Sininen kuu: tarina kadotetun paratiisin metsästäjistä

28 11 2007

James Hilton: Sininen kuu (Lost Horizon, 1933) Uusin painos: Tammi 1987. Suomentanut Eino Palola.

Sininen kuu alkaa vanhanajan fantasiaromaanien tapaan kehyskertomuksella, jonka tarkoitus on esitellä uskomattomalta kuulostava tarina. Englantilaiset herrasmiehet juoruavat ”Glory” Conwaysta, ensimmäisen maailmansodan veteraanista joka työskenteli Kiinan konsulaatissa ja hävisi jäljettömiin lentokonekaappauksen seurauksena. Eräs miehistä tuntee totuuden: Conway löytyi myöhemmin, puolikuolleena ja hurja tarina kerrottavanaan.

Conway ystävineen päätyi Shangri-La’han, Sinisen kuun laaksoon Himalajan kätköissä. Vieraat huomasivat viihtyvänsä laaksossa, jonka asukkaat viettivät rauhallista elämää maailmalta turvassa, noudattivat kohtuuden periaatteita ja elivät yliluonnollisen pitkään. Vain joukon kuumaverinen nuorukainen kaipasi ”sivistyksen” pariin.

Sininen kuu lasketaan usein fantasia- tai utopiaromaanien joukkoon, mutta itse kutsuisin teosta eskapistiseksi romaaniksi. Toki fantasiaelementtejä löytyy, ja eräässä parhaista kohtauksista järki ja usko ottavat yhteen: ovatko laakson ihmeet vain huijausta? Utopiaksi Shangri-La’n yhteiskunnan kuvaus on liian ohutta. Selvimmin nousee esiin päähenkilöiden halu paeta modernia maailmaa. Tarina onnellisesta laaksosta jota ei löydy kartoista perustuu osittain tiibetiläiseen Shambala-legendaan. Ajatus vuoristo-onnelasta on niin vetävä, että jäin pohtimaan, miksi sitä ei popularisoitu aikaisemmin. Ehkä tarvittiin suuri sota, suuri lama ja joukko Oswald Spenglerin kaltaisia katastrofi-Kassandroja ennen kuin käymättömistä korpimaista alettiin etsiä maallista paratiisia eikä pimeyden sydäntä. Avain Conwayn motiiveihin löytyy Sommen juoksuhaudoista, kuten mies itsekin myöntää.

Sinisen kuun juoni lähtee hitaasti käyntiin, ja parasta kirjassa on sen jännittävä loppuosa. Henkilökuvaus on hieman kliseistä ja kerrontatyyli keskitasoa. Mutta ihmeen ja epäilyksen tunnelma jäi mieleeni vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeen. Luulen, että jokainen lukija esittää itselleen saman kysymyksen: missä on minun Shangri-la’ni?


Toiminnot

Information

2 responses

29 11 2007
Anna

Eikös Carl Barks ole popularisoinut tuon. Shangri-Lassa on iso järvi, josta lähtee joki maanalaista käytävää pitkin ulkomaailmaan. Akulla on yksi kruununkorkki, johon laaksolaiset ihastuvat, ja Aku (vai Roope) tilaa lentokoneellisen korkkeja, jotka leviävät riisipelloille ja lopulta uhkaavat tukkia joen ”suppilon”.

Tai jotain sinne päin. Muistatko? Ainakin meillä oli muistaakseni tämä ehkä erillisenä albumina.

Ansku

29 11 2007
kaspardus

Joo, muistan tuon hämärästi. Wikipedian Shangri-La -artikkeli sisältää pitkän listan viittauksista tähän kuvitteelliseen paikkaan. Siellä sanotaan: ”The name (Shangri-La) is said to have inspired Carl Barks when he wrote and drew the Uncle Scrooge comic book ”The Land of Tralla La” published in 1954. Half a century later, Don Rosa wrote and drew ”Return to Tralla La.”

Artikkelissa kerrotaan myös oikeista paikoista, jotka väittävät olleensa Shangri-Lan esikuvia.

Äiti kertoi, että Töölössä oli hänen lapsuudessaan elokuvateatteri nimeltä Sininen kuu. Kuulemma siihen aikaan pelkästään Töölössä oli enemmän elokuvateattereita kuin nyt koko Helsingissä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: