Auringonlasku – 100. posti

Sen kunniaksi, että blogiposteja on kertynyt sata. Ja sen kunniaksi, että tänään Helsingissä paistaa aurinko, vaikka on marraskuu.

Solidaarisuutta Iranin vihreälle oppositiolle

Rikon blogihiljaisuuden osoittaakseni solidaarisuuteni niille urheille iranilaisille, jotka taistelevat demokraattisten oikeuksiensa puolesta.

Internetissä on noussut Iran-solidaarisuuden huuma. Ei ihme, että tapahtuvat vetävät puoleensa, onhan demokratia maailmanlaajuisesti suosituimpia kansan opiaatteja. Iranilaiset ovat lähteneet kaduille, koska uskovat äänioikeuttaan loukatun, ja heillä onkin hyviä syitä epäillä vaalien tulosta. “Meillä oli yksi ääni, annoimme sen Musaville. Meillä on yksi elämä, annamme sen vapaudelle”, huusivat teheranilaiset mielenosoittajat.  Puolisotilaalliset Bashiij-joukot ovat vastanneet väkivaltaisesti. Virallisten tietojen mukaan seitsemän on kuollut ja kymmeniä haavoittunut. Satoja mielenosoittajia ja toisinajattelijoita on pidätetty. Sydämeni suree heidän puolestaan, sillä Iranin oikeusjärjestelmä on tunnettu epäinhimillisistä metodeistaan.

Valitettavasti ulkopuoliset eivät voi tehdä paljoakaan. Tavalliset ihmiset voivat allekirjoittaa vetoomuksia, ilmaista tukensa. Presidentti Obama on toiminut täysin oikein pidättäytyessään voimakkaista kannanotoista. Ahmadinejadin kannattajat kääntäisivät länsijohtajien innokkaat lausunnot nopeasti oppositiota vastaan. Tämä on iranilaisten sisäinen asia, heidän taistelunsa. Toivottavasti se ei vaadi enempää iranilaisia uhreja.

Joitakin huomioita:

-Sosiaalinen media on noussut arvokkaaksi tiedonvälityskanavaksi erityisesti sen jälkeen kun Iranin viranomaiset kielsivät ulkomaisia medioita raportoimasta kaduilta. Monien pilkkaama Twitter on osoittanut voimansa: lyhyitä viestejä on helppo lähettää netin tai kännykän kautta. Itsekin suhtauduin skeptisesti Facebookin riisutulta versioltaan vaikuttavaan Twitteriin, kunnes maanantaina liimauduin sen ääreen. Iranilaiset twiittasivat, että mielenosoittajia on ammuttu. BBC seurasi perässä, harmikseni en laskenut kuinka paljon perässä. CNN myönsi avoimesti seuraavansa tilannetta Twitteristä. Mielenosoittajien kuvaamissa YouTube-videoissa on myös jotain aivan uutta. Iran-areenaksi suositun bloginsa muuttanut Andrew Sullivan sanoi eräästä videosta, että kukaan tervejärkinen journalisti ei pystyisi kuvaamaan yhtä intensiivistä videota (koska journalistit seuraavat, eivät osallistu toimintaan). Muuttaako tämä journalismin standardeja, nouseeko rima?

- Mielenosoittajat haluavat uudet vaalit, mutta mitä sen jälkeen? On turha puhua uudesta vallankumouksesta, vaikka protesti on suurin sitten vuoden 1979. Vaaleissa Musavi esiintyi maltillisena uudistajana, hän aina puhunut islamilaisen vallankumouksen nimissä (muu ei olisi Iranin politiikassa mahdollistakaan). Tämä entinen pääministeri on vedonnut siihen, että nykytilanne ei ole sitä, mitä edesmennyt ajatollah Khomeini olisi halunnut. Osa kansanliikkeestä haluaa suuria muutoksia: mielenosoittajien levittämä seitsenkohtainen manifesti vaatii sekä Ahmadinejadin että nykyisen ylimmän johtajan ajatollah Khamenein eroa, perustuslain uudelleenarviointia ja kaikkien poliittisten vankien vapauttamista. Tälllä hetkellä demokratialle on varattu Iranissa pieni, siisti tila hengellisen johtajan ja nimettyjen instituutioiden kupeessa – ja alaisuudessa. Presidentin valtaoikeuksien suppeus kävi selväksi presidentti Khatamin kaudella (1997-2005), kun hänen uudistusmielisyydestään huolimatta konservatiivit tukahduttivat kaikki uudistuspyrkimykset, vainosivat lehdistöä ja murhauttivat useita toisinajattelijoita.

- Useissa arabimaissa ei ole senkään vertaa demokratiaa kuin Iranissa. Inspiroiko iranilaisten kansanvallan halu alueen muita asukkaita?  Aika näyttää. Iranilaisten vaaleja edeltänyt huuma inspiroi ainakin minua. Sekä Ahmadinejadin että Musavin kannattajat kerääntyivät vaalitapahtumiin valtavina joukkoina, kantoivat banderolleja, maalasivat kasvojaan ehdokkaidensa väreillä.  Meillä on Suomessa vapaat vaalit, mutta politiikka kiinnostaa vain harvoja.

Twitteristä (varmuuden vuoksi en paljasta nimimerkkejä) :

Mitä on presidentti ilman maata?

Kuusivuotias tyttäreni laulaa “Ahmadinejad anna meille äänemme takaisin”.

IRIB.ir sanoo, että olemme kaikki väkivaltaisia roistoja – me näytämme teille joka päivä että olemme rauhallinen Vihreä Meri.

Tänään Vihreä Meri pukeutuu mustaan kunnioittaakseen niiden muistoa, jotka hallitus on tappanut.

Ihmiset huutavat “Veri suonissani pysäyttää vallankaappauksen”.

…oli ikkunassa, huutaen sloganeja kadulla ja katoilla olevien ihmisten kanssa.

Tuhannet parvekkeilla – Teheran on elossa, täynnä vapauden ääntä – kuolema diktaattorille.

Update Pe: Sanoin, että vallankumouksesta on turha puhua. Tällä hetkellä. Sitaatti tilanteesta: Historia liikkuu valon nopeudella Iranissa. Ja vallankumoukset ovat historian mustia joutsenia, Nassim Nicholas Talebin terminologiaa käyttääkseni.

La: Alla englanniksi käännetty iranilaisen bloggarin teksti ( NiacINsightin blogista)

“I will participate in the demonstrations tomorrow. Maybe they will turn violent. Maybe I will be one of the people who is going to get killed. I’m listening to all my favorite music. I even want to dance to a few songs. I always wanted to have very narrow eyebrows. Yes, maybe I will go to the salon before I go tomorrow! There are a few great movie scenes that I also have to see. I should drop by the library, too. It’s worth to read the poems of Forough and Shamloo again. All family pictures have to be reviewed, too. I have to call my friends as well to say goodbye. All I have are two bookshelves which I told my family who should receive them. I’m two units away from getting my bachelors degree but who cares about that. My mind is very chaotic. I wrote these random sentences for the next generation so they know we were not just emotional and under peer pressure. So they know that we did everything we could to create a better future for them. So they know that our ancestors surrendered to Arabs and Mongols but did not surrender to despotism. This note is dedicated to tomorrow’s children…”

Kirjoitus kosketti minua syvältä. Sortavilla valtiojärjestelmillä on useita tapoja varmistaa valtansa. On suorat sortotoimet, vastarinnan tukahduttaminen, propaganda. On palkitseminen: kuuliaiset kansalaiset voivat rauhassa toteuttaa elämänprojektejaan. Tekstin kirjoittaja on yliopisto-opiskelija, melkein valmis kandi. Hänellä on varmasti useita vaihtoehtoja edessään. Hän voisi ajatella itsekkäästi, huolehtia vain omasta urastaan ja tulevaisuudestaan ja jäädä kotiin kun muut lähtevät kaduille. Ajatollah Khamenei varoitti iranilaisia eilisessä puheessaan: jos mielenosoitukset eivät lopu, niiden järjestäjät vastaavat seurauksista, jotka voivat olla veriset. (kts. BBC) Iranin poliisi on ilmoittanut käyttävänsä voimakeinoja estääkseen protestit. Mielensosoittajat ottavat hirveän riskin. He eivät tee sitä pelastaakseen oman nahkansa, vaan pelastaakseen kansakuntansa tulevaisuuden.

Kannattaa myös muistaa, että tämä ei ole pelkästään koulutetun keskiluokan protesti, vaikka netin hallitsevat, kielitaitoiset iranilaiset raportoivat siitä maailmalle.  Viestit ja kuvat Iranista kertovat köyhistä protestoijista jotka ovat pettyneet talouspolitiiikkaan ja korkeaan työttömyyteen, iäkkäistä mielenosoittajista, perinteisistä naisista chadoreissaan, miehistä ja naisista pyörätuoleissa. Kaikki kaduilla, osana valtavaa liikettä.

Su: Iranin eiliset tapahtumat hyvin järkyttäviä. NYT:n Roger Cohen Teheranista: Khamenei on pelännyt “samettivallankumousta”, kesäkuun 20. päivän mellakoissa ei ollut mitään samettista. Nuoren tytön/naisen kuolema tallentui filmille. Silminnäkijöiden mukaan hän seisoi isänsä kanssa katsomassa protesteja, kun bashij ampui häntä suoraan sydämeen. Hänen nimensä oli kuulemma Neda, mikä tarkoittaa ääntä tai kutsua. Hänen kuolemansa on YouTubessa, hänestä on jo artikkeli Wikipediassa. Tuleeko Nedan kuolemasta käännekohta? Onko tapahtumista kehittymässä uusi taistelun narratiivi joka asettuu islamilaisen vallankumouksen tarinoiden rinnalle, niiden tilalle?  Hallinnon sisällä rakoja: parlamentin puheenjohtaja Ali Larijani on puhunut “enemmistön” vaalien tulosta koskevista epäilyistä. Ylimmän johtajan valinnasta vastaavan asiantuntijaneuvoston puheenjohtaja Rafsanjani on konservatiivi, mutta tunnettu Ahmadinejadin vastustaja ja Musavin tukija; hän on pysytellyt julkisuudessa hiljaa mutta mitä todennäköisimmin aktiivisena kulissien takana. CNN:n mukaan Rafsanjanin tytär pidätettiin eilen hänen osallistuttuaan mellakoihin.  Asiantuntijaneuvoston toinen jäsen Mohammad Yadzi antoi Khameneita tukevan lausunnon, josta iranilaismedia on raportoinut kun se edustaisi koko neuvoston kantaa. Musavi perui eilen mielenosoitukset, liian myöhään. Hän on kuitenkin antanut lausunnon, jossa puolustaa protestia ja sen islamilaista henkeä.

Pitäisikö meidän ulkopuolisten katsoa väkivaltaisia videoita vai ei? Toisaalta ne ovat tärkeä todiste Iranin tapahtumista. Toisaalta on aika karua, että Nedan viimeiset hetket ovat YouTubessa kaikkien tirkisteltävänä.

Linkit:

Engl. blogeja Iranista, tsekatkaa: Revolutionary Road,  Iran in the Gulf, Tehran 24. Myös tämä: Medius Oriens,

Andrew Sullivan koostaa blogiinsa twiittejä, videoita, kommentteja. Live-blogi myös Huffington Postin sivuilla.

Mielenkiintoinen mielipidekirjoitus New York Timesin sivuilla. Iranilainen opiskelija argumentoi, ettei Iranin tapahtumia voi ymmärtää kuin paikan päällä.

Todisteita vaalivilpistä? tsekatkaa esim. Juan Cole, Guardian, BBC. Iranissa kaikki Ahmadinejadin kilpakumppanit ovat kiistäneet vaalituloksen ja tehneet yli 600 valitusta eri äänestyspaikoilta saamiensa tietojen mukaan. Monet poliittiset ja uskonnolliset vaikuttajat ovat asettuneet heidän taakseen.

Todisteita vaalituloksen aitoudesta? esim. Flynt Leverett ja Hillary Mann Leverett, Ken Ballen ja Patrick Doherty. Global Voices teki katsauksen Ahmadinejadin voittoa rehellisenä pitävien iranilaisten islamistien blogeista.  Ylin johtaja Ajatollah Khamenei on suostunut virallisten valitusten käsittelemiseen, mutta on järkähtämättä puolustanut vaalitulosta.

Minä ja George W

En käynyt kertaakaan Bushin Yhdysvalloissa.

Suunnittelimme kaverin kanssa New Yorkin-matkaa syyskuun 2001 alkupuolella mutta rahat eivät riittäneet. Myöhemmin rauhoittelimme itseämme sanomalla, että emme kuitenkaan olisi olleet aikaisin aamulla kaksoistornien lähellä, vaan koisimassa jossain syrjäisessä hotellissa.

Pari päivää WTC:n terrori-iskujen jälkeen olin etkoilla Kruununhaassa. Yksi kaveri sanoi:  sitä saa mitä tilaa, eiks vaan?  Väitimme kaikki närkästyneinä vastaan (USA:n syyttely oli Image-lehden vuoden 2001 tabujen listassa). Kaveri rakasti Chileä ja erikoistui myöhemmin alkuperäiseen syyskuun yhdenteentoista 1973 ja sitä seuranneeseen Pinochetin hirmuhallintoon. Henry Kissingerin mukaan USA ei voinut katsoa vierestä, kun Chilen kansalaiset valitsivat demokraattisissa vaaleissa sosialistisen presidentin Salvador Allenden.

Toisen kaverin mielestä Bush oli kohtalainen presidentti, ja söpökin, setäikäiseksi. Hän tosin piti myös Osama Bin Ladenia söpönä  (minkä toteaminen kuului niin ikään Imagen tabulistaan). Kaveri oli hyvin masentunut terrori-iskujen jälkeen. “Kaikki rakennukset mitä mä rakastan räjähtää!” Kolmas kaveri toivoi loppuun saakka, että terroristit eivät olisi olleet arabeja. Hän seurusteli irakilaisen maahanmuuttajan kanssa. Poikaystävällä oli riittänyt keikkatöitä ennen syyskuun yhdettätoista, mutta sitten duunit loppuivat  kuin seinään. “Tekeytyisit italialaiseksi”, tyttöystävä ehdotti. Tytön vanhemmat eivät olleet uskoa tilannetta:  eihän Suomessa syrjitä ketään.

Pari vuotta myöhemmin irakilainen kundi suhtautui varovaisen positiivisesti Yhdysvaltojen hyökkäykseen. “Mitä tahansa, kunhan tilanne muuttuu”. Irakin kauppasaarto oli aiheuttanut satojentuhansien lasten kuoleman,  poika valitti. Sota alkoi vaikka kaikki marssivat sitä vastaan. Silti mietimme: entä jos olemme väärässä? Nehän sanoivat että siellä on joukkotuhoaseita, weapons of mass destruction. Ei löytynyt. Myöhemmin keksittiin slogan: Clinton f’cked an intern. Bush f’cked a nation. F’cked the world, sanoisin.

Irakin sota suisti maan väkivallan kierteeseen. Miljoona ihmistä on menettänyt henkensä.

Sodasta seurasi Suomessakin skandaali, Irakgate.  Anneli Jäätteenmäki joutui lähtemään pääministerin tehtävistä. Olin siihen aikaan kesätöissä museossa, ja seurasimme tilanteen kehittymistä opaskierrosten välillä.  Kahvilassa työskennellyt poika oli koko ajan radion äärellä. Iltapäivällä hän ilmoitti hieman surumielisellä äänellä: “Nyt kävi ilmi, että se tilasi sen faksin. Se joutuu lähtemään.”

Sitä saa mitä tilaa. Me kiinnitimme median tavoin enemmän huomiota itse vuotoon kuin sen sisältöön. Keskustelin kerran Irakgatesta Suomessa toimineiden ulkomaisten diplomaattien kanssa. “Niin viatonta”, he sanoivat. Heidän maissaan poliittiset skandaalit ovat yleisempiä ja pahempia. Ei tulisi kuuloonkaan että joku eroaisi tällaisen vuoksi.

Vuonna 2004 bongasin hassun kuvan barcelonalaisen hotelli Kabulin seinästä.

Amerikkalainen lomakaveri otti piirroksesta valokuvan.  Törmäsin siihen vielä monta kertaa.

Terrorismin vastainen sota tunkeutui kunnolla tajuntaani vasta ulkomailla.  Pariisissa oli vuonna 2004 pommiuhkia, ja turvallisuusjärjestelmä nostettiin punaiselle tasolle Madridin pommi-iskujen jälkeen. Järkytyin kun Libérationin kannessa oli verisiä ihmisiä, enkä saanut Madridissa vaihdossa olevia kavereitani puhelimella kiinni (heillä oli kaikki hyvin).

Kesällä 2005 puhuimme berliiniläisessä baarissa Lontoon terrori-iskun jälkeisistä tunnelmista. Lontoon poliisi oli ampunut nuoren, syyttömän brasilialaismiehen.  ”Näinä aikoina voi olla iloinen siitä, että on blondi”, saksalainen kaveri sanoi.  Se tuntui kurjalta. Olin juuri lukenut kirjan joka kertoi saksalaisten unista Kolmannen valtakunnan aikaan. Juutalaisten ohella natsipainajaisia näkivät erityisesti tummatukkaiset ihmiset.

Marokossa asuessani viranomaiset paljastivat laajan terroristiverkoston, mutta en enää jaksanut välittää. Pelkäsin rikollisuutta enemmän. Tutustuin terrorismiin, luin tutkimuksia ja raportteja. Terrorismi ei ollut päämäärä, vaan oire ja keino, ja sen vastustaminen vaati syihin paneutumista ja monipuolisia vastatoimia. Viime viikolla brittiulkoministeri Milibandkin myönsi, että ei-valtiollisia ääriryhmiä on vaikea vastustaa perinteisen sodankäynnin keinoin.

Amerikkalaisilla oli kaikenlaisia kehitysprojekteja Marokossa. En tiedä auttoiko se heidän imagoaan. Lueskelin amerikkalaisen Peace Corps-vapaaehtoisen  arabian oppikirjaa. Kundi työskenteli köyhässä pikkukaupungissa Saharan laidalla. Eräs teksti meni suunnilleen näin:

John istuu kahvilassa juomassa minttuteetä. Televisiossa näytetään Irakin sotaa.

Mehdi: Amerikkalaiset vain tappavat viattomia siviilejä, naisia ja lapsia. Sinäkin olet yksi heistä.

John: Minä olen vain tavallinen amerikkalainen, olen sotaa vastaan.

Mehdi: Mutta 50 prosenttia amerikkalaisista kannattaa sotaa. Te olette kaikki samanlaisia.

John: Minä kuulun niihin 50 prosenttiin jotka eivät kannata, minä haluan auttaa teitä, olen vain tavallinen amerikkalainen (toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen…).

Katsoimme vapaaehtoisen isäntäperheen olohuoneessa musiikkikanavaa, jolla naiset grindasivat rihmankiertämissä. “Pelkään, että täkäläiset tietävät maastani vain nämä videot ja Irakin sodan”, yksi amerikkalaispojista sanoi. Tunisialainen kaveri kertoi tuntevansa naisia, jotka olivat alkaneet käyttää hijabia Bushin ristiretkipuheen jälkeen.

Bushin politiikka näytti kaukaa katsottuna hurjalta. Oli salaisia vankiloita, waterboardingia, kreationismia, abstinence onlya. Ihmisoikeuksista tuli vitsi ja demokratiasta ruma sana. Hurrikaani Katrinan annettiin hukuttaa yksi kaupunki ja parituhatta amerikkalaista. Tieteellistä tutkimusta ajettiin alas eikä siitä välitetty poliittisessa päätöksenteossa, uskomuksista kylläkin. Itse todellisuus joutui puolustuskannalle.  Amerikkalaisia kävi sääliksi.

Salaliittoteoriat levisivät ja kukoistivat.  Innokkaat nörttipojat selittivät, että rakennus ei kerta kaikkiaan voi luhistua niin kuin WTC:n kaksoistornit. Ja sen Pensylvaniaan syöksyneen koneen matkustajia oli nähty elossa jossain. Tapaamani amerikkalaisetkin uskoivat salaliittoteorioihin, ainakin vähäsen.

Vuonna 2008 holtiton talouspolitiikka räjähti ensin USA:n, sitten koko maailman käsiin. Tässä vaiheessa Bush ei enää kiinnostanut ketään. Minäkin olin suunnannut katseeni Obamaan, jolta odotettiin ihmeitä. Ja ihmeeltä hänen älykäs puheensa vaikuttikin.

Sille tosin naureskeltiin,  itku silmässä, että Bushin hallinto sosialisoi syksyllä 2008 enemmän omaisuutta kuin Neuvostoliitto ikinä. “Löysimme ne joukkotuhoaseet”, kolumnistit leukailivat. “Niiden nimi on subrime.”  Minua harmitti, etten ole opiskellut kansantaloustiedettä. Sitten luin Nassim Nicholas Talebia, joka sanoi ettei kannatakaan.

En voi valittaa kärsineeni Bushin kaudesta, niin kuin miljoonat ihmiset kärsivät. Mutta ei se kivaakaan ollut. Barack Obaman herättämä toivo sai minut ymmärtämään, kuinka masentavaa Bushin tuhoisan politiikan seuraaminen oli, täältä rapakon takaakin. Nyt ihmiset ympäri maailman ovat innoissaan, odottavat mahdottomia.

Voiko meitä siitä syyttää?

Hyvästi Bush -ja anti-Bush

Tajusin hupilehti The Onionia lukiessani, että nythän joutuu sanomaan hyvästit paitsi Bushille myös anti-Bushille. Condoleezza Rice saattoi osua hiukkasen oikeaan arvellessaan, että alkuhuuman jälkeen ihmiset masentuvat, kun heillä ei ole enää ketä syyttää.

Pari anti-Bush helmeä.

Itsetehty video. Depeche Modea ja raamatullista symboliikkaa, huh!

Toinen anti-Bush suosikkini on The Coupin rap-biisi Head (of State.)

Bush and Hussein together in bed
Giving H-E-A-D head
Y’all motherf’ckers heard what we said
Billions made and millions dead

En löytänyt kuuntelukappaletta netistä.

Ja bushismeja tulee kyllä ikävä.

” I think we can all agree that the past is history.”

Historiaa olet nyt sinäkin, George. Hyvässä ja pahassa.

Video: palestiinalaisen lääkärin tragedia Israelin TV:n suorassa lähetyksessä

Laitoin tästä linkin aikaisempaan Gaza-postiini, mutta kukaan ei yleensä klikkaile linkkejä, joten laitan koko videon. Israelilainen TV-kanava soitti perjantaina tapansa mukaan Gazaan palestiinalaiselle lääkärille jonka puhelinraportit ovat tarjonneet israelilaisille ikkunan gazalaisten kärsimykseen. Hän on tunnettu rauhanaktivisti. Lääkärin taloon oli kuitenkin osunut pommi ja hän huusi hädissään puhelimeen.  Kolme tytärtä oli kuollut. Lääkärillä on yhteensä kahdeksan lasta. TV-kanava ryhtyi heti toimiin perheen pelastamiseksi. Israelin armeija salli ambulanssin ajaa Gazaan ja hakea  perheenjäsenet sairaalaan, osa oli ilmeisesti haavoittunut. Kuolleet tyttäret olivat 14-, 15- ja 22-vuotiaita.

Tulitauko koitti, mahtavaa! Times Onlinella hyvä artikkeli tämänhetkisestä tilanteesta. Siinä mainitaan uhrien määrä, tuhon määrä, Israel tyytyväinen sodan lopputulokseen, puolustusministeri Ehud Barakin kannatus noussut sodan vuoksi, Likud-puolueen Benjamin Netanjahu yhä suositumpi, YK tahtoo tutkia viimeisimmän koulupommituksen jossa kuoli kaksi lasta, lopussa vielä surullinen tarina äidistä joka oli saanut lapsen 20 vuoden yrittämisen jälkeen ja menetti kaksivuotiaan poikansa pommituksissa. Helsingin Sanomien sivuilla vielä tieto, jonka mukaan palestiinalaisten uhrien määrä nousee luultavasti 1300:n kun ruumiita kaivetaan ylös. Israelilaisia kuoli 13, joista kolme siviilejä.

Palestiinalaisuhreista oli lapsia vähintään 410, naisia 100, raportoi israelilainen ihmisoikeusjärjestö B’tselem. Sivuilla myös Israelin ja Palestiinan konfliktissa kuolleiden määrä vuosilta 2000-2008 ja 1987-2000, sekä tilastoja muusta tuhosta.

Rauha, shalom, salaam. Toivottavasti se pitää.

PS. Länsimedioita ei päästetty Gazaan, mutta qatarilaisella Al Jazeeralla oli Gazassa kuvausryhmä ennen konfliktia ja se jäi sinne raportoimaan. Uutiskanava laittoi päivittäisen Gaza-materiaalinsa Creative Commons -sivuille. Videoita löytyy arabiaksi ja englanniksi.

“Mitä mieltä olet, aiheuttaako epätoivo vihaa vai viha epätoivoa?”

(sori, en tällä kertaa jaksa vastailla kommentteihin. Voitte dissata minua omissa blogeissanne).

Hyvää uutta vuotta

Vähän myöhässä.

Tämä on viimeinen vuosi jolloin voi kirjoittaa vuosilukuun kaksi nollaa peräkkäin. Se on ollut niin kivaa!

Mafalda on 1960-luvun sarjis, mutta jotkut asiat eivät muutu.

Gazan verilöyly

Suomen Amnestylla oli syksyllä kampanja Gazan saarron poistamiseksi. Israel veti miehitysjoukkonsa pois  Gazan alueelta vuonna 2005 mutta jäi kontrolloimaan sen rajoja ja ilmatilaa.  Saartoa perusteltiin Hamasin terrori-iskuilla mutta sen seuraukset kantoi koko Gazan väestö. Vain pieni määrä humanitaarista apua päästettiin läpi. Tällainen kollektiivinen rankaiseminen on kansainvälisen oikeuden vastaista. Amnestyn vetoomuksessa vaadittiin Israelia purkamaan saarto ja Hamasia lopettamaan raketti-iskut.

Eikö palestiinalaisten kärsimyksillä ole mitään rajaa? mietin vetoomusta lähettäessäni.

Ei näköjään.

Israelin hyökkäys Gazaa vastaan jatkuu jo kolmatta viikkoa. Lähi-idän voimakkain armeija metsästää Hamasin taistelijoita ja tappaa samalla siviilejä. Puolitoista miljoonaa gazalaista asuttaa Espoon kokoista aluetta, eikä heillä ole mitään mahdollisuuksia paeta turvallisemmille seuduille . Tällä hetkellä palestiinalaisia on kuollut yli 900, heistä noin 300 lapsia. Haavoittuneita on lähemmäs 4000.  Hamasin johtajia ja taistelijoita on tapettu ja sen käyttämiä salakuljetustunneleita tuhottu. Samalla köyhän Gazan siviili-infrastuktuuri on kärsinyt valtavia vahinkoja. Israelilaisia on kuollut 14, suurin osa sotilaita. Kumpikaan osapuoli ei suostunut tulitaukoon YK:n päätöslauselmasta (8.1.) huolimatta.

Israelin ulkoministeri Tsipi Livni väitti vielä tammikuun alussa, että Gazassa ei ole humanitaarista kriisiä ja palestiinalaisten tilanne on “kuten sen kuuluukin olla”. Myöhemmin Israel ilmoitti työskentelevänsä humanitaaristen järjestöjen kanssa. Kuitenkin osansa pommituksista ovat saaneet niinYK:n avustusjärjestö UNRWA (kaksi kuolonuhria) kuin Suomen kirkon ulkomaanavun ylläpitämä sairaalaklinikka. Uutisia siviilien kärsimyksistä tulee jatkuvasti. YK:n koulun pommitus, Samounin perhe, kuolleisiin äiteihinsä päiväkausia tarranneet nälkiintyneet lapset, fosforiaseet.

Suurin osa lehdistöstä ei pääse Gazaan, mutta on antanut äänen sinne jääneille. Missä on ihmisyys? Emmekö me ole ihmisiä? kyselee Gazasta bloggaava Oxfamin työntekijä Mohammed Ali. Hän kirjoittaa sairaaloiden resurssipulasta (Al Jazeera).

“The situation has now reached such a critical point that doctors frequently confront dilemmas such as whether to treat the child who is bleeding to death or the baby who has severe head injuries.

While doctors ask themselves these tough questions, some politicians continue to debate whether or not we are facing a humanitarian crisis.”

Toinen gazalainen, Fares Akram, kirjoittaa kokemuksistaan The Independentin sivuilla. Hänen raskaana oleva vaimonsa evakuoitiin,  isä ja sukulaispoika kuolivat pommituksissa.

“My father, Akrem al-Ghoul, was no militant. Born in Gaza and educated in Egypt, he was a lawyer and a judge who worked for the Palestinian Authority. After Hamas took over, he quit and turned to agriculture. Dad’s father, Fares, who had been driven out of his home in what is now Israeli Ashkelon in 1948, had bought the land in the 1960s.”

BBC:n sivuilla Islamic Relief Worldwiden avustustyöntekijä Hatem Shurrab suree erityisesti Gazan lasten kohtaloa.

“Every child that has died enjoyed playing, like other children across the world.

Every child that died had a family that loved them dearly.”

Hän kertoo, että vaaroista huolimatta osa Gazan lapsista on päättänyt jatkaa leikkimistä.

Israel on ilmoittanut lähestyvänsä tavoitteitaan Gazassa. Mitä tavoitteita? Hamasin raketti-iskujen lopettamisen ohella kommentaattorit mainitsevat yleensä Iranin ja libanonilaisen Hizbollahin uhan, Lähi-idän voimatasapainon, Israelin tulevat vaalit. Vaativatko nämä tosiaan Gazan pommittamista kivikaudelle? Hamasin tunnelit voi tuhota, mutta  voiko sen ideologialle tehdä saman? Tällä hetkellä Gazan verilöyly näyttää radikalisoivan paitsi palestiinalaisia myös kaikkien arabimaiden asukkaita. Kansalaiset vaativat maidensa hallituksilta tiukempaa Israelin-politiikkaa. Syytökset kohdistuvat erityisesti Gazan-rajansa sulkeneeseen Egyptiin.  Maltillinen arabipolitiikka on joutunut puolustuskannalle, mikä tuskin yllättää ketään, edes Israelin johtoa.

Suurin osa israelilaisista tukee kohtuuttomiakin sotatoimia, mutta soraääniä löytyy -onneksi. Haa’retz-lehden sivulta löytyy ihailtava yritys herätellä maanmiesten moraalia. Gideon Levy kritisoi palestiinalaissiviilien tappamista ja kertoo hienon tarinan jossa on opetus.

“The legend, lest it be a true story, tells of how the late mathematician, Professor Haim Hanani, asked his students at the Technion to draw up a plan for constructing a pipe to transport blood from Haifa to Eilat. The obedient students did as they were told. Using logarithmic rulers, they sketched the design for a sophisticated pipeline. They meticulously planned its route, taking into account the landscape’s topography, the possibility of corrosion, the pipe’s diameter and the flow calibration. When they presented their final product, the professor rendered his judgment: You failed. None of you asked why we need such a pipe, whose blood will fill it, and why it is flowing in the first place.”

Kun ihmishenget ovat kyseessä ei kukaan voi vedota siihen, että tekee vain työtä käskettyä.

Sotaa vastustava israelilainen Jeremiah Haber esittää Magnes Zionist-blogissaan ajatuskokeen.

“Suppose Hamas terrorists were hiding out in Tel Aviv (or Los Angeles, or London, for that matter — the exercise is equally illuminating applied to the U.S. and or any other “civilized” Western state). Would an assault of the sort we have seen against Gaza even be contemplated? Would Israeli officials grimly but dispassionately calculate the cost-benefit ratio concerning a massive aerial assault on Jewish neighborhoods? Would American and European officials condone such an attack? Would the pundits express their sympathy with Israel’s terrible dilemma? Of course not! The very idea of such an action would be recognized immediately as morally outrageous, and anyone who proposed it would be treated with contempt.”

Blogissa on myös terävä teksti YK:n koulun pommituksen vaihtelevista selityksistä.

Kansainvälisen yhteisön kyky hillitä väkivaltaa on tunnetusti hyvin rajallinen. Poliittiset intressit menevät liian usein ihmisoikeuksien puolustamisen edelle. Silti ihmetyttää, kun USA tarjoaa Israelille vankkumattoman tukensa. Bushin kaudella Yhdysvaltojen on ollut hyvin vaikeaa esiintyä demokratian ja ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Euroopan unioni on ulkopoliittisena toimijana vielä heikko. Barack Obama on ilmoittanut aloittavansa aktiivisen Lähi-idän-politiikan  jo hallintonsa alkutaipaleella. Hänen ei uskota antavan Israelin kohdella palestiinalaisia entiseen malliin, ainakaan Yhdysvaltojen tukemana, mitä pidetäänkin yhtenä syynä siihen, että Gazaan hyökättiin juuri nyt. Toivotaan parasta.

Hannu Reime esitti YLE:n sivuilla kysymyksen: “elleivät Israelin sotilaiden teot Gazassa ole sotarikoksia, mitkä sitten sellaisia ovat?” Maineikas Lähi-idän kirjeenvaihtaja Robert Fisk kirjoittaa, että jos Hamas olisi pommittanut YK:n koulua tappaen 40 suojaa etsinyttä siviiliä, sitä pidettäisiin sotarikoksena -tätä nimitystä on käytettävä siis myös Israelin kohdalla.

Kansainvälinen diplomatia voi tuoda kaivatun tulitauon, ehkä jopa edistää Israelin ja Palestiinan loputtoman konfliktin ratkaisua.  Kansainvälisen oikeuden tehtävä on tutkia ja tuomita kaikkien osapuolten rikokset. Tärkeintä on kuitenkin rauhan rakentaminen. Johtajilta saattaa puuttua poliittista tahtoa rauhan rakentamiseen, mutta se ei saa koitua siviilien tuhoksi. Verilöylyn on loputtava, eikä uutta saa tulla enää koskaan.

Muita linkkejä:

Gaza – Sderot: Life in spite of everything. (arte.tv) .  Tsekatkaa tämä linkki! Lyhyitä videoreportaaseja tavallisten  ihmisten elämästä Gazasta ja Sderotista (rakettiterrorismista pahiten kärsinyt israelilaiskaupunki). (edit 15.1.)

Heidi Huuhtanen: Hamasille annettava mahdollisuus osallistua rauhanprosessiin. Fiksunoloinen, pragmaattinen lähestymistapa konfliktin ratkaisuun -voisiko tämä toimia?

Robert Fisk: Leaders lie, civilians die, and the lessons of history are ignored. ja Why do they hate the West so much, we will ask.

Israelilainen ihmisoikeusjärjestö B’tselem on pitänyt kirjaa israelin ja palestiinan konfliktin uhreista. Nancy Kanwisher teki tältä pohjalta analyysin tulitaukorikkomuksista pitkältä aikaväliltä. Israel oli rikkojana 79% tapauksista. Toinen näkemys israelilaisen tiedustelu- ja terrorismintutkimusinstituutin sivuilla.

Jimmy Carter: An unnecessary war. USA:n entisen presidentin kertomus neuvotteluista Hamasin ja Israelin kanssa.

BBC: Kuka on siviili?

Habib Battah: In the US, Gaza is a different war. Mielenkiintoinen artikkeli USA:n Gaza-uutisoinnista verrattuna Al Jazeeraan.Itsekin huomasi yhdysvaltalaisuutisoinnin köykäisyyden ja Gaza-uutisten puutteen verrattuna eurooppalaisiin lehtiin, Al Jazeerasta puhumattakaan. Toisaalta AJ:lla taitaa olla toimittaja Gazassa.

Al Jazeera haastatteli Hamas-johtajaa, joka  julistaa Hamasin voittavan sodan. Hän on itse Damaskoksessa turvassa.

Europe From Below palestiinalaislasten koulumatkallaan kohtaamasta väkivallasta.

Michel Chossudowsky kirjoittaa Global Researchin sivuilla konfliktista Gazan maakaasuvarojen valossa.

Alexander Stubb: Gazan tragedian olisi voinut välttää.

Mona Eltahawy: Israel, Opium of  the People

Nicholas D. Kristof: The Gaza Boomerang.

Bitter Lemons. Israelilaisia ja palestiinalaisia näkemyksiä rinnakkain, viikoittain .

Palestine News Network.

The Jerusalem Post.

EI: The Electric Intifada.

Life must go on in Gaza and Sderot. Palestiinalaisen ja israelilaisen yhteinen blogi.

Global voices, Gaza.

Belgia yrittää lennättää haavoittuneita lapsia sairaalahoitoon Belgiaan. Olen miettinyt, miksi lapsien ei anneta poistua Gazasta? Olisiko sekin Israelille liian suuri turvallisuusuhka?

Free Gaza -liikkeen avustuslaiva Spirit of Humanity on lähtenyt kohti Gazaa ja sen pitäisi saapua perille huomenna tiistaina. Matkustajina on lääkäreitä, journalisteja, ihmisoikeustyöntekijöitä ja EU-parlamentaarikkoja, ja lastina lääkintätarpeita. Edellinen laiva kääntyi takaisin kun Israelin rannikkovartijat ampuivat kohti. Järjestön mukaan laiva ei ollut Israelin vesillä, Israelin mukaan oli.

17.1.Update.

Olen ollut erittäin tyytyväinen siihen, että monet tahot ovat tuominneet Israelin päivä päivältä hullummaksi ja hirveämmäksi käyvän hyökkäyksen, joka on toivottavasti pian ohi (ja ei, tämä ei todellakaan ole kädenojennus Hamasille, joka on myös rikkonut ihmisoikeuksia ja vastuussa konfliktista. Hamasin on EU määritellyt terroristijärjestöksi, mutta Israel on liittolaisemme jolta pitäisi voida odottaa enemmän).  Ban Ki-Moon “raivostui” YK:n rakennusten pommittamisesta, Gordon Brownin mukaan tekoja ei voi puolustella, EU-parlamentti nimitti hyökkäystä kollektiiviseksi rangaistukseksi ja pisti EU-Israel assosiaatiosopimuksen syventämisen jäihin. Kansainvälinen paine on vaikuttanut, ja Israelin hallitus äänestää yksipuolisesta tulitauosta tänään iltapäivällä. USA ja Israel tekivät sopimuksen aseiden salakuljetuksen estämisestä (Hamasille). Olisiko aika harkita myös Israelin varustamisen vähentämistä, Yhdysvallat? Israelille oli tälläkin viikolla matkalla asetoimitus Yhdysvalloista, jonka Kreikka onneksi pysäytti.

Olen myös iloinen arvostamani kansainvälisen oikeuden professorin Martti Koskenniemen tiukoista sanoista Suomen kuvalehdessä (16.1.). Hänen “näkemyksensä on, että vaikka Israelin toiminta on vastoin kaikkea moraalia, uskontoa ja inhimillisyyttä, on epätodennäköistä, että kansainvälisoikeudellisesti seuraisi mitään”. YK:n turvallisuusneuvosto voisi tehdä päätöksen sotarikosten tutkimisesta, mutta “Israelin osalta Yhdysvallat estäisi päätöksen YK:n turvallisuusneuvostossa”. Koskenniemen mukaan mikä tahansa muu valtio saisi “täydellisen kansainvälisen tuomion” moisista rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Konservatiivisena pidetty Wall Street Journal julkaisi kansainvälisen oikeuden professorin mielipiteen, jonka mukaan Israel on syyllistynyt sotarikoksiin, kuten Hamaskin.

Tänään Israel taas pommitti YK:n koulua, tappaen ilmeisesti kaksi lasta. Israelilaiset asianajajat kieltävät sotarikokset, ja ovat valmiita puolustamaan valtionsa edustajin.

Tänään tapahtui myös israelilaisen TV-kanavan lähetyksessä karmea käänne. Palestiinalainen lääkäri, joka  raportoi puhelimitse Gazasta ja tarjoaa israelilaiselle yleisölle harvinaisen tilaisuuden kuulla Gazan tapahtumista paikan päältä, oli puhumassa suorassa lähetyksessä kun pommi iskeytyi hänen taloonsa. Israelilainen TV-kanava ryhtyi suorassa lähetyksessä toimintaan tilanteen pelastamiseksi: Gazaan lähetettiin ambulanssi hakemaan perheenjäseniä israelilaiseen sairaalaan. Al Jazeeran mukaan lääkärin kolme lääkärin tyttäristä kuolivat (video YouTube). Tapaus kumosi israelilaisen ihmisoikeusjärjestön B’tselemin mukaan israelilaisten väitteen, jonka mukaan ambulansseja ei voi päästää Gazaan koska Hamas ei salli sitä.

Kuten aikaisemmin mainitsin, B’tselem on pitänyt tilastoa Israelin ja Palestiinan konfliktin uhreista ja tuhoista monen vuoden ajalta. Käykää katsomassa.

Sara Royn artikkeli Gazan katastrofaalisesta tilanteesta.

Tämä liittyy toiseen konfliktiin, mutta kannattaa tutustua. On todennäköistä, että mikään ei ole muuttunut. Human Rights Watch teki perusteellisen selvityksen Israelin toiminnasta Israel-Libanon-konfliktissa 2006. Israel väitti aikoinaan (kuten nytkin) että siviiliuhrien hurja määrä (n. 900) johtui Hizbollahin tavasta käyttää siviilejä ihmiskilpenä. Human Rights Watchin mukaan suurin osa siviilien kuolemista johtui kuitenkin siitä, että sotilaat eivät tehneet eroa siviilien ja taistelijoiden välillä. “Human Rights Watch’s research shows that the IDF’s repeated failure to distinguish between civilians and combatants cannot be explained as mere mismanagement of the war or a collection of mistakes. The evidence suggests that Israeli officials must have known that their assumption regarding the absence of civilians in southern Lebanon was erroneous.”

Historiantutkija, kansainvälisten suhteiden professori Avi Shlain luo kriittisen katseensa Israel-Palestiina-konfliktin historiaan, ja kutsuu Israelin sotatoimia Gazassa osuvasti silmä silmäripsestä -taktiikaksi. Piti siteerata tätä kohtaa tekstissä, mutta unohdin.

Moments of Gaza-blogi. Sain sivulta selville mm. kuinka gazalaiset onnistuvat bloggaamaan. Natalie Abou Shakra on kirjoittanut kauniin, vihaisen tekstin Gazan opiskelijoilta maailman opiskelijoille.

En voi suositella Wikipediaa lähteenä noin yleisesti (koska artikkelien taso vaihtelee laidasta laitaan), mutta jatkuvasti päivittyvä artikkeli 2008-2009 Israel-Gaza conflict on kyllä mielenkiintoinen – lähteet on sentään merkitty joten ne voi käydä itse tsekkaamassa.

Useiden asiantuntijoiden mielipidekirjoituksia The New York Timesin debattisivulla.

Menachem Kellner puolustaa sotaa Open Democracyn sivuilla. International Herald Tribune yrittää niinikään valottaa israelilaisten perspektiiviä.

BBC:n sivuilla juttu Masadasta, paikasta jossa juutalaiskapinalliset tekivät vuonna 70 eaa. joukkoitsemurhan mieluummin kuin antautuivat roomalaisille.  Haastatellut israelilaiset vetävät yhtäläisyysmerkit Gazan konfliktin ja Masadan välille: juutalaisten on puolustettava itseään kuten muinoin. Jos joku ei-juutalainen tekisi moisia vertailuja, pitäisin sitä yksinkertaisesti antisemitistisenä.

Randall Kuhn kehittelee Obaman analogiaa “jos minua ammuttaisiin raketeilla”: When Israel Expelled Palestinians.

Kolumni: Paul Kayen anoppi kuoli Hamasin raketti-iskussa. Nyt hän haluaa vain rauhaa.

Tariq Ali puolustaa Hamasia, demokratiaa ja yhden valtion ratkaisua.

Guerilla Radio, italialaisen Vittorio Arrigonin blogi Gazasta (italiaksi). Varoitus: sisältää karmeita kuvia.

Jouluinen marinadi

Sopii mm. lihan ja tofun kanssa.

1 rkl sinappia

2 rkl viinietikkaa

Sekoita nämä hyvin  yhteen esim. haarukalla.

Lisää (edelleen hyvin sekoittaen)

2 rkl sitruunamehua

3 rkl hunajaa

Lisää vähä vähältä sekoittaen

0,5 dl öljyä

Seuraavaksi

1 rkl kanelia

1 rkl pipakakkumaustetta

1 tl kardemummaa

1 tl sambal oelekia, tai vaihtoehtoisesti chiliä maun mukaan

suolaa maun mukaan

Laita marinadi purkkiin tai pussiin ja liha, tofu tms. vähintään tunniksi jääkaappiin marinoitumaan. Kypsennä pannulla tai uunissa, mieluiten miedolla lämmöllä koska hunaja saattaa takertua ja kärähtää. En silti malttanut jättää sitä pois, koska hunaja on namia!

Tämän tietää myös helsinkiläinen elektropopduo TV-OFF. “It’s my honey, my honey, my super sticky icky icky sweet sweet…” Laulajattarella on ihanan energinen lavameininki.

Videon voi tsekata vaikka marinoitumista odotellessa. Ei ruokaa ilman kulttuuria, väitän (satavuotiaan Claude Levi-Straussin hengessä).

Elämää Mekongilla ja Etelämantereella

Vautsi. Mekong-joen suistoalueelta Kaakkois-Aasiasta on löydetty kymmenen vuoden aikana 1068 uutta eläin- ja kasvilajia. World Wildlife Fund kutsuu paikkaa aarreaitaksi.

Aluetta tutkivat tiedemiehet kertovat uusia lajeja löytyvän keskimäärin kaksi viikossa. Useimmat on bongattu tutkimattomilta syrjäseuduilta mutta jotkut ovat löytyneet ihmisasutuksen keskeltä. Eräs tiedemies oli syömässä ulkoilmaravintolassa kun miljoonia vuosia sitten hävinneeksi luultu rotta vilisti vierestä. Kuvan vihreä käärme on niinikään ravintolassa bongattu, tällä kertaa Thaimaassa. (Alue on ilmeisesti luonnonystävien keidas, mutta vatsanpalvojien painajainen…)

Kaunis, mutta vaarallinen. Desmoxytes purpurosea -tuhatjalkainen tuottaa syanidia.

Trimeresurus gumprechti, Thaimaasta löydetty kääärme.

Tämän rotan (Laonastes aenigmamus) luultiin kuolleen sukupuuttoon 11 miljoonaa vuotta sitten.

Aeschynanthus mendumiae - kasvi löytyi Laosista.

Eläintieteilijät hehkuttavat, kuinka poikkeuksellista tällainen uusien lajien paljous on, kuinka he luulivat tällaisten löytöjen kuuluvan historiaan, Charles Darwinin aikoihin. WWF julkaisi aiheesta raportin, koska alueen biodiversitettiä uhkaavat monet asiat – voimakas teollistuminen, luonnonkatastrofit, ympäristönmuutos ja poliittiset epävakaudet. Burman sotilasjuntta ei välitä ympäristöstä, eihän se välitä ihmisoikeuksistakaan.  Myös paikallinen kulttuuri uhkaa harvinaisia lajeja: ihmiset syövät mielellään erikoisia eläimiä.

Toinen paikka jonka biodiversiteetti on päässyt tässä kuussa uutisiin on yllättäen Etelämanner. Sen edustalla sijaitsevilla Etelä-Orkneyn saarilla ja ympäröivillä vesialueilla on tavattu 1200 maa- ja merieläinlajia, linnut ja äyriäiset mukaan laskettuina. Eliökannan kartoitus on ensimmäinen lajissaaan, ja sen suorittivat British Antarctic Survey ja Hampurin yliopisto. Lajeja on vähemmän kuin Kanarialla tai Hawaijilla mutta enemmän kuin lajirikkaudestaan tunnetuilla Galapagos-saarilla. Toisaalta suuri osa Galapagoksen lajeista on endeemisiä, vain saarilla esiintyviä. Niiden tutkiminen inspiroi edellämainittua Charles Darwinia kehittämään teorian lajien synnystä, evoluutiosta. Orkneyn saarten lajeista viisi on ennestään tuntemattomia.

Lajien paljous yllätti tutkijat. Kuka olisi uskonut, että Eteläisellä jäämerellä vipeltää näin laaja elukkavalikoima?

Krillihylkeitä kylmissä vesissä.

Uutisissa myös meduusojen maailmanvalloitus ja muinaiset hobitit. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

Kirjojen järjestelyä

Idea on Nina Katchadourianilta.

Ihmisoikeuksien julistus 60 vuotta

Kerrankin tapahtui jotain hyvää. YK:n kolmannessa yleiskokouksessa 10.12. 1948 hyväksyttiin julistus, jonka viesti oli yksinkertainen, tuttu, ja silti radikaali: ” Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”

Kolme vuotta toisen maailmansodan kauhujen, holokaustin ja Hiroshiman atomipommin jälkeen kansainvälinen yhteisö uskalsi tavoitella taivaita. Ei avaruutta, ei täydellistä maailmaa, vaan jotain paljon parempaa. Sitä mikä ihmiskunnalla jo on, mutta kaikille.

Nykyään ihmisoikeuksien julistus on käännetty 369 kielelle. Sillä ei ole koskaan ollut sopimuksen sitovuutta. Mutta julistuksena se on ehkä nykymaailman vaikutusvaltaisin, perusteksti jonka pohjalta on hahmoteltu myöhempiä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Se on tarjonnut heikoille mahdollisuuden puolustautua vahvempien sortoa vastaan, vedota oikeuksiin jotka jokaisella on silkan ihmisyytensä nojalla.

Ihmisoikeuksien julistuksen teksti on yhä valitettavan kaukana tämän maailman todellisuudesta. Sortoa tapahtuu jatkuvasti, kaikkialla. Mutta jokin on muuttunut. Kansainvälinen ihmisoikeuslainsäädäntö on kehittynyt valtavasti ja ihmisoikeuksia puolustavia kansalaisjärjestöjä on syntynyt jokaiseen maahan. Harva päättäjä kyseenalaistaa tasa-arvon vaikka ei sitä käytännössä kunnioittaisi. Ihmisoikeudet otetaan vakavammin kuin ennen ja sortajat joutuvat puolustelemaan tekojaan. Arvostelijatkin yrittävät yleensä tuoda esiin vaihtoehtoisia näkemyksiä oikeuksista, ei torjua koko ihmisoikeusajattelua.

Joulukuun 10. päivänä vietetään ihmisoikeuksien päivää. Tulkoon niitä 364 lisää.

Ps. Ihmisoikeuksia turvaava kehitys YK:ssa voi myös ottaa takapakkia, kuten Toimittajat ilman rajoja pelkää. Kirjoitin  aiheesta jo aikaisemmin.

---

IHMISOIKEUKSIEN YLEISMAAILMALLINEN JULISTUS

1. artikla.

Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.

2. artikla.

Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.

Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen.

3. artikla.

Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.

4. artikla.

Ketään ei saa pitää orjana tai orjuutettuna, kaikki orjuuden ja orjakaupan muodot on kiellettävä.

5. artikla.

Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.

6. artikla.

Jokaisella ihmisellä on kaikkialla oikeus siihen, että hänet henkilönä tunnustetaan lain edessä.

7. artikla.

Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.

8. artikla.

Jokaisella on oikeus tehokkaaseen hyvitykseen asianomaisessa kansallisessa tuomioistuimessa häneen kohdistuneista teoista, jotka loukkaavat hänelle valtiosäännöllä tai lailla turvattuja perusoikeuksia.

9. artikla.

Ketään ei saa mielivaltaisesti pidättää, vangita tai ajaa maanpakoon.

10. artikla.

Jokaisella on täysin tasa-arvoisesti oikeus siihen, että häntä oikeudenmukaisesti ja julkisesti kuullaan riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa hänen oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan määrättäessä tai häntä vastaan nostettua rikossyytettä selvitettäessä.

11. artikla.

1. Jokaisen rikollisesta teosta syytteessä olevan henkilön edellytetään olevan syytön siihen asti kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa hänelle turvataan kaikki hänen puolustustaan varten tarpeelliset takeet.
2. Ketään ei pidä tuomita rangaistavaksi teoista tai laiminlyönneistä, jotka eivät kansallisen tai kansainvälisen oikeuden mukaan olleet rikollisia tekohetkellä. Myöskään ei pidä tuomita ankarampaan rangaistukseen, kuin mikä oli sovellettavissa rangaistavan teon suoritushetkellä.

12. artikla.

Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.

13. artikla.

1. Jokaisella on oikeus liikkua vapaasti ja valita asuinpaikkansa kunkin valtion sisällä.
2. Jokaisella on oikeus lähteä maasta, myös omasta maastaan, ja palata maahansa.

14. artikla.

1. Jokaisella vainon kohteeksi joutuneella on oikeus hakea ja nauttia turvapaikkaa muissa maissa.
2. Tähän oikeuteen ei voida vedota, kun on kysymys tosi epäpoliittisista rikoksista johtuvista syytteistä tai teoista, jotka ovat vastoin Yhdistyneiden Kansakuntien periaatteita ja päämääriä.

15. artikla.

1. Jokaisella on oikeus kansalaisuuteen.
2. Keltään ei saa mielivaltaisesti riistää kansalaisuutta eikä evätä oikeutta kansalaisuuden vaihtamiseen.

16. artikla.

1. Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen.
2. Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta.
3. Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan.

17. artikla.

1. Jokaisella on oikeus omistaa omaisuutta yksin tai yhdessä toisten kanssa.
2. Keltään älköön mielivaltaisesti riistettäkö hänen omaisuuttaan.

18. artikla.

Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.

19. artikla.

Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.

20. artikla.

1. Kaikilla on oikeus rauhanomaiseen kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen.
2. Ketään ei saa pakottaa liittymään mihinkään yhdistykseen.

21. artikla.

1. Jokaisella on oikeus osallistua maansa hallitsemiseen joko välittömästi tai vapaasti valittujen edustajien välityksellä.
2. Jokaisella on yhtäläinen oikeus päästä maansa julkisiin toimiin.
3. Kansan tahto on hallitusvallan perusta; tämä tahto on ilmaistava määräaikaisilla ja aidoilla vaaleilla, joissa kaikilla on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja joissa äänestys on salainen tai muuta vaalivapauden turvaavaa menettelyä noudattava.

22. artikla.

Jokaisella on yhteiskunnan jäsenenä oikeus sosiaaliturvaan sekä oikeus kansallisten toimenpiteiden ja kansainvälisen yhteistyön kautta kunkin maan järjestelmä ja voimavarat huomioonottaen, nauttia hänen ihmisarvolleen ja hänen yksilöllisen olemuksensa vapaalle kehittymiselle välttämättömiä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia.

23. artikla.

1. Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan.
2. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä.
3. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot.
4. Jokaisella on oikeus perustaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa puolustamiseksi.

24. artikla.

Jokaisella on oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, työajan järkevään rajoittamiseen sekä määräaikaisiin palkallisiin lomiin.

25. artikla.

1. Jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan hänen ja hänen perheensä terveyden ja hyvinvoinnin ravinnon, vaatetuksen, asunnon, lääkintähuollon ja välttämättömän yhteiskunnallisen huollon osalta. Jokaisella on myös oikeus turvaan työttömyyden, sairauden, tapaturman, leskeyden tai vanhuuden sekä muun hänen tahdostaan riippumatta tapahtuneen toimeentulon menetyksen varalta.
2. Äideillä ja lapsilla on oikeus erityiseen huoltoon ja apuun. Kaikkien lasten, riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa tai sen ulkopuolella, tulee nauttia samaa yhteiskunnan suojaa.

26. artikla.

1. Jokaisella on oikeus saada opetusta. Opetuksen on oltava ainakin alkeis- ja perusopetuksen osalta maksutonta. Alkeisopetuksen on oltava pakollinen. Teknistä ja ammattiopetusta on oltava yleisesti saatavilla, ja korkeamman opetuksen on oltava avoinna yhtäläisesti kaikille heidän kykyjensä mukaan.
2. Opetuksen on pyrittävä ihmisen persoonallisuuden täyteen ke-hittämiseen sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen vahvistamiseen. Sen tulee edistää ymmärtämystä, suvaitsevaisuutta ja ystävyyttä kaikkien kansakuntien ja kaikkien rotu- ja uskontoryhmien kesken sekä pyrkiä edistämään Yhdistyneiden Kansakuntien toimintaa rauhan ylläpitämiseksi.
3. Vanhemmilla on ensisijainen oikeus valita heidän lapsilleen annettavan opetuksen laatu.

27. artikla.

1. Jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista.
2. Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.

28. artikla.

Jokaisella on oikeus sellaiseen yhteiskunnalliseen ja kansainväliseen järjestykseen, jonka puitteissa tässä julistuksessa esitetyt oikeudet ja velvollisuudet voivat täysin toteutua.

29. artikla.

1. Jokaisella ihmisellä on velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan, koska vain sen puitteissa hänen yksilöllisen olemuksensa vapaa ja täysi kehitys on mahdollinen.
2. Käyttäessään oikeuksiaan ja nauttiessaan vapauksiaan kukaan ei ole muiden kuin sellaisten lailla säädettyjen rajoitusten alainen, joiden yksinomaisena tarkoituksena on turvata toisten oikeuksien ja vapauksien tunnustaminen ja kunnioittaminen sekä moraalin, julkisen järjestyksen ja yleisen hyvinvoinnin oikeutetut vaatimukset kansanvaltaisessa yhteiskunnassa.
3. Näitä oikeuksia ja vapauksia ei missään tapauksessa saa käyttää vastoin Yhdistyneiden Kansakuntien päämääriä ja periaatteita.

30. artikla.

Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.

Ihmisoikeusjärjestö Witnessin video.

En osaa vastata videon kysymykseen. Luin aikoinani Amnestyn ja Human Rights Watchin laajoja raportteja. Surullista ja järkyttävää kamaa, mitä muuta voisin sanoa? Mutta silmäni eivät avautuneet siinä määrin, että olisin ryhtynyt laajamittaiseen työhön ihmisoikeuksien hyväksi. Lähetän joskus valmiita vetoomuksia, siinä kaikki.

Lex Nokia – hämärää meininkiä

Lex Nokiaksi kutsuttu lakiesitys saattaa murentaa Suomen perustuslakiin kirjattua yksityiselämän suojaa, tarkemmin sanottuna viestin salaisuutta. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Oikeusoppineiden mielestä kyseinen esitys sähköisen viestinnän tietosuojalain muutoksesta rikkoo Suomen perustuslakia, ja oikeuskanslerikin epäilee sitä. Helsingin Sanomat kysyi lukijoiltaan hyväksyvätkö nämä Lex Nokian. 82 prosenttia vastasi EI. Erityisen ongelmallisena pidetään sitä, että lainmuutos antaisi yrityksille suuremmat valtaoikeudet kuin poliisille. Kansanedustaja Jyrki Kasvi tuo blogissaan esille epäkohdan:

“Oikeusvaltion periaatteisiin ei vaan yksinkertaisesti sovi, että asianosaiselle osapuolelle annetaan oikeus päättää esitutkinnan aloittamisesta – ja oikeus suorittaa kyseinen esitutkinta.” Kasvi kysyy, eikö olisi parempi laajentaa poliisin toimintaoikeuksia?

Yritysvakoilu on todella ikävä asia. Mutta estäisikö työnantajan oikeus tutkia alaistensa sähköpostien tunnistetietoja yrityssalaisuuksia leviämästä eteenpäin? Tietokoneen lokitietojakin voidaan tutkia ja paljastaa kopiointi muistitikulle, mutta entä jos on tapana viedä työpaikan kannettava kotiin?  Salaisuuksiahan voi silloin vilauttaa kenelle vaan. Ja luulisi kunnon teollisuusvakoojien suosivan henkilökohtaisia tapaamisia. Entä ulkopuoliset sähköpostipalvelut, hotmailit  ja gmailit?  MicroPC-netin Kimmo Rouskun mukaan näiden kautta lähetettyjen sähköpostien tunnistetietoja ei saa selvittää.

Siteeraan työ- ja tasa-arvovaliokunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle jättämää eriävää mielipidettä.

“Esimerkiksi työnantajan sähköpostijärjestelmän käyttö yrityssalaisuuden vuotamiskanavana olisi sama, kuin jos naamioitunut pankkiryöstäjä ryöstäisi pankin ja kävelisi tekonsa jälkeen seuraavalle kassalle ja tallettaisi saaliinsa omalle tililleen.”

Lakiuudistus siis haittaisi vain dumeloimpien yritysvakoojien toimintaa, ja sitä lobbaavan Nokian pitäisi tietää tämä. On myös epäselvää, voiko tunnistetietojen avulla todistaa mitään oikeuden edessä.

Lex Nokia laajentaisi kaikkien yhteisötilaajien valtuuksia – siis myös esimerkiksi kirjastojen ja oppilaitosten mahdollisuuksia selvittää verkkonsa väärinkäytöksiä. Yhteisötilaaja joutuu ilmoittamaan tietosuojavaltuutetulle tunnistamistietojen käsittelyn aloittamisesta, ja toimittamaan tälle myös vuosiraportin. Lisäksi asiasta on ilmoitettava väärinkäytösepäilyn kohteelle tai hänen asiamiehelleen. Näin maallikon silmin ainakin esityksen pykälän 13 d mainitsema manuaalisen hakutoiminnon käyttö näyttäisi aika laveasti määriteltyltä -olisiko yhteisötilaajalla mahdollisuus ulottaa valvontaa perustellun väärinkäyttöepäilyn ulkopuolelle?

Electronic Frontier Finland (Effi) kirjoittaa sivuillaan:

“Seuraava konkreettinen skenaario voisi antaa jotain kuvaa lain mahdollisuuksista: Lukio X:stä on alettu julkaisemaan YouTubessa anonyymejä videoita, joissa kritisoidaan koulun opetuksen laatua ja opettajien huonoa henkeä. Rehtori on huolissaan tilanteesta, koska koulun maineen lasku voisi pudottaa oppilasmääriä ja aiheuttaa näin merkittävää haittaa sen toiminnalle. Hän päättää selvittää, kuka oppilas on videoiden julkaisemisen takana ja käynnistää tätä varten teknisen seurannan. Perusteena on koulun langattoman lähiverkon käyttöehdot, jotka kieltävät tekijänoikeuden alaisen materiaalin (tässä tapauksessa esimerkiksi videoiden taustamusiikin) postittamisen.

Verkkologista löytyykin nopeasti yhteydenotto YouTubeen, jonka jälkeen manuaalisen selvityksen kautta rehtori saa selville opiskelijan henkilöllisyyden. Tämä kaikki tapahtuu koko ajan täysin lain pykäliä seuraten.”

Yhteisötilaajien valvonnan keskittäminen tietosuojavaltuutetun vastuulle voi myös olla ongelmallista. Riittävätkö resurssit, ja kuka valvoo valvojaa?

Vielä ikävämpää on se, että Effin avoimeen kirjeeseen vastannut viestintäministeri Suvi Lindén näyttää pitävän taloyhtiön verkon luvattoman käytön epäilyä asiana, jota kyseinen taloyhtiö voisi omin päin lähteä tutkimaan, viestisalaisuutta rikkoen.

Huh huh.

Itsenäisyyspäivä 1967: asunnottomien alkoholistien juhla

Ylen Elävä arkisto on mainio asia. Tsekatkaa tämä video Marraskuun liikkeen ja taiteilijayhdistys Kiilan järjestämästä asunnottomien alkoholistien itsenäisyyspäivän juhlasta vuodelta 1967.

Nya Pressen kirjoitti tilaisuudesta 7.12.1967 otsikolla Också 400 hemlösa firade 6 december. Med öl och korv! Asunnoton alkoholisti Birger Eriksson kertoi:

”Det var lite kallt här en natt, säger han. Jag sov med kaverin i en järnvägsvagn på Skatan. Det är liksom varmare om man är två, vi hade bara en palsa. Jag frös som fan, kaverin var kall och värmade int just. På moron kom en tredje kaveri med lite tenu för att bjuda. Då hoksa jag varför kaverin int värmde. Han var dö.”

Kaverin kohtalo oli valitettavan yleinen. Itsenäisyyspäivää edeltävinä viikkoina 44 asunnotonta oli menehtynyt  Helsingin kaduille, pakkasiin ja halpaan korvikealkoholiin, liekkiviinaan. Vastaperustettu Marraskuun liike ajoi poikkeavien ihmisten oikeuksia ja inhimillisempää kontrollipolitiikkaa. Itsenäisyyspäivän juhla oli todellinen menestys, jopa lähes 500 asunnotonta saapui maistelemaan olutta ja makkaraa. Lehdet ja televisio innostuivat esittelemään “rantojen miesten” kuvia Linnan pukuloiston rinnalla, mikä suututti osan yleisöstä.

Katastrofaalinen tilanne johti vaatimattoman “Liekkihotellin” avaamiseen kodittomien miesten hätämajoitukseksi. Liekkihotellin rakennuksesta tuli myöhemmin elävälle musiikille omistettu Lepakkoluola. Siellä minäkin koin kultaisella 1990-luvulla vaikka mitä.

Tonnikalan aika

Ennustukset kertovat, että kun pörssikurssit matelevat pohjalukemissa ja 37 000 suomalaista saa kutsun YT-neuvotteluihin, niin Tonnikalan aika on ovella. Kuten hippiliike, scientologia ja neokonservatismi, on tämäkin villitys lähtöisin Yhdysvalloista.  Thomas Friedman kirjoittaa New York Timesin kolumnissaan katselevansa nuoria asiakkaita ravintoloissa ja vaivoin vastustavansa kiusausta mennä näiden tuntemattomien luo ja pyytää heitä säästämään rahojaan. “Sinun pitäisi olla kotona syömässä tonnikalaa“, Friedman haluaisi sanoa ja selventää: “Finanssikriisi ei ole lähelläkään loppuaan, joten ole hyvä, pakkaa tuo pihvi mukaasi ja mene kotiin”.

Tonnikalan aikaan ei syödä sitä tonnikalaa jota japanilaiset kutsuvat maguroksi, vaan sitä jota saa hiutaleina purkista. Jonka haju tuo mieleen kissanruoan.

Tonnikalasta voi valmistaa kaikenlaisia perusherkkuja, mutta tällä kertaa haluan jakaa kanssanne belgialaiselta muurarilta oppimani eksoottisen reseptin.

Persikkatonnikala (tuttujen kesken Perston)

tonnikalahiutaleita

säilykepersikoita

majoneesia (käytin itsetehtyä versiota, jossa yksi keltuainen, viinietikkaa, sinappia, öljyä ja ranskankermaa)

Mausteita jos tarpeen. Laitoin itse hiukan chiliä, paprikaa ja tomaattipyrettä.

Sekoita tonnikala, majoneesi ja mausteet. Täytä persikanpuolikkaat seoksella

Myyrä kastelee perstoneita.

Kuvassa toinenkin nautiskelijoiden mielipiteitä jakava herkku, aurajuustokeitto. Löysin reseptin täältä. Aurajuustokeitto on melko edullista, koska täyttävästä keitosta riittää kavereillekin.

Pullovedestä, hanavedestä ja turhakkeista

SodaStream-laitteita markkinoiva Etacap Oy ja Luonto-Liitto ovat julkaisseet pullovettä kritisoivan videon. Käykää katsomassa, jokaista katselukertaa kohden lahjoitetaan 11 senttiä Itämeren suojelemiseen. Muuten hyvä video, mutta kertojanääni äityi välillä mesoamaan. Jäin myös kaipaamaan selkeitä lukuja ja lähteitä, mutta niitä löytyikin parilla klikkauksella faktaosiosta. Soda Stream-laitteet valmistavat soodavettä hanavedestä.

Videossa ei puhuttu siitä, mistä pulloveden testeissä voittava hanavesi on peräisin. Onhan selvää, että hanaveden laadussa on suuria eroja maiden ja kaupunkien välillä. Joissain paikoissa hanavettä ei yksinkertaisesti voi juoda.

Hanaveden korvaaminen pullovedellä on hölmöläisten hommaa, miettinee suurin osa suomalaisista. Työskentelin vähän aikaa sitten sijaisena yrityksessä joka käytti lähdevesiautomaatteja toimistotiloissa. Eräänä päivänä työntekijät valittivat, että automaatin vesi maistuu TAAS homeiselta. Huoltomies tuli ja vaihtoi pullon. Itse en enää koskenut pulloveteen.

Puhdas hanavesi ei ole Suomessakaan mikään itsestäänselvyys. Lyhytmuistiset voivat lukea Aamulehden uutisen vuoden takaa: Nokialla ripulia, oksentelua ja vedenkeittoa. Kuvassa pullovesistä tyhjennetty marketin hylly. Juomavesionnettomuudet ovat harvinaisia, mutta sitäkin kurjempia.

Vaikka jatkuva pulloveden ostelu on turhaa, niin tarvitseehan ihminen jonkun vesipullon nestetankkausta varten. Sellaisen jota voi päivittäin täyttää hanavedellä. Olen käyttänyt pari kuukautta samaa vesipulloa. Näin pullon Hakaniemen S-Marketin hyllyssä ja rakastuin siihen ensisilmäyksellä. Kuinka joku onkin keksinyt noin kätevänmuotoisen pullon? ihmettelin. Myöhemmin kävi ilmi, että Stefan Lindfors.

Plup-vesipullo on joutunut valtavan parjauksen kohteeksi. Luonto-lehti nimesi pantittomat vesipullot vuoden turhakkeiksi, ja Plup kuuluu näihin. Jokaisen pullon hinnasta menee 10 senttiä Itämeren hyväksi, mikä ei paljoa auta kun niiden HDPE-muovi ei kelpaa kierrätykseen. Tämä ei kuitenkaan ollut tekijöiden tarkoitus. Kun Palpan eli Suomen palautuspakkaus Oy:n johtajalta kysyttiin, miksi kyseistä muovia ei hyväksytä kierrätykseen, hän sanoi että sitten joku vaatisi myös ketsuppipullojen kierrätystä. Mikä sai uteliaat kysymään: miksi ketsuppipulloa ei voisi kierrättää?

Plup on muihin pullovesiin verrattuna kallis. Jouduin erikseen miettimään, voinko satsata siihen 2,39 euroa. Olen ollut tyytyväinen päätökseeni, sillä kierrätykseen kelpaamaton muovi on paljon vahvempaa kuin halpisvesipullojen (oletettavasti kierrätettävä) muovi. Plupin rinkelinsilmään menee peukalo ja sitä on helppo kuljettaa kädessä juoksulenkillä. Ja mikä parasta, litteähkön pullon voi kätkeä käsilaukkuun johon ei tavallinen pullo mahdu.

Pluppiin on helppo tarttua, koska siinä on reiän lisäksi pyöreä painauma:

Muotonsa vuoksi Plup pysyy tukevasti pöydällä eikä kaatuile kuten tavalliset pullot.

Kaikkiin pulloihin voi kiinnittää narun, mutta ei näin kätevästi:

Olen kyllästynyt siihen, että minua pilkataan vesipulloni vuoksi. Janon yllättäessä otan plupin hyvin vaivihkaa esiin, mutta silti aina välillä joku huomaa sen ja nostaa metelin: “Ai tää on nyt näitä, no näytäppäs nyt, hah haa, onpa idioottimainen pullo”. Yritän selittää, että “tää on tosi kätevä”, mutta kukaan ei kuuntele. Suksikaa kuuseen, dissaajat. Omien käyttökokemusteni perusteella voin julistaa Plupin vuoden käytännöllisimmäksi vesipulloksi.

Turhakkeiksi kelpaavat minun kirjoissani esineet, joita tarvitsen mutta jotka kestävät alle kuukauden, korkeintaan kaksi. Näihin kuuluvat

-Sukkahousut. Kirjoitin näistä jo pitkän tekstin, joka löytyy täältä.

-Nappikuulokkeet. Tarvitsen näitä kotona, lenkillä ja kaupungilla. Ostan halpoja, ja ne menevät aina heti rikki. En uskalla ostaa kalliimpia koska a) ei ole rahaa ja b) sitten vasta ärsyttäisikin jos ne hajoavat. Olisin kiitollinen jos joku voisi opastaa minut kohtuuhintaisten ja kestävien äärelle.

Nappikuulokkeita pöydällä. Tai sitten Lentävä Spagettihirviö (sangen käyttökelpoinen jumaluus) ilmestyy kansalle.

Todettakoon, että tapani käyttää yhtä ja samaa pluppia jatkuvasti ei tuo rahaa valmistajien tai jälleenmyyjien taskuun. Tämä ei tainnut olla tekijöiden tarkoitus? Vältyin kaikelta Plup-mainonnalta koska minulla ei tällä hetkellä ole televisiota. En tiedä, miten olisin suhtautunut tuotteeseen jos olisin kuullut siitä hyvää tai pahaa ennen kuin törmäsin siihen kaupassa.

Se joka osaa ennustaa mikä taho korottaa vesisodan panoksia tarjoamalla 12 senttiä Itämeren hyväksi saa palkinnoksi Kasparduksen papukaijamerkin.  Tai muun eläinmerkin, ehdotuksia otetaan vastaan.

Lisää linkkejä:

STT tiedote: Pullovesi on turhaa -kampanja käynnistyi.

Tapaus Plup -Steffe sittenkin oikeassa (Markkinointi & mainonta)

Video: Luminen Helsinki

Tein pienen videon Helsingin kolmen päivän talvesta ja sen vetisestä lopusta.

Musiikkina on Paavoharjun Kuu lohduttaa huolestuneita.

Stressi tappaa, kolesteroli ei?

Suurin osa ravitsemustieteilijöistä ja lääkäreistä pitää korkeaa kolesterolitasoa riskitekijänä, joka aiheuttaa sydäntauteja. Skeptikoitakin löytyy. Helsingin sanomissa oli juttu Malcolm Kendrickin “Ei sittenkään kolesteroli” -kirjasta. Kendrick ei usko kolesteroliteoriaan, vaan syyttää sydäntaudeista stressiä.* Rasvan syöminen, oli se mitä laatua tahansa, ei hänen mukaansa nosta veren kolesterolia. Tie terveyteen piilee leppoisassa elämäntavassa.

“Sydäntä suojaa rento asenne, liikkuminen ja mukavat ihmiset, suosittaa Kendrick. Sillä mitä laittaa suuhunsa ei ole niin väliä, kunhan syö kalaa pari kertaa viikossa. Ja pari lasillista viiniä silloin tällöin ystävien seurassa nautittuna tekee hyvää. Tupakka pois.”

Minäkin välttelen rasvaa kuin mehiläinen hunajaa. Ja viiniä kuin kissa kissanminttua. Tupakan sen sijaan hylkäsin kauan aikaa sitten, enkä edes tajunnut ikävöidä sitä.

Stressinpoisto onkin jo sitten mutkikkaampi juttu.

Lisää:

Perinteisiä ruokavalioita puolustava Weston A. Price-säätiö kutsuu kolesterolia “ruumiin parhaaksi ystäväksi (linkki)

Kauppalehden Olli Heralan kolumni kolesteroliteorian kohtaamista ongelmista USA:ssa (linkki).

Ruotsalainen Kalla fakta-sarjan ohjelma paikallisesta ravintodebatista (vähähiilihydraattinen vs. lautasmalli) on katsottavissa Nyhetskanalen sivulta.

*Jutussa ei tehty eroa LDL- ja HDL-kolesterolin välillä. En tiedä miten kirjassa.

Pikkukivaa netissä

Puuhasivustoja niille joilla on hetki tai pari tapettavaksi. Leikki-ikä on aina.

Lapsuutta ja hiekkarantoja ikävöiville sopii This is Sand, sivu jolla voi valuttaa virtuaalihiekkaa ja tehdä siitä erilaisia muodostelmia. Ah, rentouttavaa. Ohjeet aukeavat sivun vasemmasta yläkulmasta. Hiekkakuvioita voi tallentaa galleriaan.

Colourlovers on värifiilien pesäpaikka, siellä voi sommitella väripaletteja ja kuviokankaita. Pienikin visiitti värien maailmaan piristää marraskuun harmautta. Colourlovers on myös ihana nettiyhteisö, jolla jaetaan positiivista lovea toisten parhaille töille.

Oppimishaluisten maailmanparantajien taukopelit löytyvät Free Rice-sivustolta. Siellä voi laajentaa sanavarastoaan, testata taiteen tuntemustaan JA lahjoittaa samalla riisiä maailman köyhille. Suhtaudun yleensä skeptisesti “klikkaa tästä, maailma pelastuu”-juttuihin, mutta Free Rice vaikuttaa kunnon projektilta.

Stripgenerator on mahtava työkalu niille, joilla on sarjakuvaan sopivaa sanottavaa, mutta piirtäminen ei suju tai hotsita. Tee oma sarjis!

Luovat tyypit voivat piirtää tai tehdä musiikkia -tämä voi tosin vaatia keskittymistä.

Muuta hauskaa: ympyräkuvioita spirografilla, omia historiallisia kertomuksia.

Jos nettihupi ei kelpaa niin lähde ylös, ulos ja lenkille. Et kadu.

Kaupunginvaltuutetun maailmankuva

Yleensä ymmärrän jättää häiriintyneet yksilöt omaan arvoonsa.

Mutta en ole täydellinen ihminen, ja minun on vaikea ohittaa myrkynkatkuisia vihakommentteja ja murhafantasioita silloin kun ne tulevat poliitikon blogista.

Kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon näkemyksiä seksuaalirikoksista:

• Raiskaus = ihan ok, jos se kohdistuu vihreisiin tai vasemmistolaisiin naisiin.
• Lähentely-yritys = kamala rikos, jos se kohdistuu Jussi Halla-Ahoon. Itse asiassa kaupunginvaltuutettu “hekumoi” ajatuksella häntä lähennelleen homon tappamisesta.

Eli jos oikein ymmärsin, niin maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä.

• Jussi Halla-aho ja hänen kannattajansa. Pienikin rikkomus Halla-ahon persoonaa vastaan ansaitsisi kuoleman, jos se vain olisi mahdollista. “Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino,” kommentoi kaupunginvaltuutettu blogissaan.
• Ihmiset, jotka ajattelevat maahanmuuttoasioista eri tavalla kuin mainittu herra Halla-aho. Näitä ihmisiä saa vaikka raiskata. Sillä vaikka raiskaus on valitettava rikos, niin sillä on myös tärkeä opetusfunktio: “Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan.”

Kuulun jälkimmäiseen ryhmään, sillä arvomaailmani on kaukana kaupunginvaltuutetun pimeistä aivoituksista. Minulle demokratia ja ihmisoikeudet ovat elintärkeitä asioita. Toivon poliitikoilta debattia, en uhkailua.

Mitäköhän seuraisi, jos esimerkiksi se valtiosihteerin lääppimä nainen kertoisi fantasioivansa lääppijän murhaamisesta? Olen itse joutunut ainakin sadan miehen lähentelemäksi kolmetoistavuotiaasta lähtien, eikä ole ikinä tullut murhanhimo. Ehdottelu ja kourinta loukkaa, totta kai, ja työpaikalla se on anteeksiantamatonta.

Raiskaus on vakava rikos, uhrin kannalta kaikkein pahimpia. Mutta toisin kuin Halla-aho väittää, yleensä uhri ja tekijä tuntevat toisensa.

Voiko maahanmuuttajien tekemien raiskausten perusteella syrjiä maahanmuuttajia? Kyllä voi, nimittäin niitä maahanmuuttajia jotka raiskaavat: vankilaan vaan ja pitkäksi aikaa. Ja toki Suomeen muuttaville pitää kertoa suomalaisesta kulttuurista ja oikeusjärjestelmästä, tasa-arvosta ja demokratiasta. Väkivallattomuuden hyvistä puolista soisin kerrottavan sekä ulkomaalaisille että suomalaisille. Mutta tätä haluan korostaa: ihmiset ovat yksilöitä, eivät ryhmiä. Kaikkia ulkomaalaisia/maahanmuuttajia/uussuomalaisia ei voi syrjiä häiriintyneiden rikollisten vuoksi. Kaikkia suomalaismiehiä ei voi syrjiä perhemurhaajien tai Halla-ahojen vuoksi. Suurin osa ihmisistä on kunnon porukkaa.

Kaupunginvaltuutettu päivittelee blogikirjoituksessaan myös tanskalaisen muftin mielipidettä, jonka mukaan hunnuttomat naiset “kerjäävät raiskausta”. Mielipide on täysin karmea, mutta yhtä en näe, nimittäin eroa Halla-ahon ja fundamentalistimuslimin välillä. Kumpikin vähät välittää naisten oikeuksista, paitsi jos kyseessä ovat “oikeanlaiset” naiset, hunnuttautuneet tai rasistit. Kumpikin vihaa homoja. Kumpikin lietsoo vihaa.

Raiskauksiin liittyviä linkkejä:

Turun Sanomien juttu raiskauksista. Korkeat raiskausluvut yllättivät tutkijatkin.

Helsingin Sanomat, MTV3, Poliisi-TV.

Raiskausten historiaa tutkineen Joanna Bourken artikkeli raiskausmyyteistä.

Myyttejä miehiin kohdistuvista raiskauksista.

P.S. Mainittakoon, että toinen blogiposti oli vuodelta 2003. H-a:n mielipiteet ovat ehkä muuttuneet. Toivottavasti.

P.P.S. Jyrki Kasvi (vihreä, muttei nainen) kommentoi blogissaan Halla-ahon vastenmielisiä kommentteja. Halla-aho on ilmeisesti selittänyt tyylinsä olevan provokaatiota, jonka taustalla pilkottaisi jonkinlainen pointti. Kasvi kommentoi:

“Jos Halla-Aho soveltaisi _muiden_ kirjoituksiin samaa periaatetta, Scripta olisi autio ja tyhjä. Poliitikkojen puheet ja kirjoitukset ovat poliittisia tekoja ja niiden sisältöjä käsitellään ja arvioidaan julkisessa keskustelussa. Yhden poliittisen ryhmä teksteille ei voida suoda tästä erivapautta.”

Halla-ahon tekstejä voi lukea “toisen asteen” kautta jos pinnistää, mutta ne eivät kyllä itsessään anna aihetta monitulkintaisuuteen. Monissa maissa väkivaltainen uhkailupuhe on yksinkertaisesti kiellettyä, kansalaisten turvallisuuden takaaminen kun on valtion perusfunktioita.

Muuten: miksi maahanmuuttopolitiikasta pitäisi syyttää “vihervasemmistolaisia?” Porvaripuolueet ovat olleet erittäin hyvin edustettuina viimeaikaisissa hallituksissa. Maahanmuuttoministeri Astrid Thors on RKP:sta, ja sisäministerit (joiden alaisuuteen Ulkomaalaisvirasto kuuluu) ovat vuodesta 1991 lähtien olleet kokoomuksesta tai keskustasta SDP:n Kari Rajamäkeä lukuunottamatta.

Update: Vaikka mielipiteeni Jussi Halla-ahosta ei ole muuttunut, niin en silti voi hyväksyä hänen saamaansa syytettä uskonrauhan rikkomisesta.  Kiihottaminen kansanryhmää vastaan voi olla hyvin vakava rikos (en tiedä onko tässä nimenomaisessa tapauksessa. Ei enää huvita selailla kyseistä blogia.), koska sillä voi olla hyvin vakavia seuraamuksia,  kuten jokainen etnisen taustansa, uskontonsa tms. vuoksi vainottu, pahoinpidelty tai murhattu vahvistaisi jos voisi.

Mutta ‘uskontorauha’ on eri asia. Se kuulostaa ikävästi eufemismilta ‘jumalanpilkalle’, ja olin toivonut suomalaisten jättäneen tällaiset typeryydet 1960-luvulle (kts. Hannu Salaman Juhannustanssit ja Harro Koskinen). Siteerasin aikaisemmin blogissani ihmisoikeusjärjestöjen julkilausumaa, jossa mielestäni hyvin kiteytettiin se, että uskontojen harjoittajilla on oikeus elää syrjinnästä vapaana mutta itse uskontoja on voitava kritisoida. Ihmisoikeuksien tulee suojella ihmisiä, ei abstrakteja ideoita.

Kannattaa kuitenkin erottaa toisistaan oikeus tulkita uskontoja miten haluaa, kyseenalaistaa niiden jokainen oppi ja myös elää uskonnosta vapaata elämää (kutsun näitä uskonnonvapaudeksi), ja toisaalta oikeus haukkua uskontoja tarkoituksenaan loukata niiden edustajia. Kumpaakin voi puolustaa ilmaisunvapauden nojalla, mutta uskonnonvapaus on yksilöille ja yhteisöille huomattavasti tärkeämpää kuin solvauksenvapaus. Jälkimmäisenkin rajoittamisesta seuraa suuria ongelmia: dissasin yllä tanskalaista muftia, ja saatan lähitulevaisuudessa dissata kondomikauhuista paavia -onko tämäkin uskontorauhan rikkomista? Ihmisillä on myös oikeus suuttua ja protestoida jos heidän uskontoaan pilkataan, mutta ei käyttää väkivaltaa.  Joskus saattaa tietysti käydä niinkin, että rasismi ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan puetaan “uskontokritiikin” valepukuun, mutta tällaisessa tapauksessa asia on tehtävä näkyväksi jotta siitä voidaan keskustella – tai kiistellä.

Pelasta maailma, pysy kotona

Helsingin sanomien sivuilla voi mitata hiilijalanjälkensä, eli selvittää omat vuosittaiset kasvihuonekaasupäästönsä. Minä lämmitän ilmastoa 6297 hiilidioksidikilolla vuodessa. Tulos on varmasti hyvin epätarkka: en tiedä, paljonko kulutan lämpoä, ja on vaikea arvioida omien metromatkojen kilometrejä. Joitakin ruoka-aineita kysyttiin erikseen, mutta testin kulutusosio oli hyvin ylimalkainen. Idea on kai saada ihmiset miettimään elintapojaan, ei tarjota varmoja lukuja.

Hiilijalanjälkeni on verrattain pieni. Hesarin mittaamat julkkisten jalanjäljet vaihtelivat ekoilevan kirjastoavustajan 4200 kilosta ralliautoilijan 21300 kiloon. Vuoden 2050 tavoite on viisi tonnia.

Voin rehvastella pienillä henkilökohtaisilla päästöillä vain siksi, että en ole lentänyt tänä vuonna mihinkään. Laitoin kokeeksi 2 tai 4 lentoa, ja mittari ponnahti korkeuksiin. Visiitit lähikaupunkeihin ja Viroon eivät hiilivaa’assa paljoa paina. Syön lihaa ja kierrätän jätteet, mutta sillä on testin  perusteella melko vähän merkitystä.

Jutulla oli ärsyttävä otsikko: “Hiilijalanjälki kertoo, oletko hyvä ihminen”. Se laadittiin varmasti pilke silmäkulmassa, mutta silti. Kannatan vihreitä arvoja ja toivon, että ilmastonmuutoksen hillintä onnistuu. En halua pelata venäläistä rulettia maapallon tulevaisuudella. Mutta eikö riitä, että kaikki yrittävät tehdä parhaansa? Eikö ole kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön asia puuttua ihmisten ja erityisesti yritysten toimintaan, jotta hiilipäästöt saataisiin laskuun? Vihreä elämäntapa on mahtava juttu, mutta ihmisen arvottaminen hiilijalanjäljen perusteella haiskahtaa uuspuritanismilta. Maallistuneessa yhteiskunnassa ei tavoitella taivaspaikkaa mutta kilvoitellaan silti vanhaan malliin laihduttamalla, treenaamalla, menestymällä ja ilmeisesti myös kierrättämällä. Ihminen voi olla vaikka kuinka tunnollinen vegaani ja silti kohdella lähimmäisiään kuin häkkikanoja.

Surkeaa, että testissä ei laskettu työmatkoja hiilijalanjälkeen mukaan. Kai siksi, että ne ovat “pakollisia”. Höpö höpö. Monet kokoukset voisi korvata puhelinkonferensseilla. Lomamatkalla sentään pääsee rentoutumaan, mikä lisää jaksamista ja tehokkuutta, uusliberalistienkin arvostamia hyveitä. Luulisi hermojen lepuuttamisella ja vieraisiin kulttuureihin tutustumisella olevan edes jotain arvoa ympäristön kannalta. Sillä lomailijan kannalta niillä voi olla valtava merkitys.

Mutta joo, kyllähän Eurooppaan voi mennä myös junalla. Jos on aikaa.

Ps. Loma on tietysti hyvin epätasa-arvoinen juttu. Jotkut pääsevät luxuskohteisiin, toiset naapurikaupunkiin. Monet eivät voi lomailla ollenkaan.

Itse olen suoraan sanottuna viihtynyt parhaiten lomilla, joilla tehdään jotain hyödyllistä, kuten vapaaehtoistyötä. Tiedän varsin hyvin, että voin nauttia tällaisesta lystistä koska opiskelen eikä minulla ole perhettä. En tykkää olla turistina, tekemättä mitään järkevää. Ehkä olen itse puritaani.

Linkit:

Hiilijalanjälkimittari

Orville Wrightin päiväkirja, 17.12.1903. Täältä se turmio alkoi!

Pelon vastainen päivä

Pelon vastaiseen päivään kuuluvat positiiviset feikkiuutiset. Osa näistä on todellisten tapahtumien inspiroimia.

Juhani, 17, ystävystyi koulukiusaajiensa kanssa. -Luokkakaverit  ja opettaja avasivat neuvotteluyhteyden. Kiusaajat eivät aluksi suostuneet myöntämään kiusaamista. Lopulta sain heidät ymmärtämään, että minullakin on tunteet. Kiusaajat kertoivat omista vaikeuksistaan, ja huomasimme, että meillä on paljon yhteistä. Kaikki tykkäävät death-metallista, ja suunnittelemme nyt bändin perustamista. Mutta meillä on ongelma: jokainen haluaisi laulaa, tai pikemminkin öristä. Se on mahtava tapa päästää luova energia valloilleen.

Laura, 34, kysyi naapurilta mitä kuuluu. – Hän vastasi, että hyvää. Minä kysyin, voisinko tulla kahville, Laura kertoo. -Naapuri keitti kahvit, ja vähän aikaa juteltuamme kysyin uudelleen, mitä kuuluu. Olin huomannut surullisen juonteen naapurin kasvoilla. Hän alkoi itkeä ja kertoi, ettei enää jaksanut. Töissä oli rankkaa ja lapset vaativat paljon. Kukaan ei tukenut, ja naapurilla oli ollut jopa itsetuhoisia ajatuksia. Lupasin auttaa parhaani mukaan, ja etsiä ulkopuolista apua. Tiedän, että selviämme vaikeiden aikojen yli.

James, 68, äänesti muutoksen puolesta. -En ole ikinä vaivautunut vaaliuurnille, koska ajattelin, että yhden ihmisen ääni ei ratkaise mitään. Luulin, että vaalituloksesta päätetään suuryhtiöiden salaisissa neuvotteluissa. Mutta tällä kertaa päätin äänestää. Toinen ehdokkaista pelotteli terrorismilla ja sosialismilla, mutta toinen puhui toivosta ja muutoksen mahdollisuudesta. Ehkä kaikki ei olekaan menetetty. Vaikka pettyisin presidenttiini myöhemmin, niin olen saanut tärkeän opetuksen demokratian voimasta. Tavalliset kansalaiset voivat vaikuttaa asioihin, jos vain yhdistävät voimansa.

Pekka, 46, yllätti vaimonsa ja lapsensa. -Työnhaku on vienyt kaiken energiani ja pelkään että stressini on välittynyt lapsiinkin. Päätin yllättää mukulat tuunaamalla heidän vanhat polkupyöränsä. Maalasin nuoremman pyörän Batman-teemalla ja vanhempi sai Jokeri-hymyn pyöränsä satulaan. Teimme viikonloppuna pitkän pyöräretken koko perhe, ja illalla vietin romanttista iltaa puolisoni kanssa. Lapset tekivät minulle isänpäivälahjaksi huoneentaulun, jossa lukee “Maailman parhaalle isälle”. Heidän kaverinsa ovat kyselleet, mistä persoonallisia pyöriä voi tilata. Olen tainnut löytää uuden harrastuksen, ellen jopa uran.

Maailman rikkaat päättivät auttaa maailman köyhiä. -Meillä on ihan liikaa rahaa, jos nyt suoraan sanotaan, valittelee miljardööriklubin puheenjohtaja, 32. -Kuulimme, että nälänhädän ratkaisu vaatii 30 miljardia dollaria per vuosi, ja kaivoimme kaikki kuvettamme. Tässä 60 miljoonan shekki, se riittänee pariksi vuodeksi.

Malika, 47, oppi lukemaan. -Saimme vapaaehtoisen opettajan kyläämme. Hän piti iltakoulua meille lukutaidottomille aikuisille. Vuosi siinä meni, ja olin luovuttaa monta kertaa, mutta lopulta kirjaimet muuttuivat sanoiksi. Nyt toivon oppivani lukemaan sujuvasti, sillä se tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Naapurin rouva sai mikrolainan ja perusti elintarvikeliikkeen. Minulla on tähtäimessä oma ompelimo.

Internet on nykyään mukava paikka, kertoo nettiaktivisti, 23. -Herjat ja härskit ad hominemit loistavat poissaolollaan blogeissa ja foorumeilla. Keskustelijat perustelevat mielipiteensä, esittävät rakentavaa kritiikkiä ja kunnioittavat toisiaan. Asiat tappelevat, eivät ihmiset. Kuten tunnettu poliitikko sanoo: we can disagree without being disagreeable.

Ministeri, 53, pitää irtisanomisia tarpeettomina. -Voitamme talouskriisin yhdessä. Vahva työllisyystilanne ja ihmisten hyvinvointi ovat tärkeitä kansallisen kilpailukykymme kannalta. Talousvaikeuksien kanssa kamppailevat yritykset ottavat säästönsä muualta, tai vähentävät työtunteja kaikilta. Onneksi suuret yritykset tunnistavat sosiaalisen vastuunsa. Hätätapauksessa valtio tulee apuun, kyllä rahat jostain löytyvät. Meidän on yhdessä pidettävä huolta siitä, ettei yksikään kansalainen syrjäydy.

Sankari, 15, pääsi päivälehden kanteen. -Yleensä meillä julkaistaan ykkössivulla vain koulumurhaajien ja terroristien kuvia, päätoimittaja kertoo. -Mutta tällä kertaa päätimme tehdä poikkeuksen. Sanna on sankari. Hän pelasti jäihin pudonneen Aapelin, 8. Sanna käytti partiossa opittuja taitoja, ryömi vahvan jään suunnasta niin pitkälle kuin pääsi ja veti pojan kaulaliinansa avulla jäälle. Hienoa, että niin monet nuoret käyttävät aikaansa hyödyllisten harrastusten parissa.

Tänään on myös isänpäivä. Onnea kaikille isille, arjen sankareille!

Linkit:

Uskokaa tai älkää, mutta maailmassa tapahtuu koko ajan hyviä asioita. Niistä kertoo muun muassa Good News Daily.

Pelon vastaisen päivän on julistanut Keosto.org.

Tämän päivän Hesarissa oli uutinen brittiateistien mainoskampanjasta: “Jumalaa ei todennäköisesti ole. Joten lopeta huolehtiminen ja nauti elämästäsi!” Kuulostaa yltiöpositiiviselta, mutta oman kokemukseni perusteella uskomisen lopettaminen voi todella lisätä onnellisuutta ja antaa voimavaroja.

Politiikka tanssittaa taas

Immanuel Wallerstein oli väärässä. Vanha vasemmistolainen sosiologi sanoi, että ihmiset äänestävät nykyään vaaleissa pienintä pahaa, eivät unelmiensa ehdokasta tai puoluetta. Usko parempaan huomispäivään hiipui vuoden 1968 jälkeen. Vaikka oma puolue voittaisi, niin kukaan ei enää tanssi kaduilla. Toisin kävi. Barack Obaman voitto USA:n presidentinvaaleissa sai aikaan mahtavia julkisia ilonpurkauksia, Yhdysvalloissa ja maailmalla.

Tässä Washington:

Ja tässä Kenia:

Ihan tässä tulee kateelliseksi. Minä söin Obaman voiton kunniaksi pari suklaakonvehtia aamiaisella.

Pari viikkoa sitten Suomessa oli kunnallisvaalit. Kun tuttu tyttö pääsi läpi sanoin reippaalla äänellä: jee! Siinä kaikki.

Linkit:

Metafilter: linkkejä Obama-juhlintavideoihin ympäri Yhdysvaltoja.

Immanuel Wallerstein: The Decline of American Empire, Amazon.

Wallerstein kirjoitti Obaman tulevasta voitosta kesäkuuussa. Uusi presidentti tuskin mullistaa Yhdysvaltoja tai maailmaa, mutta onko tämä oikeiston 1980-luvulla aloittaman “vastavallankumouksen” loppu, kuten artikkelissa arvellaan? Onhan oikeiston talouspolitiikka on saanut pahasti siipeensä Wall Streetilla, ja konservatiivinen kulttuuripolitiikka presidentinvaaleissa.

PS. Tyttöystävä huomautti, että Ranskassa tanssittiin 1981 kun sosialistipuolueen Francois Mitterrand valittiin presidentiksi. Silloinkin uskottiin muutokseen.

Osuvaa: Ann Nixon Cooperin vuosisata

Historiantutkijat ja -ystävät rakastavat pitkiä elämäntarinoita. Ja näkökään myös poliitikot.

“This election had many firsts and many stories that will be told for generations. But one that’s on my mind tonight’s about a woman who cast her ballot in Atlanta. She’s a lot like the millions of others who stood in line to make their voice heard in this election except for one thing: Ann Nixon Cooper is 106 years old.

She was born just a generation past slavery; a time when there were no cars on the road or planes in the sky; when someone like her couldn’t vote for two reasons — because she was a woman and because of the color of her skin.

And tonight, I think about all that she’s seen throughout her century in America — the heartache and the hope; the struggle and the progress; the times we were told that we can’t, and the people who pressed on with that American creed: Yes we can.

At a time when women’s voices were silenced and their hopes dismissed, she lived to see them stand up and speak out and reach for the ballot. Yes we can.

When there was despair in the dust bowl and depression across the land, she saw a nation conquer fear itself with a New Deal, new jobs, a new sense of common purpose. Yes we can.

When the bombs fell on our harbor and tyranny threatened the world, she was there to witness a generation rise to greatness and a democracy was saved. Yes we can.

She was there for the buses in Montgomery, the hoses in Birmingham, a bridge in Selma, and a preacher from Atlanta who told a people that “We Shall Overcome.” Yes we can.

A man touched down on the moon, a wall came down in Berlin, a world was connected by our own science and imagination.

And this year, in this election, she touched her finger to a screen, and cast her vote, because after 106 years in America, through the best of times and the darkest of hours, she knows how America can change.

Yes we can.

America, we have come so far. We have seen so much. But there is so much more to do. So tonight, let us ask ourselves — if our children should live to see the next century; if my daughters should be so lucky to live as long as Ann Nixon Cooper, what change will they see? What progress will we have made?

This is our chance to answer that call. This is our moment.”

Toivottavasti Yhdysvaltojen uusi presidentti tosiaan kantaa huolta tulevista sukupolvista - toisin kuin edeltäjänsä. ”Emme peri maailmaa esi-isiltämme, vaan lainaamme sen lapsiltamme”, sanoo eräs intiaanien sananlasku. CNN:n pari viikkoa vanha juttu Ann Nixon Cooperista, joka on Obaman innokas tukija.

“I ain’t got time to die,” Cooper said with a smile. “Even if he didn’t win, I was happy for him just to be nominated,” said the former socialite. “The first black president — isn’t that something, at 106 years old?”

 

Barack Obama, maltillisten sankari

Voiko sillanrakentaja yhdistää kahtiajakautuneen kansakunnan? Voiko kultaisen keskitien sanoma hurmata maailman? Voivatko maltilliset olla karismaattisia johtajia? Kyllä me voimme, tietää Barack Obama.

Yhdysvaltojen seuraava presidentti valitaan huomenna. Vaalikamppailu on saanut ennennäkemättömän määrän kansainvälistä huomiota: intohimoiset bloggarit pallon joka kolkalta viettävät kaiken aikansa internetissä, analysoiden vaalivideoita, kytäten gallupeja. Amerikkalaistunut britti Christopher Hitchens sanoi kerran, että maailman kaikki ihmiset haluaisivat äänestää USA:n vaaleissa. Pitää paikkansa, ainakin minun kohdallani. Mutta kerrankin haluaisin äänestää amerikkalaisen ehdokkaan puolesta, en pahinta vaihtoehtoa vastaan. Barack Obaman viesti toivosta ja muutoksesta on kerrassaan vastustamaton. Eikä suinkaan tuulesta temmattu: jotkut asiat voivat muuttua vain parempaan suuntaan.

USA:n politiikka vaikuttaa koko maailmaan, valitettavasti. Siinä mielessä on täysin järkevää vouhottaa vieraan maan presidentinvaaleista, vaikka äänioikeutta ei olisi. Viisitoista suomalaiskaveriani otti käyttöönsä toisen nimen Hussein -tosin vain Facebookissa. Tarkoitus on kritisoida Obaman toiseen nimeen kohdistuvia asiattomia hyökkäyksiä. Monen maan asukkailla on enemmän pelissä kuin suomalaisilla. USA:n kauppasaarrossa olevassa Kuubassa seurataan naapurimaan meininkiä silmä kovana. Kuinka vaalien tulos voi olla täysin arvaamaton? ihmettelevät diktatuuriin tottuneet kuubalaiset. Barack Obaman suosio todistaa heille, että alakoulussa opitut tiedot Yhdysvaltojen karmeasta rasismista kaipaavat päivitystä.

Amerikkalaisille tummaihoisen presidentin valinta olisi suuri symbolinen tapahtuma. Maan rasistista historiaa ei voi pyyhkiä pois, mutta siitä voi irrottautua muuttamalla nykyisyyttä. Jo Obaman nimeäminen demokraattien viralliseksi presidenttiehdokkaaksi kirvoitti pilapiirtäjissä poikkeuksellisen kilttejä kuvia pilvenreunalta katselevista Martin Luther Kingeistä. Obaman menestys on hänen omaa ansiotaan, mutta tie huipulle oli auki edellisten sukupolvien peräänantamattoman ja rohkean taistelun seurauksena.

Jos Yhdysvallat olisi tuote, saisi brändityöryhmä kenkää. Bushin hallinnon arvostus on lattialukemissa kotimaassa ja maailmalla. Me eurooppalaiset luemme uutisia amerikkalaisen koulutustason laskusta, tuloerojen huimasta polarisoitumisesta, väkivallasta ja takapajuisesta fundamentalismista. Ja naureskelemme ylimielisen suurvallan ahdingolle, hahhaa. Kunnes meitä muistutetaan uuden ajan dominoilmiöstä: kun  pankki kaatuu Wall Streetilla, niin muut seuraavat perässä, mantereelta toiselle.

Nyt amerikkalaiset sitten tulevat ja sanovat että hei, meilläpä onkin afrikkalais-amerikkalainen presidenttiehdokas jolla on hassu musliminimi. Joka puhuu toivosta ja muutoksesta ja todennäköisesti voittaa koko kisan. Kuten Obama mielellään muistuttaa, hänen tarinansa on mahdollinen ainoastaan Yhdysvalloissa. Totta, valitettasti. Useimmissa maissa presidentin oletetaan kuuluvan etniseen enemmistöön. Värillä on väliä, niin pinnallista kuin se onkin.

Positiivinen symboliikka on vaaleissa vain bonusta, kuten olla kuuluukin. Vaalit ratkaistaan pätevyydellä ja asiakysymyksillä, joista kuumin on talous. Obama vaikuttaa lyhyestä urastaan huolimatta John McCainia harkitsevammalta ja älykkäämmältä. The New York Times muotoili Obamaa tukevat argumentit osuvasti liittyessään miehen kannattajajoukkoihin (linkki), joten mainitsen vain pari juttua.

Maailmanpolitiikan kannalta neuvotteleva, harkitseva, ja Lähi-idän öljyn riippuvuudesta irti pyristelevä USA olisi tervetullut tulokas. Omassa maassa tulevaa presidenttiä odottavat järjettömät haasteet. Saa nähdä, miten demokraattien ajama terveydenhuollon uudistus toteutuu taantuman aikaan. Obaman parhaisiin puoliin kuuluu hänen selkeä tukensa uusiutuvalle energialle. Jos suunnitelma luoda vaihtoehtoisten  energialähteiden kautta työpaikkoja onnistuu, saattavat muut maat seurata perässä.

En missään nimessä kannata republikaaneja, mutta luulin McCainia Bushia paremmaksi poliitikoksi aina Sarah Palinin varapresidenttiehdokasvalintaan saakka. Kyyninen veto. Palinia odottaa loistava tulevaisuus uskonnollisen äärioikeiston tähtenä, mutta näissä vaaleissa hänestä taisi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. McCainilla saattaa olla pitkä ura ja jännittävä elämäntarina, mutta hänen rikkaita suosiva talouspolitiikkansa ja uhitteleva ulkopolitiikkansa täydennettynä Palinin hyökkäyksillä tieteellistä tutkimusta ja -maailmankuvaa vastaan tekee hänestä lähinnä rettelöivään kehitysmaahan sopivan ehdokkaan. Kahdeksan vuotta Bushia on toki tuuppinut Yhdysvaltoja tähän suuntaan, mutta haluaisin silti nähdä viimeisen suurvallan paremmassa valossa.

Obaman valinta hyödyttäisi keski- ja pienituloisia enemmän kuin McCainin, mutta ero ei ole päätä huimaava. On laskettu, että Obaman veropolitiikka toisi vähävaraisille noin 600 dollaria lisätienestejä vuodessa, ja kaikken rikkaimmilta napattaisiin 6000 dollaria enemmän – mikä ei ole heille summa eikä mikään. Obama haluaa parantaa keskiluokan oloja, minkä hän suorittaisi vähentämällä niiden veroja, jotka ansaitsevat alle 200 000 dollaria vuodessa. Mutta Le Monde Diplomatiquen mukaan vain pieni osa amerikkalaisista yltää edes 150 000 dollarin vuosituloihin, ja puolet kotitalouksista elää alle 50 000 dollarilla per vuosi. Tavalliset ihmiset hyötyisivät, varakkaiden ohella. Demokraattien poliittisessa puheessa kuitenkin unohdetaan keskiluokan realiteetit. Gore Vidal sanoi aikoinaan, että Yhdysvalloissa on vain yksi puolue, Pääomapuolue, ja siihen kuuluu kaksi oikeistosiipeä. Obama päätti torjua valtion mehevän kampanjatuen, joka asettaa katon vaalibudjetille. Hän onkin kerännyt ennätyksellisen vaalikassan joka toivottavasti avittaa voittoa, mutta silti: kannattaako rahalla mälläämistä rohkaista? Sehän asettaa rikkaista ja vähemmän rikkaista piireistä tulleet ehdokkaat erityisasemaan, puhumattakaan paineista miellyttää suurlahjoittajia.

USA:n seksuaalivähemmistöt näyttävät rakastavan Obamaa. Hän on puolustanut homojen ja lesbojen oikeuksia ja vastustaa Proposition 8:a, mutta ei hyväksy nais- ja miesparien avioliittoja, mikä on hiukan selkärangatonta ottaen huomioon että hän itse syntyi perheeseen, joka oli 1960-luvulla laiton monessa USA:n osavaltiossa. Kannan perustelu kristinuskolla ei sovi Yhdysvaltojen perustuslain sekulaariin henkeen, mutta kukapa siitä nyky-USA:ssa välittäisi. Myös mustien kansalaisoikeustaistelua vastustettiin aikanaan kristillisin perustein. Nerokas poliitikko M.L. King käänsi uskonnollisen retoriikan sorrettujen mustien tueksi.

Monet oikeiston edustajat pitävät Obamaa radikaalina vasemmistolaisena, mutta yllättävän moni republikaani – kuten tutut uuskonservatiivit Colin Powell ja Francis Fukuyama – on liittynyt hänen kannattajajoukkoihinsa. Maltillista oikeistoa viehättää erityisesti Obaman yksilönvapautta ja yrittäjyyttä ylistävä puhe. Senaattori kaipailee myös uudenlaista yhteisöllisyyttä. “Emme ole niin kahtiajakautuneita kuin poliitikkomme väittävät. Olemme yksi kansa, yksi kansakunta”.

Yhdysvalloissa on 1960-luvulta lähtien käyty ns. kulttuurisotia, jotka ovat vain kiihtyneet viimeisen vuosikymmenen aikana.  Vaikka vaaleissa puhutaan taloudesta, Irakin sodasta ja energiapolitiikasta, niin suurta osaa amerikkalaisia kiinnostaa enemmän aborttipolitiikka, aselait ja evoluutio-opetus kouluissa. Jako kahteen leiriin, liberaaleihin ja konservatiiveihin, on syventynyt entisestään Bushin kaudella. Puhutaan punaisista ja sinisistä osavaltioista, niistä jotka äänestivät republikaanipresidenttiä ja niistä jotka äänestivät demokraatteja. Kummallakin puolella on omat uutislähteensä ja näin ollen oma totuutensa. Sain vuonna 2004 kiertomeilin joissa harmiteltiin, ettei Etelävaltioita aikoinaan (siis 1861) päästetty lähtemään eroamaan Unionista: nyt ne ovat taantumuksellisia, tuovat vähemmän veroja valtion kassaan ja äänestävät Bushin tapaisia konnia. Vaalivuonna 2008 olen törmännyt äärirepublikaanien sivuihin, joilla Obamaan liitetään rasistista kuvastoa, pidetään antikristuksena, ja mikä pahinta, kutsutaan sosialistiksi ja muslimiksi -hui!

Jos haluatte tietää, miten Obama ajattelee, tai ainakin miten hän pukee ajatuksensa poliittiselle kielelle, lukekaa hänen kirjansa Dreams From My Father ja The Audacity Of Hope. Ensimmäinen on 1990-luvulla kirjoitettu muistelmateos, toinen pari vuotta vanha poliittinen kirja. Audacityn kertojanäänen sovittelevuus yllätti minut. Tiesin, että mies on keskustahakuinen demokraatti, mutta silti. Muutama kuukausi sitten Obamaa vielä markkinoitiin ehdokkaana, joka on Hillary Clintoniin verrattuna vasemmalla. Mikä voi Suomen vinkkelistä katsottuna olla oikealla.

Kuunnelkaapa tätä:

“Spend time actually talking to Americans and you discover that most evangelicals are more tolerant than the media would have us believe, most secularists more spiritual. Most rich people want the poor to succeed, and most of the poor are both more self-critical and hold higher aspiration than the popular culture allows.”

Tai tätä:

“I imagine the white southerner, who, growing up, heard his dad talk about niggers this and niggers that, but has struck up a friendship with the black guys at the office and is trying to teach his own son different; who thinks that discrimination is wrong, but doesn’t see how the son of a black doctor should get admitted into law school ahead of his own son.

Or the former Black Panther, who decided to go into real estate, bought a few buildings in the neighborhood, and is just as tired of the drug dealers in front of those buildings as he is of the bankers who won’t give him a loan to expand his business.

There’s the middle-age feminist who still mourns her abortion, and the Christian woman who paid for her teenager’s abortion, and the millions of waitresses, and temp secretaries and nurses’ assistants and Wal-Mart associates who hold their breath every single month in the hope that they’ll have enough money to support the children that they did bring into the world.”

Erilaisten amerikkalaisten elämänkohtaloiden kuvaus poliittisessa kirjassa voi olla kosiskelevaa popularismia. Mutta halu ymmärtää ihmisten erilaisia valintoja on myös humaania politiikkaa, jota ei ole koskaan liikaa.

Obam on maltillisten sankari, sillä hän elättelee toiveita kahtiajakautuneen kansakunnan yhdistämisestä. Hän tarjoaa ihmisille toivoa, mikä ei ole pelkkää haihattelua. Toivon politiikka on vastalause pelon politiikalle, jossa äänestäjien eteen maalaillaan uhkakuvia. Jos ette äänestä sotaisaa presidenttiä niin terroristit tuhoavat kaiken mitä rakastatte. Jos ette äänestä tiukemman maahanmuuttopolitiikan puolesta niin länsimaissa on kohta sharia-laki käytössä. Pelon politiikassa asioita yksinkertaistetaan ja vastapuolta demonisoidaan, vaikka kyseessä olisi vain kilpaileva puolue. Vastustajat nähdään yhtenäisenä massana jonka kanssa ei voi keskustella sen sijaan että heidät nähtäisiin yksilöinä joilla on omat syynsä ajatella ja toimia. Jako “meihin” ja “niihin” on ylitsepääsemätön, ja herjat lentävät puolin ja toisin.

Ei niin, etteikö maailmassa olisi pelottavia asioita; niihin kannattaa suhtautua järkevästi. Miettiä, tutkia, selvittää. Nähdä nyanssit. Obama totesi vaalimainoksessa: en tule olemaan täydellinen presidentti. Lause lämmittää maltillisen pragmaatikon sydäntä. Jos poliitikko tunnustaa oman epätäydellisyytensä, hän on taipuvainen ottamaan selvää, konsultoimaan tutkimuksia, asiantuntijoiden mielipiteitä ja kansalaisten toiveita ennen päätöksentekoa -ei luottamaan sokeasti omaan ideologiaansa ja lähipiirin puolueellisiin arvioihin.

Poliitikkojen ei pitäisi vedota äänestäjien huonoimpiin puoliin, pelkoon ja vihaan, vaan siihen, mikä ihmisissä on parasta. Obama tekee juuri näin. Hänen retoriikkansa (esimerkiksi puheessa josta tehtiin laulu) on äärimmäisen isänmaallista. Siinä unohdetaan Yhdysvaltojen historian nykyiset ja aikaisemmat synkät kahtiajaot ja keskitytään yhteisiin saavutuksiin, yhteisiin arvoihin. Siihen mikä omassa maassa ja sen kansalaisissa on hyvää ja vaalimisen arvoista. Kunpa Suomessakin olisi yhtä innoittavia poliitikkoja.

Barack Obama pelon politiikasta (YouTube). Ja tsekatkaa myös ja erityisesti mainittu New Hampshiren puhe.

Adam Curtisin dokumentti Power Of Nightmares kritisoi painajaisilla pelaamista. Kolmiosainen sarja on katsottavissa Google Videossa. Dokumentin asiapuolessa on heikkoutensa, mutta sen varoitukset politiikan turmeltumisesta ovat tarpeen. (1.osa, Google Video)

UPDATE 4.11. Vaalit käynnissä, Obamamania nousussa.

Taloussanomat demokraattien kaksoisvoiton (presidentin- ja kongressivaalit) mahdollisista seurauksista.

Vuoden 2008 presidentinvaalit mullistivat USA:n politiikan. Internetin ja uusien medioiden merkitys kasvoi valtavasti, mitä erityisesti Obaman joukot osasivat hyödyntää (New York Times).

76 Yhdysvaltalaista Nobel-palkittua tiedemiestä kannattaa Obamaa: Bushin kausi on ollut yhtä painajaista USA:n tiedeyhteisölle.

Evankeliset kristityt pelkäävät Obaman voittoa. Eräs haastatelluista inhoaa ajatusta valehtelijan pääsemisestä presidentiksi, mutta iloitsee siitä, että Jumalan profetiat käyvät vihdoin toteen.

Obama on maailmalla ylivoimaisesti suositumpi kuin McCain, kertovat epäviralliset, epätieteelliset internet-äänestykset, esim. The Economistin sivuilla. Myös Helsingin Sanomien lukijat tykkäävät Obamasta.

Eurooppalaiset odottavat tulevalta Obamalandialta paljon, mutta onko heillä ruusunpunaiset lasit silmillään? Mary Dejevsky, The Independent.

Keniassa rakastetaan Obamaa, jonka Luo-heimoon kuulunut ekonomisti-isä aloitti työuransa vuohipaimenena. Luot ovat toimineet Keniassa lähinnä poliittisessa oppositiossa, ja maassa vitsaillaankin nykyään, että Luon on helpompi päästä USA:n kuin Kenian presidentiksi.

NYT:n kolumnisti Nicholas D. Kristoff helvetillisestä kannattajapossesta , Yhdysvaltojen mahdollisuudesta liittyä taas maailmaan, ja Obaman merkityksestä Amerikan imagolle.

Ennen vallankahvasta luopumista Bushin hallinto aikoo tehdä kaikkensa vähentääkseen amerikkalaisten kansalaisoikeuksia, vaikeuttaakseen ympäristölainsäädännön uudistamista ja uhanalaisten lajien suojelua, ja ties mitä.

“I did not vote for Obama today”, TPM-blogi. Omakohtainen kertomus äänestämisestä. Saattaa kostuttaa silmiä!

Jezebel-blogi haastatteli (tietysti liberaaleja) naisbloggareita aiheesta “mitä teet jos Sarah Palinista tulee varapresidentti? ” Ei kivalta näytä.

UPDATE 5.11. Wuuhuu! Obama voitti. Avasin tietokoneen 5.55. ja kuudelta se ilmoitettiin. Hurjaa. Jotkut suomalaiskaverini valvoivat läpi yön. Myöhästyin töistä, tosin vain pari minuuttia, kun katsoin aamiaispöydässä Obaman kiitospuhetta. Myös McCain piti hyvän puheen.

Yes, we can! -vaalimantra joka kiiri ympäri maailmaa. USA:n demokratia ei olisi voinut toivoa parempaa peeärrää.

Näittekö sen hologrammijutun? Ohoh. Seurasin vaaleja aamulla CNN:ltä, ja vähän illalla. Mahtavaa nähdä puheet livenä. Ja kaikki hurraavat ja itkevät joukot USA:n kaduilla. Tuli mieleen pesäpallo-ottelun kuvaus Don DeLillon Alamaailmasta: “Suuren luokan kaipaus tekee historiaa.”

Obama, ryhdy jo töihin! kehottaa Taloussanomat. Karut ajat odottavat.

Obaman ilmastopolitiittiset linjaukset avittavat Suomen USA-vientiä. Ehkä myös ilmastoa? (Taloussanomat, Vihreä Lanka).

Kuviteltu, mutta todenoloinen keskustelu siitä, miksi muiden maiden ihmiset haluavat omia USA:n presidentinvaalit. (Open Demokracy)

Mitä Obaman valinta merkitsee maailmalle (New York Times). “There is another paradox about the world’s view of the election of Mr. Obama: many who are quick to condemn the United States for its racist past and now congratulate it for a milestone fail to acknowledge the same problem in their own societies, and so do not see how this election could offer them any lessons about themselves.” Toivottavasti tämä muuttuu! Ainakin jutun mainitsema nigerialainen kolumnisti kiinnitti asiaan huomiota ja kritisoi maansa politiikkaa suvaitsemattomuudesta. Kaverini sanoi keväällä, että Clintonin valinta olisi maailman kannalta suurempi edistysaskel kuin Obaman, koska Obama kuuluu USA:ssa syrjittyyn ryhmään eli mustiin,  mutta Clintonin maailmalla syrjittyyn ryhmään eli naisiin. Kukkua. Rasismi ja sovinismi ovat maailmanlaajuisia ilmiöitä, valitettavasti. Monissa maissa naisia on politiikassa vähän tai ei yhtään, ja Clintonin menestys esivaaleissa tuskin jäi näiden maiden edistyksellisiltä ihmisiltä huomaamatta.

Kenia julistaa Obama-päivän.

Yhdysvaltoja pidetään jälleen unelmien maana (Washington Post). Näköjään isotkin valtiot välittävät siitä, mitä niistä maailmalla sanotaan…

Ranskalaisjulkaisu Rue 89 iloitsee Barack Obaman voitosta, mutta haluaa nähdä muutoksia oman maan poliittisessa ilmapiirissä – ehkä Ranskakin voi siirtyä post-rodulliseen (mon Dieu, mikä suomennos) yhteiskuntaan. Toisaalta, miksi valkoisen naisen ja mustan miehen poikaa sanotaan mustaksi? Lehti löytää myös hyviä puolia Bushin hallinnosta, mutta on samalla laittanut kaikille presidentinvaaleja käsitteleville sivuille pop-up-kuvan, jossa Obama potkaisee Bushia persuksiin. USA-myönteinen Ranska -tätä ei voi ymmärtää…

Le Figaro summaa ranskalaispoliitikkojen kommentteja Obaman voitosta.

Afrikkalaiset ovat ylpeitä Obamasta, mutta ainakaan Jeune Afriquen (ransk) haastattelemat asiantuntijat eivät usko suuriin muutoksiin USA:n Afrikan-politiikassa. Obama joutuu epäkiitolliseen tehtävään, myymään Africomia, USA:n puolustusministeriön sotilashanketta Afrikan maille.

Al Jazeera haastatteli Gazan asukkaita heidän ajatuksistaan USA:n presidentinvaalien suhteen. Useimmat eivät elättele suuria toiveita.

Israelilainen Haaretz-lehti olettaa, ettei Obama hylkää Israelia. Presidentti voi jatkaa USA:n Israel-Palestiina-konfliktin politiikkaa “tiekartan” pohjalta. Jutussa mietitään myös Yhdysvaltojen vaalien vaikutusta Israelin tuleviin vaaleihin.

Reaktioita ympäri maailmaa, NYT, mm. Arabierariemiraateista ja Venezuelasta. Chavez joutuu ehkä miettimään propagandapolitiikkansa uudelleen.

Nuorten eurooppalaisten ja amerikkalaisten journalistien kuvauksia vaalivalvojaisista (Cafe Babel).

And Then They Wept. Kolumni USA:n mustien surullisesta historiasta, joka heijastuu Obaman voittoon. Hurjaa. Obamahan ei ole orjien jälkeläinen, mutta hänen ihonvärinsä symboloi voittoa menneisyyden painolastista.

Edistystä yhdellä ihmisoikeusrintamalla, takapakkia toisella. Kalifornian Proposition 8 meni läpi, ja samaa sukupuolta olevat avioparit eivät enää ole naimisissa keskenään. The Advocaten sivuilla kolumni lgbtq-oikeuksien ja demokraattien politiikan vaikeasta suhteesta.

Liberaali The New Republic kirjoittaa , että suuri osa USA:n kansasta on muuttunut liberaalimmaksi, mutta demokraatit eivät ole osanneet vastata poliittiseen haasteeseen. Uskoisikohan tuota -näimmehän juuri uuskonservatiivin USA:n henkilöityvän Sarah Palinin hahmossa. Samasta aiheesta brittiläisestä TimesOnlinessa.

Tsekatkaa myös Bill Clintonin entisen puheenkirjoittajan David Kusnetin analyysi McCainin ja Obaman puheista. McCainin puhe tosiaan kosketti -hän hoiti häviönsä arvokkaammin kuin kampanjansa, ja yritti selvästi rauhoitella republikaanien katkerimpia aineksia.

Lehtiä lukeminen on hämmentävää. Koko maailma on yhtäkkiä haltioissaan Yhdysvalloista. Onhan Barack Obama hurja muutos George W. Bushiin. Kelatkaa: Valkoisen talon isäntä jota voi siteerata muutenkin kuin huumorimielessä. Olen oppinut jotain maailmasta, ja itsestäni. Me kuulumme kaikki USA:n vaikutuspiiriin, ja olemme sen henkisten siirtomaiden asukkaita.

P.S. South Park teki sen taas. Kuinka piirrossarjan jaksossa voidaan näyttää animoituja versioita vain 23 tuntia aikaisemmin pidetyistä puheista? Parodioida yksityiskohtia presidenttikilvan loppumetreiltä? Tässä(kin) on joku salaliitto takana…

Mad Men: tyylikäs ja moraaliton 1960-luku

Mad Men kuuluu niihin tv-sarjoihin, joissa hiljaisetkin hetket lumoavat. Katsoja jää miettimään, mitä komean ja salaperäisen Don Draperin päässä liikkuu kun hän tuijottaa kärsivänä eteensä. Mitä Donin vaimo Betsy haikailee sytyttäessään tupakan esikaupungin unelmakodissa. Miksi mainostoimiston miehet pälyilevät toisiaan kuin haukat. Miksi naiset itkevät vessassa.

Eletään 1960-luvun alkua. Don on newyorkilaisen mainostoimiston Sterling & Cooperin suunnittelupäällikkö. Hänellä on kuvankaunis vaimo, pari lasta, talo esikaupunkialueella, mod conien ihmemaassa. Lama-ajan lapsuuden jälkeen hän on löytänyt itsensä kasvukauden voittajana -jolla on salaisuus.

Mad Menin luoja Matthew Weiner käsikirjoitti edesmennyttä kultasarjaa Sopranosia. Sattumaa tai ei, kumpikin sarja rakentuu itsekeskeisen alfauroksen ympärille. Don Draper on huomattavasti sympaattisempi hahmo kuin mafioso Tony Soprano, mutta ei mikään pulmunen. Don pettää vaimoaan ja kohtelee tätä alentuvasti. Hän on päässyt asemaansa polttamalla sillat takanaan, karttelemalla vastuuta. Mies on amerikkalaista unelmaa puhtaimmillaan. Kun julkisivu on täydellinen, kukaan ei kysele, mitä sen takaa pilkottaa. Ehkä ei juuri mitään.

Donin tragedia selviää jo ensimmäisessä jaksossa. Nuori nainen tunnustaa, ettei ole koskaan rakastanut, mihin Don vastaa: ” Minunlaiseni miehet keksivät sen, mitä kutsutaan rakkaudeksi  -myydäkseen nailoneita” Don jatkaa kyynistä filosofointiaan: “Elän kuin vailla huomispäivää….koska sellaista ei ole.”

Don elää kahdessa maailmassa. Kotona odottavat lapset ja vaimo, joka pääsee harvoin hiljaista naapurustoa pidemmälle. Kaunista Betty Draperia ahdistaa jokin, ehkä hänen pieni ja rajoittunut elämänsä, josta Don loistaa poissaolollaan. Ja miksei loistaisi? Manhattanilla kaikki on toisin. Luovaa, jännittävää työtä. Juhlia ja naisia. Donilla on mainostoimistossa paljon valtaa, josta kunnianhimoinen nuori Pete ja hänen kaltaisensa kiipijät mielellään ottaisivat siivun. Mainostoimiston johdossa häärii Roger Sterling, sujuvasanainen hedonisti, jonka olemassaolo pyörii viinan ja seksin ympärillä. Välillä nähdään toinen johtaja Cooper, sukkasillaan tallusteleva republikaani, eksentrinen mutta suoraselkäinen.

Mainostoimistossa on kahden kerroksen väkeä: mainosmiehiä ja sihteereitä, miehiä ja naisia. Sarjan nimestä huolimatta Mad Menin naishahmot ovat vähintään yhtä huolellisesti rakennettuja kuin miehet. Uusi sihteeri Peggy on eräänlainen kakkospäähenkilö. Kaksikymppinen brooklynilaistyttö on pitkään hukassa, mutta oppii vähitellen -ja kantapään kautta.

Mainostoimiston miesten ura etenee kyynärpäätekniikalla ja juonittelemalla, mutta naisten maailma on vielä kauempana reilusta pelistä. Naisille tehokkain tapa edetä yhteiskunnassa käy miesten kautta. Peggy ja Betsy kärsivät heille asetetuista rajoista, mutta kurvikas punapää Joan on systeemin voittaja. Hän tietää, että seksuaalisuus on naisen paras ase, eikä epäröi käyttää sitä hyväkseen. Joan selittää nuorelle Peggylle: “Jos pelaat korttisi hyvin, asut parin vuoden kuluttua keskustassa. Mutta jos pelaat korttisi todella hyvin…pääset maaseudulle eikä sinun tarvitse koskaan käydä töissä.” Toisaalta Joanille on vain yksi ovi auki, ja sekin vain niin kauan kuin hän on nuori.

Miten aikakausi näkyy Mad Menissä? Ensinnäkin ylöspano on yksityiskohtia myöten mahtava. Varakkaan keskiluokan elämäntyyli pääsee oikeuksiinsa. Betty Draperin leveähelmaiset mekot korostavat hänen kapeaa uumaansa, ja Joanin marilynmaiset kurvit on kiedottu istuviin, mutta peittäviin pukuihin. Mainosmaailma tarjoaa oivat puitteet retroiluun: tupakkaa myydään ilkeistä terveyshuhuista huolimatta, ja mainosmiehet yllättyvät kun huulipunaa käyttävät naiset haluavatkin näyttää yksilöllisiltä. Yleensäkin sarjassa kessutellaan jatkuvasti, ja työpaikalla naukkaillaan konjakkia harva se hetki.

Talouskasvu ja teknologia ovat mullistaneet amerikkalaisen elämäntavan, mutta suuret kulttuuriset muutokset ovat Mad Menin kuvaamana aikana vielä edessä. Sarjan henkilöillä menee hyvin. He äänestävät Nixonia ja ostavat uusia autoja. Donin mielestä Bettylla ei ole aihetta olla onneton, kaiken tavaran keskellä. Don pääsee sentään kurkistamaan vaihtoehtokulttuuriin beatnik-rakastajattarensa kautta. Vähemmistöjen asema nousee esille pienissä yksityiskohdissa: mustia ihmisiä näkyy vain tarjoilijoina ja pikkoloina, juutalaiset bondaavat keskenään. Mainostoimistoon mahtuu yksi kaappihomo, joka deittailee tietysti naisia.

Sukupuolten tiukat roolit ovat tärkeä teema. Nykykatsoja ihmettelee, kun Don Draper puuskahtaa asiakkaalle: minulle eivät naiset tuolla tavoin puhu. Tai kun naisia kiinnostaa vain miesten miellyttäminen. Ei voi kuitenkaan väittää, että Mad Menin naiset olisivat pelkkiä alistujia. Peggy alkaa raivata itselleen tietä työelämässä, Joan viettää villiä sinkkuelämää. Ehkä Betsykin lopulta piristyy ja rohkaistuu.

Mad Men on täynnä hidasta, huolellista tutkiskelua, hienoja henkilökuvia. Loistavaa dialogia ja sen arvoista näyttelemistä. Kannattaa ehdottomasti tsekata.

Linkit:

Men’s Voguen sivuilla Mad Men-artikkeli, jossa kirjoittaja tekee teräviä huomioita suosikkisarjastaan ja kertoo pari hauskaa, omakohtaista kokemusta siitä, mitä aikakauden seksikkäät näyttelijättäret merkitsivät murrosikäiselle pojalle.

Sukkahousut ovat syntiä

Elämme aikaa, jolloin ihmisen teknisellä luovuudella ei tunnu olevan rajoja. On avaruusluotaimet, nanorobotit, www, MRI, GPS, LHC, ties mitä. Mutta sukkahousujen kohdalla tekniikka pettää. Kauniit ohuet sukkahousut menevät rikki hujauksessa. Ensimmäisellä, toisella, viimeistään kolmannella kerralla. Tämä on kai tarkoituskin. Spend, baby, spend! Joskus ne penteleet saavat silmäpaon jo jalkaanlaittovaiheessa. Useampien denierien arkisukkahousut kestävät pidempään, mutta melko pian nekin pettävät käyttäjänsä. Ja taas pitää ostaa uusia. Mitä haaskausta.

Periaatteessa sukkahousut voisi parsia, ja olen tätä luppoaikoinani joskus harrastanutkin. Isoäitini järjesti sukkahousunparsijaisia jouduttuaan taloudellisiin vaikeuksiin 1950-luvulla. Minä en ole hyvä ompelija, enkä tarpeeksi viitseliäs parsimaan loputtomia silmäpakoja. Vietän iltani mieluummin katsellen videoita, kirjoittaen blogia.

Sukkahousupula ajoi minut shoppailemaan Kampin keskukseen, joka on kätevästi metroreitin varrella. Tavallisia sukkiksia oli vaikea löytää; vaatekaupoissa oli vain hienoja ja kalliita merkkejä, jos niitäkään.  Harhailin ympäri kauppakeskusta, sen kalseita lattioita ja liukuportaita, kuunnellen mp3:llani tarinoita lohista, ampiaisista ja jumalattomasta luonnosta. Lopulta löysin Vero Modan myyjän avustamana sukkahoususeinustan. Ostin kahdet perusmustat.

Vasta töihin lähtiessä avasin paketin ja aloin vetää sukkiksia jalkaan. Mutta voi persaus, ne olivatkin trikoot! Täysin samannäköisessä pakkauksessa kuin sukkahousut. Kiireessä laitoin jalkaani trikoot ja nilkkasukat. Näytin tältä:

Työpaikalla joku sanoi: kieltämättä aika erikoinen valinta. Olen sijainen, joten who cares.

Ihmettelen nykymuotia, joka asettaa trikoot sukkahousujen rinnalle. Onhan trikoissakin puolensa, mutta ne ovat kuitenkin alempaa kastia kuin sukkahousut. Ainakin ohuet trikoot. Puuvillaiset ovat itse asiassa hyvin kestäviä, mutta sopivat aika harvan hameen kanssa. Tilitin sukkahousuongelmiani (on mulla jutut) trikoita käyttävälle kaverille Helsinki Biennalen avajaisissa. Hän lausui suuren totuuden: sukkiksista voi leikata trikoot, mutta trikoista ei mitenkään saa sukkiksia. Paitsi fuskaamalla, kuten myöhemmin huomasin, eli venyttämällä trikoon lahjetta sukkien yli.

Näyttää paremmalta kuin edellinen kuva, vai? Olokin oli lämpimämpi.

Sukkahousut voi tietysti vaihtaa kunnon housuihin: farkkuihin, khakeihin sun muihin. Suomalaiset miehet käyttävät melkein aina housuja. Eivätkö he ikinä pitkästy? Toinen vaihtoehto olisi muuttaa lämpimään maahan jossa voi aina olla paljain säärin. Mutta sitten pitäisi löytää töitä, opetella kieltä, totuttautua kulttuuriin. Vaivalloista triviaaleihin sukkahousupulmiin verrattuna.

Kannattaa muistaa, että nailonsukkahousut – kuten monet muutkin nykyvaatteet – ovat syntiä (3. Moos. 19:19).

Ja rikoo on riskillä ruma (Mikko Alatalo).

Linkki 1: Johanna Sumuvuori pohtii sukkahousuja Vihreän langan Vuosi ilman muotia -blogissa. “Koska en enää omista yksiäkään ehjiä sukkahousuja, joudun varmaankin antamaan periksi ja ostamaan muutaman parin. ” Tuttu tunne. Sumuvuori mainitsee puuvillasukkahousut. Ne sopivat talveen, mutta eivät juhliin.

Linkki 2: Brainstorm: Sukkahousut: piileekö perustuotteessa potentiaalia? Hyviä pointteja, ja tuotekehittelylle tosiaan olisi tarvetta.

Kummassakin linkkitektissä mainitaan Niksi-Pirkan tyyliset sukkahousujen uusiokäyttömahdollisuudet. Mutta kuka niitä oikeasti haluaa toteuttaa, paria fiksuinta vinkkiä lukuun ottamatta? Jos kodin täyttäminen  risaisilla sukkahousuilla ei hotsita, niin ne voi laittaa muiden lumppujen kanssa energiajakeen keräykseen (YTV).

Elämä on

Lamakauden trendit

Taas se tulee, taantuma. Ellei jopa lama. Me 90-luvun teinit tervehdimme hiipuvaa kasvukäyrää kuin vanhaa tuttua. Herkin nuoruutemme osui nimittäin edelliseen lama-aikaan.

Muistan kun kaikilla oli Levikset. Ja sitten hups, ei ollutkaan. Merkit menettivät merkityksensä laman myötä. Tuli Nirvana ja resuinen grunge-muoti jonka jälkimainingit tuntuivat Suomessa vielä kauan Cobainin itsemurhan jälkeen. Minun ysärinuoruuteni oli europoppia, uuspunkkia, brittipoppia, hip-ja triphoppia. Räikeitä fledoja, rastoja ja pelkkiä takkuja. Liehuvia lahkeita ja valtavia hihoja joihin sai kaupassa kätevästi tungettua meikit joihin ei ollut varaa. Ja kaljat joihin ei ollut ikää. Siihen aikaa minulla oli kukkakepin muodot mistä oli etua kirpparilta ostettuihin retrokuteisiin ahtautuessa. Kotona ei ollut välillä edes jugurttia koska se oli mukamas liian kallista.

En voi valittaa, sillä keskiluokkaiset vanhempani kävivät töissä koko 90-luvun ajan. Ajoittaiset ongelmat taisivat liittyä asuntolainan maksuun ja työttömyyden uhkaan. Äiti sai elämäntyöstään fudut vasta viime vuonna, pari vuotta ennen eläkeikää. Koska samat työt samalle puljulle ovat riittäneet freelancerina (tosin eduitta ja pienemmällä palkalla), ei äiti pelkää uutta lamaa. Minä pelkään. Suomalaislehtien mukaan maamme tulee selviytymään vähin vaurioin, mutta uskoisiko tuota? Kaksi sopimaani työrupeamaa peruuntui juuri yritysten “sisäisten syiden” vuoksi. Olen aina ajatellut, että voin karata ulkomaille jos Suomesta ei löydy töitä, mutta nyt koko ulkomaailmalla menee huonosti. Tattis globalisaatio.

Lamateinien luovan muodin tappoi lopulta nousukausi, H&M:n rantautuminen Suomeen, sekä aikuistuminen. Nykynuoret näyttävät luonnollisesti täysin erilaisilta, on goottilolitoja ja bling bling-kundeja. Käykääpä joskus hintavertailemassa goottikaupassa ja miettikää kuinka suuri viikkoraha korsettikersoilla mahtaakaan olla. Minä pukeudun yhä kirpparikuteisiin, mikä on kyllä ihan oma vikani. Mitäs opiskelen vielä tässä iässä. Ja vastustan holtitonta kulutuskulttuuria. Kelvollisia vaatteita saa käytettynäkin, todistelen mummon tavoin.

Trendisetterit ja fashionistat julistavat, että taantuman tyyli tarkoittaa 1930-luvun lamaa, harmaita vaatteita, maskuliinisyyttä ja feminiinisyyttä. Eli Gatsbya ja Daisya pettyneelle pörssisankarille, mummon ja papan tyyliä peruskimmalle ja -kundille. Pöh. Ankeina aikoina pitäisi käyttää reippaita, kirkkaita värejä ja kokeilevia vaatteita. Värit piristävät. Joskus ne myös naurattavat, ja nauru auttaa selviytymään. Tulotason laskiessa ei ihmisiltä enää vaadita konservatiivisen tyylikästä urapukeutumista -varsinkaan jos työt loppuvat. Uffin alennusmyynnistä ostettuja persoonallisia kuteita voi yhdistellä mielensä mukaan, kokeilla kaikkea jännää.

Kaveri arveli, että lama tekisi Suomelle vain hyvää. Kerskakulutus laskisi , ja tätä kautta myös energiankulutus. Päästöt ja jätteet vähenisivät. Nykyihmisten on kuitenkin todella vaikea olla kuluttamatta. Identiteettimme rakentuu, ikävä kyllä, sille mitä ostamme ja jätämme ostamatta. Tämä pätee myös köyhäilijöihin ja ekoilijoihin. Halpismerkeilläkin jää persoonallista pelivaraa. Ostoboikotit ja -tempaukset Porkkanamafian tyyliin vain vahvistavat kulutuskulttuuria.

Mikä on IN vuonna 2009? Jos lama oikeasti kolahtaa, niin ehkä seuraavat.

IN: Keskikalja ja muut halvat, passivoivat päihteet. OUT: Konjakki ja kokkeli.

IN: Karl Marx. Kysykää vaikka George W. Bushilta, aikamme suurimmalta sosialisoijalta. OUT: Milton Friedman, fiktion puolella Ayn Rand. Ainoa Friedman joka tulee jotenkin kuuloon on Thomas L, ja hänenkin “kultainen pakkopaitansa” näyttää nykyään aika ruosteiselta.

IN: Metsäbileet, talonvaltaus. Myös baarien häppärit, jos sellaisia enää järjestetään, ja edulliset Sedulat. OUT: “Kyllä jengi on valmis pulittamaan nähdäkseen tasokkaita ulkomaisia dj-vieraita”.

IN: Hippeily kotimaassa. “Lentäminen tuhoaa ilmaston! Liftataan Saimaalle bongaamaan norppia.” OUT: Hippeily Goalla.

IN: Nuukailu, joka naamioidaan ovelasti vihreäksi elämäntavaksi. OUT: Tavarafetisismi. Jos muotipornolla ratsastava Sinkkuelämää-leffa saa jatko-osan, niin manolomuijille käy siinä kurjasti. Carrie tekee huonoja sijoituspäätöksiä ja päätyy katuojaan, lenkkarit jalassa.

IN: Keskikaljabaarin söpö plokkari, oma käsi, mielikuvitus. OUT: Seksiloma Thaimaassa.

IN: Downshifting, kotivanhemmuus, järjestötoiminta. OUT: Palkkatyö. NYYH!

IN: Kalastaminen. “Kun nyt kerrankin on aikaa”. OUT: Suurriistan metsästys, ampumaradat.

IN: Riisi, makarooni, peruna. OUT: Kaukomaiden hedelmät, entrecoté, karppaus, GI, maku.

Kurjuus, mielisairaus, väkivalta ja itsemurhat -nuo modernin maailmanlopun neljä ratsastajaa – kuuluvat niin ikään lama-aikaan. Mutta ne eivät ole ikinä IN.

Päivän sitaatti: Mihin me lopumme Paavo Haavikon mukaan

Mihin me lopumme mihin me lopumme

niin kuin väsyneet eläimet

armon laaksoihin

ilman jumalaa ilman jumalia

mistä me tulemme meren ilosta

niin kuin meri ensin tuli

olematta meri kenenkään kutsumatta

meren ilosta meren ilosta.

-Paavo Haavikon (1931-2008) runosta Elämän kirjurit, kirjoittakaa (1953).

True Blood. Kuuma yö, terävät hampaat

Louisianaan sijoittuva vampyyrisarja True Blood leikkii kuolemanpelolla ja -kaipuulla kepeämmin kuin sen luojan Allan Ballin edellinen menestyssarja Mullan alla. Aihepiiriltään ja toteutukseltaan True Blood on täysin omanlaisensa, mutta tasonsa puolesta se ei valitettavasti yllä niihin tv-glorian sfääreihin joissa Mullan alla huippuaikoinaan vaikutti.  Sarjassa on kuitenkin paljon lupaavaa, seksiä, murhamysteerejä ja Syvän etelän eksotiikkaa. Ei ihme että televisioyhtiö HBO tilasi siitä toisen tuotantokauden jo parin jakson perusteella.

True Bloodissa on kaiken lisäksi maailman parhaat alkutekstit.

Jace Everettin häpeilemätön, riivaava biisi. Klaanilapsia, vanhan maailman hihhuleita, strippareita ja kaljamahaisia äijiä. Syntistä seksiä, mätänevää lihaa, verta ja suota. Melkein kuin Poppy Z. Briten New Orleansiin sijoittuvissa kauhukirjoissa. (Kannibaalinekrofiilit vain puuttuvat. Kai kaapelikanavillakin on rajansa.)

Itse asiassa True Blood perustuu Charlaine Harrisin romaaneihin ja meininki on ensijaksojen perusteella vähemmän raflaavaa kuin introssa. Ihmisten joukossa elää toinen laji, vampyyrit. Synteettisen veren keksimisen myötä vampyyrit ovat uskaltautuneet “ulos arkuistaan”. True Bloodin yhteiskunnalliset allegoriat on väännetty rautalangasta, vähän niin kuin Bryan Singerin X-Men-leffoissa, joita yhdistää vampyyrisarjaan myös pääosaa näyttelevä Anna Paquin.

Pirtsakka tarjoilijatar Sookie (Paquin) on yhtä aikaa kokenut ja viaton. Nuoren naisen outo kyky kuulla muiden ihmisten ajatuksia on pilannut hänen jokaisen seurusteluyrityksensä. Eräänä päivänä Sookien työpaikalle ravintolaan saapuu komea vampyyri Bill. Muut katsovat vierasta kieroon, mutta Sookie on haltioissaan. Hän lähtee arvoituksellisen olennon kanssa treffeille, yli sadan vuoden ikäerosta huolimatta. Samaan aikaan kaupunkia koettelee raakojen murhien aalto. Vampyyreista viehättyneitä naisia ja vampyyrien vihollisia löytyy kuolleena. Ilmapiiri kahden lajin välillä kiristyy.

Parasta True Bloodissa on rempseän seksikäs tapa kuvata työväenluokan ihmisiä. Nuoret tarjoilijat puhuvat leveällä murteella, pyörittävät lanteitaan kuumassa yössä, flirttailevat ja naivat. Ihan sitä katsoessakin tulee hiki. Sookien räväkkä kaveri Tara ja seksimaanikkoveli Jason kuuluvat hauskimpiin hahmoihin, ja heidän välilleen näyttää versovan romanssintynkääkin. Sen sijaan Sookien ja vampyyri Billin haparoiva Kaunotar ja hirviö -kuvio panee haukottelemaan. Bill on melankolinen sielu, ulkopuolinen mutta ritarillinen. Näitähän löytyy, klassikoista ja kioskikirjoista. Toivottavasti vampyyrin persoonaa kehitetään tulevissa jaksoissa, vaikka takaumien ja toiseuden kokemusten kautta. Billin ylipitkä elämä nivoutuu yllättävän hyvin yhteen alueen traumaattisen historian kanssa, ja Sookien näkijän kyvyt tuovat pikantin lisänsä ravintolatyöntekijöiden ihmissuhdesekoiluihin.

Pilottijaksossa on pari maininnan arvoista kohtausta. Musta kauppa-apulainen Tara lukee Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousua (kaikista paikoista juuri hurrikaani Katrinan tuhoamassa Louisianassa) ja vetää sen jälkeen kilarit ärsyttävälle asiakkaalle. Kuin asiakaspalvelijan päiväunista. Toisessa mahtikohtauksessa homokokki käy vaginadialogia estottomasti vitsailevien tarjoilijattarien kanssa.

Canal+ True Blood. Suomen tv-ensi-ilta 22.10.

Rumafobia

Koti Kalliossa. Luen nettilehteä, tyttöystävä lukee vieressä Minna Canthin näytelmää suomen kurssia varten.

Tyttöystävä (kurkkii tietokoneeni ruutua): Tuo nainen ei ole kaunis.

Minä (tuohtuneena): Entä sitten? Mä en tajuu miks sun täytyy arvostella ihmisten ulkonäköä.

Tyttis: Mä vaan sanoin mielipiteeni. Kai mulla on siihen oikeus?

Minä: Joo, mut miks? Miks ulkonäkö on jotain mihin sä kiinnität huomiota? Toi nainen ei enää ole ihan nuori, on luonnollista ettei se näytä täydelliseltä.

Tyttis: Mut jotkut vanhemmat naiset on kauniita.

Minä: (yhä tuohtuneena) Joo, mut ei kaikki, ja toi on poliitikko. Yks hailee miltä se näyttää. Eri asia jos puhuttais malleista, mut politiikassa pelataan ihan muilla ansioilla. Ja sä olet olevinas feministi. Haluatko sä ruokkia ajatusta, että tärkeintä naisessa on se miltä se näyttää? Vaikka tasapuolisuuden nimissä täytyy sanoa, että sä kommentoit usein myös miesten ulkonäköä.

Tyttis: Miks sä otat tän näin vakavasti?

Minä: Koska tää on mun kulttuuria. Mut on kasvatettu ajattelemaan, että rumaks nimittely on epäkohteliasta ja tarpeetonta. Vaikka se ihminen ei olis paikalla.

Tyttis: Okei. Mä en enää puhu tollasia. Miks toi nainen on lehdessä?

Minä: Se haluaa puolustaa sananvapautta. Sen mielestä ihmisellä pitää olla oikeus laukoa homofobisia kommentteja.

Tyttis (myhäilee): No, siinä tapauksessa sillä ei varmasti ole mitään sitä vastaan, että mä lauon rumafobisia kommentteja sitä vastaan?

En keksi mitään fiksua lisättävää.

Tyttöystävän puolustukseksi sanottava, että hän ei sentään halunnut rajoittaa avoimesti rumien oikeutta toimia maakuntalehtien päätoimittajana, oli kyseisessä maakunnassa kuinka monta rumafobista asukasta tahansa. Poliitikon puolustukseksi sanottava, että se oli huono kuva.

(Keskustelu käytiin ranskaksi, ja käännettiin slangille).