Auringonlasku – 100. posti

19 11 2009

Sen kunniaksi, että blogiposteja on kertynyt sata. Ja sen kunniaksi, että tänään Helsingissä paistaa aurinko, vaikka on marraskuu.

piiput

Suns3

suns5

sunsMerih

sunMontm





Solidaarisuutta Iranin vihreälle oppositiolle

18 06 2009

Rikon blogihiljaisuuden osoittaakseni solidaarisuuteni niille urheille iranilaisille, jotka taistelevat demokraattisten oikeuksiensa puolesta.

Internetissä on noussut Iran-solidaarisuuden huuma. Ei ihme, että tapahtuvat vetävät puoleensa, onhan demokratia maailmanlaajuisesti suosituimpia kansan opiaatteja. Iranilaiset ovat lähteneet kaduille, koska uskovat äänioikeuttaan loukatun, ja heillä onkin hyviä syitä epäillä vaalien tulosta. ”Meillä oli yksi ääni, annoimme sen Musaville. Meillä on yksi elämä, annamme sen vapaudelle”, huusivat teheranilaiset mielenosoittajat.  Puolisotilaalliset Bashiij-joukot ovat vastanneet väkivaltaisesti. Virallisten tietojen mukaan seitsemän on kuollut ja kymmeniä haavoittunut. Satoja mielenosoittajia ja toisinajattelijoita on pidätetty. Sydämeni suree heidän puolestaan, sillä Iranin oikeusjärjestelmä on tunnettu epäinhimillisistä metodeistaan.

Valitettavasti ulkopuoliset eivät voi tehdä paljoakaan. Tavalliset ihmiset voivat allekirjoittaa vetoomuksia, ilmaista tukensa. Presidentti Obama on toiminut täysin oikein pidättäytyessään voimakkaista kannanotoista. Ahmadinejadin kannattajat kääntäisivät länsijohtajien innokkaat lausunnot nopeasti oppositiota vastaan. Tämä on iranilaisten sisäinen asia, heidän taistelunsa. Toivottavasti se ei vaadi enempää iranilaisia uhreja.

Joitakin huomioita:

-Sosiaalinen media on noussut arvokkaaksi tiedonvälityskanavaksi erityisesti sen jälkeen kun Iranin viranomaiset kielsivät ulkomaisia medioita raportoimasta kaduilta. Monien pilkkaama Twitter on osoittanut voimansa: lyhyitä viestejä on helppo lähettää netin tai kännykän kautta. Itsekin suhtauduin skeptisesti Facebookin riisutulta versioltaan vaikuttavaan Twitteriin, kunnes maanantaina liimauduin sen ääreen. Iranilaiset twiittasivat, että mielenosoittajia on ammuttu. BBC seurasi perässä, harmikseni en laskenut kuinka paljon perässä. CNN myönsi avoimesti seuraavansa tilannetta Twitteristä. Mielenosoittajien kuvaamissa YouTube-videoissa on myös jotain aivan uutta. Iran-areenaksi suositun bloginsa muuttanut Andrew Sullivan sanoi eräästä videosta, että kukaan tervejärkinen journalisti ei pystyisi kuvaamaan yhtä intensiivistä videota (koska journalistit seuraavat, eivät osallistu toimintaan). Muuttaako tämä journalismin standardeja, nouseeko rima?

– Mielenosoittajat haluavat uudet vaalit, mutta mitä sen jälkeen? On turha puhua uudesta vallankumouksesta, vaikka protesti on suurin sitten vuoden 1979. Vaaleissa Musavi esiintyi maltillisena uudistajana, hän aina puhunut islamilaisen vallankumouksen nimissä (muu ei olisi Iranin politiikassa mahdollistakaan). Tämä entinen pääministeri on vedonnut siihen, että nykytilanne ei ole sitä, mitä edesmennyt ajatollah Khomeini olisi halunnut. Osa kansanliikkeestä haluaa suuria muutoksia: mielenosoittajien levittämä seitsenkohtainen manifesti vaatii sekä Ahmadinejadin että nykyisen ylimmän johtajan ajatollah Khamenein eroa, perustuslain uudelleenarviointia ja kaikkien poliittisten vankien vapauttamista. Tälllä hetkellä demokratialle on varattu Iranissa pieni, siisti tila hengellisen johtajan ja nimettyjen instituutioiden kupeessa – ja alaisuudessa. Presidentin valtaoikeuksien suppeus kävi selväksi presidentti Khatamin kaudella (1997-2005), kun hänen uudistusmielisyydestään huolimatta konservatiivit tukahduttivat kaikki uudistuspyrkimykset, vainosivat lehdistöä ja murhauttivat useita toisinajattelijoita.

– Useissa arabimaissa ei ole senkään vertaa demokratiaa kuin Iranissa. Inspiroiko iranilaisten kansanvallan halu alueen muita asukkaita?  Aika näyttää. Iranilaisten vaaleja edeltänyt huuma inspiroi ainakin minua. Sekä Ahmadinejadin että Musavin kannattajat kerääntyivät vaalitapahtumiin valtavina joukkoina, kantoivat banderolleja, maalasivat kasvojaan ehdokkaidensa väreillä.  Meillä on Suomessa vapaat vaalit, mutta politiikka kiinnostaa vain harvoja.

Twitteristä (varmuuden vuoksi en paljasta nimimerkkejä) :

Mitä on presidentti ilman maata?

Kuusivuotias tyttäreni laulaa ”Ahmadinejad anna meille äänemme takaisin”.

IRIB.ir sanoo, että olemme kaikki väkivaltaisia roistoja – me näytämme teille joka päivä että olemme rauhallinen Vihreä Meri.

Tänään Vihreä Meri pukeutuu mustaan kunnioittaakseen niiden muistoa, jotka hallitus on tappanut.

Ihmiset huutavat ”Veri suonissani pysäyttää vallankaappauksen”.

…oli ikkunassa, huutaen sloganeja kadulla ja katoilla olevien ihmisten kanssa.

Tuhannet parvekkeilla – Teheran on elossa, täynnä vapauden ääntä – kuolema diktaattorille.

Update Pe: Sanoin, että vallankumouksesta on turha puhua. Tällä hetkellä. Sitaatti tilanteesta: Historia liikkuu valon nopeudella Iranissa. Ja vallankumoukset ovat historian mustia joutsenia, Nassim Nicholas Talebin terminologiaa käyttääkseni.

La: Alla englanniksi käännetty iranilaisen bloggarin teksti ( NiacINsightin blogista)

“I will participate in the demonstrations tomorrow. Maybe they will turn violent. Maybe I will be one of the people who is going to get killed. I’m listening to all my favorite music. I even want to dance to a few songs. I always wanted to have very narrow eyebrows. Yes, maybe I will go to the salon before I go tomorrow! There are a few great movie scenes that I also have to see. I should drop by the library, too. It’s worth to read the poems of Forough and Shamloo again. All family pictures have to be reviewed, too. I have to call my friends as well to say goodbye. All I have are two bookshelves which I told my family who should receive them. I’m two units away from getting my bachelors degree but who cares about that. My mind is very chaotic. I wrote these random sentences for the next generation so they know we were not just emotional and under peer pressure. So they know that we did everything we could to create a better future for them. So they know that our ancestors surrendered to Arabs and Mongols but did not surrender to despotism. This note is dedicated to tomorrow’s children…”

Kirjoitus kosketti minua syvältä. Sortavilla valtiojärjestelmillä on useita tapoja varmistaa valtansa. On suorat sortotoimet, vastarinnan tukahduttaminen, propaganda. On palkitseminen: kuuliaiset kansalaiset voivat rauhassa toteuttaa elämänprojektejaan. Tekstin kirjoittaja on yliopisto-opiskelija, melkein valmis kandi. Hänellä on varmasti useita vaihtoehtoja edessään. Hän voisi ajatella itsekkäästi, huolehtia vain omasta urastaan ja tulevaisuudestaan ja jäädä kotiin kun muut lähtevät kaduille. Ajatollah Khamenei varoitti iranilaisia eilisessä puheessaan: jos mielenosoitukset eivät lopu, niiden järjestäjät vastaavat seurauksista, jotka voivat olla veriset. (kts. BBC) Iranin poliisi on ilmoittanut käyttävänsä voimakeinoja estääkseen protestit. Mielensosoittajat ottavat hirveän riskin. He eivät tee sitä pelastaakseen oman nahkansa, vaan pelastaakseen kansakuntansa tulevaisuuden.

Kannattaa myös muistaa, että tämä ei ole pelkästään koulutetun keskiluokan protesti, vaikka netin hallitsevat, kielitaitoiset iranilaiset raportoivat siitä maailmalle.  Viestit ja kuvat Iranista kertovat köyhistä protestoijista jotka ovat pettyneet talouspolitiiikkaan ja korkeaan työttömyyteen, iäkkäistä mielenosoittajista, perinteisistä naisista chadoreissaan, miehistä ja naisista pyörätuoleissa. Kaikki kaduilla, osana valtavaa liikettä.

Su: Iranin eiliset tapahtumat hyvin järkyttäviä. NYT:n Roger Cohen Teheranista: Khamenei on pelännyt ”samettivallankumousta”, kesäkuun 20. päivän mellakoissa ei ollut mitään samettista. Nuoren tytön/naisen kuolema tallentui filmille. Silminnäkijöiden mukaan hän seisoi isänsä kanssa katsomassa protesteja, kun bashij ampui häntä suoraan sydämeen. Hänen nimensä oli kuulemma Neda, mikä tarkoittaa ääntä tai kutsua. Hänen kuolemansa on YouTubessa, hänestä on jo artikkeli Wikipediassa. Tuleeko Nedan kuolemasta käännekohta? Onko tapahtumista kehittymässä uusi taistelun narratiivi joka asettuu islamilaisen vallankumouksen tarinoiden rinnalle, niiden tilalle?  Hallinnon sisällä rakoja: parlamentin puheenjohtaja Ali Larijani on puhunut ”enemmistön” vaalien tulosta koskevista epäilyistä. Ylimmän johtajan valinnasta vastaavan asiantuntijaneuvoston puheenjohtaja Rafsanjani on konservatiivi, mutta tunnettu Ahmadinejadin vastustaja ja Musavin tukija; hän on pysytellyt julkisuudessa hiljaa mutta mitä todennäköisimmin aktiivisena kulissien takana. CNN:n mukaan Rafsanjanin tytär pidätettiin eilen hänen osallistuttuaan mellakoihin.  Asiantuntijaneuvoston toinen jäsen Mohammad Yadzi antoi Khameneita tukevan lausunnon, josta iranilaismedia on raportoinut kun se edustaisi koko neuvoston kantaa. Musavi perui eilen mielenosoitukset, liian myöhään. Hän on kuitenkin antanut lausunnon, jossa puolustaa protestia ja sen islamilaista henkeä.

Pitäisikö meidän ulkopuolisten katsoa väkivaltaisia videoita vai ei? Toisaalta ne ovat tärkeä todiste Iranin tapahtumista. Toisaalta on aika karua, että Nedan viimeiset hetket ovat YouTubessa kaikkien tirkisteltävänä.

Linkit:

Engl. blogeja Iranista, tsekatkaa: Revolutionary Road Iran in the Gulf, Tehran 24. Myös tämä: Medius Oriens,

Andrew Sullivan koostaa blogiinsa twiittejä, videoita, kommentteja. Live-blogi myös Huffington Postin sivuilla.

Mielenkiintoinen mielipidekirjoitus New York Timesin sivuilla. Iranilainen opiskelija argumentoi, ettei Iranin tapahtumia voi ymmärtää kuin paikan päällä.

Todisteita vaalivilpistä? tsekatkaa esim. Juan Cole, Guardian, BBC. Iranissa kaikki Ahmadinejadin kilpakumppanit ovat kiistäneet vaalituloksen ja tehneet yli 600 valitusta eri äänestyspaikoilta saamiensa tietojen mukaan. Monet poliittiset ja uskonnolliset vaikuttajat ovat asettuneet heidän taakseen.

Todisteita vaalituloksen aitoudesta? esim. Flynt Leverett ja Hillary Mann Leverett, Ken Ballen ja Patrick Doherty. Global Voices teki katsauksen Ahmadinejadin voittoa rehellisenä pitävien iranilaisten islamistien blogeista.  Ylin johtaja Ajatollah Khamenei on suostunut virallisten valitusten käsittelemiseen, mutta on järkähtämättä puolustanut vaalitulosta.





Minä ja George W

20 01 2009

En käynyt kertaakaan Bushin Yhdysvalloissa.

Suunnittelimme kaverin kanssa New Yorkin-matkaa syyskuun 2001 alkupuolella mutta rahat eivät riittäneet. Myöhemmin rauhoittelimme itseämme sanomalla, että emme kuitenkaan olisi olleet aikaisin aamulla kaksoistornien lähellä, vaan koisimassa jossain syrjäisessä hotellissa.

Pari päivää WTC:n terrori-iskujen jälkeen olin etkoilla Kruununhaassa. Yksi kaveri sanoi:  sitä saa mitä tilaa, eiks vaan?  Väitimme kaikki närkästyneinä vastaan (USA:n syyttely oli Image-lehden vuoden 2001 tabujen listassa). Kaveri rakasti Chileä ja erikoistui myöhemmin alkuperäiseen syyskuun yhdenteentoista 1973 ja sitä seuranneeseen Pinochetin hirmuhallintoon. Henry Kissingerin mukaan USA ei voinut katsoa vierestä, kun Chilen kansalaiset valitsivat demokraattisissa vaaleissa sosialistisen presidentin Salvador Allenden.

Toisen kaverin mielestä Bush oli kohtalainen presidentti, ja söpökin, setäikäiseksi. Hän tosin piti myös Osama Bin Ladenia söpönä  (minkä toteaminen kuului niin ikään Imagen tabulistaan). Kaveri oli hyvin masentunut terrori-iskujen jälkeen. ”Kaikki rakennukset mitä mä rakastan räjähtää!” Kolmas kaveri toivoi loppuun saakka, että terroristit eivät olisi olleet arabeja. Hän seurusteli irakilaisen maahanmuuttajan kanssa. Poikaystävällä oli riittänyt keikkatöitä ennen syyskuun yhdettätoista, mutta sitten duunit loppuivat  kuin seinään. ”Tekeytyisit italialaiseksi”, tyttöystävä ehdotti. Tytön vanhemmat eivät olleet uskoa tilannetta:  eihän Suomessa syrjitä ketään.

Pari vuotta myöhemmin irakilainen kundi suhtautui varovaisen positiivisesti Yhdysvaltojen hyökkäykseen. ”Mitä tahansa, kunhan tilanne muuttuu”. Irakin kauppasaarto oli aiheuttanut satojentuhansien lasten kuoleman,  poika valitti. Sota alkoi vaikka kaikki marssivat sitä vastaan. Silti mietimme: entä jos olemme väärässä? Nehän sanoivat että siellä on joukkotuhoaseita, weapons of mass destruction. Ei löytynyt. Myöhemmin keksittiin slogan: Clinton f’cked an intern. Bush f’cked a nation. F’cked the world, sanoisin.

Irakin sota suisti maan väkivallan kierteeseen. Miljoona ihmistä on menettänyt henkensä.

Sodasta seurasi Suomessakin skandaali, Irakgate.  Anneli Jäätteenmäki joutui lähtemään pääministerin tehtävistä. Olin siihen aikaan kesätöissä museossa, ja seurasimme tilanteen kehittymistä opaskierrosten välillä.  Kahvilassa työskennellyt poika oli koko ajan radion äärellä. Iltapäivällä hän ilmoitti hieman surumielisellä äänellä: ”Nyt kävi ilmi, että se tilasi sen faksin. Se joutuu lähtemään.”

Sitä saa mitä tilaa. Me kiinnitimme median tavoin enemmän huomiota itse vuotoon kuin sen sisältöön. Keskustelin kerran Irakgatesta Suomessa toimineiden ulkomaisten diplomaattien kanssa. ”Niin viatonta”, he sanoivat. Heidän maissaan poliittiset skandaalit ovat yleisempiä ja pahempia. Ei tulisi kuuloonkaan että joku eroaisi tällaisen vuoksi.

Vuonna 2004 bongasin hassun kuvan barcelonalaisen hotelli Kabulin seinästä.

bush

Amerikkalainen lomakaveri otti piirroksesta valokuvan.  Törmäsin siihen vielä monta kertaa.

Terrorismin vastainen sota tunkeutui kunnolla tajuntaani vasta ulkomailla.  Pariisissa oli vuonna 2004 pommiuhkia, ja turvallisuusjärjestelmä nostettiin punaiselle tasolle Madridin pommi-iskujen jälkeen. Järkytyin kun Libérationin kannessa oli verisiä ihmisiä, enkä saanut Madridissa vaihdossa olevia kavereitani puhelimella kiinni (heillä oli kaikki hyvin).

Kesällä 2005 puhuimme berliiniläisessä baarissa Lontoon terrori-iskun jälkeisistä tunnelmista. Lontoon poliisi oli ampunut nuoren, syyttömän brasilialaismiehen.  ”Näinä aikoina voi olla iloinen siitä, että on blondi”, saksalainen kaveri sanoi.  Se tuntui kurjalta. Olin juuri lukenut kirjan joka kertoi saksalaisten unista Kolmannen valtakunnan aikaan. Juutalaisten ohella natsipainajaisia näkivät erityisesti tummatukkaiset ihmiset.

Marokossa asuessani viranomaiset paljastivat laajan terroristiverkoston, mutta en enää jaksanut välittää. Pelkäsin rikollisuutta enemmän. Tutustuin terrorismiin, luin tutkimuksia ja raportteja. Terrorismi ei ollut päämäärä, vaan oire ja keino, ja sen vastustaminen vaati syihin paneutumista ja monipuolisia vastatoimia. Viime viikolla brittiulkoministeri Milibandkin myönsi, että ei-valtiollisia ääriryhmiä on vaikea vastustaa perinteisen sodankäynnin keinoin.

Amerikkalaisilla oli kaikenlaisia kehitysprojekteja Marokossa. En tiedä auttoiko se heidän imagoaan. Lueskelin amerikkalaisen Peace Corps-vapaaehtoisen  arabian oppikirjaa. Kundi työskenteli köyhässä pikkukaupungissa Saharan laidalla. Eräs teksti meni suunnilleen näin:

John istuu kahvilassa juomassa minttuteetä. Televisiossa näytetään Irakin sotaa.

Mehdi: Amerikkalaiset vain tappavat viattomia siviilejä, naisia ja lapsia. Sinäkin olet yksi heistä.

John: Minä olen vain tavallinen amerikkalainen, olen sotaa vastaan.

Mehdi: Mutta 50 prosenttia amerikkalaisista kannattaa sotaa. Te olette kaikki samanlaisia.

John: Minä kuulun niihin 50 prosenttiin jotka eivät kannata, minä haluan auttaa teitä, olen vain tavallinen amerikkalainen (toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen…).

Katsoimme vapaaehtoisen isäntäperheen olohuoneessa musiikkikanavaa, jolla naiset grindasivat rihmankiertämissä. ”Pelkään, että täkäläiset tietävät maastani vain nämä videot ja Irakin sodan”, yksi amerikkalaispojista sanoi. Tunisialainen kaveri kertoi tuntevansa naisia, jotka olivat alkaneet käyttää hijabia Bushin ristiretkipuheen jälkeen.

Bushin politiikka näytti kaukaa katsottuna hurjalta. Oli salaisia vankiloita, waterboardingia, kreationismia, abstinence onlya. Ihmisoikeuksista tuli vitsi ja demokratiasta ruma sana. Hurrikaani Katrinan annettiin hukuttaa yksi kaupunki ja parituhatta amerikkalaista. Tieteellistä tutkimusta ajettiin alas eikä siitä välitetty poliittisessa päätöksenteossa, uskomuksista kylläkin. Itse todellisuus joutui puolustuskannalle.  Amerikkalaisia kävi sääliksi.

Salaliittoteoriat levisivät ja kukoistivat.  Innokkaat nörttipojat selittivät, että rakennus ei kerta kaikkiaan voi luhistua niin kuin WTC:n kaksoistornit. Ja sen Pensylvaniaan syöksyneen koneen matkustajia oli nähty elossa jossain. Tapaamani amerikkalaisetkin uskoivat salaliittoteorioihin, ainakin vähäsen.

Vuonna 2008 holtiton talouspolitiikka räjähti ensin USA:n, sitten koko maailman käsiin. Tässä vaiheessa Bush ei enää kiinnostanut ketään. Minäkin olin suunnannut katseeni Obamaan, jolta odotettiin ihmeitä. Ja ihmeeltä hänen älykäs puheensa vaikuttikin.

Sille tosin naureskeltiin,  itku silmässä, että Bushin hallinto sosialisoi syksyllä 2008 enemmän omaisuutta kuin Neuvostoliitto ikinä. ”Löysimme ne joukkotuhoaseet”, kolumnistit leukailivat. ”Niiden nimi on subrime.”  Minua harmitti, etten ole opiskellut kansantaloustiedettä. Sitten luin Nassim Nicholas Talebia, joka sanoi ettei kannatakaan.

En voi valittaa kärsineeni Bushin kaudesta, niin kuin miljoonat ihmiset kärsivät. Mutta ei se kivaakaan ollut. Barack Obaman herättämä toivo sai minut ymmärtämään, kuinka masentavaa Bushin tuhoisan politiikan seuraaminen oli, täältä rapakon takaakin. Nyt ihmiset ympäri maailman ovat innoissaan, odottavat mahdottomia.

Voiko meitä siitä syyttää?

Hyvästi Bush -ja anti-Bush

Tajusin hupilehti The Onionia lukiessani, että nythän joutuu sanomaan hyvästit paitsi Bushille myös anti-Bushille. Condoleezza Rice saattoi osua hiukkasen oikeaan arvellessaan, että alkuhuuman jälkeen ihmiset masentuvat, kun heillä ei ole enää ketä syyttää.

Pari anti-Bush helmeä.

Itsetehty video. Depeche Modea ja raamatullista symboliikkaa, huh!

Toinen anti-Bush suosikkini on The Coupin rap-biisi Head (of State.)

Bush and Hussein together in bed
Giving H-E-A-D head
Y’all motherf’ckers heard what we said
Billions made and millions dead

En löytänyt kuuntelukappaletta netistä.

Ja bushismeja tulee kyllä ikävä.

” I think we can all agree that the past is history.”

Historiaa olet nyt sinäkin, George. Hyvässä ja pahassa.





