Mikä on elämän tarkoitus?

29 12 2007

Ihmisiä on miljardikaupalla. Me muodostamme löyhän kokonaisuuden, ihmiskunnan. Silti olemme kaikki erilaisia. Yhden helvetti on toisen taivas. Miksi siis elämän tarkoituksia olisi yhtään vähemmän kuin on elämiä? Jokainen ihminen voi löytää vain oman elämänsä tarkoituksen. Jos pidät tällaisia asioita tärkeinä, niin siitä vaan etsimään. Aikaa ei ole loputtomasti.

Sen sijaan jos olet jo siellä, missä olet aina tiennytkin olevasi, niin onnittelen sinua. Paratiisi(e)n avaimet ovat käsissäsi.

john-c.jpg

”Yritä olla kiva ihmisille, vältä rasvan syöntiä, lue hyvä kirja silloin tällöin, kävele hieman, ja yritä elää rauhassa ja harmoniassa kaikkien uskontojen ja kansojen edustajien kanssa.”-Monty Pythonin Elämän tarkoitus. Kuva: IMBD.

Mikä on elämän tarkoitus, osa 2 (update 2.1. 2008.)

Hetkinen. Olen ajatellut edellä kuvaamallani tavalla teini-iästä lähtien. Mutta en ole ajatellut loppuun asti. Tämähän on ihan väärin, en minä näin usko. Toki jokaisella on oma, erityinen tarkoituksensa. Yksilönvapaudet ovat äärimmäisen tärkeitä ja individualismi on kivaa tiettyyn pisteeseen saakka. Mutta täytyy olla muutakin. Useimmat ihmiset ovat aika sosiaalisia eläimiä ja tarvitsevat erilaisia yhteisöjä ympärilleen. Omaan napaan tuijottaminen saattaa olla myös tuhoisaa. Monet käyttävät rutkasti aikaa itsensä etsimiseen kun olisi muutakin ajateltavaa ja tehtävää. Paikalliset ja globaalit yhteiskunnalliset ongelmat, kriisit ja turvallisuusuhat, ympäristön tila. Ongelmat joihin on vaikea löytää ratkaisua mutta jotka on silti pakko ratkaista. Todellisuus ei katoa vaikka löytäisimme sisäisen rauhan. Pois siis peilin edestä, maailmassa on muutakin nähtävää.

Update 17.3. BBC:llä mielenkiintoinen artikkeli Douglas Adamsin vastauksesta elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen. Kaikki Linnunradan käsikirja liftareille -kirjan, kuunnelman, sarjan ja elokuvan ystävät muistavat, että vastaus oli 42. Kukaan ei tiedä miksi. Suoraan sanottuna oletin, että 42:lla ei ole mitään todellista merkitystä, mutta edesmenneen Douglas Adamsin ystävä Stephen Fry väittää, että Adams paljasi hänelle 42:n salaisuuden. Fry aikoo viedä vastauksen hautaansa, mutta väittää, että 42 oikein ymmärrettynä todella selittää jotain olemassaolon arvoituksesta. Ja vastaus on kuulemma aivan ilmiselvä.

Olen vaivannut aivojani Lostin mystisillä numeroilla (4 8 15 16 23 42), eiköhän 42:nkin arvoitukseen saa pari unetonta yötä käytettyä.

 





Living Lost: jumissa saarella

27 12 2007

J. Wood: Living Lost. Why We’re All Stuck On The Island. Garret County Press, 2007.

J. Wood pitää mainiota Lost-blogia Powell’s Booksin sivuilla.* Hän on erityisen hyvä analysoimaan suositun tv-sarjan viitteitä kirjallisuuteen ja filosofiaan. Jotkut tulkinnoista liikkuvat tukevammin maankamaralla kuin toiset, sillä Wood ottaa pienimmätkin vihjeet vakavasti. Hänen tapansa tarkastella Lostia tuo mieleen sarjan viidakkogurun John Locken, joka uskoo, että kaikella on tarkoitus. Mutta tämä kuuluu asiaan. Lostista löytyy jokaiselle jotakin, ja Wood tulkitsee sarjaa vahvan kulttuurintuntemuksensa kautta.

Woodin kirja Living Lost. Why we’re all stuck on the island on kiehtova mutta valitettavan lyhyt sukellus Lostin maailmaan. Kirjassa on kolme osaa. Ensimmäisessä käydään läpi sarjan syntyvaiheet, narratiivit, symbolit, vihjeet ja spekulaatiot. Toinen osa on suppeampi ja kytkee Lostin Yhdysvaltojen poliittiseen todellisuuteen. Kolmas osa käsittelee sarjan henkilöhahmoja. Kaltaiselleni intohimoiselle Lost-fanille henkilökuvista löytyy aika vähän mitään uutta. Ne katsojat, joilta on jäänyt osa jaksoista näkemättä ja jotka eivät ole selvillä Lost Experience -alternate reality-pelin kautta saadusta informaatiosta hyötyvät tämänkin osan lukemisesta.

3x05-man-cap901.jpg

Sawyer haaveilee merentakaisesta maailmasta. Kuva: Lost Media

Lost on mysteerisarja, jonka juoni liikkuu usealla aikatasolla. Haaksirikkoisten joukko kohtaa yhä uusia haasteita saarella, jossa mikään ei ole varmaa tai pysyvää. Lost valittiin Time-lehdessä sadan parhaan tv-sarjan joukkoon: sitä kutsuttiin mahtavaksi interaktiiviseksi peliksi. Woodin mukaan Lost vaikuttaa katsojiin toisin kuin television usein pelätään vaikuttavan. Passivoitumisen sijasta katsojat vahtaavat ”easter eggejä”, vertaavat teorioitaan Lost-sivustoilla ja kuuntelevat ääniraitaa erikoistekniikalla ymmärtääkseen ”kuiskauksia”. Esimerkiksi jaksossa ”The Man Behind the Curtain” (Mies taustalla) nähty vilaus salaperäisestä Jacobista jäi useimmilta katsojilta paljain silmin huomaamatta. Onneksi on internet, ja onneksi on YouTube. Lost hyödyntää eri medioita luultavasti enemmän kuin mikään muu tv-sarja.

Living Lost valottaa henkilöiden nimien taustoja: miksi Locke on Locke, miksi Sawyerin oikea nimi on James Ford. Wood kiinnittää huomiota muun muassa henkilöiden vastinpareihin, mustan ja valkoisen symboliikkaan, kirjallisuusviitteisiin, tieteen ja uskon teemoihin. Woodin Lost-GUT (Grand Unified Theory) näyttää pohjautuvan elektromagnetismiin, jota Dharma-projekti tutki. Katsojien Lost-teorioilla on ikävä tapa vanheta, kun uudet jaksot mullistavat käsitystä sarjan luonteesta.

Kirjan kakkososiossa tutkitaan sitä, kuinka sarja heijastaa reaalimaailman uhkia ja haasteita. Sarjan tekijät ovat myöntäneet, että alkuasetelma ammentaa syyskuun yhdennentoista jälkeisestä pelon ilmapiiristä. Samalle lennolle osuneet matkustajat joutuvat luottamaan toisiina vihamielisessä ympäristössä. Wood kirjoittaa kidutuksen problematiikasta sekä lintuinfluenssan ja terroritekojen pelosta. Näitä heijastavat sarjassa kidutuskohtaukset, ”taudin” ja Toisten uhka. Wood päätyy tunnustamaan poliittista väriä: hän on ”reality-based communityn” puolella ja suhtautuu kriittisesti terrorismin vastaisen sodan ylilyönteihin.

Toivon, että J. Wood kirjoittaa uuden Lost-kirjan, kun sarja on päättynyt. Living Lost on faneille suunnatuksi kirjaksi hyvä, mutta sen analyysi on pakostakin puutteellinen. Kirjoittaja on samassa veneessä kuin muutkin Lostin ystävät. Emme tiedä, mistä lempisarjassamme on oikeasti kysymys. Olemme eksyksissä, täysin lost.

costoflivingcap513.jpg

Onko Toisten Juliet hyvä vai paha? Ainakin hän pitää paradokseista. Kuva: Lost Media

Tsekkaa myös:

* Blogi on aika mainio esimerkki siitä, kuinka television avulla voi myydä kirjoja: jokaisen jaksoanalyysin lopussa mainostetaan Lostia inspiroivia opuksia. Tällainen mainonta tuskin toimisi toisin päin. Kirjojen avulla ei kannata myydä televisiota. Printtikulttuuri on hävinnyt videokulttuurille, kuten Susan Jacoby asian ilmaisi.





Rakastan lihaa vaikka välillä se on niin vaikeaa

2 12 2007

Jokaisella on paheensa. Luovuin tupakasta vuosia sitten enkä ole kertaakaan katunut. Kahvista on ollut vaikeampi luopua: kuukausia kestänyt kahvilakkoni päättyi helteisenä päivänä Waynesin terassilla nautittuun jäälatteen. Olen noudattanut vähähiilihydraattista dieettiä menestyksekkäästi ja jättänyt pastat, riisit, jauhot ja sokerin harvinaisiin herkutteluhetkiin. Mutta kaikki kasvissyöntikokeiluni ovat kestäneet pisimmillään neljä päivää. Liha on vaan niin hyvää. Rakastan kunnon pihvejä, entrecoteja, kyljyksiä, kylkiviipaleita, pekonia, kanankoipia, naudanmaksaa, salamia, meetwurstia, bratwurstia, ilmakuivattua kinkkua, saucissoneja, lammasta, kebabia, poronkäristystä…joo, tajusitte varmaan. Kuten Oscar Wilde sanoi: voin vastustaa kaikkea paitsi kiusausta. Etenkin, jos siinä kiusauksessa on lihaa.

Jos jätetään kysymykset lihantuotannon vaikutuksesta ympäristöön toiseen kertaan (kiinnostuneet voivat käydä tsekkaamassa LEADin sivut) niin eettiset argumentit lihansyöntiä vastaan koskevat erityisesti teuraseläinten kohtelua. Suomalainen lihantuotanto on noussut uutisotsikoihin Oikeutta eläimille -järjestön julkisuuteen toimittaman kuvamateriaalin ansiosta. Filmillä nähdään sairaita ja häiriintyneitä eläimiä, sekä raatoja elävien eläinten joukossa. Väärinkäytökset järkyttävät, mutta tuskin mikään tehotuotanto eläimen kannalta kovin ruusuista on, ihan tilanpuutteenkin vuoksi. Eläimet kun yleensä tykkäävät temmeltää ympäriinsä, eivät vain huojua puolelta toiselle.

Mitä tehdä? Onko pakastealtaan riistakäristys tehty vapaina juoksentelevista eläimistä, jotka ovat ainoastaan kohdanneet loppunsa ihmisen käsissä? Oikeutta eläimille paljasti myös yhden luomutilan sikojen ahdingon, mutta ovatko luomupossut yleensä onnellisempia? Entä kala, mistä se purkkilohi onkaan peräisin?

Vietin nuorempana kahdeksan kuukautta Ranskan maaseudulla vapaaehtoistöissä. Teurastimme aina välillä jonkun pienen, mutta eläinten lukumäärään verrattuna tilavan ”farmimme” ankoista tai kanoista. Eräs joukkomme kasvissyöjistäkin söi tätä lihaa, koska tiesi, että linnut olivat viettäneet mukavaa elämää. Tai sanotaan mukavannäköistä, eläinten onnea kun ei ihminen voi ymmärtää. Lintujen aitaus oli taivasalla ja siellä oli pulikointiallas. Ne tepastelivat usein aitauksen muurilla, mutta eivät karanneet. Sitä kesy kai merkitsee. Pienen ”farmimme” tarkoitus ei tietenkään ollut voitontuotto, joten tällaisista olosuhteista on normaalin karjan suhteen turha haaveilla.

Vaikka en pystyisikään luopumaan lihasta kokonaan, niin voin toki vähentää sen syöntiä. Hankin vain päivittäiset proteiinit maitotuotteista ja munista. Jotka nekin ovat tietysti eläimistä peräisin.

heinakuu06-306.jpg

Kamelille on käynyt ohraisesti. Kyseinen eläin ei luultavasti ole lihan tehotuotannon uhri, vaan tehnyt elämäntyönsä toisenlaisen hyväksikäytön alaisena. Fez, Marokko, 2006.

Yksi juttu vielä: miksi ei ole olemassa luomukulutusmaitoa? Kahvi-kahviloissa (eli niissä, joissa kahvi on pääasia eikä kaljan kylkiäinen) käytetään yleensä lateissa sun muissa kulutusmaitoa ellei erikseen pyydä rasvatonta. Tämä on osasyy siihen, miksi Waynesin kahvi on niin hyvää. Sitten on vielä minun kaltaisiani eksentrikkoja jotka tykkäävät kotioloissakin juoda kunnon maitoa kahvin kanssa. En tiedä, siirryttäisiinkö kahviloissa luomumaitoon jos sellaista olisi rasvallisena tarjolla. Mutta minä ainakin ostaisin sitä, nyt joudun kaupassa miettimään haluanko hyvää vai toisella tavalla hyvää.

Update 1.8.2008.  Humoristinen Stuff White People Like -blogi kiteyttää valkoisten ihmisten (tai pikemminkin valkoisten boheemiporvarien) ahdingon: ”But wait, aren’t there white people who eat organic, grain fed, free range cattle and chicken? Yes, these white people are wracked with guilt knowing that they are eating a dead animal, contributing to rainforest deforestation, and global warming.” Touché.





B-alkuiset kaupungit ja esimerkin voima

1 12 2007

Minulla on yleensä useita kirjoja luettavana yhtä aikaa, ja joudun parvisängyssäni rämpimään iltalukemisten keskellä. Viime aikoina olen lueskellut muun muassa Robert Fiskin teosta The Great War for Civilisation ja Christopher Hitchensin kirjaa God Is Not Great. Nämä kaksi opusta käsittelevät eri aiheita eikä niillä ole varsinaisesti mitään tekemistä keskenään, paitsi että molemmat ovat brittisyntyisten toimittaja-kirjailijoiden kynästä lähtöisin. Kummastakin teoksesta löytyy kohta, jossa kirjoittaja mainitsee Belfastissa, Beirutissa ja Baghdadissa todistamansa väkivaltaisuudet. Mutta kahden kirjailijan päätelmät konfliktien syistä ovat erilaiset. Antiteisti Hitchens syyttää uskontoa: alla siteerattu pätkä löytyy luvusta nimeltä Religion Kills. Fisk sen sijaan näkee konfliktien taustalla historian virheet tai vääryydet, ja hänen mielestään toimittajilla pitäisi aina olla historiankirja mukanaan. Nämä kaksi satunnaista kohtaa, joissa konflikteja käytetään esimerkinomaisesti, ovat itsessään esimerkki siitä, kuinka samoja tapahtumia tulkitaan eri tavoin. Ensimmäinen lainaus on kuvaus uskonnollisen radiotoimittajan Dennis Pragerin haasteesta Christopher Hitchensille.

He challenged me in public to answer what he called a ”straight yes/no question”, and I happily agreed. Very well, he said. I was to imagine myself in a strange city as the evening was coming on. Toward me I was to imagine that I saw a large group of men approaching. Now -would I feel safer, or less safe, if i was to learn that they were just coming from a prayer meeting? As the reader will see, this is not a question to which a yes/no answer can be given. But I was able to answer it as if it were not hypothetical. ”Just to stay within the letter ’B’, I have actually had that experience in Belfast, Beirut, Bombay, Belgrade, Bethlehem and Baghdad. In each case I can say absolutely, and can give my reasons, why would I feel immediately threatened if I thought that the group of men approaching me in the dusk were coming from a religious observance.
– Christopher Hitchens: God Is Not Great. How Religion Poisons Everything.

Fisk-sitaatti on hänen kirjansa alkuluvusta, jossa kirjailija kertoo lyhyesti sotien vaikutuksesta omaan ja isänsä elämänkulkuun:

After the Allied victory of the 1918, at the end of my father’s war, the victors divided up the lands of their former enemies. In the space of just 17 months, they created the borders of Northern Ireland, Yugoslavia and most of the Middle East. And I have spent my entire career – in Belfast and Sarajevo, in Beirut and Baghdad -watching the peoples within those borders burn.
- Robert Fisk: The Great War For Civilisation. The Conquest of the Middle East

PS. Päätin olla pitkittämättä tätä juttua kirjoittajien sinänsä mielenkiintoisten poliittisten kantojen esittelyllä, jos kiinnostaa niin googlatkaa. Sanotaan lyhyesti, että toinen kritisoi usein USA:n ja Britannian toimia Lähi-Idässä, toinen sen sijaan kannattaa Bushin hallinnon ulko- ja erityisesti sotapolitiikkaa.





Sininen kuu: tarina kadotetun paratiisin metsästäjistä

28 11 2007

James Hilton: Sininen kuu (Lost Horizon, 1933) Uusin painos: Tammi 1987. Suomentanut Eino Palola.

Sininen kuu alkaa vanhanajan fantasiaromaanien tapaan kehyskertomuksella, jonka tarkoitus on esitellä uskomattomalta kuulostava tarina. Englantilaiset herrasmiehet juoruavat ”Glory” Conwaysta, ensimmäisen maailmansodan veteraanista joka työskenteli Kiinan konsulaatissa ja hävisi jäljettömiin lentokonekaappauksen seurauksena. Eräs miehistä tuntee totuuden: Conway löytyi myöhemmin, puolikuolleena ja hurja tarina kerrottavanaan.

Conway ystävineen päätyi Shangri-La’han, Sinisen kuun laaksoon Himalajan kätköissä. Vieraat huomasivat viihtyvänsä laaksossa, jonka asukkaat viettivät rauhallista elämää maailmalta turvassa, noudattivat kohtuuden periaatteita ja elivät yliluonnollisen pitkään. Vain joukon kuumaverinen nuorukainen kaipasi ”sivistyksen” pariin.

Sininen kuu lasketaan usein fantasia- tai utopiaromaanien joukkoon, mutta itse kutsuisin teosta eskapistiseksi romaaniksi. Toki fantasiaelementtejä löytyy, ja eräässä parhaista kohtauksista järki ja usko ottavat yhteen: ovatko laakson ihmeet vain huijausta? Utopiaksi Shangri-La’n yhteiskunnan kuvaus on liian ohutta. Selvimmin nousee esiin päähenkilöiden halu paeta modernia maailmaa. Tarina onnellisesta laaksosta jota ei löydy kartoista perustuu osittain tiibetiläiseen Shambala-legendaan. Ajatus vuoristo-onnelasta on niin vetävä, että jäin pohtimaan, miksi sitä ei popularisoitu aikaisemmin. Ehkä tarvittiin suuri sota, suuri lama ja joukko Oswald Spenglerin kaltaisia katastrofi-Kassandroja ennen kuin käymättömistä korpimaista alettiin etsiä maallista paratiisia eikä pimeyden sydäntä. Avain Conwayn motiiveihin löytyy Sommen juoksuhaudoista, kuten mies itsekin myöntää.

Sinisen kuun juoni lähtee hitaasti käyntiin, ja parasta kirjassa on sen jännittävä loppuosa. Henkilökuvaus on hieman kliseistä ja kerrontatyyli keskitasoa. Mutta ihmeen ja epäilyksen tunnelma jäi mieleeni vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeen. Luulen, että jokainen lukija esittää itselleen saman kysymyksen: missä on minun Shangri-la’ni?





Usko, toivo, rakkaus ja miksi nuoret eivät käy kirkossa

18 11 2007

Ajauduin eilen kotimatkalla Tuomiokirkon kryptaan ja tutustuin ev. lut. kirkon Usko, Toivo, Rakkaus -mainoskampanjaan. Olen juuri sellainen ihminen, johon tällainen saattaisi upota: nuori aikuinen, kirkosta eronnut mutta uskonnosta kiinnostunut. Minua ärsyttää kirkon homofobisuus ja pelottaa jäykkä, vanhoillinen, järjestäytynyt uskonto. Itseironialla pelaava kampanja yrittää saada ihmiset avoimesti keskustelemaan uskonnosta ja kirkon roolista, mikä on ehkä parasta mitä siltä voi toivoa. Kirkon voimavara voisi nyky-yhteiskunnassakin olla positiivisen yhteisöllisyyden luominen. Mainokset kosiskelevat nuoria ja yhdessä on miespari sängyssä. Tällainen luultavasti ärsyttää vanhoillisia, mutta kutsu keskusteluun koskee kaikkia. UskoToivoRakkaus -sivustolla voi jokainen tuoda julki mielipiteensä.

Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta eroamiseen on monia syitä, kuten kirkollisvero, tyytymättömyys kirkon opetuksiin ja toimintaan, ateismi, agnostismi ja kiinnostus muihin uskontoihin. Ja kirkon jäsenistäkin vain osa käy jumalanpalveluksissa. Vaikka en kuulu kirkkoon, niin vierailisin mielelläni joskus jumalanpalveluksessa. Jos vain saisin aikaiseksi.

Ehkä nuoret aikuiset eivät käy kirkossa, koska

1) Jumalanpalvelus on sunnuntaina kello 10.

2) Kirkossa pitää olla hiljaa paikallaan.

3) Kirkossa ei ole langatonta verkkoa. (Vai onko?)

Tuomiokirkon kryptassa oli eilen paljon nuoria. Mutta tapahtuma olikin illalla, siellä sai käydä netissä ja laulaa virsikaraokessa.

Jumalanpalvelukseen osallistuminen voisi olla mukava breikki tästä kiihkeästi sykkivästä todellisuudestamme, vieroitusoireiden uhallakin. Kristinuskossa on paljon hyvää, sen perussanomaa ovat viesti Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen opetukset. Ja vaikka Jessen kanssa hengailu ei kiinnostaisi (mainoskampanjan kieltä matkiakseni), niin ajoittainen hiljentyminen ja pohdiskelu sopivat kaikille.

P.S. Kirkko ja kaupunki -lehden artikkelissa Töölön kirkkoherra Auvo Naukkarinen kysyy, miten pitäisi suhtautua niihin ihmisiin, jotka uskovat vain osan kirkon opetuksista. Mielenkiintoinen kysymys, johon ainakaan minä en pysty vastaamaan.

P.P.S. Pisteet UskoToivoRakkaus-televisiomainokselle Erottaja-baarin kauniin interiöörin ikuistamisesta!





Tuonpuoleinen televisio

13 11 2007

Nythän on niin, että kuolema on kuuminta hottia telkkarissa. Hautajaistoimiston arkea kuvaava Mullan alla toi kuoleman luontevaksi osaksi perhe-elämää. Täydellisissä naisissa on kuollut kertoja. Sitten oli viikatetytöstä kertova Dead Like Me ja tänä syksynä yhdysvaltalaiseen primetimeen on päässyt sellaisia sarjoja kuin Pushing Daisies, jossa päähenkilö herättää ihmisiä kuolleista ja The Reaper jossa nuori mies toimittaa helvetistä karanneita takaisin yhdeksälle piirille. Elokuvasyksystä löytyy zombeja (28 viikkoa myöhemmin) ja vampyyreja (30Days of Night).

Kuolema on siitä hauska juttu, että sen ympärille voi kehittää sekä realistista kuvausta meitä kaikkia koskettavista kokemuksista että mitä kummallisimpia uskonnollis-mystis-kauhumeininkejä irrationaalista puoltamme viihdyttämään. Pyhäinmiesten päivän, halloweenin ja kekrin kunniaksi (olen pari viikkoa myöhässä, sorde) esittelen teille kuolleina syntyneitä tv-ideoita, tadaa!

1. Zombisaippua: The Dead and the Ugly. Vampyyrikirjailija Anne Rice leipoi aikoinaan kryptojen kauhudraculoista sielukkaita, seksikkäitä antisankareita. Zombit sen sijaan on jätetty aivojensyönnin ja holtittoman lisääntymisen noidankehään. Eikö ketään kiinnosta nähdä zombien goottiromanttisia herkistelyjä? Zombisaippua voisi tarjota kuumia katseita elävien kuolleiden soidinmenoissa, joita vietetään höyryävien aivopatojen äärellä.

