Viikon luontokuva: näin huijaat huonekasvia

28 10 2007

 

syksy-022.jpg

 

Nahistunut minttuni levitti oksansa patterin päälle ja luulee nyt kevään koittaneen!





Viikon kuva: pussailevat poliisit

21 10 2007

Olen päättänyt parantaa blogini visuaalista ilmettä, minkä ehkä arvasittekin aikaisempien postien kuvista. Joku saattaa tietysti olla myös sitä mieltä, että tapahtunut muutos on huonompaan suuntaan, mutta yrittänyttä ei laiteta. Alla kuva Blue Noses-ryhmän taideteoksesta, jonka piti osallistua venäläisen nykytaiteen näyttelyyn Pariisissa. Venäjän kulttuuriministeri Sokolov kuitenkin esti suutelevien poliisien ja 16 muun provokatiiviseksi leimatun taideteoksen edustusmatkan.

kissing_policemen.jpg

Oikeastaan kuva ei ole eroottinen, kuten sensuroijat arvelivat, vaan tarkoitus oli näyttää mitä voisi tapahtua, jos kaikki ilmaisisivat avoimesti tunteitaan toisiaan kohtaan. Kieltämättä poseeraus näyttää aika jäykältä, tosissaan pussailevat poliisit olisivat kai tiukemmin toistensa sylissä. Ja Siperian hyytävä talvimetsä sulaisi heidän ympäriltään. Kertokaa ihmiset onko tämä nyt hottia vai lämmintä? Eräässä sensuroidussa kuvassa telmivät Osama Bin Laden, Vladimir Putin ja George Bush sängyssä. Taiteilijat valittavat Venäjän kulttuuripolitiikan palanneen Hruštšovin aikaan, ja kertovat graffittitaiteilija Banksyn pussailevien poliisien inspiroineen siperialaiskollegoja esittävää kuvaa.

banksy.jpg

Hilavitkutin, Guardian, LifeIsAJoke. Banksyn taidetta löytyy lisää hänen sivuiltaan.

Kai näitä kuvia saa laittaa asiasta kertovaan juttuun? Vastatkaa mulle ennen kuin ilmiannatte esivallalle, kiitos!





Ramadan: mitä ulkopuolisen kannattaa tietää

21 10 2007

Ramadan, tuo muslimien pyhin kuukausi, tuli ja meni melkein huomaamatta. Mikä teki oloni haikeaksi. En voi ymmärtää Ramadanin pyhyyttä ja merkitystä koska en ole muslimi. Mutta viime vuonna Marokossa asuessani mullisti Ramadan minunkin arkeni. Opettelin seuraavat säännöt:

1. Älä mene ulos heti auringonlaskun jälkeen. Muslimit ovat koko päivän syömättä ja juomatta. Auringonlaskun rukouksen jälkeen he syövät kodeissaan ftour-aterian. Ulkona liikkuvat ainoastaan ne joilla ei ole kotia mihin mennä. Marokossa ihmisvilinä on ystäväsi, tyhjät kadut vihollisiasi. Minua varoitettiin liikkumasta ulkona heti pimeän laskeudutta, mutta kerran jouduin palaamaan kotiin tähän aikaan. Mitään ei tapahtunut, mutta tunnelma ulkona oli aika pelottava.

2. Mene ulos muutama tunti auringonlaskun jälkeen. Syötyään kotona f’tour -aterian ihmiset lähtevät kyläilemään ja kaupungille. Ja syövät lisää. Monet lihovat Ramadanin aikaan, vaikka jotkut uskonoppineet pitävät mässäilyä sopimattomana, naistenlehdistä nyt puhumattakaan. Medinat eli vanhat keskustat kapeine ostoskatuineen täyttyvät ihmisistä. Kyläilyt sukulaisten luona saattavat venyä pitkälle aamuyön puolelle. Ihmettelen aina Välimeren maiden ihmisten valvomiskykyä. Menen nukkumaan yleensä viimeistään kahdeltatoista, ja bileiltana jaksan valvoa pari tuntia myöhempään. Olen varmaan antanut suomalaisista tylsän kuvan ulkomaiden asukeille, mutta perjantai-illasta sunnuntaiaamuun juhlivat helsinkiläisystäväni tekevät parhaansa korjatakseen tilanteen. Luotan teihin, kaverit!

3. On hyvä antaa jotain köyhille. Ramadanin aikaan rikkaat ihmiset lahjoittavat suuria summia hyväntekeväisyyteen. Tavalliset ihmiset antavat kerjäläisille enemmän ropoja kuin yleensä. Minäkin annoin hövelimmin, etenkin lähikortteleiden kerjäläisille. En halunnut vaikuttaa ilkiöltä. Köyhät koputtelevat iltaisin ovia ja pyytävät ruokaa. Marokkolaisen ystäväni mukaan yksikään Ramadania viettävä koti ei voi kieltäytyä ruokkimasta köyhiä ”koska Ramadanin aikaan rikkaat näkevät nälkää kuten köyhät, ja köyhät juhlivat kuten rikkaat”. Ramadan on siis sosiaalisen tasoituksen kuukausi. Myös minä ja kämppikseni saimme yhden kerjäläisen ovemme taakse. Sanoimme, että emme vietä Ramadania, mutta tarjosimme jotain ruokaa. Kuvio toistui parina iltana, kunnes eräänä iltana annoimme vain säälittävää leipää. Kerjäläinen ei palannut. Marokkolaiset tuttumme paheksuivat kerjäläisen käyttäytymistä sillä ainoastaan muslimeilta sopii odottaa ruoka-apua.

4. Passi mukaan lounaalle ja viinikauppaan. Ramadanin aikana sosiaalinen kontrolli pelaa: paastorikkureita ei suvaita. Supermarkettien viinaosastoilta saa alkoholijuomia vain ulkomaanpassia näyttämällä. Useimmissa ravintoloissa ei paikallisille tarjoilla mitään päiväsaikaan. Tunisialainen kaverini meni kerran lounaalle ranskalaisten ystäviensä kanssa. Tarjoilija otti ranskalaisten tilaukset vastaan mutta tivasi tunisialaiselta tämän uskontoa. Kaverini vastasi, ettei se kuulu tarjoilijalle, jolloin tarjoilija halusi tietää oliko hän marokkolainen. Kielteisen vastauksen kuullessaan tarjoilija toi kaverilleni mitä tämä pyysikin. Huomasin saman pätevän monessa asiassa: ulkomaalaiset saavat tehdä mitä haluavat, mutta marokkolaisen asioihin voivat muut marokkolaiset sekaantua. Liberaalisti uskontoa tulkitseva tuttunikin paheksui trendikahvilassa näkemiään lounastajia, sillä paasto on sentään yksi islamin viidestä peruspilarista. Aina on niitä, jotka syövät salaa, mutta myös niitä, jotka pohtivat onko oman syljen nieleminen syntiä.

5. Varo liikennettä. Kun auringonlasku punertaa talojen katot menevät kaupat kiinni ja ihmiset suuntaavat koteihinsa. Autoilijat ajavat kuin kaistapäät. Marokkolainen liikenne on suomalaisille ja monille muillekin aluksi pelottavaa, kuin Italiassa mutta potenssiin 10. Itse asiassa marokkolaiset autoilijat ottavat jalankulkijat huomioon paremmin kuin helsinkiläiskuskit. Ramadanin iltapäiväruuhkissa autoilijoiden huomaavaisuus karisee pois. Hurjastelu tuo mieleen katastrofileffat, joissa ihmiset ajavat henkensä kaupalla luonnonmullistusta tai tappavaa tautia pakoon. Sitä se nälkä teettää.

6. Kunnioita muiden paastoa. Yritin välttää julkisesti syömistä jos pystyin. Kerran krapulassa join teetä ja söin kakkuja Kasbahin kahvilassa. Siellä on paljon turisteja, joten en erottunut joukosta. Chefchauenin reissulla hostellin emäntä joutui heräämään aikaisin paistaakseen munia ainoastaan meidän seurueellemme, naisrukka.

Juon aina 1,5 litraa vettä tunnin juoksulenkillä, enkä muuttanut tapojani juostessani Ramadanin aikaan Hiltonin puistossa. Muut kuntoilijat loivat suuntaani paheksuvia katseita. Monet marokkolaiset urheilevat iltapäivällä ilman nestetankkausta. Naapurin tytöt kertoivat, että lukiossa saattaa olla aamulla liikuntatunti, ja sitten kaikki joutuvat olemaan juomatta ja syömättä koko päivän. Sissiteinejä.

Jotkut ei-muslimituttuni paastosivat. Rabatin ekspatriaatit pitivät yksittäisiä paastopäiviä, mutta amerikkalainen ystäväni, joka oli vapaaehtoisena pienessä kaupungissa Saharan laidalla noudatti sawmia (eli paastoa) koko Ramadanin ajan. Vierailimme hänen luonaan Ramadanin loppupuolella. Etelän ilma on hyperkuivaa ja siellä oli syksylläkin kuumaa kuin pätsissä. En voi ymmärtää kuinka kukaan voi olla juomatta sellaisessa paikassa. Kaverini teki työtä paikallisten nuorten parissa, ja olisi menettänyt pienen, vieraita kulttuureja huonosti tuntevan yhteisön kunnioituksen ellei olisi paastonnut muiden mukana.

7. Älä odota keneltäkään yhtään mitään. Ramadanin aikaan ihmisten pitäisi kunnioittaa islamin opetuksia tavallista huolellisemmin, rukoilla ja ajatella hyviä ajatuksia. Marokossa viimeksi mainittu ei aina tunnu sujuvan niin kuin pitäisi. Nälkäiset ihmiset voivat olla hyvin ärtyisiä ja monet työskentelevät puoliteholla. Kokouksia ja työtapaamisia on vaikea sopia, varsinkin jos haluaa saada jotain aikaan. Viranomaiset ottavat oleskelulupahakemuksen vastaan mutta eivät tee asian hyväksi mitään ennen kuun loppua. Toisaalta on niitä, jotka raatavat aamusta iltaan kuten elämänsä jokaisena päivänä. Monet perheenäidit näkevät käsittämättömän paljon vaivaa valmistaakseen Ramadan-herkkuja muiden tehtäviensä ohella.

8. Älä ihmettele jos heräät keskellä yötä omituiseen metakkaan. Asuimme Rabatissa miellyttävällä, keskiluokkaisella alueella. Mutta parvekkeemme ja monet ikkunoistamme antoivat vilkkaalle, pitkien palmujen reunustamalle kadulle, jonka toisella puolella sijaitsi huomattavasti työväenluokkaisempi alue. Tämä teki lähishoppailusta sangen jännittävää puuhaa, mutta Ramadanin aikaan ymmärsin, että sijainnilla oli myös varjopuolensa. Heräsin kahden aikaan yöllä rumpujen paukkeeseen ja ihmishälinään. Minulla ei ollut aavistustakaan mistä olisi voinut olla kyse. Kelattuani läpi kaikki mahdolliset uhkaskenariot huomasin metelin liikkuvan talostamme poispäin. No, jos se on jotain vakavaa niin kai siitä on aamulla lehdissä, päättelin. Seuraavana päivänä marokkolainen työkaverini nauroi, kun kerroin öisestä metelistä. Hän kertoi, että traditioihin kuuluu varhainen herätys syömään ja rukoilemaan. Kaupungeissa tätä harrastetaan enää vain kansanomaisimmilla alueilla. Työkaverini piti kahta epätavallisen aikaisena rummutusaikana, aamurukoukseenhan oli vielä monta tuntia.

9. Nauti herkuista ja paikallisten vieraanvaraisuudesta. Ramadanin aikaan leipomot laajentavat tarjontaansa. Tiskit pursuavat sataa sorttia leivoksia ja pasteijoita. Osallistuin muutamalle Ramadan-päivälliselle. Parhaiten jäi mieleen naapurien minulle ja kämppikselleni järjestämä ateria. Rouva halusi näyttää mitä marokkolainen ruoka voi parhaimmillaan olla. Menimme kuuden aikaan syömään ftour-ateriaa. Tarjolla oli hariraa ja toista ruokaisaa keittoa, hunajalettuja, ohuista säikeistä muodostuvia leivonnaisia, makeita kakkuja, munia, ja ties mitä. Rasvaista ja makeaa ruokaa, joka täytti nopeasti. Nam nam, söimme mahamme täyteen. Jälkiruoaksi oli rasvoista ja sokereista tehtyä mömmöä. Tuoteselosteen kuullessani ajattelin, että äiti tappaisi minut jos tietäisi. Aterian jälkeen katselimme televisiosta Ramadan-saippuaa ja rupattelimme. Jossain vaiheessa perheen äiti kysyi: no, milloin haluaisitte syödä? Taas? kysyimme järkyttyneinä. Kävi ilmi, että tämä oli vasta alkua. Varsinaisella illallisella söimme kanaa ja nuudelintapaista yhteiseltä vadilta, keittoa ja kakkuja. Lopulta mahaan ei mahtunut muruakaan. Mutta tässähän on vielä vaikka kuinka paljon jäljellä, rouva valitti. Tyttäretkään eivät enää suostuneet syömään, kai he välittivät linjoistaan. Kiitimme upeasta ateriasta ja hoipertelimme omaan asuntoomme vatsojamme pidellen. Tarjosimme joskus naapureillemme päivällistä mutta pastamme ja vohvelimme eivät yltäneet Ramadan-ruokien tasolle. Hävisimme kokkisodan suosiolla.

Valitettavasti en ottanut kuvia ihanista Ramadan-ruoista. Suippokantisissa ruukuissa kypsytettävät taginet ovat Marokon lahja maailmalle. Lemppareihini kuuluvat erilaiset lammastaginet, esimerkiksi taateleilla ja manteleilla maustetut, sitruuna-oliivi-kanatagine ja tagine kefta. Olin juuri ennen Ramadania eräissä bileissä joissa valmistettiin ja syötiin iso tagine. Pojat kyllä kertoivat, mistä ruumiinsosasta ruoka oli tehty, mutta vasta kun kaikki liha ja kasvikset oli syöty näimme karun totuuden omin silmin.

syyskuu-marokko-050.jpg

Jep, se on lampaan pää. Suomalaiset kaverini kirkuisivat kauhusta jos tarjoilisin jotain vastaavaa. Mutta se oli hyvää!

Edit 16.18. 2008. Ranskankielinen Tel Quel-lehti (no. 301/2007) kirjoitti marokkolaisten uskontoa koskevasta tutkimuksesta (linkki). Haastatelluista 1156 kansalaisesta 60 % oli sitä mieltä, että Ramadan-paaston rikkoja ei ole muslimi. 44,1 prosenttia oli sitä mieltä, että rikkureita pitäisi rangaista, 40,8 % piti paastoamista yksityisasiana, ja 14,2 prosentin mielestä yhteiset säännöt vaativat paastoamista. En tiedä mitä loput 0,9 prosenttia ajattelevat. 

Tämä ruokailukuva on otettu Ramadanin aikaan, mutta kuvan apina EI NOUDATA paastoa. Eikä kuvan nainenkaan, mutta hänellä on sentään sivistyneemmät pöytätavat.

sahara-146.jpg





Lähetin Hillary Clintonille Booze Mailia

17 10 2007

Tämä on luultavasti viidesmiljoonas suomenkielinen Facebook-blogipostaus kahden kuukauden sisällä , mutta minun on pakko jakaa hassuja Naamakirja-kokemuksiani kanssanne.

Puhuimme ystävieni kanssa Erottaja-baarissa siitä, kuinka yhä useammat suomalaiset yritykset käyvät kuulemma tsekkaamassa työnhakijoiden feissarisivut. Sillä Facebookin avulla voi oppia kanssaihmisistään vaikka mitä. Joku kertoi, että hänen työpaikallaan Naamakirjan statuksia vahdataan tarkasti: nehän kertovat, mitä ihminen kullakin hetkellä tekee tai miettii. Eli jos tyypin status on jatkuvasti laatua ”drinking tequila in Redrum” tai ”having a huge hangover and watching old South Parks” niin työnantaja saattaa miettiä kahteen kertaan ennen kuin jatkaa työsopimusta.

Kollegoita voi vakoilla yritysten omien verkostojen kautta. Mutta miten joku tuntematon tyyppi muka voisi nähdä feissarisivuni? ihmettelin. Esimerkiksi Suomiverkoston kautta, kaverini vastasi. Omat profiilitietoni eivät näy Finlandissa mutta yliopiston verkostossa kylläkin. Eli kuka tahansa yliopistolainen voi tsekata ainakin perustietoni, persoonallisuuskuvaukseni ja seinäni. Minulla on myös sivuntäysi erilaisia applicationeja virtuaalilemmikistä purity testiin. Päätin että näitä ei ulkopuolisten tarvitse nähdä, ja tehostin salausasetuksiani. Kavereille voi ylpeillä sillä, että saa Facebookin televisiovisoista huippulukemia. Mutta arvonimet Lost fanatic tai Desperate Housewives devotee tuskin näyttäisivät hyvältä CV:ssä.

Arvelin myös, että sellaiset softat kuin What is your stripper name ja Likeness Unrated saattaisivat aiheuttaa hämmennystä vanhoillisemmissa ja vähemmän huumorintajuisissa ihmisissä. Mutta sitten etsin huvikseni USA:n demokraattien presidenttiehdokkuutta havittelevien Hillary Clintonin ja Barack Obaman Facebook-sivut. Poliitikkojen sivut on tarkoitettu kampanjointiin, eikä heillä ole ystäviä, ainoastaan tukijoita. Mutta heilläkin on stripper name! Heitäkin voi halata tai superpoukata, virtuaalisesti. On epävarmaa, käyvätkö poliitikot itse koskaan sivuillaan. Niitä luultavasti ylläpitää joku avustaja. Oli silti hauska tietää, että Casablanca kuuluu Obaman lempileffoihin, ja että hän pitää Toni Morrisonista kuten minäkin. Obamalla on demokraateista eniten Facebook-tukijoita, mikä on aika mielenkiintoista. Käytin Booze mail-applicationia ja lähetin kummallekin ehdokkaalle virtuaalista shampanjaa. Ääntäni he eivät voi saada.

Suomalaiset poliitikot käyttävät Facebookia kai samalla tavoin kuin me muutkin, mutta eiköhän siitä seuraavien vaalien alla muodostu kampanja-areena. Itseäni miellyttää Feissarissa erityisesti se, että ihmiset esiintyvät yleensä omilla nimillään, ja omilla kuvillaan. Internet on täynnä ikäviä keskusteluareenoja, joilla ihmiset nimimerkin turvin päästävät vihansa valloilleen. Väkivaltainen puhe on aina helpompaa nimimerkin takaa, ja tällaista diskurssia tulvivilla foorumeilla voi helposti hukata uskonsa ihmiskuntaa. Nimettömyydestä on myös paljon hyötyä, se rohkaisee ihmisiä puhumaan asioista joista he muuten vaikenisivat. Joillekin nimettömyys on yksinkertaisesti itsesuojeluvaiston sanelemaa. Minulle aliaksen käyttö ei ole anonyymiteetin tae (koska esimerkiksi Facebook-sivuiltani löytää tänne) mutta se madalsi kynnystä blogin perustamiseen. On kiva tietää, että kaikki eivät tiedä, kuka olen. Bloggaan itseäni kiinnostavista asioista, eikä minulla ole Suurta Sanottavaa. Ainakaan vielä.





Rentoutumisen mahdottomuus

11 10 2007

”Voitte sulkea silmät jos haluatte….hengittäkää syvään….rentoutukaa”, joogaopettaja sanoo. Teen työtä käskettyä, suljen silmäni, hengitän niin syvään kuin osaan, yritän tyhjentää keuhkoni täydellisesti ja täyttää ne puhtaalla ilmalla. Yritän jokaisella hengityksellä rentouttaa lihakseni. Pitäisikö minun rentouttaa myös mieleni? Luultavasti, vaikka opettaja ei sitä pyydäkään. Mutta en pysty rentoutumaan. Jaksan olla hetken paikoillani, sitten alan korjailla asentoa, mutta en parempaan suuntaan. Minun on pakko liikuttaa kättä, jalkaa, päätä. Tämä on astangajoogaa edeltävä rentoutusharjoitus enkä malta odottaa, että pääsen tekemään sarjoja. En siksi, että olisin innoissani joogaharjoituksista, vaan koska en kertakaikkiaan kykene olemaan hiljaa. En pysty rauhoittamaan mieltäni, enkä rentouttamaan vartaloani. Kun luulen käyneeni kaikki lihasryhmät mielessäni läpi, tunnen yhtäkkiä pistävää kipua poskessani. Jep, kiristän hampaitani. En tiedä miksi.

Noin vuosi sitten istuin ystävieni kanssa vesiputousten kupeessa, luonnonmateriaaleista valmistettujen katosten alla pehmeillä matoilla, ulkosalla, tähtien noustessa Atlasvuorten ylle. Grillasimme kanaa kertakäyttögrillissä ja söimme granaattiomenoiden siemeniä. Suomessa myytävät granaattiomenat ovat kirpeitä ja pieniä, nämä olivat valtavia, makeita hedelmiä, jotka olin ostanut marokkolaisen vuoristokaupungin torilta. Olimme ainoat syrjäisille vesiputouksille eksyneet turistit, istuimme lyhdyn valossa, joimme viiniä ja juttelimme. Tunnelma oli mahtava. Mutta sitten aloin huolestua. Oli jo ilta, ja meidän piti palata tänä yönä Rabatiin, joka oli ties kuinka kaukana. Minullahan oli seuraavana päivänä töitä! Pitäisikö jo lähteä? kysyin muilta, mutta he näyttivät unohtaneen ajan kulun. Eikä mikään ihme: he osasivat ottaa rennosti, minä en. Jopa kämppikseni, todellinen ultrasuorittaja, näytti tyytyvän siihen, että vain oli. Minä sen sijaan pelkäsin, että jahkailisimme laaksossa liian myöhään, kohta kukaan ei jaksaisi ajaa takaisin. Tai ehkä kuskit olivat juoneet liikaa viiniä ja syöksyisimme paluumatkalla kapeilta vuoristoteiltä rotkoon. Huoleni olivat turhia: lähdimme myöhään, mutta saavuimme Rabatiin aamuyöstä.

Olen kärsinyt unettomuudesta vuosien ajan. Ongelmani ei ole se, että en saisi unta ilalla (vaikka näinkin saattaa joskus käydä) , vaan se, että herään yöllä enkä saa enää unta. Usein nukahdan uudelleen aamulla. Nukahtelen kirjastossa ja joskus jopa töissä. Kun kaverit kysyvät, pidinkö elokuvasta, vastaan usein ”joo, mutta nukuin siinä keskivaiheilla. Miten ne sai sen murhaajan kiinni?”. ”Ai niin tylsäkö se susta oli?” minulta kysytään. Valitettavasti tylsyydellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä: ellei kohtauksessa pidetä kovaa mekkalaa, saatan nukahtaa. Minulla on usein univelkaa, mutta toisinaan nukun todella hyvin ja olen seuraavana päivänä virkeä. Ihanaa! Jotkut ihmiset tulevat toimeen vähillä yöunilla, minä en. Jos nukun puolet yöstä niin työskentelen seuraavana päivänä puolella teholla. Älkää kertoko esimiehilleni.

