True Blood. Kuuma yö, terävät hampaat

7 10 2008

Louisianaan sijoittuva vampyyrisarja True Blood leikkii kuolemanpelolla ja -kaipuulla kepeämmin kuin sen luojan Allan Ballin edellinen menestyssarja Mullan alla. Aihepiiriltään ja toteutukseltaan True Blood on täysin omanlaisensa, mutta tasonsa puolesta se ei valitettavasti yllä niihin tv-glorian sfääreihin joissa Mullan alla huippuaikoinaan vaikutti.  Sarjassa on kuitenkin paljon lupaavaa, seksiä, murhamysteerejä ja Syvän etelän eksotiikkaa. Ei ihme että televisioyhtiö HBO tilasi siitä toisen tuotantokauden jo parin jakson perusteella.

True Bloodissa on kaiken lisäksi maailman parhaat alkutekstit.

Jace Everettin häpeilemätön, riivaava biisi. Klaanilapsia, vanhan maailman hihhuleita, strippareita ja kaljamahaisia äijiä. Syntistä seksiä, mätänevää lihaa, verta ja suota. Melkein kuin Poppy Z. Briten New Orleansiin sijoittuvissa kauhukirjoissa. (Kannibaalinekrofiilit vain puuttuvat. Kai kaapelikanavillakin on rajansa.)

Itse asiassa True Blood perustuu Charlaine Harrisin romaaneihin ja meininki on ensijaksojen perusteella vähemmän raflaavaa kuin introssa. Ihmisten joukossa elää toinen laji, vampyyrit. Synteettisen veren keksimisen myötä vampyyrit ovat uskaltautuneet ”ulos arkuistaan”. True Bloodin yhteiskunnalliset allegoriat on väännetty rautalangasta, vähän niin kuin Bryan Singerin X-Men-leffoissa, joita yhdistää vampyyrisarjaan myös pääosaa näyttelevä Anna Paquin.

Pirtsakka tarjoilijatar Sookie (Paquin) on yhtä aikaa kokenut ja viaton. Nuoren naisen outo kyky kuulla muiden ihmisten ajatuksia on pilannut hänen jokaisen seurusteluyrityksensä. Eräänä päivänä Sookien työpaikalle ravintolaan saapuu komea vampyyri Bill. Muut katsovat vierasta kieroon, mutta Sookie on haltioissaan. Hän lähtee arvoituksellisen olennon kanssa treffeille, yli sadan vuoden ikäerosta huolimatta. Samaan aikaan kaupunkia koettelee raakojen murhien aalto. Vampyyreista viehättyneitä naisia ja vampyyrien vihollisia löytyy kuolleena. Ilmapiiri kahden lajin välillä kiristyy.

Parasta True Bloodissa on rempseän seksikäs tapa kuvata työväenluokan ihmisiä. Nuoret tarjoilijat puhuvat leveällä murteella, pyörittävät lanteitaan kuumassa yössä, flirttailevat ja naivat. Ihan sitä katsoessakin tulee hiki. Sookien räväkkä kaveri Tara ja seksimaanikkoveli Jason kuuluvat hauskimpiin hahmoihin, ja heidän välilleen näyttää versovan romanssintynkääkin. Sen sijaan Sookien ja vampyyri Billin haparoiva Kaunotar ja hirviö -kuvio panee haukottelemaan. Bill on melankolinen sielu, ulkopuolinen mutta ritarillinen. Näitähän löytyy, klassikoista ja kioskikirjoista. Toivottavasti vampyyrin persoonaa kehitetään tulevissa jaksoissa, vaikka takaumien ja toiseuden kokemusten kautta. Billin ylipitkä elämä nivoutuu yllättävän hyvin yhteen alueen traumaattisen historian kanssa, ja Sookien näkijän kyvyt tuovat pikantin lisänsä ravintolatyöntekijöiden ihmissuhdesekoiluihin.

Pilottijaksossa on pari maininnan arvoista kohtausta. Musta kauppa-apulainen Tara lukee Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousua (kaikista paikoista juuri hurrikaani Katrinan tuhoamassa Louisianassa) ja vetää sen jälkeen kilarit ärsyttävälle asiakkaalle. Kuin asiakaspalvelijan päiväunista. Toisessa mahtikohtauksessa homokokki käy vaginadialogia estottomasti vitsailevien tarjoilijattarien kanssa.

Canal+ True Blood. Suomen tv-ensi-ilta 22.10.


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: