainen. Idea on kai saada ihmiset miettimään elintapojaan, ei tarjota varmoja lukuja.

Hiilijalanjälkeni on verrattain pieni. Hesarin mittaamat julkkisten jalanjäljet vaihtelivat ekoilevan kirjastoavustajan 4200 kilosta ralliautoilijan 21300 kiloon. Vuoden 2050 tavoite on viisi tonnia.

Voin rehvastella pienillä henkilökohtaisilla päästöillä vain siksi, että en ole lentänyt tänä vuonna mihinkään. Laitoin kokeeksi 2 tai 4 lentoa, ja mittari ponnahti korkeuksiin. Visiitit lähikaupunkeihin ja Viroon eivät hiilivaa’assa paljoa paina. Syön lihaa ja kierrätän jätteet, mutta sillä on testin  perusteella melko vähän merkitystä.

Jutulla oli ärsyttävä otsikko: ”Hiilijalanjälki kertoo, oletko hyvä ihminen”. Se laadittiin varmasti pilke silmäkulmassa, mutta silti. Kannatan vihreitä arvoja ja toivon, että ilmastonmuutoksen hillintä onnistuu. En halua pelata venäläistä rulettia maapallon tulevaisuudella. Mutta eikö riitä, että kaikki yrittävät tehdä parhaansa? Eikö ole kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön asia puuttua ihmisten ja erityisesti yritysten toimintaan, jotta hiilipäästöt saataisiin laskuun? Vihreä elämäntapa on mahtava juttu, mutta ihmisen arvottaminen hiilijalanjäljen perusteella haiskahtaa uuspuritanismilta. Maallistuneessa yhteiskunnassa ei tavoitella taivaspaikkaa mutta kilvoitellaan silti vanhaan malliin laihduttamalla, treenaamalla, menestymällä ja ilmeisesti myös kierrättämällä. Ihminen voi olla vaikka kuinka tunnollinen vegaani ja silti kohdella lähimmäisiään kuin häkkikanoja.

Surkeaa, että testissä ei laskettu työmatkoja hiilijalanjälkeen mukaan. Kai siksi, että ne ovat ”pakollisia”. Höpö höpö. Monet kokoukset voisi korvata puhelinkonferensseilla. Lomamatkalla sentään pääsee rentoutumaan, mikä lisää jaksamista ja tehokkuutta, uusliberalistienkin arvostamia hyveitä. Luulisi hermojen lepuuttamisella ja vieraisiin kulttuureihin tutustumisella olevan edes jotain arvoa ympäristön kannalta. Sillä lomailijan kannalta niillä voi olla valtava merkitys.

Mutta joo, kyllähän Eurooppaan voi mennä myös junalla. Jos on aikaa.

Ps. Loma on tietysti hyvin epätasa-arvoinen juttu. Jotkut pääsevät luxuskohteisiin, toiset naapurikaupunkiin. Monet eivät voi lomailla ollenkaan.

Itse olen suoraan sanottuna viihtynyt parhaiten lomilla, joilla tehdään jotain hyödyllistä, kuten vapaaehtoistyötä. Tiedän varsin hyvin, että voin nauttia tällaisesta lystistä koska opiskelen eikä minulla ole perhettä. En tykkää olla turistina, tekemättä mitään järkevää. Ehkä olen itse puritaani.

Linkit:

Hiilijalanjälkimittari

Orville Wrightin päiväkirja, 17.12.1903. Täältä se turmio alkoi!





Lamakauden trendit

25 10 2008

Taas se tulee, taantuma. Ellei jopa lama. Me 90-luvun teinit tervehdimme hiipuvaa kasvukäyrää kuin vanhaa tuttua. Herkin nuoruutemme osui nimittäin edelliseen lama-aikaan.

Muistan kun kaikilla oli Levikset. Ja sitten hups, ei ollutkaan. Merkit menettivät merkityksensä laman myötä. Tuli Nirvana ja resuinen grunge-muoti jonka jälkimainingit tuntuivat Suomessa vielä kauan Cobainin itsemurhan jälkeen. Minun ysärinuoruuteni oli europoppia, uuspunkkia, brittipoppia, hip-ja triphoppia. Räikeitä fledoja, rastoja ja pelkkiä takkuja. Liehuvia lahkeita ja valtavia hihoja joihin sai kaupassa kätevästi tungettua meikit joihin ei ollut varaa. Ja kaljat joihin ei ollut ikää. Siihen aikaa minulla oli kukkakepin muodot mistä oli etua kirpparilta ostettuihin retrokuteisiin ahtautuessa. Kotona ei ollut välillä edes jugurttia koska se oli mukamas liian kallista.

En voi valittaa, sillä keskiluokkaiset vanhempani kävivät töissä koko 90-luvun ajan. Ajoittaiset ongelmat taisivat liittyä asuntolainan maksuun ja työttömyyden uhkaan. Äiti sai elämäntyöstään fudut vasta viime vuonna, pari vuotta ennen eläkeikää. Koska samat työt samalle puljulle ovat riittäneet freelancerina (tosin eduitta ja pienemmällä palkalla), ei äiti pelkää uutta lamaa. Minä pelkään. Suomalaislehtien mukaan maamme tulee selviytymään vähin vaurioin, mutta uskoisiko tuota? Kaksi sopimaani työrupeamaa peruuntui juuri yritysten ”sisäisten syiden” vuoksi. Olen aina ajatellut, että voin karata ulkomaille jos Suomesta ei löydy töitä, mutta nyt koko ulkomaailmalla menee huonosti. Tattis globalisaatio.

Lamateinien luovan muodin tappoi lopulta nousukausi, H&M:n rantautuminen Suomeen, sekä aikuistuminen. Nykynuoret näyttävät luonnollisesti täysin erilaisilta, on goottilolitoja ja bling bling-kundeja. Käykääpä joskus hintavertailemassa goottikaupassa ja miettikää kuinka suuri viikkoraha korsettikersoilla mahtaakaan olla. Minä pukeudun yhä kirpparikuteisiin, mikä on kyllä ihan oma vikani. Mitäs opiskelen vielä tässä iässä. Ja vastustan holtitonta kulutuskulttuuria. Kelvollisia vaatteita saa käytettynäkin, todistelen mummon tavoin.

Trendisetterit ja fashionistat julistavat, että taantuman tyyli tarkoittaa 1930-luvun lamaa, harmaita vaatteita, maskuliinisyyttä ja feminiinisyyttä. Eli Gatsbya ja Daisya pettyneelle pörssisankarille, mummon ja papan tyyliä peruskimmalle ja -kundille. Pöh. Ankeina aikoina pitäisi käyttää reippaita, kirkkaita värejä ja kokeilevia vaatteita. Värit piristävät. Joskus ne myös naurattavat, ja nauru auttaa selviytymään. Tulotason laskiessa ei ihmisiltä enää vaadita konservatiivisen tyylikästä urapukeutumista -varsinkaan jos työt loppuvat. Uffin alennusmyynnistä ostettuja persoonallisia kuteita voi yhdistellä mielensä mukaan, kokeilla kaikkea jännää.

Kaveri arveli, että lama tekisi Suomelle vain hyvää. Kerskakulutus laskisi , ja tätä kautta myös energiankulutus. Päästöt ja jätteet vähenisivät. Nykyihmisten on kuitenkin todella vaikea olla kuluttamatta. Identiteettimme rakentuu, ikävä kyllä, sille mitä ostamme ja jätämme ostamatta. Tämä pätee myös köyhäilijöihin ja ekoilijoihin. Halpismerkeilläkin jää persoonallista pelivaraa. Ostoboikotit ja -tempaukset Porkkanamafian tyyliin vain vahvistavat kulutuskulttuuria.

Mikä on IN vuonna 2009? Jos lama oikeasti kolahtaa, niin ehkä seuraavat.

IN: Keskikalja ja muut halvat, passivoivat päihteet. OUT: Konjakki ja kokkeli.

IN: Karl Marx. Kysykää vaikka George W. Bushilta, aikamme suurimmalta sosialisoijalta. OUT: Milton Friedman, fiktion puolella Ayn Rand. Ainoa Friedman joka tulee jotenkin kuuloon on Thomas L, ja hänenkin ”kultainen pakkopaitansa” näyttää nykyään aika ruosteiselta.

IN: Metsäbileet, talonvaltaus. Myös baarien häppärit, jos sellaisia enää järjestetään, ja edulliset Sedulat. OUT: ”Kyllä jengi on valmis pulittamaan nähdäkseen tasokkaita ulkomaisia dj-vieraita”.

IN: Hippeily kotimaassa. ”Lentäminen tuhoaa ilmaston! Liftataan Saimaalle bongaamaan norppia.” OUT: Hippeily Goalla.

IN: Nuukailu, joka naamioidaan ovelasti vihreäksi elämäntavaksi. OUT: Tavarafetisismi. Jos muotipornolla ratsastava Sinkkuelämää-leffa saa jatko-osan, niin manolomuijille käy siinä kurjasti. Carrie tekee huonoja sijoituspäätöksiä ja päätyy katuojaan, lenkkarit jalassa.

IN: Keskikaljabaarin söpö plokkari, oma käsi, mielikuvitus. OUT: Seksiloma Thaimaassa.

IN: Downshifting, kotivanhemmuus, järjestötoiminta. OUT: Palkkatyö. NYYH!

IN: Kalastaminen. ”Kun nyt kerrankin on aikaa”. OUT: Suurriistan metsästys, ampumaradat.

IN: Riisi, makarooni, peruna. OUT: Kaukomaiden hedelmät, entrecoté, karppaus, GI, maku.

Kurjuus, mielisairaus, väkivalta ja itsemurhat -nuo modernin maailmanlopun neljä ratsastajaa – kuuluvat niin ikään lama-aikaan. Mutta ne eivät ole ikinä IN.





Päivän sitaatti: Mihin me lopumme Paavo Haavikon mukaan

7 10 2008

Mihin me lopumme mihin me lopumme

niin kuin väsyneet eläimet

armon laaksoihin

ilman jumalaa ilman jumalia

mistä me tulemme meren ilosta

niin kuin meri ensin tuli

olematta meri kenenkään kutsumatta

meren ilosta meren ilosta.

-Paavo Haavikon (1931-2008) runosta Elämän kirjurit, kirjoittakaa (1953).





Kusiaiset

28 09 2008

Keskustelu lauantai-iltana Hämeentiellä.

Frendi: Me oltiin yks päivä Orionissa kattoo leffaa. Sit kesken leffan joku mies nousi ylös, käveli käytävälle ja kusi seinään.

Minä: Täh! Siis kusi sinne leffateatteriin?

Frendi: Joo-o.

Minä: Oliks siellä paljon ihmisiä?

Frendi: Se sali oli melkein täynnä. Ja tää tapahtu ku leffaa oli vaikka kuinka paljo jäljellä.

Minä: Mitä te teitte?

Frendi: No, ei mitään. Mua vaan huoletti mun laukun puolesta kun sen teatterin lattia vietti sieltä kusen suunnasta…

Minä: Uskomatonta. Mikä leffa se oli?

Frendi: Japanilainen. Se oli itse asiassa aika makee. Mut, hei, nyt mun täytyy mennä. Soitellaan!

Minä: Soitellaan! (jää pysäkille odottamaan sporaa)

Pysäkillä seisoskelee kaksi miestä, keski-ikäinen ja hänen hieman nuorempi kaverinsa. Keski-ikäinen mies rehentelee äkkipikaisuudellaan ja väkivaltaisuudellaan.

Mies: Appiukko sano, että kun vetelet äijiä maahan, niin kuse niiden suuhun. Se on siinä.

Minä ja muut sporanodottelijat katselemme kiusaantuneina muualle ja toivomme että olisimme jossain hyvin, hyvin kaukana.





Mitä opin tällä viikolla

27 08 2008

Päätin pitää päiväkirjaa viikon aikana oppimistani asioista. Tehtävän johdonmukainen toteuttaminen osoittautui vaikeaksi. Alun perin tarkoitus oli pysytellä tiukasti faktoissa, mutta lipsuin pian jorinaan ja puoliksi ajateltuihin mielipiteisiin. Käytin viikostani 51 tuntia työhön ja työmatkoihin, mutta en oppinut reseptionistan hommissa mitään muuta kuin laminointikoneen käyttöä. Onneksi siellä oli internet.

Maanantai

Suomen sodan (1808-09) leipäpulalla oli vaikutuksensa siihen, että Ruotsin ja Suomen armeijoissa otettiin näkkileipä kenttämurkinaksi. (lähde: Hesari)

Espoon kaupunki on käyttänyt maan pakkolunastusoikeuttaan vain kaksi kertaa. (kaveri)

Älä koskaan ikinä muutu on Egotripin biisi, ei Don Huonojen. Ei pidä teeskennellä tuntevansa pop-musiikkia jos ei sitä tunne.

