Keskustelimme kavereiden kanssa Helsingin sanomien jutusta, jossa ihmeteltiin, miksi oikeistolaisuus on taiteilijoiden piirissä ihan out (HS 23.9. Suomalaisessa taiteessa oikea on yhä väärä). Taidepiirien vasemmistolaisuutta pidetään artikkelissa 1970-luvun jäänteenä. Pidimme jutun kysymyksenasettelua vähän absurdina. Ihan kuin jokaisella alalla pitäisi olla kaikki poliittiset kannat edustettuina. -Onkohan esimerkiksi vasemmistolaisia osakemiljonäärejä olemassa? kaverini pohti.
Netti-Hesarin keskustelussa tuotiin esille monia hyviä pointteja, kuten se, että rockmuusikot tahkoavat rahaa kunnon kapitalistin tavoin ja lähtevät barrikadeille tekijänoikeuksiensa loukkaamisesta. Joku sanoi myös, että oikeistolaisesti suuntautuneet taideihmiset menevät mainosalalle, tai tekevät menestyviä elokuvia tai musiikkivideoita. Suomi on pitkään ollut pienten varallisuuserojen maa, mikä on vaikuttanut kulttuuriin. Rikkautta on pidetty epäilyttävänä, mutta tämä lienee muuttunut. Toisaalta Suomessa voivat kauppatieteilijätkin perustaa rap-yhtyeen. Muualla tällainen katu-uskottavuuden puute naurettaisiin suohon.
Eivätkö Suomen taiteilijat ja älymystö olleet melko oikeistolaista porukkaa aina 1960-luvulle asti, jotain Kiilaa lukuun ottamatta? Kansallismeininkiä ja niin poispäin? Tosin sillä ei ole paljoakaan tekemistä Hesarin jutussa penätyn kaupallisuuden kanssa. Eri aika, eri oikeisto. Vanhempieni ikäpolvi muistaa hyvin 1970-luvun ja äänekkäät, ärsyttävät taistolaiset. Joo, tiedän, se oli tosi kurjaa. Suuret ikäluokat joutuivat nuorena kuuntelemaan vanhempiensa sotajuttuja. Me joudumme kuuntelemaan valitusta hirveistä vähemmistökommunisteista. Kulttuuripiireissä pidettiin tyhmänä jos kutsui Neuvostoliittoa totalitaariseksi valtioksi. Känniset kansandemokraatit aukoivat Kosmoksessa demareille päätään. Tai jotain. Mutta Helsingin yliopistolla oli Kansallisilla Ylioppilailla koko 1970-luvun ajan eniten paikkoja edustajistossa. Taisivat olla hyvin hiljainen enemmistö kun heitä ei kukaan tunnu muistavan.
Hesarin jutussa tuodaan onneksi esille se, että jako oikeistoon ja vasemmistoon on ainakin taiteen puolella menettänyt merkityksensä, nykyään ollaan vaikkapa vihreitä tai feministejä. Omasta mielestäni taiteen kuuluu ensijaisesti etsiä uusia ulottuvuuksia, tarjota uusia näkökulmia. Hesarin jutussa taiteilijoilta kaivataan vapaan markkinatalouden puolustamista. Mitä, onko kapitalismi vaarassa? Onko Suomessa suurikin kansanliike, joka haikailee Itäblokkia takaisin? Tai haluaa palata luontaistalouteen? Taiteilijan ei tarvitse ylistää vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää. Paitsi Pohjois-Koreassa.
— —– —— ————–
PS. Puhuin aiheesta taiteilijafrendini kanssa. Hän sanoi, että muiden maiden taiteilijoissa on enemmän oikeistolaisia. Toisaalta hän sanoi, että hänen kaikki tuntemansa kuvataiteilijat, jotka voidaan laskea tähän sarjaan, ovat joko syntyneet rikkaisiin perheisiin tai sitten tekevät videojuttuja, joilla tienaa hyvin. Suomessa vain kourallinen kuvataiteilijoita elää pelkästään taidetta tekemällä. Muilla on joku päivätyö. Ja materiaalit ovat kalliita. Käsittääkseni kirjailijoilla on sama juttu, harvat pystyvät elättämään itsensä romaaneilla. Varallisuus ei välttämättä vaikuta poliittiseen suuntautumiseen, mutta jos taiteilija elää vaatimattomasti, niin markkinatalouden riemut tuskin heijastuvat hänen taiteeseensa.
Kaspardus 
Jätä kommentti