Auringonlasku – 100. posti

19 11 2009

Sen kunniaksi, että blogiposteja on kertynyt sata. Ja sen kunniaksi, että tänään Helsingissä paistaa aurinko, vaikka on marraskuu.

piiput

Suns3

suns5

sunsMerih

sunMontm





Minä ja George W

20 01 2009

En käynyt kertaakaan Bushin Yhdysvalloissa.

Suunnittelimme kaverin kanssa New Yorkin-matkaa syyskuun 2001 alkupuolella mutta rahat eivät riittäneet. Myöhemmin rauhoittelimme itseämme sanomalla, että emme kuitenkaan olisi olleet aikaisin aamulla kaksoistornien lähellä, vaan koisimassa jossain syrjäisessä hotellissa.

Pari päivää WTC:n terrori-iskujen jälkeen olin etkoilla Kruununhaassa. Yksi kaveri sanoi:  sitä saa mitä tilaa, eiks vaan?  Väitimme kaikki närkästyneinä vastaan (USA:n syyttely oli Image-lehden vuoden 2001 tabujen listassa). Kaveri rakasti Chileä ja erikoistui myöhemmin alkuperäiseen syyskuun yhdenteentoista 1973 ja sitä seuranneeseen Pinochetin hirmuhallintoon. Henry Kissingerin mukaan USA ei voinut katsoa vierestä, kun Chilen kansalaiset valitsivat demokraattisissa vaaleissa sosialistisen presidentin Salvador Allenden.

Toisen kaverin mielestä Bush oli kohtalainen presidentti, ja söpökin, setäikäiseksi. Hän tosin piti myös Osama Bin Ladenia söpönä  (minkä toteaminen kuului niin ikään Imagen tabulistaan). Kaveri oli hyvin masentunut terrori-iskujen jälkeen. ”Kaikki rakennukset mitä mä rakastan räjähtää!” Kolmas kaveri toivoi loppuun saakka, että terroristit eivät olisi olleet arabeja. Hän seurusteli irakilaisen maahanmuuttajan kanssa. Poikaystävällä oli riittänyt keikkatöitä ennen syyskuun yhdettätoista, mutta sitten duunit loppuivat  kuin seinään. ”Tekeytyisit italialaiseksi”, tyttöystävä ehdotti. Tytön vanhemmat eivät olleet uskoa tilannetta:  eihän Suomessa syrjitä ketään.

Pari vuotta myöhemmin irakilainen kundi suhtautui varovaisen positiivisesti Yhdysvaltojen hyökkäykseen. ”Mitä tahansa, kunhan tilanne muuttuu”. Irakin kauppasaarto oli aiheuttanut satojentuhansien lasten kuoleman,  poika valitti. Sota alkoi vaikka kaikki marssivat sitä vastaan. Silti mietimme: entä jos olemme väärässä? Nehän sanoivat että siellä on joukkotuhoaseita, weapons of mass destruction. Ei löytynyt. Myöhemmin keksittiin slogan: Clinton f’cked an intern. Bush f’cked a nation. F’cked the world, sanoisin.

Irakin sota suisti maan väkivallan kierteeseen. Miljoona ihmistä on menettänyt henkensä.

Sodasta seurasi Suomessakin skandaali, Irakgate.  Anneli Jäätteenmäki joutui lähtemään pääministerin tehtävistä. Olin siihen aikaan kesätöissä museossa, ja seurasimme tilanteen kehittymistä opaskierrosten välillä.  Kahvilassa työskennellyt poika oli koko ajan radion äärellä. Iltapäivällä hän ilmoitti hieman surumielisellä äänellä: ”Nyt kävi ilmi, että se tilasi sen faksin. Se joutuu lähtemään.”

Sitä saa mitä tilaa. Me kiinnitimme median tavoin enemmän huomiota itse vuotoon kuin sen sisältöön. Keskustelin kerran Irakgatesta Suomessa toimineiden ulkomaisten diplomaattien kanssa. ”Niin viatonta”, he sanoivat. Heidän maissaan poliittiset skandaalit ovat yleisempiä ja pahempia. Ei tulisi kuuloonkaan että joku eroaisi tällaisen vuoksi.

Vuonna 2004 bongasin hassun kuvan barcelonalaisen hotelli Kabulin seinästä.

bush

Amerikkalainen lomakaveri otti piirroksesta valokuvan.  Törmäsin siihen vielä monta kertaa.

Terrorismin vastainen sota tunkeutui kunnolla tajuntaani vasta ulkomailla.  Pariisissa oli vuonna 2004 pommiuhkia, ja turvallisuusjärjestelmä nostettiin punaiselle tasolle Madridin pommi-iskujen jälkeen. Järkytyin kun Libérationin kannessa oli verisiä ihmisiä, enkä saanut Madridissa vaihdossa olevia kavereitani puhelimella kiinni (heillä oli kaikki hyvin).

Kesällä 2005 puhuimme berliiniläisessä baarissa Lontoon terrori-iskun jälkeisistä tunnelmista. Lontoon poliisi oli ampunut nuoren, syyttömän brasilialaismiehen.  ”Näinä aikoina voi olla iloinen siitä, että on blondi”, saksalainen kaveri sanoi.  Se tuntui kurjalta. Olin juuri lukenut kirjan joka kertoi saksalaisten unista Kolmannen valtakunnan aikaan. Juutalaisten ohella natsipainajaisia näkivät erityisesti tummatukkaiset ihmiset.

Marokossa asuessani viranomaiset paljastivat laajan terroristiverkoston, mutta en enää jaksanut välittää. Pelkäsin rikollisuutta enemmän. Tutustuin terrorismiin, luin tutkimuksia ja raportteja. Terrorismi ei ollut päämäärä, vaan oire ja keino, ja sen vastustaminen vaati syihin paneutumista ja monipuolisia vastatoimia. Viime viikolla brittiulkoministeri Milibandkin myönsi, että ei-valtiollisia ääriryhmiä on vaikea vastustaa perinteisen sodankäynnin keinoin.

Amerikkalaisilla oli kaikenlaisia kehitysprojekteja Marokossa. En tiedä auttoiko se heidän imagoaan. Lueskelin amerikkalaisen Peace Corps-vapaaehtoisen  arabian oppikirjaa. Kundi työskenteli köyhässä pikkukaupungissa Saharan laidalla. Eräs teksti meni suunnilleen näin:

John istuu kahvilassa juomassa minttuteetä. Televisiossa näytetään Irakin sotaa.

Mehdi: Amerikkalaiset vain tappavat viattomia siviilejä, naisia ja lapsia. Sinäkin olet yksi heistä.

John: Minä olen vain tavallinen amerikkalainen, olen sotaa vastaan.

Mehdi: Mutta 50 prosenttia amerikkalaisista kannattaa sotaa. Te olette kaikki samanlaisia.

John: Minä kuulun niihin 50 prosenttiin jotka eivät kannata, minä haluan auttaa teitä, olen vain tavallinen amerikkalainen (toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen…).

Katsoimme vapaaehtoisen isäntäperheen olohuoneessa musiikkikanavaa, jolla naiset grindasivat rihmankiertämissä. ”Pelkään, että täkäläiset tietävät maastani vain nämä videot ja Irakin sodan”, yksi amerikkalaispojista sanoi. Tunisialainen kaveri kertoi tuntevansa naisia, jotka olivat alkaneet käyttää hijabia Bushin ristiretkipuheen jälkeen.

Bushin politiikka näytti kaukaa katsottuna hurjalta. Oli salaisia vankiloita, waterboardingia, kreationismia, abstinence onlya. Ihmisoikeuksista tuli vitsi ja demokratiasta ruma sana. Hurrikaani Katrinan annettiin hukuttaa yksi kaupunki ja parituhatta amerikkalaista. Tieteellistä tutkimusta ajettiin alas eikä siitä välitetty poliittisessa päätöksenteossa, uskomuksista kylläkin. Itse todellisuus joutui puolustuskannalle.  Amerikkalaisia kävi sääliksi.

Salaliittoteoriat levisivät ja kukoistivat.  Innokkaat nörttipojat selittivät, että rakennus ei kerta kaikkiaan voi luhistua niin kuin WTC:n kaksoistornit. Ja sen Pensylvaniaan syöksyneen koneen matkustajia oli nähty elossa jossain. Tapaamani amerikkalaisetkin uskoivat salaliittoteorioihin, ainakin vähäsen.

Vuonna 2008 holtiton talouspolitiikka räjähti ensin USA:n, sitten koko maailman käsiin. Tässä vaiheessa Bush ei enää kiinnostanut ketään. Minäkin olin suunnannut katseeni Obamaan, jolta odotettiin ihmeitä. Ja ihmeeltä hänen älykäs puheensa vaikuttikin.

Sille tosin naureskeltiin,  itku silmässä, että Bushin hallinto sosialisoi syksyllä 2008 enemmän omaisuutta kuin Neuvostoliitto ikinä. ”Löysimme ne joukkotuhoaseet”, kolumnistit leukailivat. ”Niiden nimi on subrime.”  Minua harmitti, etten ole opiskellut kansantaloustiedettä. Sitten luin Nassim Nicholas Talebia, joka sanoi ettei kannatakaan.

En voi valittaa kärsineeni Bushin kaudesta, niin kuin miljoonat ihmiset kärsivät. Mutta ei se kivaakaan ollut. Barack Obaman herättämä toivo sai minut ymmärtämään, kuinka masentavaa Bushin tuhoisan politiikan seuraaminen oli, täältä rapakon takaakin. Nyt ihmiset ympäri maailman ovat innoissaan, odottavat mahdottomia.

Voiko meitä siitä syyttää?

Hyvästi Bush -ja anti-Bush

Tajusin hupilehti The Onionia lukiessani, että nythän joutuu sanomaan hyvästit paitsi Bushille myös anti-Bushille. Condoleezza Rice saattoi osua hiukkasen oikeaan arvellessaan, että alkuhuuman jälkeen ihmiset masentuvat, kun heillä ei ole enää ketä syyttää.

Pari anti-Bush helmeä.

Itsetehty video. Depeche Modea ja raamatullista symboliikkaa, huh!

Toinen anti-Bush suosikkini on The Coupin rap-biisi Head (of State.)

Bush and Hussein together in bed
Giving H-E-A-D head
Y’all motherf’ckers heard what we said
Billions made and millions dead

En löytänyt kuuntelukappaletta netistä.

Ja bushismeja tulee kyllä ikävä.

” I think we can all agree that the past is history.”

Historiaa olet nyt sinäkin, George. Hyvässä ja pahassa.





Lolcats ja muita hassuja interwebs-ilmiöitä

7 05 2008

Nautin typerästä huumorista ihan liikaa. Virnuilen itsekseni kadulla ajatellessani hupaisia asioita. Joskus ihmiset hymyilevät takaisin, joskus he tuijottavat peloissaan tai vihaisina. Käykö teille ikinä tällaista?

humorous pictures
more cat pictures

Lolcats on noussut suosituksi internet-ilmiöksi. Tiedättehän, kissojen ja muiden elukoiden kuvia hupaisilla kuvateksteillä varustettuina. Tekstien nyrjähtänyt englanti, lolspeak eli kitty pidgin, parodioi huonoa nettikieltä ja siinä on lyhenteitä kuten LOL (=laughing out loud) ja ROTFLMFAO (rolling on the floor laughing my fat/freakin’ ass off). Kieleen ja toistuviin läppiin kuten ”I can has cheeseburger” ja ”Oh hai!” pääsee aika nopeasti sisään. Näitä näkee nykyään kaikkialla. Iz in ur interwebs pwning u duudz…

Humorous Pictures
more cat pictures
…liek a bad kitteh!

funny pictures
see more crazy cat pics

Siis kuinka outo antropomorfistinen taipumus meillä onkaan jos näemme kissanpentujen silmissä hyvyyttä tai pahuutta! Ja minä ainakin nauroin tuolle. Toisaalta ihmisenkaltaistamisella on pitkät perinteet länsimaissa. Mikä kelpasi Aisopokselle kelpaa nykyihmisillekin.

Seuraava vaatii Schrödingerin kissa -ajatuskokeen tuntemista: onneksi tietoa saa kätevästi Wikipediasta. (Me mitään tutkimusta tarvita, tai koulutusta! Mutta srsly, tajuan fysiikasta niin vähän, että se on ihan sama mistä siitä luen. Ja Schrödingerin kissa on jo viiksiään myöten populaarikulttuurin suossa, missä Wikipedia on kuin tukkipuu hukkuvalle.)

humorous pictures

Lolcatseilla on jo oma uskontonsakin, taivaallinen Ceiling Cat…

…ja sen vastavoima Basement Cat.

humorous pictures
more cat pictures

Viime viikolla lemppariylioppilastalomme pääsi lolcatseihin. Ja eräs tuttu pulu.

humorous pictures
see more crazy cat pics

Russian reversal-vitsit ovat kääntämiseen perustuvia sanaleikkejä. ”In America, you can always find a party. In Soviet Russia, Party finds you!”. Eli pulu ei paskonutkaan patsaan päälle, vaan…

Lolcatsien lisäksi on loldogs, loltapirs, lolBush, lolBama ja ties mitä. Omiin lemppareihini kuuluu Lollost.

Pundit Kitchenin poliitikkopiloissa käytetään hieman parempaa kieltä.

I know Al Qaeda isn�t in Iran now, but they�ll be there as soon as we invade

see more funny political pictures

Äh, McCainilla ei ole mitään asiaa esiintyä Irak-asiantuntijana jos hän ei tajua eroa shiia- ja sunnifundamentalistien välillä. Iran, Muqtada al-Sadr, Hizbollah = shiia, Al Qaeda = sunni, kuinka vaikeaa se voi olla?

Tämä on hieman ilkeämpi kuva. Mutta väitän, että Dick-niminen ihminen on tottunut pilkkaan jo alakoulussa.


see more funny political pictures

Hauskinta on pop-kulttuurin yhdistäminen tuttuihin setiin ja täteihin.

Klonkun Venäjä.


see more funny political pictures

ja Ozin paha noita.

Noitavertaus on itse asiassa varsin kesy verrattuna kaikkiin naisvihamielisiin nimittelyihin joita Clintonin vastustajat viljelevät.

Jotkut lol-läpät ovat muodostuneet kunnon jatkokertomuksiksi. Esimerkiksi Mursulta riistetty ämpäri

i has a bucket
see more crazy cat pics

on seikkaillut ties kuinka monessa kuvassa
Humorous Pictures
see more crazy cat pics

kissoineen päivineen.

funny pictures
see more crazy cat pics

Lol-kuvat ovat hauska, hölmö ilmiö. Ne ovat myös pieni esimerkki siitä, kuinka visuaalinen ilmaisu on muodostunut entistä tärkeämmäksi osaksi arkisia kokemuksiamme. Yksi kuva todella vastaa tuhatta sanaa, ja merkitykset leviävät, monistuvat ja kehittyvät rivakassa tahdissa.

Ja lapset, jos olette jo kurkkuanne myöten täynnä, niin: Every time you Can Has, God kills a lolcat.

UPDATE 19.5. Voi hertsileijaa. Taiteilija Josh Zubkoff on maalannut valtavan lolcat-graffitin San Fransiscon Quincy Streetillä sijaitsevan talon seinään. Kuvia Laughing Squadin sivustolla.

Update. Kuinka saatoin unohtaa pop-tilastot? Tsekatkaa GraphJam, kultaa!

song chart memes
more graph humor and song chart memes

Robert Smithin (The Cure) kalenteri:

song chart memes
more graph humor and song chart memes

Kuinka ylittää katu Morrisseyn kanssa:

song chart memes
more graph humor and song chart memes

Näissä on usein selitysvideo mukana. Kaikki lukijani eivät välttämättä rakasta menneiden vuosikymmenien hittejä yhtä paljon kuin minä, joten tsekatkaa:

Carl Douglas: Kung Fu Fighting

The Cure: Friday I’m In Love

The Smiths: There Is A Light That Never Goes Out





YK:n Ihmisoikeuskomissio ja ilmaisunvapaus

3 04 2008

En ole kirjoittanut pitkään aikaan mitään, pahoittelut siitä. Tämäkin postaus koostuu lähinnä copypasteista, haluan tuoda esille asian joka on huolestuttanut minua tällä viikolla, ja josta en ole nähnyt pahemmin keskustelua viestimissä.

Seuraava teksti on Toimittajat ilman rajoja -järjestön sivuilta:

UN Human Rights Council turns special rapporteur on free expression into prosecutor (31.3.2008)

Reporters Without Borders condemns the change to the mandate of the special rapporteur on the protection of the right to freedom of expression that was made by the United Nations Human Rights Council. The rapporteur is now supposed to investigate abuses of the right of freedom of expression.

Reporters Without Borders condemns the change to the mandate of the special rapporteur on the promotion and protection of the right to freedom of opinion and expression that was made by the United Nations Human Rights Council at the end of its seventh session on 28 March. The rapporteur is now supposed to investigate abuses of the right of freedom of expression.

“As we have been repeating for the nearly two years since its creation, the UN Human Rights Council is far from being up to the job it has been given,” the press freedom organisation said. “The change to the mandate of the special rapporteur on free expression is dramatic. It turns someone who is supposed to defend freedom of opinion into a prosecutor whose job is to go after those who abuse this freedom.

“There are other mechanisms for condemning racist attacks or defamation by the media. It is not the rapporteur on free expression’s job to do this. It is like asking the rapporteur on freedom of religion to investigate human rights abuses committed in the name of religion. Such reasoning is absurd.

“The growing influence of Organisation of the Islamic Conference member states within the Human Rights Council is disturbing. All of the council’s decisions are nowadays determined by the interests of the Muslim countries or powerful states such as China or Russia that know how to surround themselves with allies. The UN secretary-general should intervene as quickly as possible.”

“The mandates of the special rapporteurs on Cuba and Belarus, two of the world’s worst press freedom predators, were not renewed in May 2007,” Reporters Without Borders continued. “Last week it was Democratic Republic of Congo’s turn to get rid of its special human rights rapporteur. It is deplorable that these countries, in which serious human rights violations are committed every day, are no longer subject to closing monitoring and criticism by the UN.”

The change to the special rapporteur on free expression’s mandate was approved by 32 of the UN Human Rights Council’s 47 member states. Those that opposed the change included EU member states, Canada, Switzerland and some Latin American countries.” (lähde: Reporters Without Borders)

Englantilainen sananvapausjärjestö Article 19 ja arabimaissa toimiva Cairo Institute For Human Rights Studies antoivat julkilausuman Ihmisoikeuskomission ilmaisunvapauden erityisraportoijan alkuperäisen toimenkuvan säilyttämisen puolesta. Sen allekirjoitti 40 sananvapaus- ja ihmisoikeusjärjestöä eri puolilta maailmaa, erityisesti Organisation of the Islamic Conferencen maista (linkki). Järjestöjen mielestä ilmaisunvapauden väärinkäytösten vahtaamisen ei pitäisi kuulua Ihmisoikeuskomission ilmaisunvapauden erityisraportoijan tehtäviin, koska YK:n piirissä on jo elimiä, jotka valvovat rasistista syrjintää ja puuttuvat siihen. Muutos toimenkuvassa myös sotii kyseisen erityisraportoijan mandaatin henkeä vastaan, huomion kiinnittyessä ilmaisunvapautta loukkaavien rajojen kritisoinnista loukkaavan ilmaisun kritisointiin.

Järjestöt näyttävät pelkäävän, että uskonnon tai uskonnollisen järjestelmän kritisointia voidaan nyt kutsua ilmaisunvapauden väärinkäyttämiseksi. Näin autoritaaristen maiden toisinajattelijoilta viedään tärkeä poliittinen ase, oikeus vedota sananvapauteen kaikissa tilanteissa.

Alla tärkeimmät kohdat vetoomuksesta (lihavoinnit Kaspardus, mielestäni hyviä pointteja):

”We, the Undersigned, are deeply concerned that the proposed amendment undermines the mandate of the Special Rapporteur on freedom of expression, at a time when it most needs protection and strengthening.

The proposed amendment is particularly problematic for the following reasons:

1. It goes against the spirit of the mandate: The role of the Special Rapporteur is not to look at abusive expression, but to consider and monitor abusive limits on expression. There are several other United Nations bodies which have a specific role in relation to incitement to racial hatred, such as Committee on Elimination of All Forms of Racial Discrimination (CERD), which has devoted a lot of attention to it.
2. It lacks balance: The amendment only focuses on restrictions to freedom of expression, rather than on the idea of an appropriate balance between the positive protection for the right to freedom of expression and the need to limit incitement to racial and religious hatred. This lack of balance is reflected, for example, in the opening language, as well as in the reference only to Article 19(3), which is about restrictions on freedom of expression, rather than to Article 19 as a whole.
3. It is unnecessary: It is inherent to the mandate that the Special Rapporteur should consider and comment on appropriate limitations to the right to freedom of expression, as the current post-holder Ambeyi Limbago has done many times before (as well as his predecessor). Furthermore, by focusing specifically on one type of restriction, the proposed amendment puts undue emphasis on it.
4. It can be misinterpreted: The convoluted wording of the amendment may leave international human rights law generally and the special mandate specifically open to various misleading interpretations.
International law provides for a clear and carefully calibrated framework of standards in this area, found in Articles 19 and 20 of the International Covenant on Civil and Political Rights, which rule out incitement to hatred on the basis of nationality, race or religion but which protect criticism, including criticisms of politics, beliefs systems or religion. In particular, the provisions on protection of reputation contained in international human rights law are designed to protect individuals, not abstract values or institutions.
• While international law permits certain restrictions on speech to protect reputation of individuals, these restrictions are not extended to cover religions per se. International law does not entirely rule out restrictions on speech to protect religion but circumscribes the precise scope of such restrictions. Religious believers have a right not to be discriminated against on the basis of their beliefs, but religion itself cannot be set free from criticism.
The equality of all ideas and convictions before the law and the right to debate them freely is the keystone of democracy. As international human rights courts have stressed, freedom of expression is applicable not only to “information” or “ideas” that are favourably received, but also to those that may offend, shock or disturb any or all of us. The current amendment may be understood as an attempt to undermine this well-established framework.

We, the Undersigned, are particularly troubled by the repeated attacks against the mandate of the Special Rapporteur, and freedom of expression.

In view of the recent global rise in intolerance, the Human Rights Council should instead insist that freedom of expression itself is one of the most effective recourses and tools against abuses of human rights, including abuses of the right to equality. It should invite all relevant UN mandates to strengthen cooperation amongst such bodies towards promoting a better understanding of the indivisibility of human rights and what that principle means in practice. The Human Rights Council should also urge all member states to reinforce the international protection of the human rights of every people and every person – in particular, the individual rights to life, equality and justice, as well as the rights of minorities, including religious minorities, against acts of hatred, oppression and violence.”





Maailman onnellisin maa

14 01 2008

Maailman onnellisin maa on Tanska! Suomi on kuudenneksi onnellisin. Brittitutkimuksen mukaan pohjoismaalaiset ovat yleisesti ottaen melko onnellista porukkaa, karusta ilmastosta ja korkeasta veroasteesta huolimatta. Ja ehkä juuri verojen vuoksi, niillähän kustannetaan terveydenhuolto ja tasokas koulujärjestelmä. Tilastotiedot tuskin lohduttavat Suomen masentuneita, onnettomia, köyhiä tai syrjäytyneitä.

happymap.gif

Mitä tummempi väri, sen onnellisempi maa. Sääli venäläisiä.
Lista onnellisimmista maista:

  1. Tanska
  2. Sveitsi
  3. Itävalta
  4. Islanti
  5. Bahama
  6. Suomi
  7. Ruotsi
  8. Bhutan
  9. Brunei
  10. Kanada

Linkit: Businessweekin artikkelissa kerrotaan, miten tutkimus tehtiin, kartta Foreign Policy.

Positiivisen Suomi-kuvan etsijöille: kirja 100 sosiaalista keksintöä Suomesta. Toim. Ilkka Taipale.

PS. Huomasin, että tämä olikin aika vanha juttu, viime vuoden lumia. Mielenkiintoista silti, ja kai joku muukin missasi uutisen aikoinaan.

 





Tervetuloa vuoteen 2008

2 01 2008

Vietin hauskan uudenvuodenaaton kotibileissä Vallilassa. Teemana oli Millennium, ja biletimme vuosituhannen vaihteen hittien tahtiin. Silloiset ärsyttävät renkutukset ovat muutamassa vuodessa muuttuneet kaivatuiksi nostalgiabiiseiksi.

Jouluvisiitillä vanhempieni luona katselin äitini kanssa hänen lempparivideoitaan YouTubesta. Äitini musiikkimaku on pysynyt samana 40 vuotta. Hän muisti ketä aikoinaan piti Hollies-bändin jäsenistä komeimpana ja kuka hänen ystävistään toi Marianne Faithfullin ”Little Bird”-singlelevyn Lontoosta.

The New York Timesin nettisivuilla on hyvä kuvakavalkadi vuodenvaihteen juhlinnasta eri puolilta maailmaa. Lempparini on kuva lumessa leikkivästä lapsesta Moskovan punaiselta torilta. Onko lapsen kädessä tähtisadetikku?

Kaikkialla uusi vuosi ei ole antanut aihetta juhlaan. Pakistanilaisen oppositiojohtajan Benazir Bhutton murha järkytti mutta ei yllättänyt. Bhutto oli jo selvinnyt 120 ihmistä tappaneesta attentaatista, ja Pakistanin poliittinen tilanne on pitkään ollut todella pelottava.

Selailin jokin aika sitten erästä International Herald Tribune -lehden numeroa. Ensin tuli vastaan Pakistanista kertova uutinen. En muista tarkalleen mitä uutisessa kerrottiin, mutta se sai minut huolestumaan. Jonkin verran. Sitten käänsin sivuja, ja sain eteeni artikkelin Hollywood-käsikirjoittajien lakosta. Artikkelissa sanottiin, että jos lakko jatkuu, niin Lostin seuraava tuotantokausi jää vain kahdeksan jakson mittaiseksi. Kamalaa! eihän tällaista voi tapahtua, ajattelin hädissäni. Sitten alkoi hävettää. Pakistanin kansan ahdinko herätti minussa paljon vähemmän ahdistusta kuin fiktiivisen sarjan kohtalo. Olen huono ihminen, ja todella huono aikuinen.

Puhuin eilen kahvilassa kaveripariskunnan kanssa siitä, kuinka uutiset ulkomailta järkyttävät enemmän jos on jokin side maahan. Kaverini kertoi seuraavansa Kenian tapahtumia tarkemmin kuin muiden Afrikan maiden. Hän on ollut maassa opintomatkalla, tuntee kulttuuria ja osaa kieltä. Omiin korviini tai silmiini kantautuu harvoin tietoja Keniasta. Mutta tänään katselin kuvasarjaa Kenian vaaleja seuranneista mellakoista edellä mainituilla New York Timesin sivuilla. Väkivalta on vaatinut jo 300 ihmisen hengen. Ainakin 50 kirkkoon paennutta kuoli väkijoukon sytytettyä rakennuksen palamaan.

Jäin ihmettelemään, kuinka valokuvaajat ovat päässeet ottamaan väkivaltaisia mellakkakuvia , läheltäkin. Onko heillä joku supermetodi? Ja kuinka he uskaltavat? Ylittääkö heidän ammattietiikkansa (tai kunnianhimonsa) itsesuojeluvaiston?

Surullisimmassa kuvassa 80-vuotias nainen kantaa kissaa. Naisen talo poltettiin ja kissa oli ainoa omaisuus, jonka hän pystyi pelastamaan.

Tervetuloa vuoteen 2008. Ihminen on ennallaan.

Tsekkaa myös:

  • Fora.tv : Benazir Bhutto puhuu ja vastaa kysymyksiin (englanniksi) New Yorkissa Council of Foreign Relationsin tilaisuudessa elokuussa 2007.




B-alkuiset kaupungit ja esimerkin voima

1 12 2007

Minulla on yleensä useita kirjoja luettavana yhtä aikaa, ja joudun parvisängyssäni rämpimään iltalukemisten keskellä. Viime aikoina olen lueskellut muun muassa Robert Fiskin teosta The Great War for Civilisation ja Christopher Hitchensin kirjaa God Is Not Great. Nämä kaksi opusta käsittelevät eri aiheita eikä niillä ole varsinaisesti mitään tekemistä keskenään, paitsi että molemmat ovat brittisyntyisten toimittaja-kirjailijoiden kynästä lähtöisin. Kummastakin teoksesta löytyy kohta, jossa kirjoittaja mainitsee Belfastissa, Beirutissa ja Baghdadissa todistamansa väkivaltaisuudet. Mutta kahden kirjailijan päätelmät konfliktien syistä ovat erilaiset. Antiteisti Hitchens syyttää uskontoa: alla siteerattu pätkä löytyy luvusta nimeltä Religion Kills. Fisk sen sijaan näkee konfliktien taustalla historian virheet tai vääryydet, ja hänen mielestään toimittajilla pitäisi aina olla historiankirja mukanaan. Nämä kaksi satunnaista kohtaa, joissa konflikteja käytetään esimerkinomaisesti, ovat itsessään esimerkki siitä, kuinka samoja tapahtumia tulkitaan eri tavoin. Ensimmäinen lainaus on kuvaus uskonnollisen radiotoimittajan Dennis Pragerin haasteesta Christopher Hitchensille.

He challenged me in public to answer what he called a ”straight yes/no question”, and I happily agreed. Very well, he said. I was to imagine myself in a strange city as the evening was coming on. Toward me I was to imagine that I saw a large group of men approaching. Now -would I feel safer, or less safe, if i was to learn that they were just coming from a prayer meeting? As the reader will see, this is not a question to which a yes/no answer can be given. But I was able to answer it as if it were not hypothetical. ”Just to stay within the letter ’B’, I have actually had that experience in Belfast, Beirut, Bombay, Belgrade, Bethlehem and Baghdad. In each case I can say absolutely, and can give my reasons, why would I feel immediately threatened if I thought that the group of men approaching me in the dusk were coming from a religious observance.
– Christopher Hitchens: God Is Not Great. How Religion Poisons Everything.

Fisk-sitaatti on hänen kirjansa alkuluvusta, jossa kirjailija kertoo lyhyesti sotien vaikutuksesta omaan ja isänsä elämänkulkuun:

After the Allied victory of the 1918, at the end of my father’s war, the victors divided up the lands of their former enemies. In the space of just 17 months, they created the borders of Northern Ireland, Yugoslavia and most of the Middle East. And I have spent my entire career – in Belfast and Sarajevo, in Beirut and Baghdad -watching the peoples within those borders burn.
– Robert Fisk: The Great War For Civilisation. The Conquest of the Middle East

PS. Päätin olla pitkittämättä tätä juttua kirjoittajien sinänsä mielenkiintoisten poliittisten kantojen esittelyllä, jos kiinnostaa niin googlatkaa. Sanotaan lyhyesti, että toinen kritisoi usein USA:n ja Britannian toimia Lähi-Idässä, toinen sen sijaan kannattaa Bushin hallinnon ulko- ja erityisesti sotapolitiikkaa.