Kun asuin kummituslinnassa

17 08 2008

Ah, mätäkuu. Helsingin Sanomissa (16.8 ) oli juttu pääkaupungin kummitustarinoista, jotka ovat jännittävä osa kaupunkiperinnettä ja linkittyvät historiallisiin tapahtumiin. Mutta meedion haastatteleminen vaikutti yliluonnollisen eksotiikalla pelaamiselta. No, tyylinsä kullakin. Tienaakohan kuolleiden kanssa juttelulla oikein elantonsa?

Artikkelissa kerrottiin yhdestätoista tunnetusta helsinkiläiskummituksesta. Toivon, että niitä on oikeasti enemmän, sillä muuten elämme aaveasioiden kehitysmaassa. Oman kokemukseni mukaan historiaa tihkuva ilmapiiri saattaa laukaista todellisen kummitusjuttujen vyöryn.

Asuin vuosituhannen vaihteessa kahdeksan kuukautta pienessä linnassa Ranskan maaseudulla. Linna oli rakennettu 1700- ja 1800-luvuilla. Sen omisti kreivitär joka oli vuokrannut paikan vapaaehtoisjärjestölle nimelliseen hintaan. Tarkoitus oli kunnostaa linnasta hiljaista muuttotappiopaikkakuntaa elävöittävä majoitus-ja kulttuuritila.

Me vapaaehtoiset muurasimme, maalasimme ja laatoitimme. Iltaisin joimme halpaa viiniä, kuuntelimme Manu Chaoa ja haaveilimme kaupungeista, niiden kahviloista ja klubeista. Meillä ei ollut autoa ja lähin kylä oli kuuden kilometrin päässä. Busseja kulki aniharvoin.

Monet vapaaehtoisista kokivat linnassa outoja asioita. Ei selittämättömiä, mutta outoja. Espanjalainen Alicia näki nuoren tytön kyyristyneenä sohvan nurkkaan. Ranskalainen Joseph heräsi yöllä siihen että hänen huoneessaan oli joku. Hyytävä viima kosketti pojan poskea. Huumeisiinmenevän Josephin jutut oli helppo sivuuttaa, mutta entäs järkevän Charlotten joka asui huoneessa hänen jälkeensä? Tyttö heräsi ensimmäisenä linnayönään siihen että joku potkaisi häntä. Eikä sängyn reuna ollut lähelläkään. ”Kummitus inhosi minua koska en puhunut ranskaa”, Charlotte arveli. En tiedä kummituksesta mutta osa saksalaisista vapaaehtoisista käyttäytyi brittityttöä kohtaan töykeästi. Hän puhui aluksi vain englantia jota saksalaiset osasivat mutta eivät halunneet Ranskassa käyttää.

Hurjimman tarinan kertoi kreikkalainen Yannis. Hänen huoneeseensa oli kävellyt iäkäs mies joka oli sanonut: ”Olin täällä ennen töissä”. Myöhemmin kävi ilmi, että kukaan muu ei ollut nähnyt miestä. Yannisin huone oli lähellä tornia, linnan vanhinta osaa jota pidettiin yleisesti kummitusalueena. Muutin myöhemmin tähän huoneeseen. Siinä oli ranskalainen parveke ja hyvin tehokas kamiina.

Kuulin kertomuksia myös muualla tapahtuneista omituisista ilmiöistä. Danielle oli ystävineen murtautunut Etelä-Italiassa sijaitsevan kotikaupunkinsa kirkkoon ja harjoittanut jumalanpilkkaa. Hän ei suostunut kertomaan aktista tarkemmin. Seuraavana päivänä kirkon Neitsyt Maria-patsas oli itkenyt verta. Charlotte kertoi nähneensä pienenä Englannissa joukon lapsia, jotka olivat leikkineet ringa ringa rosesia. Kun Charlotte oli mennyt leikkiin mukaan, muut lapset olivat haihtuneet ilmaan. Leikki on joskus liitetty mustan surmaan aikaan, minkä vuoksi kysyin olivatko lapset näyttäneet sairailta. Mutta Charlotte oli ollut liian nuori muistaakseen yksityiskohtia.

Pelkäsin kokevani jotain, ihan mitä tahansa. Joskus jätin valot yöksi palamaan. Mitään ei tapahtunut. Kerran vierailimme läheisen kaupungin vanhassa vankityrmässä. Saksalaismiehityksen aikaan sinne oli vangittu vastarintaliikkeen jäseniä. Meille näytettiin huone, jossa oli pidetty kymmeniä poliittisia vankeja yhtä aikaa. Katossa oli reikä jonka kautta vangit kuulivat toveriensa huudot yläpuolella olevasta kidutushuoneesta. Opas ei kertonut kummitustarinoita. Eikö kidutetuilla ja murhatuilla olisi ollut hyvä syy kummitteluun?

Linnassa lapsuutensa kesät viettänyt kreivitär kertoi minulle paikan vaiheista. Entisaikaan kaikki linnan ympärysmaat olivat kuuluneet hänen suvulleen. Kreivitär käytti miehensä sukunimeä, koska ei arvostanut aatelistitteliään. Hän oli sosialistipuolueen aktiivijäsen. Paikkakuntalaiset olivat perinteisesti olleet maalaisväestöksi poikkeuksellisen vasemmistolaisia. Tämä selittyi ehkä sillä, että alueella oli aikaisemmin ollut tuottoisa hiilikaivos. Siihen aikaan kylässä oli asunut kuusi kertaa enemmän ihmisiä, jos oikein muistan. Suvun historiasta oli kirjoitettu kiehtova kirja, jota lueskelin huoneeni rauhassa. Minun oli helppo ymmärtää miestä joka jätti perheensä syrjäisen linnan ja muutti Pariisin Montmartrelle, taiteilijoiden keskuuteen. Samastuin myös sukuun naituun naiseen joka koki maaseudun eristyneisyyden avioliittonsa vaikeimmaksi koettelemukseksi.

Kysyin kreivittäreltä, oliko hän nähnyt linnassa kummituksia. Harmaatukkainen nainen hymyili. Hän ei ollut ikinä nähnyt mitään. Oli toki luonnollista, että erikoisessa paikassa asuvat nuoret näkivät ja kokivat kaikenlaista, mutta suvussa ei liikkunut kummitustarinoita. Linnan entisille asukkaille paikka oli ollut koti, ei kiehtovan pelottava vanha linna. Kaikki siellä eläneet olivat kokeneet luonnollisen kuoleman.

Mainokset




Kuinka pääset eroon muodoistasi, terveydestäsi ja jopa hengestäsi

21 04 2008

Mi-mi-mi-mitäääh! ajattelen järkyttyneenä katsellessani ranskalaisen, sairaalloiseen laihduttamiseen vinkkejä ja inspiraatiota tarjoavan nettisivuston kuvia. Sivun ylläpitäjä sanoo, että kuvia on fotoshopattu. Toivoa sopii! Naiset näyttävät nimittäin muotikuteissa keimailevilta luurangoilta. Yksi kuvista tuo mieleen keskitysleirivangin, jossa ei enää henki pihise. ”Nämä ovat todella pro-ana” kirjoittaja kommentoi. Ana on lempinimi anoreksialle. Kirjoittaja ei pidä kuvahuijauksista, mutta uskoo niiden tarjoavan innoitusta, sillä ”eihän koskaan voi olla tarpeeksi motivoitunut tai tarpeeksi laiha”. Huh!

Ranskassa valmistellaan lakia joka kriminalisoisi sairaalloiseen laihduttamiseen yllyttämisen. Anoreksian, bulimian ja muiden hengenvaarallisten hoikistumiskeinojen mainostamisesta voitaisiin tuomita jopa 45 000 euron sakkoihin tai kolmen vuoden vankeusrangaistukseen. Lakiesitys hyväksyttiin parlamentissa ja se menee seuraavaksi senaatin käsittelyyn. Konservatiivien lakialoitteen takana on huoli sairaalloiseen laihduttamiseen yllyttävästä kulttuurista sekä syömishäiriöisen näköisten mallien käyttämisestä catwalkeilla ja muotikuvissa.

Anaa ja miaa, eli anoreksiaa ja bulimiaa käsittelevät ja usein myös ylistävät blogit huolestuttavat päättäjiä. Kävin tsekkaamassa eräitä ana-siteja: sivut linkittävät toisiinsa, ja vaikuttavat tosiaan muodostavan jonkinlaisen nettiyhteisön, kuten Le Mondessa arveltiin. Jotkut bloginpitäjät vakuuttavat tietävänsä olevansa sairaita, mutta suurin osa ana-tytöistä (sillä tyttöjä he enimmäkseen ovat) näyttää yksinkertaisesti ihannoivan ihon alta paistavia kylkiluita, itsekuria, ”täydellistä” vartaloa. Bloggareiden tavoitepaino liikkuu 41-47 kg:n hujakoilla, ja suosikkijulkkis on langanlaiha Nichole Richie.

Ana-asivujen fanikuvissa oli myös laihoja, mutta terveenoloisia naisia, joista monet ovat huippumalleja. Ulkopuolisen on vaikea sanoa, missä normaalin ja sairaalloisen laihuuden raja kulkee. Jos muotialalla (ja tietyissä urheilulajeissa) menestyminen edellyttää tikkumaista olemusta, niin voiko kunnianhimoisia nuoria syyttää siitä, että he laihduttavat, hinnalla millä hyvänsä? Toiset tajuavat lopettaa ajoissa, toiset eivät. En voi väittää ymmärtäväni monimutkaisten psyykkisten sairauksien syntymistä, mutta voisin kuvitella, että jatkuva ruokavalion vahtiminen ei asiaa ainakaan auta.

IHT:n mukaan lakialoite jakaa mielipiteitä muotialalla. Ranskan muotiliiton johtajan mielestä tuomari ei voi päättää, onko malli liian laiha vai ei. Jotkut mallitoimistot vakuuttavat, että ainakin heidän mallinsa ovat normaalipainoisia, ja arvelevat lain vaikuttavan vain netin anoreksiasivuihin. Terveysministeri Roselyne Bachelot’n mukaan nälkiintymiseen yllyttävät sivustot eivät kuulu ilmaisunvapauden piiriin.

Lain kriitikot huomauttavat, että esikuvien, kuten laiheliinimallien, vaikutusta syömishäiriöiden syntyyn ei ole pystytty todistamaan. Tästä en tiedä, mutta laihuutta ihannoivan kulttuurin vaikutusta syömishäiriöihin on tutkittu -ja kuvat laihoista malleista ovat tärkeä osa tätä kulttuuria. Itseeni hyvännäköisten julkkisten kuvilla on vaikutusta: mietin voisinko saada samanlaisen vatsan, samanlaiset käsivarret. Mutta huippumalleja katsellessani minua kiinnostavat vain vaatteet: he ovat usein liian riukuja näyttääkseen seksikkäiltä, ja poseeraavat persoonattomasti.

Vakavista syömishäiriöistä kärsivät vain harvat, mutta kaikkihan me haluamme laihtua. Joka ikisessä naistenlehdessä on juttuja laihduttamisesta, keventämisestä, terveellisestä ruokavaliosta. Syömishäiriöistä kirjoitetaan paljon vähemmän, mikä on loogista koska lihavuus on yleisempi ongelma. Mutta onko siinä mitään järkeä, että monet ovat vuosikausia erilaisilla laihdutuskuureilla, painon poukkoillessa ylös alas?

Oma painoni jojottelee välillä, mutta en haluaisi kutsua itseäni ikilaihduttajaksi, koska laihdutan syömällä omasta mielestäni terveellisesti ja välttämällä herkkuja. Sitten taas ”repsahdan”, käyttääkseni naistenlehtien suosimaa sanaa. Peili on minullekin tärkein kriitikko, vaikka kilpailua löytyy. Äitini huomauttelee usein painostani, koska hän uskoo, että lihavaa naista ei kukaan ota vakavasti. Kerran pessimismin puuskassa valitin, etten usko ikinä saavani kunnon töitä. ”Älä huoli”, äiti sanoi. ”Kyllä sinä pystyt ihan mihin vaan. Kunhan et vaan liho.” Kiitos, äiti. Kai.

Linkit: HS, IHT, Le Monde. Noin 90% syömishäiriöihin sairastuvista on naisia, ja erityisen suuri sairastumisriski on 12-18 vuotiailla tytöillä, mutta täytyy muistaa, että tämä ei ole ilmiön koko kuva. Britannian entinen varapääministeri John Prescott, 69, kertoi juuri julkisesti toipuneensa vakavasta bulimiasta. Rohkea veto iäkkäältä mieheltä.





Ranskalaisten poliitikkojen sammakot

2 10 2007

Puolustusministeri Häkämies nukkukoon yönsä rauhassa. Hänen Venäjä-Venäjä-Venäjä -puheensa ei ole mitään verrattuna Ranskan ihmisoikeusministerin* Rama Yaden antamaan kommenttiin. Yade pahoitteli parlamentin televisiokanavalle laittoman maahanmuuttajan kuolemaa (katso aikaisempi postaus), mutta halusi tehdä selväksi, että viimeaikaiset ikkunastaputoamiset ovat yksittäistapauksia. Ranskalainen demokratia voi hyvin ja ihmisoikeudet ovat kunnossa, sillä: ”Meidän maamme ei ole Venäjä, meidän maamme ei ole Kiina. Meidän maamme ei ole diktatuuri”. Jos suomalainen poliitikko sanoisi jotain vastaavaa, seuraisi maassamme todennäköisesti hillitön mediakohu. Suomella ja Ranskalla on toki ihan erilainen suhde Venäjään, mutta jokaisessa maassa joudutaan pohtimaan poliittisen kielenkäytön rajoja.

Ranskassa Yadea kritisoitiin lähinnä blogirintamalla. Äärioikeistolaisen Front National -puolueen Jean-Marie le Pen vaati julkisesti Yaden eroa, mutta häntä ei taidettu ottaa kovin vakavasti. Le Pen on kritisoinut naispoliitikkoa jo aikaisemmin tämän vierailtua laittomien siirtolaisten valtaamassa talossa. Vasta 30-vuotias Yade on itsekin alkujaan maahanmuuttaja. Hänen vanhempansa kuuluvat Senegalin poliittiseen eliittiin, joten ero perusmaahanmuuttajaan, lailliseenkin, lienee suuri.

Yaden lausunto ei poikkea hallituksen muiden jäsenien tyylistä. Ulkoministeri Bernard Kouchner on joutunut selittelemään Iranin ydinasekriisiin liittyvää kommenttiaan. Kouchner vakuutti, että hänen lauseensa ”pahimpaan, eli sotaan varautumisesta” tulkittiin väärin. Kouchner sanoo olevansa rauhan mies, hänhän nimitti sotaa pahimmaksi vaihtoehdoksi. Presidentti Nicholas Sarkozy sanoi The New York Timesille ja International Herald Tribunelle antamassaan haastattelussa, ettei itse käyttäisi sanaa sota Iranista puhuttaessa. Mutta sattuipa kuitenkin puheessaan Ranskan suurlähettiläille mainitsemaan, että on tehtävä kaikki, jottei jouduttaisi hirveiden vaihtoehtojen eteen: iranilaisen pommin tai Iranin pommittamisen.

Sarkozyn diplomaattiset taidot olivat pahasti hukassa hänen heinäkuisella Senegalin-matkallaan. Presidentti piti dakarilaisille opiskelijoille puheen, joka ärsytti afrikkalaisia Senegalin ulkopuolellakin, muun muassa Afrikan unionin komission puheenjohtajaa Konaréa. Sarkozy sanoi, että kolonialismia on turha syyttää nyky-Afrikan ongelmista, ja jatkoi (engl. käännös Guardian):

”The tragedy of Africa is that the African has never really entered into history … They have never really launched themselves into the future,” Mr Sarkozy said. ”The African peasant, who for thousands of years has lived according to the seasons, whose life ideal was to be in harmony with nature, only knew the eternal renewal of time … In this imaginary world, where everything starts over and over again, there is room neither for human endeavour, nor for the idea of progress.”

Huh huh.

* Secrétaire d’État. Käänsin tämän aluksi valtiosihteeriksi, mutta muutin muotoon ministeri huomattuani, että sitä käytetään Helsingin sanomissa. Pitäisi ottaa oikeasta käännöksestä selvää. Secrétaires d’État kuuluvat hallitukseen, mutta ovat hierarkiassa varsinaisten ministerien (ministres) alapuolella. He ovat vastuussa jollekin ministerille, mutta heillä on oma erityisalueensa, esimerkiksi ihmisoikeudet, liikenne, kaupunkisuunnittelu.

Update 23.10: Guardianissa Turkkia ja EU:ta käsittelevä mielipideartikkeli jossa ulkoministeri Kouchnerin nähdään edustavan ”militaristista humanismia”. Koucher oli aikoinaan perustamassa Lääkärit ilman rajoja -järjestöä, on toiminut YK:sssa korkeana virkamiehenä ja tunnetaan ihmisoikeuksien sekä humanitaarisen intervention puolestapuhujana.





Tragedioita Ranskasta

25 09 2007

Kiinalainen nainen, laiton maahanmuuttaja, hyppäsi pariisilaisen kerrostalon ikkunasta viime torstaina. Hypyn syynä oli poliisien ilmestyminen oven taakse. Poliisit eivät olleet kiinnostuneet naisesta, vaan etsivät hänen asuintoveriaan, joka on myös laiton maahanmuuttaja ja jota kolmas kiinalainen henkilö oli syyttänyt varkaudesta.

Ikkunasta hypännyt Chulan Zhang Liu menehtyi vammoihinsa perjantaina. Lehdistö ja kansalaisjärjestöt saivat asian tietoonsa vasta eilen maanantaina. Laittomien siirtolaisten lasten etuja ajava Réseau éducation sans frontières syyttää viranomaisia tietojen pimittämisestä. Tämä oli neljäs kerta puolentoista kuukauden sisällä, kun laiton maahanmuuttaja putoaa tai hyppää ikkunasta poliisien pelossa, ja ensimmäinen kuolemantapaus. Ivan, 12-vuotias venäläispoika, jonka perhe oli jäänyt Ranskaan kolmesta hylätystä turvapaikkahakemuksesta huolimatta, putosi elokuussa parvekkeelta yrittäessään paeta poliiseja. Ivan joutui koomaan mutta heräsi useiden päivien kuluttua. Pojan tila on vakaa, mutta hän on saanut vakavia vammoja erityisesti päähänsä. Vanhemmille annettiin oleskelulupa Ivanin pitkän kuntoutuksen ajaksi.

Tapaukset ovat järkyttäneet ranskalaisia. Erityisesti vasemmistolaisessa Libération-lehdessä ollaan huolestuneita koventuneen siirtolaispolitiikan aiheuttamasta pelon ilmapiiristä. Nichoals Sarkozyn hallinto on ilmoittanut tutkivansa 125 000 laittoman siirtolaisuuden tapausta tänä vuonna saadakseen 25 000 ihmistä karkotettua. Sarkozyn valikoidun maahanmuuton (immigration choisi) politiikka perustuu koulutettujen siirtolaisten houkutteluun, ja perheiden yhdistämiseen liittyvän maahanmuuton vähentämiseen. Laki DNA-testien vaatimisesta perheiden yhdistämisessä on herättänyt vastustusta. Siirtolaisuusministeri Hortefeuxin mukaan tällaiset ovat käytössä jo monissa Euroopan maissa, Suomessakin. Pitääkö tämä paikkansa?

Erään Ranskan régionin kouluja valvovan elimen lähettämä e-mail alueen rehtoreille herätti myös huomiota. Mailissa pyydettiin koulujen henkilökuntaa kertomaan mahdollisista laittomien maahanmuuttajien lapsista, jotka kävisivät koulua alueella. Rehtorien vastaukset olivat hyvin negatiivisia: tämä kuuluu poliisille, ei meille. Joillekin tulivat mieleen kuudenkymmenen vuoden takaiset synkät tapahtumat. Pian tulikin toinen meili, jossa edellistä väitettiin vahingossa lähetetyksi: unohtakaa koko juttu.

Lähteitä (ranskaksi):

http://www.liberation.fr/actualite/societe/280568.FR.php

http://www.liberation.fr/actualite/societe/280166.FR.php

http://www.liberation.fr/actualite/societe/279306.FR.php

http://www.lemonde.fr/web/article/0,1-0@2-3224,36-943969@51-957759,0.html

http://hebdo.nouvelobs.com/hebdo/parution/p2223/dossier/a347102.html

englanniksi:

http://www.iht.com/articles/ap/2007/09/24/europe/EU-GEN-France-Illegal-Immigration.php 

PS: Merci Claire!





Klikkaa suutelevia naisia, löydät holokaustin kieltävää propagandaa

7 09 2007

Ranskalainen lehti Libération kertoi maanantaina julkaistussa artikkelissaan You Tubessa julkaistuista videoista, joissa pornotyyliin imuttelevien naisten ja seksikkään ”Vanessan” kuvien takaa paljastui videoita, joissa tunnettu revisionisti Robert Faurisson väittää, että juutalaisten kansanmurhaa ei koskaan tapahtunut. Video(t) on oletettavasti kuvattu 1981. Faurisson alkoi kritisoida virallista historiankirjoitusta 1970-luvun lopulla. Hänet tuomittin silloin rasistisesta kiihotuksesta ja vuosia myöhemmin holokaustin kieltämisen rikolliseksi määritelleen Loi Gasset´n (1990) nojalla, viimeksi vuonna 2006 ehdolliseen vankeuteen ja korvauksiin Faurissonin iranilaiselle televisiokanavalle antaman haastattelun johdosta.

Artikkelin mukaan videot on poistettu You Tubesta. Kävin pari päivää sitten vilkaisemassa ja kyllä ne siellä vielä olivat. Ehkä videoita ei poistettu, vaan ainoastaan tehtiin niiden katseleminen mahdottomaksi Ranskasta käsin (en aio testata miten Suomessa, kirjoitan tätä yliopiston koneella). Kansanmurhien kieltäminen on kielletty useissa Euroopan maissa, pian myös EU:n lainsäädännössä. Euroopan Neuvoston kyberrikollisuutta koskevan sopimuksen lisäprotokollan mukaan EN.n jäsenvaltioiden tulisi kansallisessa lainsäädännössään kriminalisoida sellaisen materiaalin levittäminen tietoverkoissa, jossa kielletään tapahtuneiden kansanmurhien olemassaolo. Eli tällaisia videoita ei kai sitten voisi periaatteessa näyttää muissakaan EN:n jäsenmaissa.

Vaikka You Tube tietääkseni rajoittaa pornografista materiaalia, on se monessa muussa suhteessa videosivustojen Villi Länsi. Tai Itä, Etelä, Kolmas ja Neljäs Maailma. Uukkarista löytyy iranilaisia dokumentteja, joissa holokaustia koskeva historiantutkimus leimataan salaliitoksi, videoita joissa saudinaiset tekevät jotain hassua kadulla ja pakenevat autolla, joissa egyptiläiset poliisit kiduttavat ja joissa herjataan toisten uskontoja mitä kekseliäimmillä ja mauttomimmilla tavoilla (en mä yleenäs näitä katso! uteliaisuuttani olen seurannut linkkejä….seli seli). Videoiden taso vaihtelee laidasta laitaan ja kaikkeen pitää tietysti suhtautua terveellä skeptisismillä. Kommenteissa lentävät hirveät herjat .Onko tämä ilmaisunvapautta vai huonoa käytöstä, sen päättäköön jokainen tykönään.

Linkki: Noam Chomsky puolustaa Faurissonin oikeutta ilmaista itseään.

PS. R&A leffat julkaistu, yay! Menen katsomaan ainakin Persepoliksen, jonka sarjakuvaversion sain juuri lahjaksi C:ltä. Tyhmä kirjoitusvirhe: Shane Meadowsin upea This Is England esiteltiin nettisivuilla nimellä This Is UK. Leffan tematiikassa on tärkeässä osassa juuri tuon England-sanan käyttöönotto.