2. Noidat ovat päässeet ihan liian vähällä. Harry, Sabrina, ne kolme siskosta. Palauttaaksemme USA:n Salemin takaisin maailmankartalle tarvitsemme noitavainojen aikaan sijoittuvan tv-sarjan. Pääosissa ovat ihmiset, joita epäillään noidiksi. He joutuvat pakenemaan kyläläisten soihtukulkueen raivoa, ja yrittävät samalla selvittää, ketkä heidän joukossaan ovat oikeita noitia. Arthur Millerin näytelmä Noitavaino käsitteli peitellysti USA:n 1950-luvun kommunistivainoja. Me kaikki pelkäämme noitia -sarja voisi luodata Patriot Actin kiroja ja sotkea 9-11-salaliittoteorioiden meininkiä noitamaiseen jännityspläjäykseen.

3. Matomarathon. On nähty Antz ja Ötökän elämää. Nyt tarvitaan ruumismatojen oma show. Uusimmalla animaatiotekniikalla toteutettu ohjelma vetoaa kaikenikäisiin, sillä pitäähän pennuillekin opettaa kuolemasta. Pääosassa pieni kalmanmato Ossi, jota pilkataan koska hänellä on vain viisi jalkaa. Ossi päättää näyttää epäilijöille ja osallistuu vaikeaan ja vaaralliseen Herra Möttösen ruumiiin ympärijuoksuun.

4. Danten matkassa. Fiktiiviseen dokumenttityyliin à la Konttori (mutta vauhdikkaammin) kuvattu matka-ohjelma Helvettiin, Kiirastuleen ja Taivaaseen. Oppaina Jumalaisesta näytelmästä tutut Dante, Vergilius ja Beatrice. Kirjallisesta esikuvastaan sarja poikkeaa hurtilla huumorillaan: kidutuskeinot ovat höperöitä, taivaan ilot naurettavan säälittäviä. Mutta kyseessä on kuitenkin laatusarja, jossa hyödynnetään modernia tekniikkaa tuonpuoleisen kuvauksessa. Renessanssi-ihmiset on korvattu uudemmilla julkkisvainajilla, joiden sijoittaminen hierarkisesti helvetin tai taivaan piireille aiheuttaa paljon kalabaliikkia Television Without Pityssa ja muilla dissaushehkutusareenoilla.

5. The Ultimate Voodoo Championship. Tositv-sarja, jossa kilpailevat noidat, velhot, shamaanit, voodooeukot ja hoodoohemmot. Sarja vaatii katsojilta uskoa yliluonnolliseen, sillä tässä realityssa magian eri koulukuntien (musta, valkoinen, vihreä) edustajat esittelevät loitsujaan erilaisissa haasteissa. Milloin pitää manata kuolleita, milloin keittää lemmenjuomaa. Välillä taiat riistäytyvät käsistä: vainajat riehuvat katsomossa ja vampyyrit purevat juontajia. Sarjan lopussa kaikki paljastuu huijaukseksi, mutta tämä unohtuu osalta katsojista ja kymmenen vuoden 34 % eurooppalaisista uskoo noituuteen. Voitte vain kuvitella mitä luvut ovat muualla.

6. Kuinka Ilmestyskirjan peto kesytetään. Jos luulit, että numero 666 eli pedon merkki on jotain ältsin kamalaa, niin odotas kun näet itse pedon. Sillä on 15 lonkeroa, 8 silmää ja 13 sellaista ruumiinosaa joille ei ole edes nimeä (taas uusinta animaatiotekniikkaa, jesh). Ulokkeiden sekamelska tekee hirviön liikkumisesta yllättävän vaikeaa. Kuinka leipoa pedosta salonkikelpoinen leijona, joka haisee hyvältä ja voi Harmageddonin koittaessa päästä treffeille? Tähän vastaavat viisi trendikästä homomiestä, jotka ovat sivutoimisia katolisia pappeja: he hallitsevat manauksia, jotka eivät karkota paholaista, vaan parantavat sen ulkonäköä. Sanomattakin on selvää, että Vatikaani paheksuu tätä sarjaa, ja kieltää sen esittämisen aina hamaan tuomiopäivään, eli ensi vuoden huhtikuuhun saakka.








Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.