Video: palestiinalaisen lääkärin tragedia Israelin TV:n suorassa lähetyksessä

18 01 2009

Laitoin tästä linkin aikaisempaan Gaza-postiini, mutta kukaan ei yleensä klikkaile linkkejä, joten laitan koko videon. Israelilainen TV-kanava soitti perjantaina tapansa mukaan Gazaan palestiinalaiselle lääkärille jonka puhelinraportit ovat tarjonneet israelilaisille ikkunan gazalaisten kärsimykseen. Hän on tunnettu rauhanaktivisti. Lääkärin taloon oli kuitenkin osunut pommi ja hän huusi hädissään puhelimeen.  Kolme tytärtä oli kuollut. Lääkärillä on yhteensä kahdeksan lasta. TV-kanava ryhtyi heti toimiin perheen pelastamiseksi. Israelin armeija salli ambulanssin ajaa Gazaan ja hakea  perheenjäsenet sairaalaan, osa oli ilmeisesti haavoittunut. Kuolleet tyttäret olivat 14-, 15- ja 22-vuotiaita.

Tulitauko koitti, mahtavaa! Times Onlinella hyvä artikkeli tämänhetkisestä tilanteesta. Siinä mainitaan uhrien määrä, tuhon määrä, Israel tyytyväinen sodan lopputulokseen, puolustusministeri Ehud Barakin kannatus noussut sodan vuoksi, Likud-puolueen Benjamin Netanjahu yhä suositumpi, YK tahtoo tutkia viimeisimmän koulupommituksen jossa kuoli kaksi lasta, lopussa vielä surullinen tarina äidistä joka oli saanut lapsen 20 vuoden yrittämisen jälkeen ja menetti kaksivuotiaan poikansa pommituksissa. Helsingin Sanomien sivuilla vielä tieto, jonka mukaan palestiinalaisten uhrien määrä nousee luultavasti 1300:n kun ruumiita kaivetaan ylös. Israelilaisia kuoli 13, joista kolme siviilejä.

Palestiinalaisuhreista oli lapsia vähintään 410, naisia 100, raportoi israelilainen ihmisoikeusjärjestö B’tselem. Sivuilla myös Israelin ja Palestiinan konfliktissa kuolleiden määrä vuosilta 2000-2008 ja 1987-2000, sekä tilastoja muusta tuhosta.

Rauha, shalom, salaam. Toivottavasti se pitää.

PS. Länsimedioita ei päästetty Gazaan, mutta qatarilaisella Al Jazeeralla oli Gazassa kuvausryhmä ennen konfliktia ja se jäi sinne raportoimaan. Uutiskanava laittoi päivittäisen Gaza-materiaalinsa Creative Commons -sivuille. Videoita löytyy arabiaksi ja englanniksi.

i932480107-1herrmann

”Mitä mieltä olet, aiheuttaako epätoivo vihaa vai viha epätoivoa?”

(sori, en tällä kertaa jaksa vastailla kommentteihin. Voitte dissata minua omissa blogeissanne).





Hyvää uutta vuotta

17 01 2009

Vähän myöhässä.

Tämä on viimeinen vuosi jolloin voi kirjoittaa vuosilukuun kaksi nollaa peräkkäin. Se on ollut niin kivaa!

Mafalda on 1960-luvun sarjis, mutta jotkut asiat eivät muutu.

uusivuosi-118





Gazan verilöyly

12 01 2009

Suomen Amnestylla oli syksyllä kampanja Gazan saarron poistamiseksi. Israel veti miehitysjoukkonsa pois  Gazan alueelta vuonna 2005 mutta jäi kontrolloimaan sen rajoja ja ilmatilaa.  Saartoa perusteltiin Hamasin terrori-iskuilla mutta sen seuraukset kantoi koko Gazan väestö. Vain pieni määrä humanitaarista apua päästettiin läpi. Tällainen kollektiivinen rankaiseminen on kansainvälisen oikeuden vastaista. Amnestyn vetoomuksessa vaadittiin Israelia purkamaan saarto ja Hamasia lopettamaan raketti-iskut.

Eikö palestiinalaisten kärsimyksillä ole mitään rajaa? mietin vetoomusta lähettäessäni.

Ei näköjään.

Israelin hyökkäys Gazaa vastaan jatkuu jo kolmatta viikkoa. Lähi-idän voimakkain armeija metsästää Hamasin taistelijoita ja tappaa samalla siviilejä. Puolitoista miljoonaa gazalaista asuttaa Espoon kokoista aluetta, eikä heillä ole mitään mahdollisuuksia paeta turvallisemmille seuduille . Tällä hetkellä palestiinalaisia on kuollut yli 900, heistä noin 300 lapsia. Haavoittuneita on lähemmäs 4000.  Hamasin johtajia ja taistelijoita on tapettu ja sen käyttämiä salakuljetustunneleita tuhottu. Samalla köyhän Gazan siviili-infrastuktuuri on kärsinyt valtavia vahinkoja. Israelilaisia on kuollut 14, suurin osa sotilaita. Kumpikaan osapuoli ei suostunut tulitaukoon YK:n päätöslauselmasta (8.1.) huolimatta.

Israelin ulkoministeri Tsipi Livni väitti vielä tammikuun alussa, että Gazassa ei ole humanitaarista kriisiä ja palestiinalaisten tilanne on ”kuten sen kuuluukin olla”. Myöhemmin Israel ilmoitti työskentelevänsä humanitaaristen järjestöjen kanssa. Kuitenkin osansa pommituksista ovat saaneet niinYK:n avustusjärjestö UNRWA (kaksi kuolonuhria) kuin Suomen kirkon ulkomaanavun ylläpitämä sairaalaklinikka. Uutisia siviilien kärsimyksistä tulee jatkuvasti. YK:n koulun pommitus, Samounin perhe, kuolleisiin äiteihinsä päiväkausia tarranneet nälkiintyneet lapset, fosforiaseet.

Suurin osa lehdistöstä ei pääse Gazaan, mutta on antanut äänen sinne jääneille. Missä on ihmisyys? Emmekö me ole ihmisiä? kyselee Gazasta bloggaava Oxfamin työntekijä Mohammed Ali. Hän kirjoittaa sairaaloiden resurssipulasta (Al Jazeera).

”The situation has now reached such a critical point that doctors frequently confront dilemmas such as whether to treat the child who is bleeding to death or the baby who has severe head injuries.

