16.6.
Istun yhä Twitterin ääressä, ja harkitsen Irti Iranista, irti internetistä – ryhmän perustamista. Tiedän tapettujen opiskelijoiden nimet. Onko siitä mitään hyötyä iranilaisten demokratiakamppailulle? Tuskin.
Tsekkaan välillä myös kotimaiset uutiset. Joku kaapattiin, pääministeri valehteli taas, ja julkimoa tituleerataan lehdessä kohublondiksi. Naurettavaa, että tällainen sana on päässyt syntymään yhdessä maailman blondeimmista maista. Monien muiden maiden mittapuulla pääministerikin olisi blondi.
15.6.
Istun kiltisti Twitterin ääressä, kuten kaikki muutkin.
25.4.
Kevätdilemmoja: kirjasto, kuntosali vai Koffari? Pelkään, että viimeinen voittaa…
25.4.
Oh Lord, won’t you buy me a Mac. Koska tää HP/Vista ei skulaa…
Safraz Mansoor miettii Guardianin sivuilla, mitä tavallisten muslimien pitäisi tehdä jotta viranomaiset eivät jatkuvasti epäilisi heitä terroristeiksi. Pitäisikö ottaa tatuointi, hommata erillinen kortti, tai vaihtoehtoisesti valkoinen tyttöystävä…?
Kaikista muslimeista en tiedä, mutta hupaisin viime aikoina näkemäni vastaus arabeihin kohdistuviin ennakkoluuloihin on Jad Choueirin Funky Arabs – video. Emme ole terroristeja, sillä piikitämme botoxia!
Meitä ei onneksi epäillä joka käänteessä terroristeiksi, mutta silti: mikä olisi suomalaisiin kohdistuvia ennakkoluuloja rikkovan videon pointti? Eppuja mukaillakseni: työllisyys, viinattomuus, luonto ja perhe, lumihanki hyvänä talvena, poliisi jota ei voi lahjoa….
24.4.
Mediamaksu? ja vielä 175 euroa, himmeä summa opiskelijoille ja työttömille. Mitä seuraavaksi, Pirate Bay-maksu? Saisi ainakin rahoilleen vastinetta.
Piraateista puheen ollen, rakastan South Parkia. Mitä tapahtuu kun hemmotellut amerikkalaispenskat liittyvät Somalian merirosvoihin? Sarjan vastaus on tuttuun tapaan sekoitus mautonta huumoria, ihmisryhmien ja ilmiöiden halveeraamista, ja oikeaa sosiaalista kritiikkiä. Joskus jengi valittaa ällöttävimpien persvitsijaksojen jälkeen. Minä en, sillä ilman törkeyksiä sarja olisi aikaa sitten otettu liian vakavasti ja tapettu.
24.4.
Samaan aikaan muualla: Sri Lankan armeija ei suostu humanitaariseen tulitaukoon taistelussaan Tamilitiikerejä vastaan, vaikka siviilejä on kuollut jo 6500. Amnestyn mukaan kumpikin osapuoli rikkoo kv-lakia. Kirjailija Arundhati Roy puhuu rasistisesta sodasta, koska Sri Lankan armeija ei tee tarpeellista eroa tamilisiviilien ja tamilisissien välillä. Jos tämä pitää paikkansa, niin eikö siitä(kin) kannattaisi kiistellä “rasisminvastaisilla” foorumeilla?
Auts. Eurooppalaisessa tutkimuksessa haastatelluista Suomen somaleista 1/3 kertoi joutuneensa rasistisen rikoksen kohteeksi. Järkyttävää, vaikka kokemusten mittaus- ja vertailuongelmia kuinka selittelisi. Tarvitaan lisätutkimusta.
23.4.
Durban kakkosen meininkiä katsoessa en voinut olla miettimättä tämän maailman hulluutta. Toisten mielestä Israelin toiminnassa ei ole kerrassaan mitään vikaa, toisten mielestä minkään muun valtion toiminnassa ei ole kerrassaan mitään vikaa. Onko tekopyhempää, kuin Israelia dissaavalle puheelle taputtava Sudanin edustaja?
Ahmadinejadin retoriikka toi Euroopan historiaa tunteville ikävästi mieleen antisemitismin surullisen menneisyyden. Miten muuten selittää se, että amerikanjuutalainen Alan Dershowitz uskoi puheen kuultuaan “Hitlerin ideologisen perillisen” haluavan tappaa hänen perheensä, kun puheessa ei mitään tällaista mainittu? Monet arabikommentaattorit pitivät puheen ensisijaisena pointtina Israelin ja USA:n “kolonialistisen” vallan vastustamista, kuten CUMINetin Sune Haugbolle kirjoittaa. Oliko kyseessä siis kahden historiakäsityksen yhteentörmäys? Toisessa rasismi nähdään holokaustin, toisessa kolonialismin kurkistusaukon kautta.
Ahmadinejad antoi Israelin haukoille vettä myllyyn, mutta kannattaa muistaa, että tähän asti Iran on ollut suurin uhka omille kansalaisilleen. Iranissa vähemmistöjä sorretaan ja toisinajattelijoita vainotaan. Viime kuussa nuori mies kuoli iranilaisessa vankilassa. Hänen “rikoksensa” oli se, mitä teen itse juuri tällä hetkellä, eli bloggaaminen. Ja hän oli vain yksi monista uhreista, tsekatkaa esim. IMHRO:n sivut.
Rasisminvastaisilla julkilausumilla voi heittää vesilintua niin kauan kuin ‘rasismi’ tarkoittaa sitä, mitä ‘toiset’ tekevät ‘omia’ kohtaan. Eikä edistystä tapahdu, jos asiasta ei voi edes keskustella.
The Guardianin parhaat puheenvuorot: Seth Freedman ja Seumas Milne.
20.4. Tyttöystäväni ilmoitti pitävänsä uudemmasta kommentistani. En aio enää sotkea häntä näihin juttuihin.
20.4. Toimittajat ilman rajoja vetosi ilmaisunvapauteen uskonnollisissa asioissa YK:n rasisminvastaisen konferenssin alla. Sitaatti tekstistä:
Freedom of expression should only be subject to the restrictions imposed by law, namely the laws on defamation and insult, and the restrictions that are necessary for protecting safety and public order and the fundamental rights and freedoms or others.
Introducing or re-introducing “defamation of religions” and “blasphemy” as crimes in national or international legal documents would represent an unacceptable restriction on the right to free expression.
The dissemination of misconceptions about religions or members of religious communities may shock and elicit disproportionate reactions. But the response to hurtful comments is not to adopt laws restricting free expression but rather measures to foster a climate of tolerance and inclusiveness in which religions can be practiced without risk of stigmatisation or discrimination.
Analysis and evaluation of a religion’s content, including criticism, satire and disparaging comments, are part of the practice of freedom of expression, thought and opinion.
Ignorance and lack of cultural awareness – the underlying causes of intolerance and mutual incomprehension – represent obstacles to media coverage of religious phenomena. Our age is marked not so much by a clash of cultures as a clash of the uncultured. For this reason, history of religions ought to be taught at all levels in school systems.
Mahtava kommentti sivistymättömyyden tuhoisuudesta. Valitettavasti suurella osalla maailman ihmisiä ei ole pääsyä koulutuksen ja tiedon lähteille, ja osaa taas ei yksinkertaisesti kiinnosta. Uskontojen historian opetusta tarvitaan, sillä ilman sen tuntemusta jää maailman ymmärtäminen pakostakin vaillinaiseksi. Tunnustuksellinen uskonnonopetus sen sijaan ei sovi julkisiin kouluihin, ainakaan moniarvoisissa moderneissa valtioissa.
Toimittajat ilman rajoja on aikaisemmin kritisoinut YK:n ihmisoikeuskomission päätöstä muuttaa ihmisoikeuksien erikoisraportoijan tehtävänkuvaa niin, että hän raportoisi “ilmaisunvapauden väärinkäytöksistä” kuten uskontojen loukkaamisesta. Asiaan liittyvä blogipostini täällä. Pari mielenkiintoista mielipidekirjoitusta:
Johann Hari: Why should I respect these oppressive religions? Tämän kolumnin julkaisu intialaisessa lehdessä johti mellakoihin ja lehden vastuuhenkilöiden pidättämiseen.
Peter Singer: To defame religion is a human right.
20.4. Vielä Susan Boylesta. Ranskalaisen Rue 89:n sivulla esitettiin toisenlainen näkökulma: sen mukaan Susan-ilmiössä on kyse “markkinointikyynisyydestä kriisin aikaan”. Eräiden Boylen haastattelujen “alentuvainen” sävy oli hyvä huomio. Mutta elämme maailmassa, jossa kauneimpienkin tähtien kuvia fotoshopataan ja lahjakkaimmatkin naisartistit ja -näyttelijät työnnetään julkisuuden reunamille siinä vaiheessa kun heidän luonnollista vanhenemistaan ei enää Botoxilla peitetä, joten jos markkinoinnin kyyninen logiikka auttaa hiukkasenkin taistelussa ulkonäönpalvonnan järjettömyyksiä vastaan niin nostan sille hattua.
20.4. Tyttöystäväni ei pitänyt ollenkaan siitä, mitä kirjoitin Susan Boylesta. En ole varma miksi, luulen että hän pitää juttua täysin lavastettuna (mikä on hyvin mahdollista. Trendijätkät tietävät, että nousukausi = glitter, lama = tavikset).
19.4. Syrjintää on monenlaista. Joku kysyi YouTuben kommenttiosiossa: mitä tekemistä Susan Boylen ulkonäöllä on hänen laulamisensa kanssa? Ei mitään, kaikkihan sen tietävät. Mutta kun eivät tiedä, ihmiset ovat superdupertyhmiä. Britain Got Talent-shown arvostelijat ja suuri osa yleisöä käyttäytyivät karmean ylimielisesti 47-vuotiasta, homssuisen näköistä ja oloista naista kohtaan. Kissan kanssa asuva työväenluokan täti kun väitti osaavansa laulaa. Hymyt hyytyivät kun Boyle avasi suunsa, ja loppu onkin historiaa. Muutamassa päivässä underdog-Susanista tuli koko maailman suosikki.
Oikeudenmukaisessa maailmassa tuomareilla ei olisi ollut edes tilaisuutta naureskeluun. Susanin lahjakkuus olisi hoksattu jo aikoja sitten. Toivotan Susanille onnea uuden uran alussa. Ehkä hänen suosionsa auttaa rikkomaan ikään ja ulkonäköön kohdistuvia ennakkoluuloja.
Susan Boylen ensiesiintyminen, YouTube.
19.4. Huhtikuun 17. päivänä Yhdysvalloissa vietettiin 13. kertaa Hiljaisuuden päivää. Opiskelijajärjestöjen aloittaman kampanjan tarkoitus on arvostella seksuaali-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun liittyvää koulukiusaamista. Huhtikuun 17. päivä olisi ollut myös massachutettslainen Carl Joseph Walker-Hooverin kahdestoista syntymäpäivä, ellei hän olisi hirttänyt itseään paria viikkoa aikaisemmin. Itsemurhan syy oli jatkuva koulukiusaaminen johon liittyi homoksi haukkuminen. Pojan äiti oli yrittänyt jatkuvasti vedota kouluun kiusaamisen lopettamiseksi. Nuori Carl ei tiettävästi pitänyt itseään homona. Ei-heteroilla amerikkalaisnuorilla on huomattavasti muita suurempi itsemurhariski, mutta homofobia voi kääntyä ketä tahansa lasta tai nuorta vastaan. Haukkumasana “homo” on hirvittävän tehokas ase nuoria, epävarmoja poikia vastaan. Valitettavasti lapset oppivat sen käytön usein aikuisilta.