Olen keskustellut unettomuudestani useiden YTHS:n lääkäreiden kanssa. He antavat aina samat neuvot, joita olen kaikkia kokeillut, turhaan. Lääkärit turhautuvat helposti. Yleensä kolmannella käyntikerralla he julistavat, että mikään ei auta, parempi vain totutella tulemaan toimeen vähillä yöunilla. Itse suhtaudun asiaan käsivällisemmin, koska en muuta voi. Aina välillä tuntuu, että olen ratkaissut yhtälön, oppinut hyvän unen salaisuuden. Sitten alan taas nukkua huonommin. YTHS:n fysioterapeutti yritti opettaa minua rentoutumaan kasettien avulla, mutta siitäkään ei ollut apua. Hankin itse yhden rentoutusnauhan, jolla hyvin miellyttävä miesääni puhui omituisia. Kuuntelijan piti kuvitella olevansa autiolla saarella ”lost in the Pasific”, sitten puhuttiin viidakosta ja jostain sumupilvestä—tässä vaiheessa mieleeni nousi kuvia viidakon halki juoksevasta Evangeline Lillysta ja lentäjästä, joka revitään ulos lentokoneen hylystä—mutta lopulta nukahdin ja vaivuin aivan käsittämättömän syvään uneen. Nauha auttoi minua nukkumaan seuraavana yönä, ja sitä seuraavana…mutta sitten sen teho lakkasikin. Luontaistuotekauppojen valeriaanat sun muut auttavat myös pari kertaa, ei sen enempää. Oikeita nukahtamislääkkeitäkin on minulla määrätty. Niiden avulla nukkuu koko yön, mutta seuraavana aamuna on ihan yhtä pirteä olo kuin jos olisi valvonut punaviinin voimalla aamukolmeen.

Kahdeksankymmentäluvulla vanhempia neuvottiin järjestämään pennuilleen virikkeitä. Omat vanhempani ottivat tehtävän tosissaan, ostivat puuhapaketteja ja yrittivät jatkuvasti järjestää lapsilleen jotain tekemistä. Olin kiitollinen kohde, sillä vaadin jatkuvaa viihdytystä. Halusin aina uusia leluja enkä suostunut syömään aamupuuroa ellei minulle luettu samalla lastenkirjaa. Siskoni oli rauhallisempi ja viihtyi enemmän omissa oloissaan. Hänen leikkinsä olivat luovia tavalla, joka koetteli muiden hermoja: hammasharjat olivat koiria, joita ulkoilutettiin vetämällä niitä naruissa pitkin lattiaa. Siskollani ei ole koskaan ollut mainittavampia uniongelmia. En tiedä, onko viihdepainotteisella kasvatusmetodilla ja levottomuudellani joku yhteys, ehkä ei. Olisinpa edes levoton tuotteliaalla tavalla. Teen kaikenlaista turhaa, käyn typerillä nettisivuilla, katson videoita ja pelaan pelejä. Nytkin kirjoitan tätä vaikka pitäisi kirjoittaa gradua. Paras lopettaa ja palata arkistolähteiden pariin.

mietiskely1.JPG





Oliko Peter Tosh oikeassa?

6 10 2007

Legalize it” lauloi Peter Tosh vuonna 1976. Reggaehitissä ylistetyt ganjan eli marihuanan terveelliset ominaisuudet lienevät fantasiaa (good for astma -come on!), mutta kysymys tuotteen laillistamisesta ei ole menettänyt merkitystään. Ei ainakaan jos Ethan Nadelmania on uskominen. Vaikutusvaltainen yhdysvaltalaislehti Forein Policy julkaisi Drug Policy Alliancen johtajan Nadelmanin huumeiden vastaista sotaa kritisoivan artikkelin. Tällaista ei yksikään itsesuojeluvaistolla siunattu suomalaisjulkaisu tekisi.

Voisiko epäonnistuneen huumeiden vastaisen sodan korvata uudella huumepolitiikalla? Artikkelin mukaan huumeiden dekriminalisointi voisi johtaa siihen, että addiktio olisi terveysongelma, ei rikollisuutta. Kolmannen maailman nykyisille huumeviljelyalueille annettaisiin tilaisuus kehittyä ilman järjestäytynyttä rikollisuutta ja sen katastrofaalisia paikallisvaikutuksia. Jutussa puhutaan sekä YK:n että USA:n huumepolitiikasta. Tiukan lainsäädännön seurauksena Yhdysvalloilla on maailman korkeimmat vankiluvut. Silti huumeiden käyttö ei ole vähentynyt.

Suomen huumepolitiikka on vähemmän drakonista kuin Yhdysvaltojen, mutta tiukempaa kuin monien EU-maiden. Esimerkiksi Saksan monissa osavaltioissa ja kaupungeissa pienten kannabismäärien hallussapitoon ei puututa. Ranskassa on nykyään nollatoleranssipolitiikka, mutta kannabista polttaa suurempi osuus nuorista kuin sallivasta lainsäädännöstä tunnetuissa Alankomaissa. Suomessa huumeiden käyttö kasvoi vuoteen 2001, mutta on nyt tasaantunut. Kansalaisista 12 prosenttia on käyttänyt kannabista, amfetamiinia kaksi prosenttia ja ekstaasia yksi prosentti. Huumetestit ovat yleistyneet Suomessa, kertoo Helsingin Sanomat.

Suomessa huumeongelma ei ole yhtä paha kuin monissa muissa maissa. Alkoholin huvi- ja ongelmakäyttö on maassamme niin laaja ilmiö, että muilla huumeilla on täällä tuskin tulevaisuutta. En kannata kannabiksen laillistamista, mutta voin keskustella asiasta. Sen sijaan ajatus kovien huumeiden, kuten heroiinin, dekriminalisoinnista hirvittää. Oikeat narkkarit ovat pelottavia, arvaamattomia ja rikoksiin taipuvaisia. Luulen, että samaa mieltä kanssani ovat sekä Pihtiputaan mummo että kannabiksen sunnuntaipössyttelijä. Omissa ennakkoluuloissani yhdistyy huumeuutisista saatu tieto urbaanien legendojen narkkarien demonisointiin. Tämä on suurelta osin primitiivireaktio. Narkomaanitkin ovat ihmisiä, Suomen kansalaisia. Heille on tarjottava apua jos he sitä pyytävät, ja onneksi tarjotaankin. Apua saavat myös juopot, jotka vasta ovatkin pelottavia ja arvaamattomia. Kännissä tehdyt väkivallanteot päätyvät lööppeihin. Sen sijaan en ole vielä törmännyt otsikkoon ”mies tappoi perheensä kannabispäissään”.

Kannabiksen laillistamista ei voi perustella sillä, että alkoholista ja tupakasta aiheutuu vähintään yhtä paljon vahinkoa. Mutta kannabiskeskustelu on saanut minut epäilemään alkoholinkäytön legitimiteettiä. Juomalla viiniä en tue kansainvälistä rikollisuutta, mutta ei alkoholista mitään hyötyäkään ole. Kirjoitin aikaisemmin humalassa olon hyvistä puolista. Tarkemmin ajateltuna en halua rohkaista ihmisiä käyttämään huumetta joka on täysin turha ja väärin käytettynä erittäin vaarallinen. Joudun kai lopettamaan alkoholinkäytön toistaiseksi.

Kannabiksen vaikutuksista terveyteen: BBC ja International Herald Tribune.

Maailman suurin kannabiksen tuottaja on Marokko. Kannabista (tunnetaan myös nimellä kif) viljellään erityisesti Rif-vuoristossa Pohjois-Marokossa. Marokon viranomaiset ovat onnistuneet vähentämään kannabiksen viljelyä jopa 50%. Ongelmana on yhtä tuottoisan mutta laillisen elinkeinon löytäminen köyhille vuoristoalueille. Lisätietoja englanniksi: Guardian ja BBC. Marokkolaislehti Tel Quel pohtii, mitä tapahtuisi jos kannabis laillistettaisiin (ranskaksi).

chechauen-029.jpg

”Chauenin” matkailuvaltit: kauniita katuja, värikkäitä tekstiilejä, blossii tödee.

UPDATE 13.10: Nyt-lehdessä (12.10) poikkeuksellisen mielenkiintoinen artikkeli aiheesta, josta olen itsekin joskus haaveillut kirjoittavani (mutta tuskin olisin uskaltanut), eli kannabiksen matkasta Marokon viljelmiltä suomalaiseen kotiin. Jutun toimittajat tutustuivat Rifin elämään perusteellisemmin kuin minä ja kaverini. Me ajoimme vuoristoteitä ja patikoimme kauniissa laaksossa, mutta emme bonganneet kif-viljelmiä. Chefchauenin pikkukaupunki teki meihin vaikutuksen leppoisalla tunnelmallaan, sinisiksi maalatuilla seinillään ja värikkäillä kankaillaan -ja hienovaraisilla blossikauppiaillaan. Vuoristossa asiat hoidettiin rempseämmin. Nuori oppaamme yritti ensin käännyttää amerikkalaista kaveriani muslimiksi ja saada muslimikaverini ottamaan uskonnon vakavasti, sitten hän kysyi, haluaisimmeko ostaa pilveä. Kaikki marokkolaiset, joiden kanssa keskustelin aiheesta olivat samaa mieltä yhdestä asiasta: Rifin maaperässä kasvaa huonosti kaikki paitsi kif, asukkaat eivät koskaan tule luopumaan kannabiksen viljelystä. Eurooppalaiset huumeliigat käärivät mahtavimmat voitot, mutta Marokon sisälläkin huumebisneksen rahavirrat kulkevat suuriin kaupunkeihin, vain pieni osa jää viljelijöille.

En ymmärrä Nytin haastatteleman Minna, 30:n ajatusmaailmaa. Minua ei hämmästytä se, että virkanainen ja äiti polttaa pilveä, vaan se, ettei hän pätkääkään välitä siitä mistä tuote tulee, että hän tukee kansainvälistä rikollisuutta ja hyvin todennäköisesti myös terrorismia. Ostaisi kaappikasvattajalta. Pääkirjoituksessa tuodaan hyvin ilmi Suomen ja muun Euroopan canna-kaupan kokoero .





Ranskalaisten poliitikkojen sammakot

2 10 2007

Puolustusministeri Häkämies nukkukoon yönsä rauhassa. Hänen Venäjä-Venäjä-Venäjä -puheensa ei ole mitään verrattuna Ranskan ihmisoikeusministerin* Rama Yaden antamaan kommenttiin. Yade pahoitteli parlamentin televisiokanavalle laittoman maahanmuuttajan kuolemaa (katso aikaisempi postaus), mutta halusi tehdä selväksi, että viimeaikaiset ikkunastaputoamiset ovat yksittäistapauksia. Ranskalainen demokratia voi hyvin ja ihmisoikeudet ovat kunnossa, sillä: ”Meidän maamme ei ole Venäjä, meidän maamme ei ole Kiina. Meidän maamme ei ole diktatuuri”. Jos suomalainen poliitikko sanoisi jotain vastaavaa, seuraisi maassamme todennäköisesti hillitön mediakohu. Suomella ja Ranskalla on toki ihan erilainen suhde Venäjään, mutta jokaisessa maassa joudutaan pohtimaan poliittisen kielenkäytön rajoja.

Ranskassa Yadea kritisoitiin lähinnä blogirintamalla. Äärioikeistolaisen Front National -puolueen Jean-Marie le Pen vaati julkisesti Yaden eroa, mutta häntä ei taidettu ottaa kovin vakavasti. Le Pen on kritisoinut naispoliitikkoa jo aikaisemmin tämän vierailtua laittomien siirtolaisten valtaamassa talossa. Vasta 30-vuotias Yade on itsekin alkujaan maahanmuuttaja. Hänen vanhempansa kuuluvat Senegalin poliittiseen eliittiin, joten ero perusmaahanmuuttajaan, lailliseenkin, lienee suuri.

Yaden lausunto ei poikkea hallituksen muiden jäsenien tyylistä. Ulkoministeri Bernard Kouchner on joutunut selittelemään Iranin ydinasekriisiin liittyvää kommenttiaan. Kouchner vakuutti, että hänen lauseensa ”pahimpaan, eli sotaan varautumisesta” tulkittiin väärin. Kouchner sanoo olevansa rauhan mies, hänhän nimitti sotaa pahimmaksi vaihtoehdoksi. Presidentti Nicholas Sarkozy sanoi The New York Timesille ja International Herald Tribunelle antamassaan haastattelussa, ettei itse käyttäisi sanaa sota Iranista puhuttaessa. Mutta sattuipa kuitenkin puheessaan Ranskan suurlähettiläille mainitsemaan, että on tehtävä kaikki, jottei jouduttaisi hirveiden vaihtoehtojen eteen: iranilaisen pommin tai Iranin pommittamisen.

Sarkozyn diplomaattiset taidot olivat pahasti hukassa hänen heinäkuisella Senegalin-matkallaan. Presidentti piti dakarilaisille opiskelijoille puheen, joka ärsytti afrikkalaisia Senegalin ulkopuolellakin, muun muassa Afrikan unionin komission puheenjohtajaa Konaréa. Sarkozy sanoi, että kolonialismia on turha syyttää nyky-Afrikan ongelmista, ja jatkoi (engl. käännös Guardian):

”The tragedy of Africa is that the African has never really entered into history … They have never really launched themselves into the future,” Mr Sarkozy said. ”The African peasant, who for thousands of years has lived according to the seasons, whose life ideal was to be in harmony with nature, only knew the eternal renewal of time … In this imaginary world, where everything starts over and over again, there is room neither for human endeavour, nor for the idea of progress.”

Huh huh.

* Secrétaire d’État. Käänsin tämän aluksi valtiosihteeriksi, mutta muutin muotoon ministeri huomattuani, että sitä käytetään Helsingin sanomissa. Pitäisi ottaa oikeasta käännöksestä selvää. Secrétaires d’État kuuluvat hallitukseen, mutta ovat hierarkiassa varsinaisten ministerien (ministres) alapuolella. He ovat vastuussa jollekin ministerille, mutta heillä on oma erityisalueensa, esimerkiksi ihmisoikeudet, liikenne, kaupunkisuunnittelu.

Update 23.10: Guardianissa Turkkia ja EU:ta käsittelevä mielipideartikkeli jossa ulkoministeri Kouchnerin nähdään edustavan ”militaristista humanismia”. Koucher oli aikoinaan perustamassa Lääkärit ilman rajoja -järjestöä, on toiminut YK:sssa korkeana virkamiehenä ja tunnetaan ihmisoikeuksien sekä humanitaarisen intervention puolestapuhujana.