Uskonto ja uiminen

16 09 2008

Helsingin Sanomissa (7.9. 2008) oli juttu musliminaisten uimavuorosta. Myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä on itse asiassa maahanmuuttajanaisille suunnattu, kaikille naisille avoin uimavuoro. Hesarin artikkelissa puhutaan myös musliminaisten uimakoulusta joihin osallistuu noin 240 naista ja tyttöä vuodessa, ja annetaan ymmärtää että muslimitytöt eivät opi uimaan ilman omaa koulua.

Kunpa toimittajat välttäisivät sanomasta sellaisia asioita kuin ”muslimitytöt eivät voi uskonnollisista syistä osallistua koulujen uimaopetukseen.” Kaikki muslimit eivät suinkaan katso uskontonsa vaativan tiukkaa sukupuolierottelua. Islam ei ole mikään monoliitti. Maailman toiseksi suurimman uskonnon kannattajakuntaan mahtuu monenlaisia suuntauksia, näkemyksiä ja elämäntapoja. Paikallisella kulttuurilla ja politiikalla on suuri vaikutus ihmisten uskontoon.

Olen asunut Marokossa, muslimimaassa jossa miehet ja naiset käyvät yhdessä rannoilla ja uima-altailla, kuten länsimaissa. Marokossakin konservatiivit ja islamistit (eli poliittisen islamin kannattajat) paheksuvat rantameininkiä, mutta he eivät voi estää maltillisempia maanmiehiään elämästä omalla tavallaan. Vuonna 2004 säädettiin uusi perhelaki, joka paransi naisten asemaa lain edessä merkittävästi. Uudistusten perustelut löytyivät – mistä muualta kuin – islaminuskosta. Marokossa naisten pukeutuminen vaihtelee. Kaduilla näkee länsimaistyylistä pukeutumista, trendikästä muslim chicia, perinteisiä djellaboja (huivin kanssa tai ilman), ja joskus jopa kasvot peittäviä niqabeja. Nirunarutoppeihin pukeutuvat marokottaret eivät välttämättä ole vähemmän uskonnollisia kuin hijabin käyttäjät -paitsi fundamentalistien mielestä. Marokossa päähuivi ei ole puhtaasti uskonnollinen, vaan myös poliittinen symboli.

Toivoisin, että suomalaiset todella sitoutuisivat sukupuolten tasa-arvoon, ja tukisivat siihen tähtääviä aloitteita myös muiden kulttuureiden piirissä, eivät toiseen suuntaan kulkevaa kehitystä. Toivoisin myös, että lapsia suojeltaisiin uskontojen ylilyönneiltä. Monet muslimitytöt valitsevat teini-iässä islamilaisen päähuivin tai hunnun, ja kunnioitan heidän päätöstään. Mutta kun on kyse uimaan opettelevista ekaluokkalaisista, niin voidaan tuskin puhua heidän omasta vakaumuksestaan. Lapsilla on oikeus lapsuuteen, vanhempien uskonnosta riippumatta. Kasvettuaan he voivat valita itse oman maailmankatsomuksensa.

Kaspardus suosittelee:

Fadwa El Guindi: Veil: Modesty, Privacy, and Resistance (1999). Oxford, Berg.

Leila Ahmed: Women and Gender in Islam: Historical Roots of a Modern Debate (1992). New Haven: Yale University Press.

Linkkejä:

Helsingin Sanomat, Uusi Suomi

Iivi Anna Masson blogi

Morocco moves to drop headscarf, BBC

Morocco’s veiled feminists, Quantara

Carpe Diem -blogi: Une plage pour les femmes!  (ranskaksi. Marokkolaisbloggari on löytänyt Libanonissa mahtavan ”naisten rannan”, ja miettii voisiko sama olla mahdollista Marokossa. Eräs maannainen sanoo, että emme elä vielä islamistilandiassa, toinen pitää kysymystä keskiaikaisena…Blogista käy myös ilmi, missä mustaan chador-kaapuun pukeutuvat marokottaret käyvät uimassa: hiljaisilla rannoilla, vaatteet päällä)

Juttu burkinista, peittävästä uima-asusta, Helsingin Sanomat

Ranskassa tällaisista asioista keskustellaan ilmeisesti vähän väliä. Kesällä kaupunkipolitiikasta vastaava valtiosihteeri Fadela Amara kommentoi yleisen uimahallin naisille varattua vuoroa. Hän piti sitä vaarallisena sukupuolten tasa-arvon kannalta, ja arveli taakse kätkeytyvän uskonnolliseen integrismiin liittyvää painetta. Amara tuli viisi vuotta sitten Suomessakin tunnetuksi lähiöiden naisten oikeuksia ajavan Ni Putes Ni Soumises liikkeen johtohahmona. Hän on muslimi ja kertoo rukoilevansa viisi kertaa päivässä, mutta tunnetaan sekularismin (laïcité) vankkana kannattajana.





Usko, toivo, rakkaus ja miksi nuoret eivät käy kirkossa

18 11 2007

Ajauduin eilen kotimatkalla Tuomiokirkon kryptaan ja tutustuin ev. lut. kirkon Usko, Toivo, Rakkaus -mainoskampanjaan. Olen juuri sellainen ihminen, johon tällainen saattaisi upota: nuori aikuinen, kirkosta eronnut mutta uskonnosta kiinnostunut. Minua ärsyttää kirkon homofobisuus ja pelottaa jäykkä, vanhoillinen, järjestäytynyt uskonto. Itseironialla pelaava kampanja yrittää saada ihmiset avoimesti keskustelemaan uskonnosta ja kirkon roolista, mikä on ehkä parasta mitä siltä voi toivoa. Kirkon voimavara voisi nyky-yhteiskunnassakin olla positiivisen yhteisöllisyyden luominen. Mainokset kosiskelevat nuoria ja yhdessä on miespari sängyssä. Tällainen luultavasti ärsyttää vanhoillisia, mutta kutsu keskusteluun koskee kaikkia. UskoToivoRakkaus -sivustolla voi jokainen tuoda julki mielipiteensä.

Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta eroamiseen on monia syitä, kuten kirkollisvero, tyytymättömyys kirkon opetuksiin ja toimintaan, ateismi, agnostismi ja kiinnostus muihin uskontoihin. Ja kirkon jäsenistäkin vain osa käy jumalanpalveluksissa. Vaikka en kuulu kirkkoon, niin vierailisin mielelläni joskus jumalanpalveluksessa. Jos vain saisin aikaiseksi.

Ehkä nuoret aikuiset eivät käy kirkossa, koska

1) Jumalanpalvelus on sunnuntaina kello 10.

2) Kirkossa pitää olla hiljaa paikallaan.

3) Kirkossa ei ole langatonta verkkoa. (Vai onko?)

Tuomiokirkon kryptassa oli eilen paljon nuoria. Mutta tapahtuma olikin illalla, siellä sai käydä netissä ja laulaa virsikaraokessa.

Jumalanpalvelukseen osallistuminen voisi olla mukava breikki tästä kiihkeästi sykkivästä todellisuudestamme, vieroitusoireiden uhallakin. Kristinuskossa on paljon hyvää, sen perussanomaa ovat viesti Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen opetukset. Ja vaikka Jessen kanssa hengailu ei kiinnostaisi (mainoskampanjan kieltä matkiakseni), niin ajoittainen hiljentyminen ja pohdiskelu sopivat kaikille.

P.S. Kirkko ja kaupunki -lehden artikkelissa Töölön kirkkoherra Auvo Naukkarinen kysyy, miten pitäisi suhtautua niihin ihmisiin, jotka uskovat vain osan kirkon opetuksista. Mielenkiintoinen kysymys, johon ainakaan minä en pysty vastaamaan.

P.P.S. Pisteet UskoToivoRakkaus-televisiomainokselle Erottaja-baarin kauniin interiöörin ikuistamisesta!