Antropologit voivat välttää noloja virheitä à la Margaret Mead asumalla tarpeeksi pitkään tutkimassaan kulttuurissa, jolloin siihen pakostikin tutustuu pintaa syvällisemmin. Ystävyys tutkittavien kanssa saattaa joskus aiheuttaa tutkimuseettisiä dilemmoja, mutta yleensä tuttavallinen suhde ihmisiin on tiedonhankinnan kannalta pikemminkin plussaa. Sain lisäksi kuulla käytännön kokemuksia Rion favelassa elämisestä. (vanha kaveri jonka tapasin sattumalta ja joka kutsui luokseen syömään salaattia).

Tiistai.

Suomalaiset marketit voivat olla amerikkalaisten silmissä huvittavia. (Fail Blog)

Ei kannata luottaa reittioppaaseen ja luulla, että johonkin pääsee kätevimmin Espoon kautta oikaisemalla.

Jos on kerrassaan pakko mennä Espooseen, niin pitää mennä pyörällä ja ottaa kunnon kartta mukaan. Espoo on mahtava paikka niin kauan kuin siihen suhtautuu metsänä jossa on taloja, ei kaupunkina jossa on metsää.

Jos joutuu menemään bussilla Espooseen, niin kannattaa käyttää reittiopasta ja lisätä noin tunti matkustusaikaa sen antamiin reitteihin. Jokin menee kuitenkin aina vikaan.

Espoossa matkustellessa on hyvä pitää paperinenäliinoja mukana, sillä myöhästyttyään bussista, jäätyään väärällä pysäkillä ja liftatessaan toiselle pysäkille voit joutua käymään ”naistenhuoneessa”.

Tämä kaikki tukee hypoteesia, jota olemme kehitelleet Lostia seuraavien helsinkiläiskaverieni kanssa. Espoo muistuttaa Craphole Islandia (ransk. île pourri). Meno- ja paluumatkan on tapahduttava tismalleen samaa reittiä tai seuraa ”sivuvaikutuksia”. Espoossa aika kulkee eri tahtia kuin tosimaailmassa, mikä selittää miksi määränpäähän saapuu vasta 1-2 h Reittioppaan antamien tietojen jälkeen. Jos Espoon-matkaaja tarvitsee ”vakion”, suosittelen Helsinkiä. Se on yllättävän lähellä, vaikka vaikea saavuttaa.

En ole ainoa, joka sanoo Venäjää aina välillä vahingossa Neuvostoliitoksi. Varsinkin kun se käyttäytyy neuvostoliitonomaisesti. (keskustelu isän kanssa)

On olemassa vuokranantajia, jotka hyväksyvät lemmikit. Ehkä noin 10 per kaupunki. Pitäisikö sittenkin muuttaa Espooseen? Jos länsimetro rakennetaan, muuttuuko Espoo helpommin hallittavaksi?

Keskiviikko

”Lukihäiriö eli ongelma lukissa voi olla henkilön sielunelämälle kivulias asia. Siitä kärsivää ei tule mitenkään sanallisesti tai elein ja matkien halventaa, vaan hänen vaikeuksiinsa tulee suhtautua mitä suurimmalla ymmärryksellä ja hienotunteisesti.” Lähde: Aino Ahtiainen, Hameväen opas.

Hameväen opas on mahtavaa kamaa. Tykkäsin lukihäiriö-jutusta, sillä näinhän se on, toisten ulkonäköongelmiin tulisi suhtautua hienotunteisesti. Eikä hienotunteisuutta kannata unohtaa muissakaan tilanteissa. Lukihäiriö-sanan uudesta merkityksestä tulee mieleen äitini kertoma tarina. Joskus aivan pienenä ihmettelin äidin pukeutumista, ja hän selitti että kyseessä oli kerros-look. Pari päivää myöhemmin aloin vähäisellä puhetaidollani hokemaan, että pitää olla lukia, lukia! Äidillä kesti jonkin aikaa tajuta mistä oli kyse. Olin lapsena poikkeuksellisen kiinnostunut ulkonäöstä.

Torstai.

Sosiaalidemokraateilla on kampanja nimeltä Unelma. Hesarissa arveltiin, että demarit ammentavat M. L. Kingin perinnöstä. Tai ehkä Maria Guzeninan MTV-muisteloista. Omasta mielestäni Unelma kuulostaa lehmän, kääretortun tai kvarkin nimeltä. Seuraavaksi lumo, kauneus, ylös ja alas.

Kokoomuksella on Toivo. Onpas obamaista. No, on tänä vuonna nähty selvempiäkin Barack-plagiaatteja.

Kokoomus perustaa politiikkansa mm. kristilliseen etiikkaan. Oho. Puolueen onneksi tämä on Suomi eikä mikään sekulaari Turkki. Huvittaisi tietää, miten kristillinen etiikka sopii Kokoomuksen muihin arvoihin (demokratia, länsimainen talousjärjestelmä), joita Jeesus tuskin tunsi. Perustuuko etiikka Vuorisaarnaan vai Ilmestyskirjaan? Pitääkö varakkaiden kokoomuslaisten antaa omaisuutensa köyhille kuten Jeesus kehotti? Kuinka moni puolueväestä on edes lukenut Raamatun läpi?

En voi väittää lukeneeni Raamattua kokonaan, mutta minulle ei ole edes hihhuleimpina aikoinani tullut mieleen perustaa moraaliani kristinuskon tuhansiin epämääräisiin tulkintoihin. Inspiraatio on eri asia, ja sitä voivat tarjota uskonnot, filosofia ja poliittiset aatteet. Omatunto ensin, kuten sekularismia puolustava Austin Dacey sanoo.

Perjantai

Opin uuden ranskankielisen sanan, antéchriste. Se tarkoittaa antikristusta, kuten ehkä arvasittekin. Näköjään McCainin tukijoukot ovat tehtailleet mainoksen, jossa Obamaa vertautuu Charlton Hestonin esittämään Moosekseen, mutta retoriikka muistuttaa myös spekulaatioista, että Barack olisi itse antikristus. Tyhmät amerikkalaiset. Opin yläasteen uskontotunnilla, että Antikristus nousee valtaan EU:n kautta, ei USA:n. Silloin kristittyjä tullaan vainoamaan kuin Rooman aikoina konsanaan, koska he eivät suostu ottamaan pedon merkkiä (jonkinlaista viivakoodia) käteensä. Viivakoodin avulla Antikristus seuraa kaikkien tekemisiä. Ja ilmastonmuutosta ei kuulemma kannata pelätä, koska kun Jeesuksen toisen tulemisen myötä kaikkialle maailmaan saadaan puhdas, trooppinen ilmasto.

Nyt tajuatte miksi puolustan sekularismia. Kaikki kunnia jokaisen uskolle, mutta turha yrittää pakottaa kaikkia ihmisiä samaan muottiin.

Hestonin roolit kiertoon. Odotan sellaisen amerikkalaispoliitikon ilmaantumista, joka itkisi hiekkaan vajonneen Vapaudenpatsaan edessä.

Opin, että on olemassa ihmisiä, joille maksetaan siitä että he testaavat seksileluja. Sekä yksin että jonkun kanssa.

Miltäköhän tuntuu olla seksilelutehtaassa töissä? Missä seksilelut valmistetaan? Löytyykö kumisten dildojen taustalta hyvinpalkattuja ammattilaisia vai köyhää lapsityövoimaa? Kuuluvatko seksilelutyöläiset johonkin ammattiliittoon?

Käväisin Vanhan 1968-tapahtumassa ja opin, että toisten kuuskytluku loppui vuoteen 1970, toisten vuoteen 1978. Puhujilla oli hyviä pointteja, näkökulmia ja mielipiteitä jotka antoivat ajattelemisen aihetta, mutta en oikeastaan oppinut mitään uutta.

Lauantai

Suomen suosituin urheilija on Tero Pitkämäki. Hänen lajinsa on keihäänheitto ja hän sai siitä pronssia Pekingin olympialaisissa. Tiedän urheilusta niin vähän, että se alkaa olla jo häpeällistä. Urheilu on mielestäni jännittävää ainoastaan kun olen itse mukana liikkumassa tai pelaamassa. Jos tiedän jonkun ammattiurheilijan nimeltä niin se johtuu luultavasti siitä, että hän on esiintynyt mediassa jonkun muun kuin urheilua käsittelevän asian yhteydessä. Tero breikkasi tajuntaani sen Amnesty-jutun vuoksi, mutta vasta tänään opin liittämään häneen tittelin ”keihäänheittäjä” pelkän ”urheilijan” sijaan. Onhan se nolo moka, jos Amnesty on laittanut listaansa urheilijoiden nimiä heidän tahtomattaan, mutta asian uutisointi oli silti aika kamalaa, ”härskiä”-otsikoineen päivineen. Sanoiko joku urheilijoista tosiaan, että on olemassa ihmisoikeusloukkauksia pahempia asioita? Jään uteliaana odottamaan, että joku kertoisi mitä nämä mahtaisivat olla.

Muita urheilijoita joiden nimet olen oppinut näiden olympialaisten yhteydessä: Phelps, uimari. ja akvaario-otus, hah. Lisäksi Hesarin Kuukausiliitteessä oli juttu Ruotsista joka on ihana maa koska sieltä on kotoisin joku ihana naisurheilija jonka nimi alkaa C:llä.

Opin myös uuden ranskankielisen sanan, colistier. Se tarkoittaa henkilöä joka on jonkun kanssaehdokkaana vaaleissa, kuten Joe Biden Barack Obaman varapresidenttiehdokkaana. Jostain kumman syystä olen viime aikoina lukenut USA:n presidentinvaaleista ranskalaisista nettilehdistä. Uutisten sisältö on melko samanlaista kuin suomalaisissa lehdissä: Obama, Obama, Obama, Obama, Obama, Fagerholm, Obama, Obama, Obama….Aina välillä mainitaan joku McCain, joka näyttää ajoittain jopa johtavan kisaa.

Sunnuntai

Yritin korjata urheilutietämättömyyttäni.

EU voitti olympialaiset 273 mitalilla! Wuuhuu! Olin kerrankin innoissani urheilu-uutisesta. Sitten sain selville ettei näitä oikeasti lasketa, paitsi Café Babelin sivuilla.

Suomi sai yhden kultamitalin, yhden hopean ja kaksi pronssia. Onnea Satu, Sanna ja Minna, Tero ja Henri! Unohdan nimenne huomenna. Jouduin turvautumaan Wikipediaan tiedon löytämiseksi. Ilmeisesti uutissivustoilla luullaan, että ihmiset seuraavat olympialaisia päivittäin eikä niille ole järjestetty tärkeimpiä tietoja nopeasti löydettäviksi.

Opin myös, että käsittämättömiä määriä ruokaa heitetään hukkaan, tutkimuksen mukaan jopa puolet maailmassa tuotetusta ruoasta. Kamalaa! Tähän vaikuttaa varmasti monia tekijöitä, kuten huonosti suunnitellut tuotanto-ja myyntiketjut sekä nirsoileva kulutuskulttuuri. Työskentelin nuorempana pikaruokalassa, ja muistan surreeni kymmenen minuutin ikäisinä poisheitettyjä hampurilaisia. Me työntekijät emme tietenkään saaneet koskea niihin.

Toisaalta tutkimus saattaisi kerrankin tukea paheellisia kulutustottumuksiani. Olen sekasyöjä ja ostan yleensä halvinta. Reilun kaupan kahvit ja banaanit sopivat budjettiini, mutta luomutomaatit on pakko jättää hyllyyn. Suuri osa syömästäni proteiinista koostuu viimeisen päivän lihoista. Tiedättehän, hinta-alennus 50 %. Lähikaupastani löytyy tällaista lihaa lähes joka päivä, ja ilman minua ja muita vähävaraisia opiskelijoita ne nakattaisiin roskiin. Kuten partiokaverini muotoili muinaisilla retkillämme: jos jotain ruokaa yli jää, sen Kaspardus sisäänsä mättää.

Viikon oppimiset: keskiverto tulos. Opin aika vähän mitään konkreettista. Opin taas kerran, että en tiedä tarpeeksi tärkeistä asioista, ja että oppiminen ei tapahdu itsekseen.

Linkit:

Hesari

Armeija ei luovu näkkäristä

Espoon kaupunki

Älä koskaan ikinä muutu, YouTube

Code of Ethics, American Anthropological association

Fail blog

Espoon karttapalvelu

Back In The USSR, The Beatles, YouTube

Aino Ahtiainen: Hameväen opas

Demarit

Kokkarit

Unelmatorttu, Maku-reseptiarkisto

Martin Luther King: I have a dream-puhe, Google Video

Austin Dacey

Raamattu

Mc Cainin kampanjavideo: Barack Obama ”The One”, YouTube

Heston ja Vapaudenpatsas, SPOILER, YouTube

YLEn Elävä arkisto: Vanhan valtaus 1968

Liberation

Cafe Babel

Treehugger

The Onion

Pekingin olympialaiset: One World, One Dream.

UPDATE 7.10.2008: Kävin Kokoomuksen sivuilla, jotka oli uusittu. Siellä ei enää puhuta kristillisestä etiikasta, vaan mm. perinteistä ja ”hengellisestä ja aineellisestä pääomasta, jonka edeltävät sukupolvet ovat meille jättäneet”.