Itse jouduin jokin aika sitten kuuntelemaan, kuinka esimies raivosi kovaan ääneen puhelimessa dissaten jotakuta puhujien yhteistä tuttua homoksi, värittäen sanomaansa kuvottavalla seksuaalisanastolla. Management by homofobic perkele? Jos olisin ollut luurin toisessa päässä, olisin lyönyt sen kiinni. Mutta valitettavasti olen vain (väliaikainen) palkollinen, ja tehtäväni on pitää turpani kiinni.
29.1. Minulla oli niin monta ystävää, jotka luulin kadottaneeni iäksi. Nyt he koputtavat virtuaalisen kotini ovea. Kiitos, Facebook!
27.1. Miksei Helsingistä ole halpalentoja Pariisiin? Tai miksi Helsinki ei sijaitse Pariisissa?
Tai jossain Berliinin, Pariisin ja Lontoon välimaastossa, kävelymatkan päässä Pekingistä.
26. 1. Kaverit tulivat päiväksi “evakkoon” kissoineen. Karvainen otus oli kerrasssaan ihana! Suuret silmät, turkki lunta ja tuhkaa. Olen kärsinyt kissanpuutteesta koko aikuisen elämäni. Minun on aina pakko silittää jokaista vastaantulevaa kotieläintä.
Toinen kavereistani on säveltäjä ja käytti aamun säveltämiseen, lähteäkseen iltapäivällä leipäduuniinsa (säveltämisellä ei Suomessa elä kuin pari tyyppiä). Hän käytti ohjelmaa nimeltä Finale jossa kirjoitetaan nuotteja toistensa perään, kaikille soittimille. Kaverini ei ikinä kuuntele lopputulosta, sillä hän tietää, miltä se kuulostaa. Sanoin, että säveltäjän työtä, erityisesti kykyä kirjoittaa usealle soittimelle yhtä aikaa on ei-musikaalisen (tai no, lapsena 4 v pianoa) todella vaikea ymmärtää. Hän sanoi, että kyllä siihen pystyy, kun on vuosikausia harjoitellut. Uskoiskohan tuota?
25.1.
Kävin katsomassa kahta DocPoint-leffaa. Kansakunnan olohuone oli aivan mainio. En muista milloin olisin viimeksi kuullut jengin nauravan tuolla tavalla leffateattetissa. Mutta nimi oli vähän harhaanjohtava. Luin jonkun arvostelun jossa uskottiin että leffa selittää jotain “suomalaisuudesta”. Pätkä kertoi muutamista suomalaisista ihmisistä, enimmäkseen miehistä. Oli kiva nähdä kuvia tavallisista tyypeistä joista suurin osa oli virkistävän kaukana meno-Suomesta. Esimerkiksi vastuuta vältellyt mies joka kasvoi isyyteen oli aika symppis. Mutta turha väittää, että töttöröö, tässä on nyt sitten se Suomalaisuus. Meitä on sentään viisi miljoonaa.
Waltz With Bashir oli…huh, järkyttävä. Ja järkyttävän hyvä. Piirrostyyli oli sulavaa ja upeaa, varjojen leikkiä. Hahmojen katseet olivat syviä ja tunteet pinnalla -jos nyt piirroshahmoista voi näin sanoa. Animaatioelokuva oli dokumentti, koska se kertoi tapahtumista sellaisena kuin entiset sotilaat ne muistivat. Osa hahmojen äänistä kuului niiden kuvaamille ihmisille. Animaatio toimi verhona kahden todellisuuden välillä, kuin päähenkilön muistinmenetys tai psykiatrin mainitseman sotilaan kyky kuvitella kaikki filmiksi. Toisaalta se ehkä houkutteli katsojan tavallista syvemmälle elokuvan maailmaan. Vapisin lopussa. Olen nähnyt viime viikkoina kuolleiden lasten kuvia blogeissa, Facebookissa, joskus uutisissa. Tämä ei tehnyt elokuvan kuvaamia sodan kauhuja yhtään siedettävämmiksi, pikemminkin toisin päin.
Meillä oli parhaat paikat, mistä kiitos reippaille kavereille. Leffaa katsoessa tuli mieleen aikaisemmin päivällä lukemani sanat:
“We are all civilized when the good times are rolling. But as wars break out, we tend to become barbarians. “ Majid Tehranian: Rethinking Civilization. Resolving conflict in the human family. (Tästä taas tuli mieleen Philip Zimbardon työ, vankilakoe ja Abu Ghraib.)
On sotarikoksia, mutta ei ole olemassa siistiä sotaa.
21. 1.
Järkytyin aika pahasti Vihreän Langan sarjiksesta. Luin ensin Kalliksen valituksesta ja ajattelin, että kyseessä oli ylireagointi ja/tai poliittinen peli. Sitten NÄIN sen sarjiksen Hesarissa. Oliko sen koukkunokkaisen hahmon tarkoitus olla juutalainen? Onko sarjakuvataiteilijalla yleensä tapana piirtää tällaisia hahmoja? Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on kyllä, toiseen ei, niin onneksi olkoon, olette onnistunut tuomaan ikivanhan antisemitistisen kuvaston 2000-luvun Suomeen Tässä tapauksessa suksikaa…ties minne.
Sen sijaan lippu näytti viittaavan Israeliin, ei juutalaisiin yleensä. Israelin vertaaminen natsi-Saksaan on TYHMÄÄ, ties kuinka monesta syystä, enkä yhtään ihmettele jos se loukkaa osaa juutalaisista. Mutta natsikortti viuhuu aina ja kaikkialla, ja yleensä valtion täytyy tappaa paljon vähemmän kuin 1300 ihmistä joutuakseen tällaisten syytösten kohteeksi (natsikortilla pelataan nykyään päiväkotikeskusteluissakin, heh!) Jotkut tunnetut juutalaisetkin ovat verranneet Israelia natsi-Saksaan (mm. Richard Falk, Roseanne Barr, Norman Finkelstein). Oudointa meininkiä kuvaa tämä mielipidekirjoitus: kuulemma nykyään kuulee monien israelilaisten sanovan “tiedän että kuulostan natsilta, mutta ainakin natsit tiesivät miten hoidella vihollisensa…” Natsivertailujen sopimattomuudesta kts. (yleensä Israel-kriittisen) Robert Fiskin juttu.
Olen pitänyt Vihreää lankaa fiksuna lehtenä (printtilehteä siis). Tarkistikohan päätoimittaja sarjakuvaa ollenkaan etukäteen? Tiedän, että Vihreä Lanka ei ole Vihreiden äänenkannattaja, mutta olisi silti kiva kuulla jonkun vihreän poliitikon kommentti asiaan, vaikka lyhyesti blogissa tms.
Pari viikkoa sitten olisin sanonut , että tällaista voisi odottaa joltain uusnatsien lehdeltä, mutta nyt olen oppinut, että nykyään natsit kannattavat Israelia! (tästä oli Huffington Postissa, ja Saksassa ja Skandinaviassa on kuulemma sama meininki). Hitler pyörii haudassaaan, missä se sitten onkaan…
Olin kuuntelemassa ja katsomassa Peter von Baghin luentoa dokumenttielokuvan historiasta. Mahtavaa kamaa, näimme pätkiä vanhoista dokumenteista (tämän vuoksi elokuvahistorian luennot ovat aina niin antoisia). Pitää hankkia Pasolinin dokumentteja, ja Les maîtres fous, ja erityisesti Le fond de l’air est rouge. Yksi dokumentti kuvasi Shanghain pommituksia (1937 IIRC). Raunioista vedettiin ruumiita, ja eloonjääneet pakolaiset olivat surkeannäköistä sakkia. Japanilaisten iskuissa kuoli kymmeniätuhansia tavallisia kiinalaisia. Von Bagh kutsui siviilien tappamista täydellisen barbaariseksi ja mietti, olikohan tällaisesta tuoreita esimerkkejä. Yleisö naurahteli.
UPdate: Ok, näin kyseisen piirtäjän muita töitä, ja niissä oli taas koukkunokkia -ehkä kyseessä ei siis ollutkaan antisemitismi. En voi väittää olevani minkään valtakunnan sarjisekspertti. The Guardianissa oli jokin aika sitten artikkeli antisemitistisistä sarjakuvista. Suurin osa gallerian kuvista on aika kuvottavaa kamaa. Esimerkiksi ensimmäinen kuva lainaa suoraan kristityn Euroopan antisemitismin historiasta, ja kuitenkin se on (ilmeisesti) ilmestynyt jossain arabijulkaisussa. Toisaalta, oliko esimerkiksi maaliskuun Oliphantin karikatyyri antisemitistinen, vai onko se vain loukkaava, kuten Antony Lerman kirjoitti (niin ikään) Guardianissa? Hän kysyy, mikseivät sarjakuvan kriitikot perustele, mikä siinä on väärin. Entä miksei länsimaisessa mediassa kilahdeta karikatyyreista, joissa arabit/muslimit kuvataan väkivaltaisina terroristeina? Sensuurin kritisointi on tärkeää, kaksoisstandardien kritisointi on tärkeää, kaikkien rasismin muotojen kritisointi on tärkeää, ja törkeiden ihmisoikeusrikkomusten ja siviileihin kohdistuvien iskujen kritisointi vasta tärkeää onkin.
Kiinnostaisi btw tietää, ovatko antisemiittiset hyökkäykset tosiaan lisääntyneet dramaattisesti Suomessa, kuten Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja on sanonut israelilaisen Ha’aretzin mukaan. Suomalaismediassa ei ole ollut tästä mitään.
20.1.
O-Day. Joimme Maskotissa punaviiniä (3 e) ja katsoimme virkaanastujaisia. Jengi taputti kun Bushin kone lähti. Terve vaan, morjes vaan, sillä tuskin me koskaan tavataan.
Emme ehtineen reilu rauha Gazaan -mielenosoitukseen, mutta kaveri kertoi että se oli ollut tosi hyvä tapahtuma, mieliala oli rauhallinen ja positiivinen. Israelin suurlähetystön ikkunasta oli laskettu Palestiinan lippu ja Pace-lippu, uskomatonta. Mielenosoittajat pitivät tätä kädenojennuksena ja olivat hyvin otettuja.
5.11.
Minulla on jonkinlainen kronofobia: en voi sietää ajan kulumista. Uusi vuosi muistuttaa siitä, kuinka vähän olen elämässäni edistynyt. Toisaalta tänä vuonna
yritän oppia priorisoimaan. Valmistuminen > toisarvoiset jutut ( joihin valitettavasti kuuluu myös tämä blogi).
-vältän kommenttien (blogeissa, lehdissä yms.) lukemista. Niiden lukeminen saattaa olla avartavaa, mutta usein ei, ja puuhaan menee hyötyyn nähden liikaa aikaa. Jos jättää kommentit sikseen niin ehtii lukea enemmän nettiartikkeleita ja -blogeja. Luen toki omaan blogiini kommentteja ja pyrin vastaamaan kysymyksiin.
-yritän olla reippaampi ja tuotteliaampi. Minulla on ongelma: pelkään epäonnistumista niin paljon, että jos en ole varma (täydellisestä) onnistumisesta niin luuseroin ja jätän puuhan sikseen. Kannattaisi vain tehdä asioita, eikä murehtia.
Pari sitaattia amerikkalaisilta näyttelijöiltä.
Brad Pitt (Fight Clubin teemoista):
“I think there’s a self defense mechanism that keeps my generation from having any real honest connection or commitment with our true feelings. We’re rooting for ball teams, but we’re not getting in there to play. We’re so concerned with failure and success—like these two things are all that’s going to sum you up at the end.”
Michael Emerson (nuoren näyttelijänalun tiedusteluihin alalla menestymisestä):
“I think you learn to love your work, learn to do it well, be patient with yourself and go where your career takes you. Fame and Fortune are not healthy goals even if they were achievable”
3.1. 2009
Kaksituhattayhdeksän. Tämä on jo vähän liikaa.
Vietin uuden vuoden bileissä Espoossa. Hyvä meininki, hyvää ruokaa, hauskoja ihmisiä, musiikkia, saunomista. Tanssimista, yöjuoksuja, brasilialaisia poikia, israelilaisia tyttöjä, sekasaunomisesta ällistyviä ranskalaisvieraita (he saunoivat myöhemmin kaksistaan, ja tykkäsivät, mutta eivät tajunneet heittää löylyä).
Miinuspuolena kaukainen sijainti. Kuinka ihmisillä on varaa matkustella Espoon ja Helsingin välillä? Aikuisten bussilippu maksaa 3.80 yhteen suuntaan. Otimme taksin takaisin, mikä oli kyllä viimeinen kerta. Onneksi meitä oli monta maksajaa.
Uudenvuodenpäivänä kahvilla Ateljee-baarissa, ihana Helsinki. Vieraat lähtivät, katsoimme illalla Inland Empiren. Paras leffakokemus pitkiin aikoihin, Lynch on viimeinen auteur.
Toinen hyvä leffa: näin ennen joulua ruotsalaispätkän Ikuiset hetket. Kauttaaltaan ihana.
Saimme myös selville, että naapuri on (enemmän tai vähemmän) kunnossa. Hän yritti päästä meille avaimella sisään, ja sanoi tack -emme tiedä kiittikö hän poliisin soittamisesta vai siitä, että selitimme missä hän oikeasti asuu. Hän oli taas (tai yhä) kännissä, ja näimme valtavia ruhjeita päässä. Naapuri kertoi, että joku oli lyönyt häntä päähän, ja verta oli tullut rutkasti (hän sanoi 7 litraa, mikä on tietysti mahdotonta).
31.12.
Edellämainittuihin Korjaamo-bileisiin olisi saanut peruutuslippuja, mutta päätimme suunnata syrjäisiin yksityisbileisiin. Toivottavasti niissä on hyvä meininki! Kaverit miettivät rakettien ostoa, mutta minua ei suoraan sanottuna huvita.
Gazan siviilit eivät enää kärsi ruoan, veden, lääkkeiden ja työpaikkojen puutteesta, vaan pommeista. Tsekatkaa: The Independentin Johann Hari, ja tietysti Robert Fisk.
Taloussanomien sivulla artikkeli naisten vähäisestä edustuksesta talouden huippupaikoilla, missä ei tietenkään ole mitään uutta (paitsi jos vertaa aikaisempiin vuosikymmeniin, jolloin tilanne oli paljon huonompi. Opin hiljan, että ensimmäinen nainen lunasti itselleen paikan New Yorkin pörssissä vasta vuonna 1967. Milloinkohan Suomessa?). Käsittämätöntä sen sijaan oli kommenttiosion naisviha. Tällaista 2000-luvun Suomessa? Järki ja moraali, miksi loistatte poissaolollanne nettikeskusteluissa?
Tämä on itse asiassa viimeinen päivä kun luen nettikommentteja, jos saan pidettyä lupaukseni vuodelle 2009.
29. 12. C löysi aamulla rapusta pitkän verivanan ja seurasi sitä alkoholisoituneen naapurin ovelle. Muut naapurit päivittelivät sotkua, pohtivat olikohan miehelle tapahtunut jotain, ja palasivat sitten omiin puuhiinsa. C soitti epävarmalla suomellaan poliisille, koska kukaan muu ei vaivautunut (minäkin vetkuttelin sängyssä). Surkeaa.
