Mad Men: tyylikäs ja moraaliton 1960-luku

30 10 2008

Mad Men kuuluu niihin tv-sarjoihin, joissa hiljaisetkin hetket lumoavat. Katsoja jää miettimään, mitä komean ja salaperäisen Don Draperin päässä liikkuu kun hän tuijottaa kärsivänä eteensä. Mitä Donin vaimo Betsy haikailee sytyttäessään tupakan esikaupungin unelmakodissa. Miksi mainostoimiston miehet pälyilevät toisiaan kuin haukat. Miksi naiset itkevät vessassa.

Eletään 1960-luvun alkua. Don on newyorkilaisen mainostoimiston Sterling & Cooperin suunnittelupäällikkö. Hänellä on kuvankaunis vaimo, pari lasta, talo esikaupunkialueella, mod conien ihmemaassa. Lama-ajan lapsuuden jälkeen hän on löytänyt itsensä kasvukauden voittajana -jolla on salaisuus.

Mad Menin luoja Matthew Weiner käsikirjoitti edesmennyttä kultasarjaa Sopranosia. Sattumaa tai ei, kumpikin sarja rakentuu itsekeskeisen alfauroksen ympärille. Don Draper on huomattavasti sympaattisempi hahmo kuin mafioso Tony Soprano, mutta ei mikään pulmunen. Don pettää vaimoaan ja kohtelee tätä alentuvasti. Hän on päässyt asemaansa polttamalla sillat takanaan, karttelemalla vastuuta. Mies on amerikkalaista unelmaa puhtaimmillaan. Kun julkisivu on täydellinen, kukaan ei kysele, mitä sen takaa pilkottaa. Ehkä ei juuri mitään.

Donin tragedia selviää jo ensimmäisessä jaksossa. Nuori nainen tunnustaa, ettei ole koskaan rakastanut, mihin Don vastaa: ” Minunlaiseni miehet keksivät sen, mitä kutsutaan rakkaudeksi  -myydäkseen nailoneita” Don jatkaa kyynistä filosofointiaan: ”Elän kuin vailla huomispäivää….koska sellaista ei ole.”

Don elää kahdessa maailmassa. Kotona odottavat lapset ja vaimo, joka pääsee harvoin hiljaista naapurustoa pidemmälle. Kaunista Betty Draperia ahdistaa jokin, ehkä hänen pieni ja rajoittunut elämänsä, josta Don loistaa poissaolollaan. Ja miksei loistaisi? Manhattanilla kaikki on toisin. Luovaa, jännittävää työtä. Juhlia ja naisia. Donilla on mainostoimistossa paljon valtaa, josta kunnianhimoinen nuori Pete ja hänen kaltaisensa kiipijät mielellään ottaisivat siivun. Mainostoimiston johdossa häärii Roger Sterling, sujuvasanainen hedonisti, jonka olemassaolo pyörii viinan ja seksin ympärillä. Välillä nähdään toinen johtaja Cooper, sukkasillaan tallusteleva republikaani, eksentrinen mutta suoraselkäinen.

Mainostoimistossa on kahden kerroksen väkeä: mainosmiehiä ja sihteereitä, miehiä ja naisia. Sarjan nimestä huolimatta Mad Menin naishahmot ovat vähintään yhtä huolellisesti rakennettuja kuin miehet. Uusi sihteeri Peggy on eräänlainen kakkospäähenkilö. Kaksikymppinen brooklynilaistyttö on pitkään hukassa, mutta oppii vähitellen -ja kantapään kautta.

Mainostoimiston miesten ura etenee kyynärpäätekniikalla ja juonittelemalla, mutta naisten maailma on vielä kauempana reilusta pelistä. Naisille tehokkain tapa edetä yhteiskunnassa käy miesten kautta. Peggy ja Betsy kärsivät heille asetetuista rajoista, mutta kurvikas punapää Joan on systeemin voittaja. Hän tietää, että seksuaalisuus on naisen paras ase, eikä epäröi käyttää sitä hyväkseen. Joan selittää nuorelle Peggylle: ”Jos pelaat korttisi hyvin, asut parin vuoden kuluttua keskustassa. Mutta jos pelaat korttisi todella hyvin…pääset maaseudulle eikä sinun tarvitse koskaan käydä töissä.” Toisaalta Joanille on vain yksi ovi auki, ja sekin vain niin kauan kuin hän on nuori.

Miten aikakausi näkyy Mad Menissä? Ensinnäkin ylöspano on yksityiskohtia myöten mahtava. Varakkaan keskiluokan elämäntyyli pääsee oikeuksiinsa. Betty Draperin leveähelmaiset mekot korostavat hänen kapeaa uumaansa, ja Joanin marilynmaiset kurvit on kiedottu istuviin, mutta peittäviin pukuihin. Mainosmaailma tarjoaa oivat puitteet retroiluun: tupakkaa myydään ilkeistä terveyshuhuista huolimatta, ja mainosmiehet yllättyvät kun huulipunaa käyttävät naiset haluavatkin näyttää yksilöllisiltä. Yleensäkin sarjassa kessutellaan jatkuvasti, ja työpaikalla naukkaillaan konjakkia harva se hetki.

Talouskasvu ja teknologia ovat mullistaneet amerikkalaisen elämäntavan, mutta suuret kulttuuriset muutokset ovat Mad Menin kuvaamana aikana vielä edessä. Sarjan henkilöillä menee hyvin. He äänestävät Nixonia ja ostavat uusia autoja. Donin mielestä Bettylla ei ole aihetta olla onneton, kaiken tavaran keskellä. Don pääsee sentään kurkistamaan vaihtoehtokulttuuriin beatnik-rakastajattarensa kautta. Vähemmistöjen asema nousee esille pienissä yksityiskohdissa: mustia ihmisiä näkyy vain tarjoilijoina ja pikkoloina, juutalaiset bondaavat keskenään. Mainostoimistoon mahtuu yksi kaappihomo, joka deittailee tietysti naisia.

Sukupuolten tiukat roolit ovat tärkeä teema. Nykykatsoja ihmettelee, kun Don Draper puuskahtaa asiakkaalle: minulle eivät naiset tuolla tavoin puhu. Tai kun naisia kiinnostaa vain miesten miellyttäminen. Ei voi kuitenkaan väittää, että Mad Menin naiset olisivat pelkkiä alistujia. Peggy alkaa raivata itselleen tietä työelämässä, Joan viettää villiä sinkkuelämää. Ehkä Betsykin lopulta piristyy ja rohkaistuu.

Mad Men on täynnä hidasta, huolellista tutkiskelua, hienoja henkilökuvia. Loistavaa dialogia ja sen arvoista näyttelemistä. Kannattaa ehdottomasti tsekata.

Linkit:

Men’s Voguen sivuilla Mad Men-artikkeli, jossa kirjoittaja tekee teräviä huomioita suosikkisarjastaan ja kertoo pari hauskaa, omakohtaista kokemusta siitä, mitä aikakauden seksikkäät näyttelijättäret merkitsivät murrosikäiselle pojalle.


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: