Stressi tappaa, kolesteroli ei?

19 11 2008

Suurin osa ravitsemustieteilijöistä ja lääkäreistä pitää korkeaa kolesterolitasoa riskitekijänä, joka aiheuttaa sydäntauteja. Skeptikoitakin löytyy. Helsingin sanomissa oli juttu Malcolm Kendrickin ”Ei sittenkään kolesteroli” -kirjasta. Kendrick ei usko kolesteroliteoriaan, vaan syyttää sydäntaudeista stressiä.* Rasvan syöminen, oli se mitä laatua tahansa, ei hänen mukaansa nosta veren kolesterolia. Tie terveyteen piilee leppoisassa elämäntavassa.

”Sydäntä suojaa rento asenne, liikkuminen ja mukavat ihmiset, suosittaa Kendrick. Sillä mitä laittaa suuhunsa ei ole niin väliä, kunhan syö kalaa pari kertaa viikossa. Ja pari lasillista viiniä silloin tällöin ystävien seurassa nautittuna tekee hyvää. Tupakka pois.”

Minäkin välttelen rasvaa kuin mehiläinen hunajaa. Ja viiniä kuin kissa kissanminttua. Tupakan sen sijaan hylkäsin kauan aikaa sitten, enkä edes tajunnut ikävöidä sitä.

Stressinpoisto onkin jo sitten mutkikkaampi juttu.

tup11

tup2

Lisää:

Perinteisiä ruokavalioita puolustava Weston A. Price-säätiö kutsuu kolesterolia ”ruumiin parhaaksi ystäväksi (linkki)

Kauppalehden Olli Heralan kolumni kolesteroliteorian kohtaamista ongelmista USA:ssa (linkki).

Ruotsalainen Kalla fakta-sarjan ohjelma paikallisesta ravintodebatista (vähähiilihydraattinen vs. lautasmalli) on katsottavissa Nyhetskanalen sivulta.

*Jutussa ei tehty eroa LDL- ja HDL-kolesterolin välillä. En tiedä miten kirjassa.

Mainokset




Persepolis -Iranin vallankumous sarjakuvan keinoin

10 09 2007

pers21.png

Persepolis 1 on Marjane Satrapin graafinen romaani pienen tytön elämästä Iranissa islamilaisen vallankumouksen aikoihin. Teos julkaistiin suomeksi 2004 (Persepolis, persialainen lapsuuteni, Like), ja nyt julkaistaan sen jatko-osa Persepolis 2. Lukemani ranskankielinen laitos sisältää molemmat osat. Suosittelen lukemaan koko tarinan yhtä soittoa, se oli upea lukukokemus. Teokset perustuvat Satrapin omiin kokemuksiin Iranissa ja Itävallassa.

Ensimmäisessä osassa tutustutaan Marji-tyttöön, joka asuu Teheranissa vuonna 1979. Marjin vasemmistolaiset vanhemmat taistelevat shaahin hallintoa vastaan. Heidän riemunsa on suuri kun shaahi lopulta syöstään vallasta. Pikku Marji samastuu vanhempiensa idealismiin: hän lukee sarjakuvia dialektisesta materialismista ja leikkii ystäviensä kanssa vallankumousta. Marji tuo mieleeni Laura Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun -romaanin pienen taistolaistytön, hän suhtautuu kommunismiin samanlaisella lapsen vakavuudella. Ja aikuisella lukijalla on hauskaa. Lapsen ja teinin vinkkelit sopivat tragediaa ja huumoria yhdistävään tarinaan. Jos tämä sarjakuva ei saa lukijaa itkemään JA nauramaan, niin ei sitten mikään.

Satrapien maailma järkkyy kun Iranista tehdään uskonnollinen diktatuuri. Perhe suhtautuu uusiin lakeihin suunnilleen samalla tavoin kuin länsimaiset ihmiset jos heidän yhtäkkiä pitäisi käyttää päähuivia ja hylätä alkoholi. (Okei, en oikeasti halua tietää, minkälainen sekasorto Suomessa syntyisi jos viina kiellettäisiiin. Mutta ajatellaan jotain toista länsimaata). Satrapien ystäviä vangitaan, kidutetaan, teloitetaan ja raiskataan. Marjin rakkaan sedän murha saa tytön luopumaan salaisesta liittolaisestaan, partasuisesta Isä Jumalasta. Lapsuudenuskon menettäminen on osa elämää, mutta harvoin se tapahtuu yhtä rankalla tavalla.

Iranin ja Irakin sota tekee teheranilaisten elämästä yhtä helvettiä. Pojille annetaan avain kaulaan, koska paratiisin ovet aukeavat marttyyreille. ”Koko elämäni olen uskonut…jos uskonto on tätä, en voi uskoa enää mihinkään” erään pojan äiti sanoo itkien. Sodan kauhut ja Marjin uhmakas käytös saavat vanhemmat lähettämään 14-vuotiaan tytön Itävaltaan.

Persepoliksen kakkososassa Marji opiskelee Wienin ranskalaisessa koulussa. Hän on päässyt pois sodan keskeltä, mutta on aivan yksin. Jokaisen teinin toiveuni osoittautuu helvetiksi. Ei ole helppoa olla ilman vanhempien tukea vieraassa kaupungissa, maassa ja kulttuurissa. Satrapin absurdi huumori pääsee loistamaan, kun Marjin anarkistiystävät osoittautuvat hemmotelluiksi luusereiksi ja kun tyttö opettelee vapaan rakkauden ja pilvenpolton alkeita. Aikuiset suhtautuvat Marjiin vihamielisesti, ja tytöllä on epäonnea rakkaudessa. Marji ajautuu yhä syvemmälle, kunnes päättää palata häntä koipien välissä Teheraniin.

Sopeutuminen iranilaiseen elämään ei ole helppoa: Marji kokee olevansa vieras omassa maassaan. Yliopisto-opinnot, poikaystävä ja samanhenkisten, kapinallisten ystävien löytyminen osoittautuvat pelastukseksi. Satrapi kutsuu salaa bilettävien taideopiskelijoiden elämää ”skitsofreniseksi”. Päivällä nuoret naiset joutuvat piirtämään miesmalleja oveen päin katsellen, yöllä he nauttivat esiaviollisista riemuista poikaystäviensä kanssa. Taiteellisesta vapaudesta Marjin on Iranissa turha haaveilla.

Satrapin taito kertoa tarina kuvien avulla on vertaansa vailla. Tyylikäs, naivistinen piirrostyyli palvelee hyvin kertomusta, jossa surulliset ja humoristiset juonikuviot vuorottelevat. Jos tarinalla olisi opetus, se olisi tämä: ainoa keino selvitä vaikeiden aikojen yli on huumori. Satrapi on kokenut liikaa ottaakseen itsensä vakavasti. Persepolista on hankala kuvitella ilman taiteilijan kykyä nauraa kipeimmilllekin asioille. Kauneinta kirjassa on Marjin ja hänen vanhempiensa suhde. Isä ja äiti salakuljettavat punkkarityttärelleen julisteita Turkista, tekevät parhaansa suojellakseen häntä kauheuksilta, ja yrittävät kasvattaa hänestä vahvaa, itsenäistä naista. Vaikka pikku-Marji sureekin sitä, ettei hänen isänsä ole koskaan joutunut mielipiteidensä vuoksi vankilaan, on selvää, että aikuiselle Marjanelle hänen vanhempansa ovat vallankumouksen todellisia sankareita

Like Kustannus: Persepolis II

Persepolis (USA/Ranska, 2007) Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla