Living Lost: jumissa saarella

27 12 2007

J. Wood: Living Lost. Why We’re All Stuck On The Island. Garret County Press, 2007.

J. Wood pitää mainiota Lost-blogia Powell’s Booksin sivuilla.* Hän on erityisen hyvä analysoimaan suositun tv-sarjan viitteitä kirjallisuuteen ja filosofiaan. Jotkut tulkinnoista liikkuvat tukevammin maankamaralla kuin toiset, sillä Wood ottaa pienimmätkin vihjeet vakavasti. Hänen tapansa tarkastella Lostia tuo mieleen sarjan viidakkogurun John Locken, joka uskoo, että kaikella on tarkoitus. Mutta tämä kuuluu asiaan. Lostista löytyy jokaiselle jotakin, ja Wood tulkitsee sarjaa vahvan kulttuurintuntemuksensa kautta.

Woodin kirja Living Lost. Why we’re all stuck on the island on kiehtova mutta valitettavan lyhyt sukellus Lostin maailmaan. Kirjassa on kolme osaa. Ensimmäisessä käydään läpi sarjan syntyvaiheet, narratiivit, symbolit, vihjeet ja spekulaatiot. Toinen osa on suppeampi ja kytkee Lostin Yhdysvaltojen poliittiseen todellisuuteen. Kolmas osa käsittelee sarjan henkilöhahmoja. Kaltaiselleni intohimoiselle Lost-fanille henkilökuvista löytyy aika vähän mitään uutta. Ne katsojat, joilta on jäänyt osa jaksoista näkemättä ja jotka eivät ole selvillä Lost Experience –alternate reality-pelin kautta saadusta informaatiosta hyötyvät tämänkin osan lukemisesta.

3x05-man-cap901.jpg

Sawyer haaveilee merentakaisesta maailmasta. Kuva: Lost Media

Lost on mysteerisarja, jonka juoni liikkuu usealla aikatasolla. Haaksirikkoisten joukko kohtaa yhä uusia haasteita saarella, jossa mikään ei ole varmaa tai pysyvää. Lost valittiin Time-lehdessä sadan parhaan tv-sarjan joukkoon: sitä kutsuttiin mahtavaksi interaktiiviseksi peliksi. Woodin mukaan Lost vaikuttaa katsojiin toisin kuin television usein pelätään vaikuttavan. Passivoitumisen sijasta katsojat vahtaavat ”easter eggejä”, vertaavat teorioitaan Lost-sivustoilla ja kuuntelevat ääniraitaa erikoistekniikalla ymmärtääkseen ”kuiskauksia”. Esimerkiksi jaksossa ”The Man Behind the Curtain” (Mies taustalla) nähty vilaus salaperäisestä Jacobista jäi useimmilta katsojilta paljain silmin huomaamatta. Onneksi on internet, ja onneksi on YouTube. Lost hyödyntää eri medioita luultavasti enemmän kuin mikään muu tv-sarja.

Living Lost valottaa henkilöiden nimien taustoja: miksi Locke on Locke, miksi Sawyerin oikea nimi on James Ford. Wood kiinnittää huomiota muun muassa henkilöiden vastinpareihin, mustan ja valkoisen symboliikkaan, kirjallisuusviitteisiin, tieteen ja uskon teemoihin. Woodin Lost-GUT (Grand Unified Theory) näyttää pohjautuvan elektromagnetismiin, jota Dharma-projekti tutki. Katsojien Lost-teorioilla on ikävä tapa vanheta, kun uudet jaksot mullistavat käsitystä sarjan luonteesta.

Kirjan kakkososiossa tutkitaan sitä, kuinka sarja heijastaa reaalimaailman uhkia ja haasteita. Sarjan tekijät ovat myöntäneet, että alkuasetelma ammentaa syyskuun yhdennentoista jälkeisestä pelon ilmapiiristä. Samalle lennolle osuneet matkustajat joutuvat luottamaan toisiina vihamielisessä ympäristössä. Wood kirjoittaa kidutuksen problematiikasta sekä lintuinfluenssan ja terroritekojen pelosta. Näitä heijastavat sarjassa kidutuskohtaukset, ”taudin” ja Toisten uhka. Wood päätyy tunnustamaan poliittista väriä: hän on ”reality-based communityn” puolella ja suhtautuu kriittisesti terrorismin vastaisen sodan ylilyönteihin.

Toivon, että J. Wood kirjoittaa uuden Lost-kirjan, kun sarja on päättynyt. Living Lost on faneille suunnatuksi kirjaksi hyvä, mutta sen analyysi on pakostakin puutteellinen. Kirjoittaja on samassa veneessä kuin muutkin Lostin ystävät. Emme tiedä, mistä lempisarjassamme on oikeasti kysymys. Olemme eksyksissä, täysin lost.

costoflivingcap513.jpg

Onko Toisten Juliet hyvä vai paha? Ainakin hän pitää paradokseista. Kuva: Lost Media

Tsekkaa myös:

* Blogi on aika mainio esimerkki siitä, kuinka television avulla voi myydä kirjoja: jokaisen jaksoanalyysin lopussa mainostetaan Lostia inspiroivia opuksia. Tällainen mainonta tuskin toimisi toisin päin. Kirjojen avulla ei kannata myydä televisiota. Printtikulttuuri on hävinnyt videokulttuurille, kuten Susan Jacoby asian ilmaisi.





Paholainen pukeutuu valkoiseen, säässä kuin säässä

12 09 2007

Pahat tv- ja elokuvahahmot ovat perinteisesti pukeutuneet mustaan ja muihin tummiin väreihin. Joskus nuorempana hämmästelin Addams Family-leffan ilkiönaista, joka totutusta poiketen käytti pastellimekkoja. Tämä oli ennen Anne Rice -vaihettani, mutta tajusin kuitenkin, että omia tyylikäsityksiäni rikkova puvustus oli omiaan Addams Familyn nurinkurisessa maailmassa.

Ruma Betty -sarjan juonittelevalla ja vallanhaluisella muoti-madamella Wilhelmina Slaterilla on usein kokovalkoiset päällään. Sarjan päähenkilö on kiltti mutta tyylitajuton Betty, joten tarinan noidan on tietysti oltava ultratyylikäs. Ja Wilhelmina näyttää upealta valkoisissaan. Arabimaissa valkoinen on vaurauden väri, ja samaa meininkiä olen nähnyt länsimaissakin. Köyhille valkoisen vaatteen ostaminen merkitsee riskinottoa. Sehän sottaantuu heti! Ne jotka sanovat, että musta on tyylikkäin väri ovat väärässä. Musta on alakulttuurien väri, antiväri, joka on luonnollisen kiertokulun kautta päätynyt tyylin huipulle. Musta hoikentaa, se on aina varma valinta. Mikä on itse asiassa vähän tylsää. Musta on suojaväri, valkoinen vaatii käyttäjältään asennetta.

Wilhelmina asuu Manhattanilla, eikä hänen tarvitse koskaan liata käsiään. Kumma kyllä, myös viidakossa pahikset näyttävät suosivan vaaleita sävyjä. Lost-sarjan Toiset eivät ollekaan rääsyläisiä, kuten haaksirikkoiset ja katsojat pitkään luulivat. Toiset asuvat itse asiassa mukavasti omakotitaloissa, ja heidän vaatetuksensa on ”kuin suoraan J. Crew´n luettelosta”, sarjan tekijöitä siteeratakseni. Siisteihin, hieman konservatiivisiin ja usein vaaleisiin vaatteisiin pukeutuvat pahikset Ben ja Juliet näyttävät karanneen jostain paremman väen lähiöstä. Ei ihme että fanit antoivat heidän asuinpaikalleen lempinimen Losteria Lane, Täydellisten naisten Wisteria Lanen mukaan.

Jaksossa Pelastukoon ken voi (näytettiin Nelosella viime torstaina) Benin asuvalinta sai minut nauramaan. Tyyppi asuu trooppisella saarella, jolla sataa usein (aina kun tapahtuu jotain dramaattista), ja hänellä oli päällään valkoiset housut ja valkoiset mokkanahkakengät! Haloo! Olihan sillä vähän merkitystä kohtauksen kannalta, mutta silti. Sarjan kaikki muut epäloogisuudet jäävät tästä jälkeen. Scifisarjan ei tarvitse noudattaa fysiikan lakeja, mutta tilaisuuteen on pukeuduttava sen vaatimalla tavalla. Tämän tiesi kauhujen talossa asuva Morticia Addamskin, jolla oli aina mustat vaatteet ja täydellinen meikki.

Lisäys 23.9: Sekä Ben Linus että Wilhelmina Slater pääsivät CareerBuilderin huonoimpien TV-pomojen listalle. Artikkelissa käsitellään myös kyselytutkimusta aiheesta ”kuka tv-pomo muistuttaa omaa esimiestäsi”. Yleisimpien vastausten joukosta löytyivät Simpsonien Mr. Burns, American Idolin Simon Cowell ja se Officen kauhea pomo. Voi ei.





Lost ja Heroes: sankareita monelta mantereelta

11 09 2007

 

 

yatta Heroes-sarjan tähti Masi Oka puhui International Herald Tribunen haastattelussa amerikkalaisten tv-sarjojen aasialaisista hahmoista. Okan mukaan LOSTin korealaiset Jin ja Sun raivasivat tietä muille aasialaisille. Oka itse esittää supersankareista kertovassa Heroes-sarjassa japanilaista Hiroa, joka matkustaa ajatuksen voimalla Tokiosta New Yorkiin. Hiron hahmo näyttää kääntävän stereotypiat voitokseen. Hän on kuin innokkaan japanilaisturistin karikatyyri huutaessaan sarjan pilottijaksossa peittelemättömän iloisesti: Yatta! (Tein sen!) Hello, New Yook!” Taidan tehdä saman, kun pääsen New Yorkiin…

Uutta lienee sekin, että Heroesin ja Lostin aasialaiset eivät puhu englantia, ainakaan aluksi. Onko tarkoitus totuttaa amerikkalaiset katsojat lukemaan tekstityksiä?

Lostin Daniel Dae Kim kertoi eräässä haastattelussa harkinneensa Jinin roolista kieltäytymistä, koska pilottijakson korealaispariskunnan kuvaus näytti vahvistavan negatiivisia strereotypioita. Jin komensi arkaa vaimoaan Sunia machon elkein. Kim pelkäsi, että häntä kysyttäisiin: ”kuinka epätoivoinen oikein olit ottaessasi rooliin?” Sarjan edetessä Jinin ja Sunin parisuhteen dynamiikka kuitenkin muuttui: kävi ilmi, että Sun osasi englantia ja oli luultua neuvokkaampi. Katsojat oppivat, että Jin rakasti vaimoaan syvästi. Lostin kolmoskaudella pari on päässyt vaikeuksiensa yli, ja he sijoittuivat taannoisessa USA:n tv-äänestyksessä ”pari, jota rakastat” -kategorian kolmansiksi

Heroes ja Lost ovat ensemble-sarjoja: pääosassa on ryhmä, ei yksittäinen sankari. Ei-amerikkalaisten hahmojen mukaan ottaminen ei siis ole samanlainen riski kuin se olisi pienemmän henkilökaartin tv-sarjassa. Jos parisuhdekomedian toinen päähenkilö on kotoisin Yhdysvaltojen ulkopuolelta, niin vitseillä on tapana pyöriä kulttuuristen strereotypioiden ympärillä, aina kyllästymiseen asti. Lostin ja Heroesin sankarit päätyvät sattuman kautta yhteen. Lost alkaa lento-onnettomuudella, jonka jälkeen tuntemattomat ihmiset joutuvat luottamaan toisiinsa selviytyäkseen salaperäisellä saarella. Pian selviää, että kuka tahansa voi olla vihollinen. Heroesin päähenkilöt kerääntyvät yhteen estääkseen New Yorkia – ja koko maailmaa – uhkaavaa katastrofia toteutumasta. Lento-onnettomuus ja New Yorkin tuho, kuulostaako tutulta? No, aina Star Trekista lähtien on televisiossa käsitelty ajankohtaisia tapahtumia scifin kautta. Lostin tekijöiden mukaan selviytyjien joukko on mikroversio ihmiskunnasta: olemme kaikki samassa liemessä. Mutta suurin osa porukasta on kuitenkin amerikkalaisia, ja lähes kaikki perusjäppistä huomattavasti paremman näköisiä.

Heroesissa on myös intialainen Mohinder ja Lostissa nigerialainen Mr. Eko sekä irakilainen Sayid. Jälkimmäinen on poikkeuksellisen mielenkiintoinen hahmo. Sayid taisteli Saddamin joukoissa Persianlahden sodassa ja joutui amerikkalaisten vangiksi. Hän oppi hankkimaan tietoja kiduttamalla. Seuraavien kuuden vuoden aikana tein asioita, jotka haluaisin pyyhkiä mielestäni”, Sayid tunnustaa. Sayid on luvannut itselleen, ettei koskaan enää kiduta ketään, mutta on ehtinytjo rikkoa lupauksensa pariin kertaan. Kidutuskohtaukset ovat lempisarjani moraalisesti epäilyttävimpiä kohtia. Kidutetut kuitenkin kieltäytyvät paljastamasta tietojaan. Tämän voisi siis tulkita niin, että väkivallasta ei loppupeleissä ole hyötyä. Tai näin ainakin haluaisin itse kohtaukset tulkita.

Sayid on kuitenkin paljon muutakin kuin kiduttaja. Häntä esittävä britti Naveen Andrews, kertoi haastattelussa saaneensa Arabiliitosta positiivista palautetta. Sayid on kuulemma ensimmäinen laatuaan, ”romanttinen sankari, jolla on suhteita paitsi arabinaisiin myös valkoisiin naisiin, mitä ei yleensä suvaita Hollywoodissa”. Haluaisin tietää, kuka Arabiliitossa lähettää postia tv-tähdille. Sayid on synkästä menneisyydestään huolimatta, tai ehkä osittain sen vuoksi, yksi Lostin suosituimpia hahmoja. Hän on kokenut sotilas ja  uskollinen ystävä, joka on valmis vaarantamaan oman henkensä muita suojellakseen.

Yhdysvaltalaiset suuren budjetin tv-sarjat on suunniteltu oman maan katsojakantaa silmällä pitäen, mutta niitä seurataan ympäri maailmaa. Aasialaiset henkilöt lienevät merkki siitä, että yhdysvaltalaiset haluavat kurkistaa omien rajojensa ulkopuolella. Sayidin hahmon kautta katsojat pystyvät käsittelemään viime vuosien yhdysvaltalaisen ulkopolitiikan vaikeimpia asioita, sotaa ja kidutusta.

Muslimien kuvaaminen yksiulotteisesti terroristeina näyttää olevan yhä vaikeampaa. Poikkeuksiakin löytyy. Katsoin pari vuotta sitten joitakin jaksoja sarjasta 24. Minusta ei tullut sarjan ystävää, koska inhosin tapaa, jolla turkkilainen perhe oli kuvattu. Turkkilaiset suunnittelivat terrori-iskuja ja olivat valmiita uhraamaan jopa lapsensa saavuttaakseen päämääränsä. Jack Baueriin tulisesti ihastuneella kämppiksellänikin oli vaikeuksia katsoa ikävää muslimikuvausta. Luin IHT:sta, että 24:ää aletaan esittää Afganistanin televisiossa. Artikkelin mukaan afganistanilaisilla ei ole mitään sitä vastaan, että suurin osa pahiksista on muslimeja, kunhan hahmot eivät ole afganistanilaisia.

Lostin kolmas kausi Nelosella torstaisin. Heroes alkaa MTV3:lla 17.10.
Toinen mielenkiintoinen Oka-haastattelu

EDIT: japanintaitoinen ystäväni huomautti että Yatta lausutaan ja kirjoitetaan kaksois-t:llä, joten korjasin sen tekstiin.