Taas ulkona, tällä kertaa amerikkalaisen miehen kanssa. Kertoi tarinoita bisneksestä Venäjällä. Ajauduimme baareilemaan eri paikkaan kuin ranskalaiset vieraamme, ja liityimme heidän seuraansa vasta liian myöhään. Mutta kotiin palattuamme meillä oli mielenkiintoinen keskustelu kansallisista historiakuvista, historian opetuksesta, ja teatterista. Toinen vieraistamme on marokkolaistaustainen ranskalaisnäyttelijä, ja hän kertoi saavansa valitettavan stereotyyppisiä rooleja. Esimerkiksi Shakespearen Juulian rooliin halutaan valkoisia, perinteisen ranskalaisia, mielellään pitkätukkaisia naisia. Teatterin pitäisi olla luovaa, ajatuksia herättävää, mullistavaa, mutta Ranskassa se on ilmeisesti paikoin jäänyt jopa jälkeen yhteiskunnan kehityksestä.
Snägärikokeiluja: porilainen on yllättävän hyvää!
28. 12. Helsingin nähtävyyksiä katselemassa, eilisillasta väsyneenä.
Miksi metroasemilla on identtisiä mainoksia vieri vieressä? Ettei kukaan vaan vahingossa välttyisi bongaamasta joka ikistä? Kärsisikö kulutus, jos vaikka 1/3 mainoksista vaihtaisi taidekuviin? Tai edes yksivärisiin julisteisiin, niitäkin olisi miellyttävämpi katsella.
27.12. Maistoin ensimmäistä kertaa hunajasta tehtyä viiniä chouchennia. Bretagnelainen erikoisuus, namia! Olin myös toista kertaa ulkona kolmen päivän sisällä, huh. Ranskalaiset vieraat tykkäsivät Helsingin yöelämästä, vessajonoineen ja snägäriruokineen päivineen.
Tänään äärikristityt propagoivat moraalitonta oppiaan mikrofonilla ja KAIUTTIMELLA asematunnelissa. Olen sekularisti, mutta minulla ei ole mitään lehtisiä jakavia uskovaisia vastaan, kunhan eivät jaa niitä lapsille. Äänisaaste julkisella paikalla on sietämätöntä, ja lapsia pitäisi suojella helvetillä pelottelulta (ja väkivallalta ja pornolta. Vanha testamentti on kuin markiisi de Sadea lukisi). Ihmiset valittavat kerjäläisistä, jotka yleensä vain nököttävät hiljaa. Entäs nämä meluepelit?
25. 12. Lähdin ensimmäistä kertaa joulupäivänä klubille. Ja se oli ihan täynnä!
24.12. Joulu. Kinkkua, kinkkua. Koristeita, kynttilöitä. Kaikki on täydellistä.
23.12. Saakelin Nyt-lehti. Menivät tekemään ison jutun Le Corps Mince De Francoisesta, joka esiintyy uutena vuotena Korjaamolla. Klubilla olisi varmaan muutenkin ollut tungosta (koska New Judas + Top Billin + Misfits = WIN) mutta nyt liput myytiin loppuun juuri ennen kuin olisin niitä ostanut. Olisin ostanut jo kauan aikaa sitten, mutta kavereiden mielihalut eivät olleet tiedossa. No, ehkä sit redrumiin tai biletystä kotona, naapurin mummon valituksen uhallakin…
22.12. Olen koukussa nettipeliin, jossa voi heittää Bushia kengällä. Tarpeeksi yksinkertainen ja helppo. Kokeilin myös Super Obama Worldia, mutta en päässyt kovin pitkälle. Minulla ei ollut nuorena mitään marioita, nyt se sitten kostautuu.
Käsittämätöntä, kuinka avoimesti Bushia pilkataan, ja Obamaa ihaillaan. Tai sitten ei.