While doctors ask themselves these tough questions, some politicians continue to debate whether or not we are facing a humanitarian crisis.”

Toinen gazalainen, Fares Akram, kirjoittaa kokemuksistaan The Independentin sivuilla. Hänen raskaana oleva vaimonsa evakuoitiin,  isä ja sukulaispoika kuolivat pommituksissa.

”My father, Akrem al-Ghoul, was no militant. Born in Gaza and educated in Egypt, he was a lawyer and a judge who worked for the Palestinian Authority. After Hamas took over, he quit and turned to agriculture. Dad’s father, Fares, who had been driven out of his home in what is now Israeli Ashkelon in 1948, had bought the land in the 1960s.”

BBC:n sivuilla Islamic Relief Worldwiden avustustyöntekijä Hatem Shurrab suree erityisesti Gazan lasten kohtaloa.

”Every child that has died enjoyed playing, like other children across the world.

Every child that died had a family that loved them dearly.”

Hän kertoo, että vaaroista huolimatta osa Gazan lapsista on päättänyt jatkaa leikkimistä.

Israel on ilmoittanut lähestyvänsä tavoitteitaan Gazassa. Mitä tavoitteita? Hamasin raketti-iskujen lopettamisen ohella kommentaattorit mainitsevat yleensä Iranin ja libanonilaisen Hizbollahin uhan, Lähi-idän voimatasapainon, Israelin tulevat vaalit. Vaativatko nämä tosiaan Gazan pommittamista kivikaudelle? Hamasin tunnelit voi tuhota, mutta  voiko sen ideologialle tehdä saman? Tällä hetkellä Gazan verilöyly näyttää radikalisoivan paitsi palestiinalaisia myös kaikkien arabimaiden asukkaita. Kansalaiset vaativat maidensa hallituksilta tiukempaa Israelin-politiikkaa. Syytökset kohdistuvat erityisesti Gazan-rajansa sulkeneeseen Egyptiin.  Maltillinen arabipolitiikka on joutunut puolustuskannalle, mikä tuskin yllättää ketään, edes Israelin johtoa.

Suurin osa israelilaisista tukee kohtuuttomiakin sotatoimia, mutta soraääniä löytyy -onneksi. Haa’retz-lehden sivulta löytyy ihailtava yritys herätellä maanmiesten moraalia. Gideon Levy kritisoi palestiinalaissiviilien tappamista ja kertoo hienon tarinan jossa on opetus.

”The legend, lest it be a true story, tells of how the late mathematician, Professor Haim Hanani, asked his students at the Technion to draw up a plan for constructing a pipe to transport blood from Haifa to Eilat. The obedient students did as they were told. Using logarithmic rulers, they sketched the design for a sophisticated pipeline. They meticulously planned its route, taking into account the landscape’s topography, the possibility of corrosion, the pipe’s diameter and the flow calibration. When they presented their final product, the professor rendered his judgment: You failed. None of you asked why we need such a pipe, whose blood will fill it, and why it is flowing in the first place.”

Kun ihmishenget ovat kyseessä ei kukaan voi vedota siihen, että tekee vain työtä käskettyä.

Sotaa vastustava israelilainen Jeremiah Haber esittää Magnes Zionist-blogissaan ajatuskokeen.

”Suppose Hamas terrorists were hiding out in Tel Aviv (or Los Angeles, or London, for that matter — the exercise is equally illuminating applied to the U.S. and or any other ”civilized” Western state). Would an assault of the sort we have seen against Gaza even be contemplated? Would Israeli officials grimly but dispassionately calculate the cost-benefit ratio concerning a massive aerial assault on Jewish neighborhoods? Would American and European officials condone such an attack? Would the pundits express their sympathy with Israel’s terrible dilemma? Of course not! The very idea of such an action would be recognized immediately as morally outrageous, and anyone who proposed it would be treated with contempt.”

Blogissa on myös terävä teksti YK:n koulun pommituksen vaihtelevista selityksistä.

Kansainvälisen yhteisön kyky hillitä väkivaltaa on tunnetusti hyvin rajallinen. Poliittiset intressit menevät liian usein ihmisoikeuksien puolustamisen edelle. Silti ihmetyttää, kun USA tarjoaa Israelille vankkumattoman tukensa. Bushin kaudella Yhdysvaltojen on ollut hyvin vaikeaa esiintyä demokratian ja ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Euroopan unioni on ulkopoliittisena toimijana vielä heikko. Barack Obama on ilmoittanut aloittavansa aktiivisen Lähi-idän-politiikan  jo hallintonsa alkutaipaleella. Hänen ei uskota antavan Israelin kohdella palestiinalaisia entiseen malliin, ainakaan Yhdysvaltojen tukemana, mitä pidetäänkin yhtenä syynä siihen, että Gazaan hyökättiin juuri nyt. Toivotaan parasta.

Hannu Reime esitti YLE:n sivuilla kysymyksen: ”elleivät Israelin sotilaiden teot Gazassa ole sotarikoksia, mitkä sitten sellaisia ovat?” Maineikas Lähi-idän kirjeenvaihtaja Robert Fisk kirjoittaa, että jos Hamas olisi pommittanut YK:n koulua tappaen 40 suojaa etsinyttä siviiliä, sitä pidettäisiin sotarikoksena -tätä nimitystä on käytettävä siis myös Israelin kohdalla.

Kansainvälinen diplomatia voi tuoda kaivatun tulitauon, ehkä jopa edistää Israelin ja Palestiinan loputtoman konfliktin ratkaisua.  Kansainvälisen oikeuden tehtävä on tutkia ja tuomita kaikkien osapuolten rikokset. Tärkeintä on kuitenkin rauhan rakentaminen. Johtajilta saattaa puuttua poliittista tahtoa rauhan rakentamiseen, mutta se ei saa koitua siviilien tuhoksi. Verilöylyn on loputtava, eikä uutta saa tulla enää koskaan.

Muita linkkejä:

Gaza – Sderot: Life in spite of everything. (arte.tv) .  Tsekatkaa tämä linkki! Lyhyitä videoreportaaseja tavallisten  ihmisten elämästä Gazasta ja Sderotista (rakettiterrorismista pahiten kärsinyt israelilaiskaupunki). (edit 15.1.)

Heidi Huuhtanen: Hamasille annettava mahdollisuus osallistua rauhanprosessiin. Fiksunoloinen, pragmaattinen lähestymistapa konfliktin ratkaisuun -voisiko tämä toimia?

Robert Fisk: Leaders lie, civilians die, and the lessons of history are ignored. ja Why do they hate the West so much, we will ask.

Israelilainen ihmisoikeusjärjestö B’tselem on pitänyt kirjaa israelin ja palestiinan konfliktin uhreista. Nancy Kanwisher teki tältä pohjalta analyysin tulitaukorikkomuksista pitkältä aikaväliltä. Israel oli rikkojana 79% tapauksista. Toinen näkemys israelilaisen tiedustelu- ja terrorismintutkimusinstituutin sivuilla.

Jimmy Carter: An unnecessary war. USA:n entisen presidentin kertomus neuvotteluista Hamasin ja Israelin kanssa.

BBC: Kuka on siviili?

Habib Battah: In the US, Gaza is a different war. Mielenkiintoinen artikkeli USA:n Gaza-uutisoinnista verrattuna Al Jazeeraan.Itsekin huomasi yhdysvaltalaisuutisoinnin köykäisyyden ja Gaza-uutisten puutteen verrattuna eurooppalaisiin lehtiin, Al Jazeerasta puhumattakaan. Toisaalta AJ:lla taitaa olla toimittaja Gazassa.

Al Jazeera haastatteli Hamas-johtajaa, joka  julistaa Hamasin voittavan sodan. Hän on itse Damaskoksessa turvassa.

Europe From Below palestiinalaislasten koulumatkallaan kohtaamasta väkivallasta.

Michel Chossudowsky kirjoittaa Global Researchin sivuilla konfliktista Gazan maakaasuvarojen valossa.

Alexander Stubb: Gazan tragedian olisi voinut välttää.

Mona Eltahawy: Israel, Opium of  the People

Nicholas D. Kristof: The Gaza Boomerang.

Bitter Lemons. Israelilaisia ja palestiinalaisia näkemyksiä rinnakkain, viikoittain .

Palestine News Network.

The Jerusalem Post.

EI: The Electric Intifada.

Life must go on in Gaza and Sderot. Palestiinalaisen ja israelilaisen yhteinen blogi.

Global voices, Gaza.

Belgia yrittää lennättää haavoittuneita lapsia sairaalahoitoon Belgiaan. Olen miettinyt, miksi lapsien ei anneta poistua Gazasta? Olisiko sekin Israelille liian suuri turvallisuusuhka?

Free Gaza -liikkeen avustuslaiva Spirit of Humanity on lähtenyt kohti Gazaa ja sen pitäisi saapua perille huomenna tiistaina. Matkustajina on lääkäreitä, journalisteja, ihmisoikeustyöntekijöitä ja EU-parlamentaarikkoja, ja lastina lääkintätarpeita. Edellinen laiva kääntyi takaisin kun Israelin rannikkovartijat ampuivat kohti. Järjestön mukaan laiva ei ollut Israelin vesillä, Israelin mukaan oli.

17.1.Update.

Olen ollut erittäin tyytyväinen siihen, että monet tahot ovat tuominneet Israelin päivä päivältä hullummaksi ja hirveämmäksi käyvän hyökkäyksen, joka on toivottavasti pian ohi (ja ei, tämä ei todellakaan ole kädenojennus Hamasille, joka on myös rikkonut ihmisoikeuksia ja vastuussa konfliktista. Hamasin on EU määritellyt terroristijärjestöksi, mutta Israel on liittolaisemme jolta pitäisi voida odottaa enemmän).  Ban Ki-Moon ”raivostui” YK:n rakennusten pommittamisesta, Gordon Brownin mukaan tekoja ei voi puolustella, EU-parlamentti nimitti hyökkäystä kollektiiviseksi rangaistukseksi ja pisti EU-Israel assosiaatiosopimuksen syventämisen jäihin. Kansainvälinen paine on vaikuttanut, ja Israelin hallitus äänestää yksipuolisesta tulitauosta tänään iltapäivällä. USA ja Israel tekivät sopimuksen aseiden salakuljetuksen estämisestä (Hamasille). Olisiko aika harkita myös Israelin varustamisen vähentämistä, Yhdysvallat? Israelille oli tälläkin viikolla matkalla asetoimitus Yhdysvalloista, jonka Kreikka onneksi pysäytti.

Olen myös iloinen arvostamani kansainvälisen oikeuden professorin Martti Koskenniemen tiukoista sanoista Suomen kuvalehdessä (16.1.). Hänen ”näkemyksensä on, että vaikka Israelin toiminta on vastoin kaikkea moraalia, uskontoa ja inhimillisyyttä, on epätodennäköistä, että kansainvälisoikeudellisesti seuraisi mitään”. YK:n turvallisuusneuvosto voisi tehdä päätöksen sotarikosten tutkimisesta, mutta ”Israelin osalta Yhdysvallat estäisi päätöksen YK:n turvallisuusneuvostossa”. Koskenniemen mukaan mikä tahansa muu valtio saisi ”täydellisen kansainvälisen tuomion” moisista rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Konservatiivisena pidetty Wall Street Journal julkaisi kansainvälisen oikeuden professorin mielipiteen, jonka mukaan Israel on syyllistynyt sotarikoksiin, kuten Hamaskin.

Tänään Israel taas pommitti YK:n koulua, tappaen ilmeisesti kaksi lasta. Israelilaiset asianajajat kieltävät sotarikokset, ja ovat valmiita puolustamaan valtionsa edustajin.

Tänään tapahtui myös israelilaisen TV-kanavan lähetyksessä karmea käänne. Palestiinalainen lääkäri, joka  raportoi puhelimitse Gazasta ja tarjoaa israelilaiselle yleisölle harvinaisen tilaisuuden kuulla Gazan tapahtumista paikan päältä, oli puhumassa suorassa lähetyksessä kun pommi iskeytyi hänen taloonsa. Israelilainen TV-kanava ryhtyi suorassa lähetyksessä toimintaan tilanteen pelastamiseksi: Gazaan lähetettiin ambulanssi hakemaan perheenjäseniä israelilaiseen sairaalaan. Al Jazeeran mukaan lääkärin kolme lääkärin tyttäristä kuolivat (video YouTube). Tapaus kumosi israelilaisen ihmisoikeusjärjestön B’tselemin mukaan israelilaisten väitteen, jonka mukaan ambulansseja ei voi päästää Gazaan koska Hamas ei salli sitä.

Kuten aikaisemmin mainitsin, B’tselem on pitänyt tilastoa Israelin ja Palestiinan konfliktin uhreista ja tuhoista monen vuoden ajalta. Käykää katsomassa.

Sara Royn artikkeli Gazan katastrofaalisesta tilanteesta.

Tämä liittyy toiseen konfliktiin, mutta kannattaa tutustua. On todennäköistä, että mikään ei ole muuttunut. Human Rights Watch teki perusteellisen selvityksen Israelin toiminnasta Israel-Libanon-konfliktissa 2006. Israel väitti aikoinaan (kuten nytkin) että siviiliuhrien hurja määrä (n. 900) johtui Hizbollahin tavasta käyttää siviilejä ihmiskilpenä. Human Rights Watchin mukaan suurin osa siviilien kuolemista johtui kuitenkin siitä, että sotilaat eivät tehneet eroa siviilien ja taistelijoiden välillä. ”Human Rights Watch’s research shows that the IDF’s repeated failure to distinguish between civilians and combatants cannot be explained as mere mismanagement of the war or a collection of mistakes. The evidence suggests that Israeli officials must have known that their assumption regarding the absence of civilians in southern Lebanon was erroneous.”

Historiantutkija, kansainvälisten suhteiden professori Avi Shlain luo kriittisen katseensa Israel-Palestiina-konfliktin historiaan, ja kutsuu Israelin sotatoimia Gazassa osuvasti silmä silmäripsestä -taktiikaksi. Piti siteerata tätä kohtaa tekstissä, mutta unohdin.

Moments of Gaza-blogi. Sain sivulta selville mm. kuinka gazalaiset onnistuvat bloggaamaan. Natalie Abou Shakra on kirjoittanut kauniin, vihaisen tekstin Gazan opiskelijoilta maailman opiskelijoille.

En voi suositella Wikipediaa lähteenä noin yleisesti (koska artikkelien taso vaihtelee laidasta laitaan), mutta jatkuvasti päivittyvä artikkeli 2008-2009 Israel-Gaza conflict on kyllä mielenkiintoinen – lähteet on sentään merkitty joten ne voi käydä itse tsekkaamassa.

Useiden asiantuntijoiden mielipidekirjoituksia The New York Timesin debattisivulla.

Menachem Kellner puolustaa sotaa Open Democracyn sivuilla. International Herald Tribune yrittää niinikään valottaa israelilaisten perspektiiviä.

BBC:n sivuilla juttu Masadasta, paikasta jossa juutalaiskapinalliset tekivät vuonna 70 eaa. joukkoitsemurhan mieluummin kuin antautuivat roomalaisille.  Haastatellut israelilaiset vetävät yhtäläisyysmerkit Gazan konfliktin ja Masadan välille: juutalaisten on puolustettava itseään kuten muinoin. Jos joku ei-juutalainen tekisi moisia vertailuja, pitäisin sitä yksinkertaisesti antisemitistisenä.

Randall Kuhn kehittelee Obaman analogiaa ”jos minua ammuttaisiin raketeilla”: When Israel Expelled Palestinians.

Kolumni: Paul Kayen anoppi kuoli Hamasin raketti-iskussa. Nyt hän haluaa vain rauhaa.

Tariq Ali puolustaa Hamasia, demokratiaa ja yhden valtion ratkaisua.

Guerilla Radio, italialaisen Vittorio Arrigonin blogi Gazasta (italiaksi). Varoitus: sisältää karmeita kuvia.

575px-shalomsalaampeacesvg






Jouluinen marinadi

22 12 2008

Sopii mm. lihan ja tofun kanssa.

1 rkl sinappia

2 rkl viinietikkaa

Sekoita nämä hyvin  yhteen esim. haarukalla.

Lisää (edelleen hyvin sekoittaen)

2 rkl sitruunamehua

3 rkl hunajaa

Lisää vähä vähältä sekoittaen

0,5 dl öljyä

Seuraavaksi

1 rkl kanelia

1 rkl pipakakkumaustetta

1 tl kardemummaa

1 tl sambal oelekia, tai vaihtoehtoisesti chiliä maun mukaan

suolaa maun mukaan

Laita marinadi purkkiin tai pussiin ja liha, tofu tms. vähintään tunniksi jääkaappiin marinoitumaan. Kypsennä pannulla tai uunissa, mieluiten miedolla lämmöllä koska hunaja saattaa takertua ja kärähtää. En silti malttanut jättää sitä pois, koska hunaja on namia!

Tämän tietää myös helsinkiläinen elektropopduo TV-OFF. ”It’s my honey, my honey, my super sticky icky icky sweet sweet…” Laulajattarella on ihanan energinen lavameininki.

Videon voi tsekata vaikka marinoitumista odotellessa. Ei ruokaa ilman kulttuuria, väitän (satavuotiaan Claude Levi-Straussin hengessä).